keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Kauhua ja horroria Pirkkalassa

Koko syksyn verenpaine on noussut vähitellen, kun 50 % alakoulun oppilaista kysyy kirjastokäynneillään "kauhua". Paineet ei nouse siksi, että lapset kysyvät eivätkä edes siksi, että kysyvät kauhua. Oikeasti vaan siksi, että niitä hornetin kauhukirjoja on niin vaikea löytää!

Eivät hypi vampyyrit silmille eivätkä ihmissudet ulise kuuluvasti. Ei kirjastonhoitajan verenkarvaiset silmät osu oikealle riville sitten millään. Kaikki tietävät Stinen kirjat, mutta kun niskavilloissa karmii inhottava muisto: niitä on lisää, ken vain tietäisi missä...
Minä sentään plärään nuortenkirjoja päivittäin työkseni, mutta epäonnisemmat kollegat joutuvat basiliskien suihin ihan lämmittämättä.

Eilen tuli asiaan muutos. Asiasanahaulla tutkailin kauhukirjoja, tongin vampyyreja kokoelmalluetteloista ja selasin kummituksia keskustelupalstojen lukuvinkeistä. Yllättävä huomio: suuri osa kauhusta on samalla humoristista. Lasten jännittävät kirjat ovat usein vitsikirjatyyppisiä, ja siitä saisi setä Freud ja epäonninen kirjallisuudentutkijagraduilija jotain mietittävää.
Toinen huomio: kauhukirjoista melkein kaikki olivat lainassa. Jotain sentään löytyi hyllystä, myös ihan uusia tuttavuuksia ja kauan sitten unhottuneita syysiltojen kammotuksia.

Sitten seurasi ongelma: mitä niille sitten tehdään?

Kirjastojen ikuinen ongelma on kaunokirjallisuuden luokitus. Joidenkin mielestä on must juttu vetää kirjat aakkosiin ja siinä se. Asiakas harjoittakoon analfabeettia minuuttaan ja selailkoon hyllyjä - voi vaikka samalla vahingossa lainata jotain Tasokasta etsiessään romanttistaroskaa.

Joidenkin kirjastolaisten mielestä taas asiakkaan omaan makuun ja kykyyn voinee luottaa, ja sellaisten hoitamissa kirjastoissa kaunokirjallisuuskin on jaettu jonkinlaisiin luokkiin - yleensä kirjan genren, eli lajityypin mukaan. On sotakirjat yhdessä kohdassa ja dekkarihyllyt toisessa, romanttista yhtäällä ja scifi-fantasiaa toisaalla. Luokat vaihtelevat kovasti kirjastosta riippuen. Sarjakuvat kuuluvat jo kirjastoluokkansa puolesta eri porukkaan.

Nuorten puolella on vielä suurempi ongelma: kirjoja olisi hyvä yrittää järjestää myös lukijoiden ikäjakauman mukaan - siis sen genren lisäksi. Hakusessa on täsmäisku: oikea kirja helposti löydettävissä. Koululainen, joka sanoisi: "En ollut koskaan lukenut yhtään kirjaa, mutta nyt oli vain oikea ihminen oikeassa paikassa ja se oli menoa se!"

Pirkkalassa kuvakirjat ovat omassa rajatussa tilassaan (josta ei pääse helposti juoksemaan ulos kenenkään huomaamatta, mutta joka pyrkii olemaan muistuttamatta vankilaa). Erikseen on laitettu helppolukuiset eskareista tokaluokkalaisiin, lasten kirjat ekaluokasta kymmeneen vuoteen, nuortenkirjat (8-12) ja vielä nuorten aikuisten kirjat (yläkoulu). Ikäsuositukset ovat summittaiset - ja voitte kuvitella, että niin on kirjojen sijoittelu luokkiinkin, vaikka pyrin olemaan suht järjellinen.

Kauhukirjoja ei voi pistää yhteen hyllyyn kaikkia, sillä niiden tasoerot ovat hurjia. Revin verkkareita, kunnes Terhi pelasti. Nyt jokaisessa karmivassa kirjassamme on sen visvaiseen kyttyräselkään liimattu poltinmerkki: verenpunainen KAU.

KAU tuntuu jotenkin ennalta-arvattavalta, mutta muut ehdotuksemme, kuten HUI! ja PÖÖ! eivät keränneet suurta suosiota arvosteluraadilta. Lisäksi kopiopaperimme oli sattuneesta syystä ennemminkin joulun- kuin verenpunaista, mutta ehkä assosiaatiot muuttuvat uuden vuoden jälkeen...

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi kauhukirjat! Niistähän tulee ihan lapsuus mieleen ja selkäpiitä karmiva Noidan käsikirja (joka oli AINA lainassa, ja olikin suuri ihme jos sen sai käsiinsä) sekä Pikku Vampyyri -sarja (vieläkö sarja jatkuu?) :)

Anonyymi kirjoitti...

Voih, mina _inhoan_ noita lajeittain jaoteltuja kirjaston hyllyja!!! Yleensa tiedan, mita olen menossa hakemaan, ja jos en tieda, katselen mielellani. Mutta sitten kun olen pannut kirjailijan nimen mieleeni, ja joskus jopa sen luokan, mihin kirja kuuluu, niin menetan hermoni hyllyjen valissa, kun ei sita kirjaa sielta loydy, missa se minun logiikan mukaan pitaisi olla. Sitten on pakko menna kysymaan (en tykkaa kysymisesta, haluan selvita itse!!!), ja kirjastontati sanoo, etta niin se on siella meidan dekkarikeitaassa. Niin missa??? Ja sitten sen pitaa tulla nayttamaan minulle, missa se oikein on... Tympeaa! Mutta se on tata nykypaivaa, kai...

antitäti kirjoitti...

Viivi: Noidan käsikirja on *edelleen* aina lainassa. Jos ei ole korjattavana, kun on luettu riekaleiksi. Ja yksi tuttuni nappaa sen aina omassa kirjastossaan hetkeksi jäähylle, kun ekaluokkalaiset innostuvat siitä liikaa :). Pikku Vampyyri ei jatku enää, mutta sarjista siitä on piirretty viime vuosina.

Kaaka: Sä olet vain liian itsenäinen :). Jaottelu palvelee parhaiten varmaankin niitä "selailevia" asiakkaita, jotka haluavat lukea pääasiallisesti tietyn lajityypin kirjoja kirjailijasta huolimatta.

Anonyymi kirjoitti...

Lajityyppi-luokittelu toimii juuri silloin, kun ei oikein tiedä, mitä hakee. Mutta sitten kun pitäisi löytää... Haahuilin työpaikkkani vieressä olevan sivukirjaston aikuistenosastolla aika kauan, ennen kuin älysin etsiä Edgar Allan Poeta Kauhu-hyllystä... Itse olisin sijoittanut ainakin jonkin kappaleen ihan sinne "normaalien" teosten osastoon, kyse on kuitenkin klassikosta.

Ja äikänopehan ei kehtaa kirjastotädeiltä kysellä...

Anonyymi kirjoitti...

Kaarina ja penjami, eikö käyttämienne kirjastojen luetteloissa mainita mistä (genre)hyllystä sen hakemanne pitäisi löytyä? Kyllä jos genrehyllytys on käytössä niin apu sen käyttöön pitää löytyä myös luettelosta.

silumiini kirjoitti...

Kaunokirjallisuuden genre-luokittelu on kyllä varmaan ihan ikuisuus-ongelma... Se tosiaan palvelee varmasti parhaiten genreuskollisia, mutta muilta jää varmasti monia hyviä kirjoja lukematta jos ne on luokitettu tiettyyn genreen...Eli monesti kirjojen leimaaminen tietyn genren edustajiksi voi karkottaa niiden lukijakuntaa, saati että kirjoja voi olla aika vaikea luokitella. Esimerkiksi Ishiguron Ole luonani aina on laatukaunokirjallisuutta, mutta toisaalta sen voisi luokittaa vaikka scifiksikin...

Eli puolensa ja puolensa... Mielestäni Turun pääkirjastossa oli hyvä ratkaisu: eriväriset genretarrat selkämyksiin ja muiden kirjojen joukkoon. Genreuskolliset voivat navigoida hyllyjen välissä suuntamerkkeinään genretarrat, eikä kukaan muu häiriinny siitä, että pitäisi tietää etukäteen kirjan genre, ennen kuin kirja on mahdollista löytää hyllystä...

antitäti kirjoitti...

Penjami: Minusta ajattelet ihan oikein noin periaatteessa - klassikot ovat "tavallista" kirjallisuutta. Ja sitten taas voi ajatella, että on nillä genreilläkin omat klassikkonsa :).

Ja on kyllä ihan turha ajatella, että opettajat eivät saa kysyä - omilla työpaikoillani opet ovat aina olleet ne eniten työllistävät. Ja tämä täysin positiivisessa mielessä. Opettajat osaavat aika paljon itse ja siksi niiden kysymykset ovat mielenkiintoisia. Olisit saanut varmasti aikaiseksi keskustelun siitä, mihin Poe kuuluu :). Dekkarihyllyynkin sen jotain kirjaa voisi tyrkyttää...

Moi erikoiskirjastovirkailija, tervetuloa!

Silumiini moi! Muistan 1990-luvun alkupuolelta Turusta Suuren Genrekiistan, jossa päädyttiin just tähän lopputulokseen. Vaikeita juttuja...

Anonyymi kirjoitti...

Ja voih, minä taasen rakastan genreluokittelua. On helppoa suunnistaa suoraan scifi- ja dekkari-hyllylle tsekkaileen uutuudet. Haittana siinä tietty on sitten se ettei mulla tule muita hyllyjä niin selailtua ja muuta kaunokirjallisuutta tulee selattua enemmänkin palautetujen hyllystä...

Mutta siis silloin kun kirjastosta pitää selvitä nopasti ulos ennkuin lapset pistää kunnon kuurupiilon aikaseksi, niin genreluokittelu on pop. Saa äkkiä jotain mieluisaa mukaan ilman koko kirjaston kiertämistä.

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäisenä tuli mieleeni rakas ystäväni Edgar Allan ja toiseksi sitten setä Stephen...ja sitten muistin kyseessä olevan peruskoulun alaluokat... Joten jätetäänpä nuo ehdotukset omaan arvoonsa.

Minäkin luin penskana ihan hulluna jotain vampyyrikirjoja sekä kaupunkitarinoita (vai mitä urbaanilegendoja nyttemmin ovat). Yläasteella luin yhtä novellikokoelmaa, jossa oli johonkin kilpailuun osallistuneiden nuorten kirjoittamia kauhutarinoita. Kun vain muistaisin sen nimen... Oli nimittäin pirun hyvä kirja.
-Brandon-

antitäti kirjoitti...

Brandon: Koska olet ollut nuori :)? Voisiko tuo kirja olla Painajaisia -WSOY:n nuorten jännityskertomuskilpailussa palkittuja novelleja? Toinen painos otettu 1996.

Kurkkaapa kirjastosta...

Hannaa: Juu, genreluokitus on kyllä kuin tehty kiireiselle perheenäidille :).

Juri kirjoitti...

On olemassa semmoinen kirja kuin Ulkomaisia kauhukirjailijoita, jonka BTJ julkaisi kaksi vuotta sitten (ja jonka tekemisessä allekirjoittaneella oli kohtuullinen osuus). En tiedä, onko siitä kauheasti apua, kun kirjassa ei ole nuortenkauhua (esim. Stineä) ja osa käsitellyistä kirjoista on niin vanhoja, ettei voi olettaa kirjastojen niitä pitävän hyllyssä (tai edes varastossa).

Ja sitten siitä unohtui pari, kuten Rick Hautala, ja suomennosten vähyyden perusteella piti jättää pari pois (kustantajan vaade oli, että pitäisi olla kaksi kirjaa per tekijä käännettynä, mutta eihän tämä kuitenkaan näy kirjassa), kuten John Steakley.

Jos haluat nähdä listan, jota kirjaa tehdessä koottiin, niin pistäpä kommenttia vaikka blogin kautta (tai vaimon!). Ehkä siitä olisi jotain apua.

Anonyymi kirjoitti...

Se muuten varmastikin oli tuo Painajaisia - ainakin nimi kuulostaa tutulta. Oli tosi hyvin kirjoitettuja ne tarinat. Voiskin lukaista sen joskus uudestaan.

Ikää on 23 niin yhden mielestä olen nuori yhä ja toisen mielestä olin 20 vuotta sitten :D
-Brandon-

antitäti kirjoitti...

Hyvä kun löytyi, Brandon! Ja olet sä vielä nuori :).