Tämä vuosi on ollut rankka pitkine sairauslomineen (viimeksi mononukleoosi) (kuka itseään kunnioittava aikuinen sairastuu
Minulle on aina ollut helpompi lähteä kuin jäädä, vaikka Tove Janssonin mukaan tärkeää on vain se, että päättää ajoissa. Niinpä tänään siivottiin työpöytä niin, että työkaverit pelästyivät (ja löysin mm. suklaata ja kivan edellisvuoden joulukortin). Jätin Kultakutrille läjän tekemättömiä töitä, jotka laputin osoittaen enemmän ahkeruutta kuin järkeä. Mitä hemmettiä tarkoittaa N-->NA??? tai viisi lähetettyä sähköpostia, joissa kerrotaan miten paikallislehteä pitää uhkailla, jotta se tulee paikalle lukujuhlallisuksiin.
Vaikea paikka oli, kun työteini tuli ja halasi tositositosi lujaa ja kertoi itkeneensä kotona, ettei kirjastossa tarvitsisi. Jopa sähköposti opettajille sai sormet hikoilemaan. Tärkeä ihminen kutsui synttärikahveille perjantaina, enkä minä tiedä, voinko tulla. Pakkasin omat must-tavarani työhuoneesta ja ne veivät yhden jättimäisen pahvilaatikon ja kaksi kassia. Elämääni tullut Vahva ihminen saa kantaa ne huomenna Mrs Opeliin, kun kaasutan kohti keskiviikkoista auringonnousua Hämeenlinnassa.
Minun ei tarvitse lukea yhtään kirjaa seuraavaan puoleen vuoteen työni puolesta. Minulla ei ole yhtään omassa kunnassa olevaa vinkkausta. Minä en opeta ketään. Minä en asiakaspalvele. Kuka hitto se semmoinen ihminen on? Haluanko minä olla semmoisen kanssa? Se vaan tutkii ja intoilee jostain oudosta.
Kyllä minä silti luen ja muistan ja kirjoitan ja kolmen laihahkon vuoden jälkeen aion lihottaa tämän raamatullisen lehmän viettämään bileitä muiden kantturoiden kanssa.
Hyvää vuotta 2013. Syökää paljon sipsejä sängyssä ja olkaa vapaita.
