Noitien Yö Ruovedellä aloitti syksyn vinkkaukset reippaalla rytinällä. Sain noidannuolen. Jos vinkkari pystyy istumaan, seisomaan tai makaamaan, hän pystyy myös vinkkaamaan. Tosin hänen ei tarvitse vinkkauspäivän aamuna kuvitella olevansa NFL:n linjamies, minkä opin kerrasta.
Kauniiseen laivarantaan oli ajettu Ruoveden ja Virtain yhteinen kirjastoauto, joka toimi mainiosti vinkkausbussina. Lisäksi paikalla oli tanssia, myyntikojuja, noitapukukisa ja paljon muuta. Yksi Slash ja keijujen kuningatarkin bongattiin!
Mainokset olivat kohdallaan, sisustus synkkää "Tervemenoa"-teksteineen ja kirjoja kerätty paikalle uutuuksista klassikoihin asti. Sakset poistettiin näyttelystä liiallisen eläytymisen pelosta:
Revontulitalli ja Huone 13 kuuluvat ikisuosikkeihini.
Aluksi nuorta yleisöä selvästi jännitti lähestyä kammottavaa noitaa, mutta pienellä houkuttelulla kirjat alkoivat kiinnostaa. (Suom. huom. Niille tarjottiin karkkia. Eivätkö ne ole oppineet mitään Hannusta ja Kertusta??)
Saaressa on noituudesta kuolemaan tuomitun Antti Lieroisen mestauspaikka:
Väliajalla ehdin seurata nuotanvetoa...
...ja kalaakin tuli!
Toiseen settiin paikalle ilmestyi iäkkäämpiä kauhufaneja, ja pääsin keskustelemaan Houkutuksesta ja Korpinportista:
Encorena vielä nelos-kuutoset, joille upposi etenkin Coraline. Anteeksi vanhemmat - lapsenne eivät varmasti ota vähään aikaan käteensä nappeja, neulaa tai lankaa.
Sitten olikin aika heittäytyä vapaalle, kaivaa kävelykeppi esiin ja köpötellä kauemmaksi roviosta:
Suuri kiitos Ruoveden kirjaston henkilökunnalle opastuksesta, kirjojen raahaamisesta, auton esittelystä, kahvista, psyykkauksesta, vaivannäöstä ja keskusteluista. Kiitos myös fysioterapeutille, lääkärille, apteekkarille, kolmiolääkkeille ja Jasonille illan soundtrackista.
lauantaina, elokuuta 29, 2009
perjantaina, elokuuta 14, 2009
En vaan osaa
Olen tunnustanut blogissani useita asioita vuosien aikana, mutta sen kaikkein noloimman olen salannut. Nyt on tullut aika jakaa häpeä.
MINÄ EN OSAA MUOVITTAA KIRJOJA!
Noin. Tätä en ole kertonut niille kymmenille aikuisille, jotka viime päivinä ovat kirjastossa voivotelleet koululaisten kirjanmuovitusurakkaa. He ovat aidosti kateellisia meille, jotka jo äidinmaidossa imimme muovitustaidon ja pyörittelemme kirjoja satojen kappaleiden viikkovauhdilla. Eikä vain kirjoja, sillä mehän muovitamme mitä tahansa: cd-levyjen tekstiliitteet, aikakauslehdet, vihkot, dvd-levyt, kartat, yksittäispakatut juustot. Anything goes.
Paitsi minä.
Tänä vuonna päätin, etten voi oikeasti olla niin kömpelö ja tyhmä, etten osaisi kelmuttaa paria kirjaa. Varauduin huolellisesti. Pyysin kannustusta ja neuvoa työpaikalta. Tutkin nettiä. Hankin hyvää, paksua, ammattilaistasoa olevaa mattamuovia. Latasin rauhoittavaa musiikkia ja varasin suklaavanukasta palkinnoksi. En korkannut punaviinipulloa enkä päästänyt Mörköä auttamaan.
“Courage! Courage, dear heart!”
–Aslan –
Viiden minuutin jälkeen minulla oli käsissäni ilmakuplainen kirja. En joutunut paniikkiin, vaan vedin muovin rauhallisesti irti – jolloin irtosi myös kustantajan ystävällisesti kirjaan tekemä suojaava kalvo. Leikkasin uuden muovin, kupla, repimistä, viivotin liian lyhyt, kupla, suhru, muovirulla putosi lattialle, kissa (mistä se siihen ehti?) työnsi käpälän muoviin ja karvasti sen, uusi muovi, kupla, kiroilua, repimistä – muovin ja hiusten, hikeä, tuskaa…
Tunnen itseni antikirjastolaiseksi, sillä minä en vaan osaa :(.
Sitä enemmän lämmitti kertomus kirjastolaisesta, joka asiakaspalvelussa sai eteensä hätääntyneen koululaisen, ruttuisen muovin ja avuttoman katseen. Eihän se meidän työkuvaamme kuulu, eihän se ole kirjaston ensisijainen tehtävä, eihän se ole edes mediaseksikästä, mutta kiitos kyseiselle kirjastosankarille, joka auttoi yhden lapsen koulutien alkuun.
Olen varma, että kiertelevä kirjanmuovittaja tienaisi hyvän tilin näinä päivinä.
Kiitos Norpatille otsikosta!
MINÄ EN OSAA MUOVITTAA KIRJOJA!
Noin. Tätä en ole kertonut niille kymmenille aikuisille, jotka viime päivinä ovat kirjastossa voivotelleet koululaisten kirjanmuovitusurakkaa. He ovat aidosti kateellisia meille, jotka jo äidinmaidossa imimme muovitustaidon ja pyörittelemme kirjoja satojen kappaleiden viikkovauhdilla. Eikä vain kirjoja, sillä mehän muovitamme mitä tahansa: cd-levyjen tekstiliitteet, aikakauslehdet, vihkot, dvd-levyt, kartat, yksittäispakatut juustot. Anything goes.
Paitsi minä.
Tänä vuonna päätin, etten voi oikeasti olla niin kömpelö ja tyhmä, etten osaisi kelmuttaa paria kirjaa. Varauduin huolellisesti. Pyysin kannustusta ja neuvoa työpaikalta. Tutkin nettiä. Hankin hyvää, paksua, ammattilaistasoa olevaa mattamuovia. Latasin rauhoittavaa musiikkia ja varasin suklaavanukasta palkinnoksi. En korkannut punaviinipulloa enkä päästänyt Mörköä auttamaan.
“Courage! Courage, dear heart!”
–Aslan –
Viiden minuutin jälkeen minulla oli käsissäni ilmakuplainen kirja. En joutunut paniikkiin, vaan vedin muovin rauhallisesti irti – jolloin irtosi myös kustantajan ystävällisesti kirjaan tekemä suojaava kalvo. Leikkasin uuden muovin, kupla, repimistä, viivotin liian lyhyt, kupla, suhru, muovirulla putosi lattialle, kissa (mistä se siihen ehti?) työnsi käpälän muoviin ja karvasti sen, uusi muovi, kupla, kiroilua, repimistä – muovin ja hiusten, hikeä, tuskaa…
Tunnen itseni antikirjastolaiseksi, sillä minä en vaan osaa :(.
Sitä enemmän lämmitti kertomus kirjastolaisesta, joka asiakaspalvelussa sai eteensä hätääntyneen koululaisen, ruttuisen muovin ja avuttoman katseen. Eihän se meidän työkuvaamme kuulu, eihän se ole kirjaston ensisijainen tehtävä, eihän se ole edes mediaseksikästä, mutta kiitos kyseiselle kirjastosankarille, joka auttoi yhden lapsen koulutien alkuun.
Olen varma, että kiertelevä kirjanmuovittaja tienaisi hyvän tilin näinä päivinä.
Kiitos Norpatille otsikosta!
maanantaina, elokuuta 03, 2009
Todellinen lomailija
Kuva
Tällä lomallani olen:
- kääntänyt unirytmini normaaliksi (03-09 ja päiväunet päälle) ja valvonut muutaman yön kokonaan hyvässä seurassa
- lukenut kymmeniä kirjoja
- kirjoittanut osasta vinkkauksia
- kirjoittanut osasta arvosteluja
- syönyt sairaasti pizzaa
- käyttänyt julkisesti mekkoa
- tilannut kauhukoruja
- katsellut punaista kuuta
- miettinyt, voisiko akaattikotilo muuttaa kirjaston lastenosastolle
- kävellyt useita kilometrejä pitkin kaupunkia paljain varpain
- katsellut elokuvia ja tehnyt must-see -listaa
- lukenut itseltäni salaa työposteja kotona
- sekoittanut käsitteet niin, etten enää tiedä, onko kotikirjasto oma työkirjastoni vai asuinpaikkani kirjasto
- menettänyt tärkeän ihmisen
Tämä kesä ei unohdu koskaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)