perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Kirjastamassa

Tänään sain elähdytystä sielulleni SNI:n järjestämässä Kirjakorissa, jossa esiteltiin vuoden 2006 lasten- ja nuortenkirjasatoa. Eri kirjallisuudenlajeista ja -genreistä puhuivat Niklas Bengtsson, Leena Kirstinä, Anne Leinonen, Marja-Leena Mäkelä, Kaisu Rättyä ja Markku Töllinen.

Olen niin kyllästetty viisaudella ja puhkuttu täyteen tietoa, etten jaksa kommentoida upeita esityksiä sen enempää kuin: jotka olivat paikalla, tietävät tietävänsä enemmän ja jotka eivät olleet, tietävät, että kantsis tulla ens vuonna.

Sen verran kuitenkin jaksan, että kehun erityisesti Anne Leinosen esitystä, josta kirjastoimmeisten kanssa keskustelimme jälkeen päin. Kustannusalan ammattilaisuuden ja faniuden yhdistäminen sujui mainiosti esittely/arvosteluissa! Lisäksi kehun sitä, että Anne tuli moikkaamaan - itse en olisi uskaltanut lähestyä Kirjailijaa :). Oikeasti, olen kirjastossa kehittänyt matomataluuskompleksin, josta ei pääse eroon kuin kirjoittamalla itse kirjan (as if...).
Ehkä siinä on jotain samaa kuin vaikka lääkäreillä, jotka oppivat arvostamaan ihmisruumista tehdessään työtä sen parissa. Tai kokit arvostamaan ruokaa oppiessaan laittamaan sitä. Ja kirjastonhoitajat kirjailijoita, joiden ruumiista revittyä hengenravintoa me imemme - noin yhdistääkseni kaksi ontuvaa vertausta lähes rammaksi kielikuvaksi.

Jotta postaus kaikkoaisi vielä kauemmaksi aiheestani, kerronpa vielä parhaan vinkkaukseni.

Vinkkasin lähipiirini 7-vuotiaalle hänet itsensä.

"Juttu kertoo äidistä ja isästä, jotka toivoivat kovasti itselleen lasta. Kun äiti sai tietää odottavansa vauvaa, he ilostuivat - ja pelästyivät samalla kovasti. Miten vauvoja hoidetaan? Mitä niille tehdään? Mitä ne tekevät? Kun vauva syntyi, he yrittivät parhaansa. Laittoivat pinnasänkyyn nukkumaan, antoivat tutin suuhun ja lauloivat hassuja lauluja." --- Tähän väliin paljon henkilökohtaisia sattumuksia ja tuskaisia vaiheita riemunkiljahdusten saattelemana --- "Ja sitten lapsi aloitti koulun... Mitä sitten tapahtui, sen saat tietää huomenna. Ja ylihuomisesta eteenpäin."

Ei se olisi jaksanut odottaa. Mutta jatkoa ei oltu vielä kirjoitettu. Pahin - tai paras - vinkkaus kaikista.

2 kommenttia:

librarian kirjoitti...

Onko ideaa miten saada koulut kiinnostumaan vinkkauksesta? Tekisin mielelläni omassa kirjastossani lastenkirjastohommia mutta ei auta kun opettajat eivät innostu.

antitäti kirjoitti...

Dear Librarian: Tuo on just se vaikein asia... Miten kantaa intoa sinne, missä sitä ei ole? Meillä oli se onni, että kuntaan tuli paljon tuoreita opeja rysäyksenä, ja he osasivat vaatia ja pyytää kaikenlaista. Kun mut valittiin, oli kirjavinkkaus heti osana toimenkuvaa.

Onko jollain koululla sulle joku tuttu ope, jonka saisi salavinkattua vinkkauksen ystäväksi? Tai sitten vain soitat ja kysyt, *koska* sopii tulla vinkkaamaan - ei siis, että sopiiko :).

Hyvä vinkkaus mainostaa itse itseään, ja hyvä vinkkaus=mikä tahansa innostunut vinkkaus, sen olen tullut huomaamaan. Oppilaat ovat yleensä täpöllä mukana ja raapivat kirjat käsistä. Vaikea siinä on opettajan mukista vastaan, hih.

Kerro ihmeessä uutisia, miten sujui!

Huomenna on muuten taas yksi kakkosluokka vinkaistavana!