maanantaina, joulukuuta 11, 2006

Armoa!

Ihmisillä on tarve järjestää elämänsä. Sen huomaa etenkin kirjastossa, enkä puhu nyt meidän henkilökunnan maanis-aggressiivisen-anaalisesta aakkostustarpeesta. Puhun asiakkaista ja heidän tarpeestaan tyhjentää kotinsa säännöllisesti ei-omasta tavarasta.

Ennen joulua kirjastoon palautetaan yhdessä rysäyksessä uskomaton määrä kirjoja. Palautuslaatikko tursuaa yli, hyllyt notkuvat ja Kirjattikin hikoilee jo hyllytyksessä tonttupipo päässään.







Takahuoneen hyllyihin kertyy kaksois- ja kolmoiskappaleita kirjoista, samoin poistokaappiin. Kuvakirjat on hyllytetty tällä hetkellä niin tiukasti, että haluaisin nähdä sen kolmivuotiaan, joka saa yhdenkään kirjan hyllystä irti. Siihen vaaditaan vähintään viisikymmentä kiloa penkiltä nostava vanhempi.

Normaalitilanteessa kirjaston kirjoista raakasti arvioiden noin 30-40 % on lainassa. Hyllyissä ei siis koskaan olekaan yhtäaikaisesti kaikkia kirjoja. Kuvakirjoista osuus on vieläkin suurempi, vaikka pääkirjastollamme pidän hyllyissä vanhaakin satoa juuri siksi, ettei ihan tyhjäksi vetäisi lukuintoisen edessä. Tänä vuonna paineituista kuvakirjoista paikalla on ehkä 10-20 %, kaikki muut lainassa.

Jos siis haluatte lainata jotain hyvää, tulkaa ihmeessä katsomaan hyllystä nyt! Kirjat saa uusia viisi kertaa, joten niitä saa hyvällä säkällä pitää lainassa huhtikuulle saakka. Siinä ajassa ehtii lukea jo useammankin romskun - saatika sitten kuvakirjan!

Ihan uuden joululaulun voitte kuunnella täältä.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää joulunalusaikaa Reetta :)

Anonyymi kirjoitti...

Johtuisikohan ihmisten joulusiivouksista.... löytävät kaikkea kaapeistaan....

silumiini kirjoitti...

Jep, hukkaantuneet kirjat löytyvät yllättäen joulusiivouksessa... =) Olen aina kuvitellut että joulunalusaika olisi kirjastossa vilkkainta aikaa, väki tungeksisi hankkimaan joulunpyhien lukemisia, mutta kuulemma joulun seutu on kävijämäärältään suhteellisen hiljainen. Ilmeisesti ihmiset eivät ehdi jouluna juurikaan lukea mitään tai sitten he luottavat siihen, että joulupukilla on pari uutuusromaania kontissaan.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa uusi tieto minulle että ihmiset tulevat tunnontuskiin joulunalla! :) Ihan järkeenkäypää kyllä, että unohtuneet kirjaston kirjat löytyvät siivotessa.

Miksi muuten lukeminen kuuluu niin ehdottomasti jouluun??

antitäti kirjoitti...

Villasukka: Ennen joulua tosiaan siivotaan, ja monta iloista yllätystä putkahtaa esiin hyllyjen takaa itse kunkin kotona :)...

Silumiini: Ihan juuri joulunaikaan ei asiakkaita liikaa ole, sillä pukki lahjoo kirjoilla kiitettävästi.

Uskoisin, ihmisen psyyken toimivan niin, että ennen vuoden loppua tyhjennetään kaikki vanha elämästä (jotkut heittävät ulos siipan, toiset tyytyvät palauttamaan kirjat ;)) ja aloitetaan uutena vuonna puhtaalta pöydältä.

Kaisa: Minusta tuntuu, että suomalaisille lukeminen kuuluu aina lomaan. Talvella ei tarvitse puuhailla ulkona ja joulua varten on jo siivottu, joten kirjan kanssa vällyjen alle käpertyminen on ihan luterilaisen etiikankin mukaista nautiskelua :).