Finnconin jälkeen on elämää. Uskomaton visuaalinen tajunnanräjäytys cosplay-väen toimesta välkkyy vieläkin verkkokalvoilla, paneeleissa keskusteltiin niin kirjastojen kokoelmapolitiikasta kuin kirjavinkattiin vanhoja/uusia suosikkejakin. Ehdin hävyttömän vähän, ja ensi vuonna aion kuunnella enemmän ja puhua vähemmän.
Kun tuli kotiin, tarkastelin scifi- ja fantasiahyllyämme uusin silmin. Paljon sieltä löytyi, mutta puutoksiakin oli. Samalla kun nakuttelin tilauksia koneelle mietin, millä perusteella kokoelmamme lopulta rakentuvat. Pääasiassa työntekijöiden ammattitaidon varassa - ja tietenkin tarjonnan mukaan. Asiantuntemusta väitän löytyvän hyvin pienemmistäkin kirjastoista, mutta aina jotain tärkeää jää huomaamatta.
Silloin paikalle tulee Asiakas. Toivottavasti tulee. Asiakas, joka kysyy tiettyä teosta, tietää todennäköisesti teoksen ja kirjailijan nimen ainakin suhteellisen oikein, kannen värin ja ehkä julkaisuvuodenkin. Parhaassa tapauksessa myös sen, miksi juuri tämä teos kuuluisi kirjastomme kokoelmaan. Sitten me tilaamme sen.
Jos Asiakas jää hyllyjen väliin kiroilemaan kirjastomme huonoutta, muutosta ei tapahdu. Me tilaamme asiakkaiden toiveista varovastikin arvioiden 90%, ja tilaamattomuudelle on aina joku syy. Niin pitää minusta ollakin. Jos käytämme verorahoja mahdollisimman kattavan ja monipuolisen kokoelman keräämiseen, sen pitää olla asiakkaiden toiveiden mukainen. Lisäksi kulttuurisesti pätevä, elävä ja hiukan sivistäväkin.
Myönnän heti kättelyssä, että kirjastomme ei voi tilata kaikkea Suomessa julkaistavaa materiaalia, ja kirjastonhoitajana olen vastuussa omista hankintapäätöksistäni. Ne saa kuitenkin haastaa. Saa pyytää lisää, jotain muuta ja ennen kaikkea kysyä: miksi?
Siitähän voi vaikka seurata keskustelu. Kulttuuripuhetta. Introspektiota. Minä voin vaikka oppia jotain.
