Kaaaaikki muut olivat Turun kirjamessuilla. Kaaaaaaaaaaaaikki muut ovat Helsingin kirjamessuilla.
Taitaa olla ensimmäinen vuosi, kun en päässyt paikalle kumpaankaan. Vaikka tiedän, että on messutungos ja ahdistaa eikä ehdi kuuntelemaan juttuja ja menee kauheasti rahaa ja metrilakusta tulee paha olo, on minulla silti ikävä.
Mietin erilaisia kohtaamisia, jotka tapahtuvat kuin vahingossa - hipaisu tungoksessa, hymy ihmiseltä jonka tunnistat vaikka itse olet nobody, jo kaukaa erottuva lava ja ystävät, väittely siitä, tuoksuvatko uudet vai vanhat kirjat paremmilta. Parhaita messuja ovat ne, joissa ei ehdi tehdä kaikkea.
Kerran Helsingissä olin urani alkuvaiheessa ja päätin olla Kirjastonhoitaja. Metsästin kirjailijoita, jotka voisin kutsua vierailulle Pirkkalaan, kuuntelin paneeleita ja haastatteluja, esitin (typerähköjä) kysymyksiä ja punastelin vastauksille, neuloin sukat, sain tuttavia. Toisen kerran myöhemmin Turussa päädyin heittämään päälle sosiaalisuus-vaihteen. Puhuin kummallisten ja ihanien kanssa, join kahvia ja vähän punaviiniä, väittelin röökipaikalla Finlandia Juniorista, söin sämpylää kirjailijoiden kanssa.
Minä inhoan latteata fraasia "Kaikkea ei voi saada". Minä tiedän, että kyllä voi. Voivoivoivoi. Juju on siinä, että haluaa ne peräkkäin, vuorotellen. Sitten vain ottaa ja nauttii.
