Kun sitä on jäänyt häälomalle töistä, menevät lapset kirjastoon ja lainaavat 34 kirjaa. Sitten ne lukevat niitä kaksi päivässä, eikä niitä pääse palauttamaan ja niistä kertyy pino keittiön pöydän kulmalle.
Keittiön pöytä on aina luonnollista katastrofialuetta, mutta nyt siinä piti leipoa hääpikkuleipiä. Menin sohvalle lukemaan ja katselin, kuinka keltuaiset erotetaan valkuaisista sujuvasti käsin ja taikinanpalan voi huuhdella vesijohdon alla, jos se putoaa kissan päälle. Tiedän jo paremmin, enkä edes yritä neuvoa neljää ihan ja kvasiteiniä. Niistä tulee meidän näköisiä pikkuleipiä. Ja ehkä vähän kissanmakuisia.
Paistamisvaiheessa kahden into loppuu ja ne menevät lukemaan taas lisää kirjoja, jotka pitäisi palauttaa kirjastoon. Yksi soittaa pianolla viime vuoden hittejä ja laulaa. Vieras yrittää huhkia keittiössä, mutta luovuttaa lopulta. Pelaan Candy Crushia ja havahdun ihanaan tuoksuun - pikkuleivät on unohdettu uuniin. Viiden naisen kiljumisen avulla ne pelastuvat palamiselta, ja kissoista on vain mukavaa, kun parvekkeen oven kautta tuuletetaan ja parvekkeelle on vapaa pääsy.
Äiti kysyy tekstiviestillä, mikä kohta Korkeasta veisusta kuuluu lukea. Mies pistää viestin, että jalkapallo on kivaa ja kaverit mukana. Lapsen pädi katoaa, mikä aiheuttaa
Aamulla herään katselemaan, kun kolme huoltomiestä seisoo pihassa tuijottaen lipputankoa. Siitä on pudonnut nuppi. Kyllä, juuri niin kuin siinä Lappareiden biisissä. Tuijotan miehiä, jotka tuijottavat nupitonta tankoa.
Sitten minä menen sisälle. Jos yksi nuppiongelma vaatii kolme ammattilaista, olen selvinnyt oman nuppini kanssa hemmetin hyvin. Tänään apuna miehen lisäksi kaksi rakasta naista, joiden kanssa vietettäisiin tyttöjen iltaa jos se ei kuulostaisi niin teiniltä. Ai niin, vielä kaksi päivää saa.
