Lomailua

(Uuteen Bloggeriin siirryin minäkin, toivottavasti ilman lastentauteja)

Minua on aina kiinnostanut, mitä ihmiset tekevät sairaslomillaan. Virallinen versio tietysti on se, että taudista riippumatta kiskotaan troppia ja juodaan lämmintä ja maataan kuin lahnanraadot. Lorahtaako kuitenkin jollain terästystä mehun joukkoon? Lasketaanko istuminen lepäämiseksi? Saako käydä kaupassa, kun hoitaa sairasta lasta? Onko laillista pistäytyä kokouksessa, vaikka lomaa on lääkäri määrännyt?

Minä olen siitä onnekas ihminen, että nautin lukemisesta. Olen jäämässä hetkeksi sairaslomailemaan pienen leikkauksen vuoksi, ja työpaikalta sattui tarttumaan mukaan muutama juttu...

Tuskien täyttämiksi öiksi varalla on neljä äänikirjaa. Kun ei jaksa lukea eikä silmät pysy auki, korvat toimii. Tällöin joudun tosin pakenemaan peräkammariin evakkoon, sillä muu perhe ei ehkä nauti kuuntelusta yhtä paljon kuin minä. Lisäksi valitsin mahdollisimman veristä räiskettä, jotta pysyisin tunnelmassa mukana tikkeineni.

Dekkareita lähti myös aikamoinen läjä. Niitä en edes kommentoi, sillä ilmaa on hengitettävä, ruokaa syötävä ja naisdekkareita luettava.

Lasten- ja nuortenkirjojen lukeminen voidaan katsoa minulle työksi. Rikonko jotain pyhää lakia, jos luen rästihommia viikon ajan kotona saikulla? Toivottavasti en - ja toivottavasti en kärähdä. Sakon suuruus lienee suoraan verrannollinen rikkomusten lukumäärään, ja pinossa odottaa 14 rikokseen houkuttelevaa seireeniä.

Lukion lakitiedon tunnilta muistan vanhan fraasin, johon mahdollisesti joudun vetoamaan oikeudessa. En voinut mieltäni malttaa...

Mutta missä on lähimmmäisenrakkaus???

Jos näitte tänään Pirkkalan syrjäkylillä liftaamassa karhumaiseen takkiin pukeutuneen sinisen naisen, se olin minä.

Jos näitte naisen epätoivoisesti ojentelevan peukaloaan hytisevin käsin ja polvien lyövän loukkua 17 asteen pakkasessa, se nainen olin minä.

Olin vinkkaamassa Kirkonkylän kakkosluokkalaisia, ja minulla oli tosi hauskaa! Luokka oli suurehko mutta mukava, vauhdikas ja innostunut. Suosikkeja olivat jälleen Dahlin Jali ja suklaatehdas ja Mäkipään Etsiväkerho Hurrikaanit. Lisäksi Widmarkin kirjoittamat Lassemaijan etsivätoimistot saivat suuren suosion. Lainoja meni ja varauksia tuli. Kiitti vielä koko luokalle!

Mutta sitten kolahti. Koululle olin päässyt kirja-Marjan kyydillä, mutta takaisintuloa en ollut edes ennättänyt miettiä. Paha virhe... Busseja ei syrjäkylillä nykyisin enää paljon kulje, eikä kirjastoa voinut pistää kiinni minun vaatimattoman persoonani vuoksi.

Päättelin nerokkaasti, että jos kunnan ihmisistä 80% käyttää kirjastoa, tapaisin varmasti nopeasti jonkun asiakkaan, joka pelastaisi minut hangesta. Siis oikeasti, kuka ei ottaisi kyytiin lastenkirjastonhoitajaa melkein kahdenkymmenen asteen pakkasesta???

Aika moni. En tiedä, olenko todella rupsahtanut niin pahasti nuoruuden liftireissujen jälkeen vai luulivatko ihmiset minun pilailevan. Joka tapauksessa auto toisensa jälkeen suhahti ohi (osa kuskeista kyllä iloisesti hymyillen), ja lopulta soitin jäätynein sormin taksin.

Uskomatonta. Ehkä kirjaston(anti)täti ei ole hyvä valeasu tuleville sarjamurhaajille. Ainakaan tänään olemus ei herättänyt luottamusta eikä myötätuntoa.

Kiertotauti

Tehdäänpäs pieni arvuutustehtävä lauantain iloksi:

Kun ihminen...

a) saa flunssan ja lähtee kesken päivän kotiin sairastamaan, missä hän poikkeaa kotimatkalla?

b) on viettänyt kaksi päivää oksennustautisten lasten kanssa ja kun omaakin vatsaa alkaa kiertää, minne hän lähtee hakemaan videoita ajankuluksi?

c) sairastuu sukunsa kanssa lavantautiin ja kun puolet heistä on selvinnyt hengissä, minne palautetaan ei-selvinneiden rästilainat?

d) ei voi mennä vesirokkoisten kanssa mihinkään sosiaaliseen tilaisuuteen, mistä hän hakee vertaistukea?

...jännitys tiivistyy...

Kirjastossa, kirjastoon, kirjastoon ja kirjastosta.

Olen huomannut kaupan kassojen käyttävän nykyisin usein hansikkaita kassalla. Ei olisi huonompi ajatus kirjastolaisillekaan!

Kaikki kunnassa olevat taudit voidaan johtaa kahden linkin kautta kirjastonhoitajaan. Ihan päälle ei ole oksennettu, mutta aivastukset, paiseet ja rokot ovat ihan arkipäivää. Ei ihminen voi sairastaa kotona päiväkausia ilman kirjoja, ymmärrän sen kyllä. Silti aina joskus toivon hengityssuojainta tai edes kumihanskoja. Flunssakaudella voi oikein kuulla, kuinka pienet basillit (ja Potterin basiliskit) kuhisevat sivujen välissä - eikä tilannetta paranna se, että näihin aikoihin kuljen koulusta kouluun kirjavinkkaamassa.

Ja mitä minä teen? "Ei se ole kuin pieni flunssa/vähän huono olo/irtonainen raaja - kyllä sitä voi mennä ainakin koittamaan, jaksaisiko töissä..." Ja sitten olen tartuttanut sata asiakasta lisää.

Anteeksi kaikille, joiden kurkkua kiristää ja lämpökäyrä heittelehtii tänä viikonloppuna! Nähdään sitten maanantaina kirjastossa...

Tällä viikolla hyllyyn päässeita:

Jones, Jasmine: Nyt juhlitaan! (Lizzie McGuire -sarjaa)
Higson, Charlie: Hopeaevä


Uusia arvosteluja:

Holmberg, Annina: Tarukuninkaat : Kuningas Lear, Macbeth.

Puskala, Sirpa: Kingi

Maailmanloppu

Eilen klo 15 tuli Pirkkalassa kirjastolainen maailmanloppu. Kaikki yhteydet katkesivat kaikilla henkilökunnan koneilla aina kirjasto-ohjelmasta nettiin asti. Mikään ei toiminut. Ja tietysti maanantai-iltapäivänä, jolloin odotettavissa on viikon vilkkain ilta.

Aluksi tunnelma oli kiukkuisen alistunut - onhan näitä ollut ennenkin. On ollut sähkökatkojakin, kun supermuuttovoittoinen Pirkkala oli osunut yli-innokkaan kaivurikuskin alle ja maan lisäksi pinnalle nousi muutama strateginen johtometrikin. Asiakkaita ei voitu palvella mitenkään ja hämärääkin oli, mutta sitkeästi ihmiset purkautuivat kirjastoon pankeista ja kaupoista, jotka sulkivat välittömästi ovensa. Meille sentään pääsi sisään kokemaan yhteistä katastrofitunnelmaa. Osa kantoi lehtensä isojen ikkunoiden eteen ja jatkoi lukemista (mitä voisi jo pitää sitkeyden huipentumana). Tämän insidentin jälkeen hankittiin muutama kunnollinen taskulamppu, joiden valossa voimme etsiä tunnelmakynttilöitä.

Kun katko kuitenkin oli kestänyt yli tunnin, alkoi paniikki hiipiä. Aina välillä yksi, joskus jopa kaksikin lainaustiskin koneista sai yhteyden ja loi hullun toivoa henkilökuntaan vain romahtaakseen jälleen. Miten nykyajan kirjastossa lainataan ilman ohjelmaa?

Parin vuoden takainen sivarimme sai aikoinaan neronleimauksen, joka on pelastanut meidät jo useasti. Word ymmärtää lukija-piippariamme. Piipitimme siis kortteja ja nidenumeroita kirjoista Wordiin sivu toisensa jälkeen. Nostelimme palautettuja kirjoja ensin pöydille, sitten lopulta lattialle. Tallensimme neuroottisesti, emme voineet tehdä uusia kortteja, emme voineet uusia lainoja, emme voineet ottaa maksuja pois... Soittelimme hysteerisesti tukeen, josta soiteltiin innolla takaisin. Piti käynnistää uudelleen ja kokeilla, toivoa ja uskoa.

Lopulta kolmen tunnin katkon jälkeen pahoitellen jouduimme rajoittamaan asiakkaiden lainamäärän kahteen ja pyysimme kaikkia, joilla vain olisi mahdollisuus, tulemaan seuraavana päivänä uudelleen. Suurin osa asiakkaista ymmärsi - kiitos teille siitä! Hyllytimme kaikki mahdolliset kirjat pois ja kirjoitimme käsin palautuspäivälappuja. Se oli muuten 12.2, jos joku unohtaa.

Kahdeksalta kirjasto suljettiin, ja kaikki jäi kaaokseen. Aamulla mikään ei toiminut vieläkään.

Kello 10 tänä aamuna kaikki naksahti kohdalleen ja kaaoksen purkaminen voi alkaa. Kahdeksisen sivua lainoja Wordia käsin näpyteltynä ja copy-pastettuna Pallakseen, palautetut kirjavuoret alenivat, varaukset nappasivat kiinni ja kuljetukset pääsivät laatikkoon.

Kyllä on ihana tehdä töitä ihan normaalisti, tavallisesti. Ylpeä olo siitä, että selvittiin. Vanhan ajan malliin, talvisodan hengessä. Onneksi oli kyse vain kirjoista. Ja onneksi melkein kaikki asiakkaat ja henkilökuntakin sen muisti.

Ai niin, vielä hyvä uutinen: Tämän vuoden alusta videoiden, dvd-levyjen ja tietsikkapelien laina-aika tuplaantui. Nyt se on Pirkkalassakin 2 viikkoa!

Haalarit vai univormu?

Asiakaspalvelussa vaikeinta on se, että siinä *palvellaan* *asiakkaita*. Palvelu sinänsä on ihan mukavaa - jopa kaltaiselleni akateemiselle, joka ei ole kouluttautunut koskaan palvelemaan missään ketään. Myös itse asiakkaat ovat pääsäntöisesti mukavia.

Suurin ongelma on se, että asiakaspalvelussa pitää pukeutua tiettyjen vähimmäismääreiden mukaisesti. Vaatteet on oltava päällä, ja mieluiten vielä siistit sellaiset. Ihmisten on pystyttävä kysymään minulta asioita ja vielä kuuntelemaan vastauksianikin ilman fyysisiä vastenmielisyyden ilmauksia. Kenenkään ei pidä joutua pelkäämään sitä, että farkkuni repeävät osasiin tai että hiuksistani hyppää jotain elävää lainaustiskille.

Suihkuun löydän itsekin, mutta pukeutuminen on tuskaa minunlaiselleni shoppailua sen kaikissa muodoissa inhoavalle ihmiselle. Menin kaksi vuotta sitten alennusmyynteihin ja ostin kolmet housut. Kauhistelin asiaa ystävälliselle myyjälle, joka kassalla muistutti minun voivan myös palauttaa jotkut niistä, jos en housuja haluakaan. Kauhistuin: sittenhän joutuisin kaupoille jo seuraavana vuonna uudestaan!

Vasta yksissä farkuissa on reikä.

Ainoat asusteet, joiden vaihtaminen sujuu ilman suurta tuskaa, ovat villasukat. Olen kyllä hankkinut itselleni kunnon työjalkineet, mutta ei raavas ihminen voi käyttää kenkiä koko päivää. Villasukat ovat siis työjalkineeni - siistijän ja monien asiakkaiden kauhistukseksi. Kirjaston lattia on nimittäin usein märkä: sitä pestään, 30 oppilaan koululuokka kävelee sisään kura-aikana tai sadat asiakkaat kantavat jokainen kengänpohjissaan pienen vuoren lunta päivittäin. Siellä keskellä minä tassuttelen villasukissani, äänettömästi hiipien, käännöksissä sutien, uhriani takaapäin lähestyen. Vaviskaa, aikuisviihdesivuilla surffaajat!

Kunpa kirjastonhoitajilla olisi yleinen ja yhtenäinen työvaatetus. Oranssi haalari ja kypärä pahatukkapäiviä varten. Tiukka univormu prenikoineen ja natsoineen voisi tuoda glamouria muuten niin aliarvostettuun työhömme.

Joululomalla sain aikaiseksi itselleni kaksi uutta paria työjalkineita, joista toinen on tässä:

Kahta Regiaa ja Raspberry Lemonade Sock by Adrienne Fong

Aika rälee. Ja miksei kukaan kertonut, että tähän vuodenaikaan ei voi kuvata missään niin, että olisi tarpeeksi valoa?

Uusi vuosi kaatui päälle...

...ja samoin kävi koneellenikin. Ajatelkaa ihmiset, KOLMEEN päivään en päässyt nettiin, sähköpostille tai bloggamaan. Argh.

Jos joku miettii, miksi en ottanut yhteyttä mikrotukeen, syynä oli yksinkertaisesti se, että olen lomalla ja yskivä koneeni on omassa olohuoneessani. Loma on toistaiseksi ollut niin vauhdikas, että maanantaityöpäivänäkin hikoilen vähemmän.

Sinänsä mielenkiintoista huomata, mitä netittömyyden keskellä jää eniten kaipaamaan. Sähköpostit ahdistivat vähän, tutut blogit jatkoivat päivittymistään ärhentelystäni huolimatta ja lehdet luin paperiversioina. Vaikeinta oli elää ilman instant-tietoa. Jouduin kaivamaan keittokirjan esille saadakseni selville lihamurekkeen paistoajan. Ähelsin tietokirjahyllyni parissa pitkään löytääkseni erään kirjailijan bibliografian (sillä kirjathan pitää aina lukea oikeassa järjestyksessä...) Soitin lääkäripäivystykseen saadakseni varmuuden äiti-ihmisenä tekemääni diagnoosiin.

Vaikka opetuksessa korostan aina oppilaille sitä, että netin on oltava täydentävä tiedonhakukeino, olen itse näemmä hyvin paljon sokean luottamuksen varassa. Toivon kovasti omaavani lähdekriittiset aivot ja maalais(heh)järkeä, mutta silti toimin opetuksiani vastaan. Netistä olisi haettava tietoa vasta sitten, kun on näppituntuma siitä, mikä voi olla mahdollista.

Muuten voi tehdä esitelmän Bonsai-kissoista tai sekoittaa keskenään nämä kaksi klassikkoa: http://www.whitehouse.org/ ja http://www.whitehouse.gov/. Paha juttu.

Vuodenvaihteen jälkeen Pirkko Arhipan Akaaseen sijoittuvat dekkarit muuttuivat jälleen ajankohtaisiksi. Varokaa siis akaalaiset!



EDIT: Heräsin vähän aikaa sitten, ja Aamulehden Valo-liite kysyy tänään: 4.1.2007, Sivu 1) Pärjääkö kirjasto nopeudessa netille?

Aavemaista. Hampaani paikkaa kuunneellaan. Kirjasto sai aika hyvät tulokset mm. makaronilaatikko-tiedossa - tosin äiti oli nopeampi tiedonlähde :).