perjantaina, maaliskuuta 30, 2007

Hyvää vai menevää?

Huh, kun on kiire. Ei ehdi edes bloggaamaan, mikä on jo aika paljon sanottu.

Jatkan vielä nutinaa siitä, kuinka aineiston hankinta kirjastoon on *niin* vaikeaa. (On se myös *niin* kivaakin, mutta sitä en teille kerro, ettette himoitse liikaa mun työpaikkaani.)
Viimeksi keskityin lähinnä aikuisten mielipiteisiin lastensa kirjallisesta mausta ja siihen, mitä lapsille pitäisi aikuisten mielestä tarjota, mutta nyt tökkään sormeni herhiläispesään: lasten ja nuorten omaan suosikkimaailmaan.

Aikuisena minun on mahdotonta tietää ja usein myös ymmärtää, miksi joku kirjailija tai elokuva tai peli on suosittu. Joskus tuntuu siltä, että mitä oudompi, sen parempi lasten mielestä. Varmasti ajattelevat samaa tästä antitädistä ja sen antitätimäisestä mausta. Kuitenkin minulla on se määräraha taskussani (eh, kuvaannollisesti ainakin), ja minun pitäisi se käyttää lukijoiden hyväksi.

Nyt sanon isoon ääneen sellaisen epämuodikkaan lauselman, josta joudun varmasti vastuuseen jollain pimeällä kirjastontakaisella kujalla puolenyön maissa kuun paistaessa kelmeästi silmiini: Lastenkirjastotyöllä on sivistävä tehtävä. Nih. Oikein sellainen vanha snellmannimainen jakaus päähän ja könkkänokka tanaan ja sitten sivistetään poloista kansaa, joka joko sivistyy tai itkee ja sivistyy. On lastenkirjastotyöllä myös viihdyttävä ja huvittava ja kiinnostuttava ja innostuttavakin tehtävä, mutta minä en sluibaa pakoon vastuutani. Sen minkä tein, tein hyvässä uskossa ja pystypäin.

Siksi minä (ja muut kirjastoimmeiset kanssa) tilaan paljon myös sellaista kirjallisuutta, joka ei ole myyntilistojen kärjessä eikä ole sellaista "kärrystänapattavaa" hittihöttöä. Tilaan kiltisti monikansallisen yrityksen mitä uskomattomimmat 68-osaiset sarjat - tai ainakin jonkun niistä - mutta niiden lisäksi kaivelen kotimaisia esikoisia, lastenrunoja, pienkustantajien julkaisuluetteloja (kun vaan siihenkin olisi enemmän aikaa!!) ja kaikenlaista muutakin.

Ei kaiken kirjallisuuden tarkoitus ole päästää lukijaa helpolla. Kirja voi joskus tehdä "ajasta pitkää", kuten arvostamani äidinkielenopettaja joskus on sanonut. Aikaa on paljon, siinä ei tarvitse kiirehtiä vaan saa vain olla. Levätä. Ehkä vaivata päätänsä asioilla, joita ei ehdi kiireessä ajatella. Joidenkin kirjojen ensisijainen funktio ei ole viihdyttää, vaan pohdituttaa. Tai pakottaa elämään kieltä uudella tavalla; koskettaa jotain sellaista, mitä ei ennen lukukokemusta vielä lapsessa edes ollut.

Aina on lapsia, jotka lukevat mieluummin jotain muuta. Ja aina on kirjoja, joiden toivoisi koskettavan mahdollisimman monen lapsen elämää. Kirjojen kanssa voi saada kaiken: ahmaistavan pikapalan ja sen, jonka kanssa on helpompi lähteä elämää eteenpäin.


Ps. Ainiin. Täällä sain itselleni aika hillittömän akronyymin:
*A.N.T.I.T.Ä.T.I.: Aivovammaisen Nouseva ja Taitavan Isopäinen Taukki joka Ärisee, Törppöilee ja Itkee*

3 kommenttia:

villasukka kirjoitti...

Sitä paitsi. Mistä muualta niin ei kaikkein suosituimpia kirjoja saa kuin kirjastosta! Kannatan lämpimästi strategiaasi ja yritän noudattaa sitä myös pienimuotoisesti koulukirjastossani.

Jussi kirjoitti...

Minusta kirjaston tehtävä on hankkia juuri noita vähän ostettuja teoksia. Viime aikoina olen tarvinnut erilaisia hirveästi ja kalliilla hinnalla ostettuja atk-kirjoja, joita ainakin Oulun kirjasto on ollut pullollaan. Parin lainauksen jälkeen olen oppinut, että lainaamani kirjat ovat auttamattomasti vanhentuneita ja ylipäänsä vanhentuvat muutamassa kuukaudessa. Aivan toisin kuin sadan kappaleen painoksen runokirjat tai pienen painoksen harvinaiset käännökset, joita todella haluaisin kirjastosta löytää ja joiden vuoksi haluan veroja maksaa.

Tuima kirjoitti...

Olen samoilla linjoilla. Minusta kirjasto voi tarjota monipuolisia vaihtoehtoja eli "tällaistakin on tarjolla".