Projektin viimeinen viikko on menossa, olo haikea ja innostunut ja pakkaavainen, sillä ensi viikon vietän teinien kanssa etelässä.
Nyt on käyty loppuun Peppi & Eemeli -projekti, jossa olin mukana usean eskari-ykkös-kakkos-sekaryhmän tapaamisissa. Luin reissusta Kurre-Kurre-Dut-saarelle ja yhdessä mietimme, miten sairaita voi ilahduttaa kuten Peppi Tommia ja Annikaa. Lisäksi maalattiin tunteita Peppi Pitkätossun jäähyväislaulun soidessa ja lopulta matkattiin liikuntasaliin elelemään autiolla saarella. Tunteita laidasta laitaan!
Tällä viikolla reissataan kuutosluokkalaisten kanssa Aasiaan.
Keräsin kirjastolle aikamoisen pinon matskua Aasian eri maista, joista ryhmät olivat valinneet omansa. Itsepuolustuslajeista ruokailuun, historiasta taiteeseen...
Tämä porukka on oikea iPad-luokka, ja aidosti digiloikkaavia sieltä tuntuu löytyvän. Omaa maataan saa esitellä haluamallaan tavalla- videolla, powerpointilla, oikeastaan miten vaan.
Ainakin yksi oppilas oli jo innostunut dokumentoimaan thaimaalaisen ruuan kokkailuuaankin!
Edellisellä tunnilla hairahduimme välillä historiaan (Suomen) ja päädyin selittämään kuutosen pojille muinaisesta Kikkelikortista. Hmmm...
Muuten ollaan menty tekijänoikeuksillä, lähdeviitteillä ja kirjaston hyllyjärjestyksellä.
Samalla pyörii viitosten ihmis-käsikirja, jossa tänään on tiedossa sydän ja verenkierto.
Minulla on valmiina video, jossa esitellään lampaan sydämen leikkaaminen osiksi hyvin graafisesti. Saas nähdä, pääsenkö näyttämään :p
tiistaina, tammikuuta 24, 2017
perjantaina, tammikuuta 13, 2017
e-Tarinoita
Lomat lusittu, taudit sairastettu, lääkekuurit syöty ja sorville palattu.
Joululomalle sain postia, kun e-tarinoita alkoi ilmestyä. Tästä voi kurkata muutaman, jos liikuttuneisuuskynnys on aika korkea.
Ekan tarinan pupu muuten päätyi lahjana kotiini ja on edustanut loistavasti kirjanmerkkinä!
Joululomalle sain postia, kun e-tarinoita alkoi ilmestyä. Tästä voi kurkata muutaman, jos liikuttuneisuuskynnys on aika korkea.
Ekan tarinan pupu muuten päätyi lahjana kotiini ja on edustanut loistavasti kirjanmerkkinä!
https://www.thinglink.com/scene/867321435956183041 (Eläinten talvi 1)
https://www.thinglink.com/scene/867326109933371398 (Eläinten talvi 3)
Tässä puolestaan ihanaa sarkasmia myös meille, joille joulu olisi ihan mukava juhla, jos se olisi sijoitettu keskelle lämmintä kesälomaa:
Tästä olen puhunut vähän enemmänkin vähän laajemminkin. Ja kaikkien pitäisi.
Viimeinen kuukausi projektia on alkanut - nyt vedetään nopsassa tahdissa läpi Aasia ja tietysti ah, niin ihana ihminen. Viitosille. Biologiaa. Muurosikä. Verenkiero. Nam.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)