tiistaina, helmikuuta 27, 2007
maanantaina, helmikuuta 26, 2007
Kauko ja sen paras kaveri Piski
Edellisen postauksen jälkeisissä kommenteissa näkyy selvää huojuntaa eksaktissa kirjastoterminologiassa, mitä Antitäti ei voi sallia! Järkytys ahistaa jo, kun aakkosjärjestyksen belsebuubillista cäyttöä demahdollisestaan ei-erityisessä fiksussa girjoituksessa.
Eh. *nappaa lääkkeensä*
Kirjastossamme on siis mahdollista palveluttaa itseään kahdella erilaisella kaukotavalla: oikealla ja väärällä. Oikea kaukolaina tottelee Pirkkalassakin kiltisti Kaukopalvelun yleisohjeita, joita vain harva yksilö on uskaltanut uhmata, ja hekin surullisin seurauksin. Pääasia on se, että omassa kirjastossa olevaa teosta ei ikunamilloinkaan kaukolainata toisesta kirjastosta. Vaikka olisi lainassa ja vaikka olisi tentti ja vaikka itku pääsisi. Ei. Jos se on meillä, sitä jonotetaan ja sillä sipuli.
Sivuasia on muuten se, että kaukolainaaminen on järkyttävän monimutkaista ja siihen pitäisi saada jotain järkeistämistä aikaan. Aika monta työaikaa kuluu, kun tehdään näin: asiakas tulee omaan kirjastoonsa ja tekee kaukolainapyynnön. Kirjastoimmeinen etsii kirjan jostain tietokannasta, tekee siitä kirjan omistajakirjastoon kaukolainapyynnön joko nettilomakkeella tai sähköpostitse. Pyyntö tulostetaan ja siihen merkitään varaajan tiedot. Antajakirjastossa joku armoitettu kirjastoimmeinen huomaa pyynnön, tulostaa sen ja etsii kirjan hyllystä (tai tekee siihen varauksen, jos se on lainassa). Kirja lainataan lähettäjäkirjastossa jollekin kortille (kaukopalvelu, saajakirjasto tms.), ja se viedään postitukseen. Kirjastoimmeinen paketoi kirjan kauniisti ja etsii kirjastokalenterista osoitteen ja vie paketin postiin ja nuolee postimerkin ja suu maistuu pahalle. Posti-immeinen kiikuttaa kirjan saajakirjastoon. Avot, kirjapaketti avataan, varaajan nimi etsitään kansioista ja hänelle ilmoitetaan asiasta postitse tai sähköpostilla tai tekstarilla. Asiakas tulee kotikirjastoonsa ja hänelle lainataan kirja - samalla laskutetaan kaukopalvelumaksu. Kirjastosta riippuen jossain vaiheessa lähettäjäkirjasto laskuttaa saajakirjastoa lähetetystä kaukolainasta, tietysti väärällä laskutusosoitteella ja sitten pallotellaan laskua edestakaisin ja mietitään, kuka on maksanut kenelle mitä ja miksi.
Nota bene: Tämä ei ole valitus siitä, että asiakkaat haluavat kaukolainoja!! Me olemme ammattilaisia ja selviämme kyllä suhteellisen helposti edellämainitusta. Tämä on valitus siitä, että jotkut asiat ne vaan pysyy ja jahnaa, vaikka maailma muuttuu. Joitain poikkeuksiakin on, ja etenkin Varastokirjasto ansaitsee artikkelikaukolainauksellaan iiiison pusun pölyttömälle poskelle!
Tällainen perinteinen kaukolaina maksaa Pirkkalassa siis 3,5 euroa huolimatta siitä, mitä lähettäjäkirjasto lainasta maksuttaa.
Se oli siis ystävänne Kauko. Kaukolla on myös kaveri, nimeltään PISKI.
PISKI on kotoisa nimitys kuljetuspalvelulle, jolla lähes kaikki Pirkanmaan kirjastot ovat yhteydessä toisiinsa. Tässä on kyse seutuvarauksesta, jota eisaaeisaaeisaa sotkea kaukopalveluun. Ideana on: "Parempi kirja lainassa kuin hyllyssä!", ja se toimii uskomattoman hyvin!
Jos asiakas siis haluaa tietyn kirjan, ja se on Pirkkalasta lainassa, voimme saman tien katsoa kaikkien muiden PIKI-kirjastojen tiedot. Jos se jostain Pirkanmaan kolkasta löytyy *hyllystä*, voimme varata sen asiakkaalle. Tai asiakas voi tehdä sen itse netin kautta kotoaan. Nimelliseen 2 euron hintaan kirja lähetetään seuraavan kuljetuksen mukana meille, ja usein jo viikon sisällä epätoivoisella lainaajaihmisellä on kirja kädessään.
Seutuvaraus ei siis välitä, onko meillä itsellämme kirjaa - jos se on lainassa, voimme tilata sen muualta. Kuljetuspalvelu on toiminut todella hyvin. Läpi tuulen ja tuiskun laatikkomme soljuu sisään kaksi kertaa viikossa, ja taas tuloksena on onnellisia ihmisiä.
Jos siis olet yhteydessä johonkin suomalaiseen kirjastoon, olet yhteydessä kaikkiin. In the library - everyone can hear you scream.
Eh. *nappaa lääkkeensä*
Kirjastossamme on siis mahdollista palveluttaa itseään kahdella erilaisella kaukotavalla: oikealla ja väärällä. Oikea kaukolaina tottelee Pirkkalassakin kiltisti Kaukopalvelun yleisohjeita, joita vain harva yksilö on uskaltanut uhmata, ja hekin surullisin seurauksin. Pääasia on se, että omassa kirjastossa olevaa teosta ei ikunamilloinkaan kaukolainata toisesta kirjastosta. Vaikka olisi lainassa ja vaikka olisi tentti ja vaikka itku pääsisi. Ei. Jos se on meillä, sitä jonotetaan ja sillä sipuli.
Sivuasia on muuten se, että kaukolainaaminen on järkyttävän monimutkaista ja siihen pitäisi saada jotain järkeistämistä aikaan. Aika monta työaikaa kuluu, kun tehdään näin: asiakas tulee omaan kirjastoonsa ja tekee kaukolainapyynnön. Kirjastoimmeinen etsii kirjan jostain tietokannasta, tekee siitä kirjan omistajakirjastoon kaukolainapyynnön joko nettilomakkeella tai sähköpostitse. Pyyntö tulostetaan ja siihen merkitään varaajan tiedot. Antajakirjastossa joku armoitettu kirjastoimmeinen huomaa pyynnön, tulostaa sen ja etsii kirjan hyllystä (tai tekee siihen varauksen, jos se on lainassa). Kirja lainataan lähettäjäkirjastossa jollekin kortille (kaukopalvelu, saajakirjasto tms.), ja se viedään postitukseen. Kirjastoimmeinen paketoi kirjan kauniisti ja etsii kirjastokalenterista osoitteen ja vie paketin postiin ja nuolee postimerkin ja suu maistuu pahalle. Posti-immeinen kiikuttaa kirjan saajakirjastoon. Avot, kirjapaketti avataan, varaajan nimi etsitään kansioista ja hänelle ilmoitetaan asiasta postitse tai sähköpostilla tai tekstarilla. Asiakas tulee kotikirjastoonsa ja hänelle lainataan kirja - samalla laskutetaan kaukopalvelumaksu. Kirjastosta riippuen jossain vaiheessa lähettäjäkirjasto laskuttaa saajakirjastoa lähetetystä kaukolainasta, tietysti väärällä laskutusosoitteella ja sitten pallotellaan laskua edestakaisin ja mietitään, kuka on maksanut kenelle mitä ja miksi.
Nota bene: Tämä ei ole valitus siitä, että asiakkaat haluavat kaukolainoja!! Me olemme ammattilaisia ja selviämme kyllä suhteellisen helposti edellämainitusta. Tämä on valitus siitä, että jotkut asiat ne vaan pysyy ja jahnaa, vaikka maailma muuttuu. Joitain poikkeuksiakin on, ja etenkin Varastokirjasto ansaitsee artikkelikaukolainauksellaan iiiison pusun pölyttömälle poskelle!
Tällainen perinteinen kaukolaina maksaa Pirkkalassa siis 3,5 euroa huolimatta siitä, mitä lähettäjäkirjasto lainasta maksuttaa.
Se oli siis ystävänne Kauko. Kaukolla on myös kaveri, nimeltään PISKI.
PISKI on kotoisa nimitys kuljetuspalvelulle, jolla lähes kaikki Pirkanmaan kirjastot ovat yhteydessä toisiinsa. Tässä on kyse seutuvarauksesta, jota eisaaeisaaeisaa sotkea kaukopalveluun. Ideana on: "Parempi kirja lainassa kuin hyllyssä!", ja se toimii uskomattoman hyvin!
Jos asiakas siis haluaa tietyn kirjan, ja se on Pirkkalasta lainassa, voimme saman tien katsoa kaikkien muiden PIKI-kirjastojen tiedot. Jos se jostain Pirkanmaan kolkasta löytyy *hyllystä*, voimme varata sen asiakkaalle. Tai asiakas voi tehdä sen itse netin kautta kotoaan. Nimelliseen 2 euron hintaan kirja lähetetään seuraavan kuljetuksen mukana meille, ja usein jo viikon sisällä epätoivoisella lainaajaihmisellä on kirja kädessään.
Seutuvaraus ei siis välitä, onko meillä itsellämme kirjaa - jos se on lainassa, voimme tilata sen muualta. Kuljetuspalvelu on toiminut todella hyvin. Läpi tuulen ja tuiskun laatikkomme soljuu sisään kaksi kertaa viikossa, ja taas tuloksena on onnellisia ihmisiä.
Jos siis olet yhteydessä johonkin suomalaiseen kirjastoon, olet yhteydessä kaikkiin. In the library - everyone can hear you scream.
keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007
Kädet ylös!
Varausmaksut herättivät sen verran keskustelua, että jatkan vielä kiistellymmällä aiheella: sakoilla.
Sakkojen ideahan on yksinkertainen: jos rikot lakia, sinua sakotetaan.
Mikä ihme siitä sitten tekee niin vaikeaa ja raivostuttavaa monelle asiakkaalle? Kirjastonkäyttö ja lainaaminen on ilmaista, ja koska niin paljon makeaa *nam* saa mahan täydeltä, on vain reilua sakottaa lainkuuroja ihmisiä. Minusta.
PIKI-järjestelmä tekee myös kaikkensa, jotta ihmiset muistaisivat eräpäivänsä. Samoin me järjestelmän käyttäjät. Kun Pekka tulee lainaamaan kirjaa ja videota, me yleensä muistutamme suusanallisesti ja kauniisti hymyillen: "Videolla on vain kahden viikon laina-aika". Johon Pekka poikkeuksetta: "Entäs kirjan?" No, neljä viikkoa. Sitten piipautamme akateemisella koulutuksellamme lainat rekisteriin ja tulostamme Pekalle kuitin, johon on merkitty lainojen nimet ja niiden eräpäivät. Pekka on onnellinen ja lähtee kassi heiluen kohti kotiaan.
Jos Pekka on tietokonelukutaitoinen, hän on ottanut itselleen PIKI-tunnukset, ja pääsee tunnuslukunsa ansiosta tarkistamaan lainojaan tietokoneelta mistä päin maailmaa tahansa. Jos hänelle on laitettu tietokantaan sähköpostiosoite, hän saa muistutuksen lainojensa erääntymisestä sähköpostiinsa. Hän saa vieläpä valita, kuinka monta päivää ennen palautuspäivää muistutus tulee.
Eikö tässä ole jo kunnon holhousmeininkiä, yksilön kunnioitusta ja yritystä auttaa? Kun Pekka kuitenkin tuo lainansa myöhässä pois, on niistä ehtinyt napsahtaa sakkotilille kirjastosta riippuen vaihtelevansuuruinen maksu. 99% asiakkaista toteaa tapahtuneen ja maksaa.
Suuri osa naureskelee omalle lahopäisyydelleen ja iloitsee, että rahalla ostetaan lisää kirjoja kirjastoon. (Ja pääsääntöisesti näin myös tehdään). Joku harmittelee, mutta tietää sääntöjen koskevan häntäkin. Kääpiömäinen osa saa raivarin ja kieltäytyy maksamasta.
Itse asiassa asiakkaan ei tarvitsekaan maksaa. Ei ainakaan ennen kuin hänellä on sakkotilillään 8 euroa maksua, ja silloinkin hän voi vielä valita: maksaa ja lainata tai olla maksamatta ja lainaamatta. Useimmat kuitenkin tahtovat "hoitaa syntinsä pois" (suora lainaus asiakkaalta) kun ne ovat vielä pieniä.
Minusta on oikein, että sääntöjen rikkomisesta rangaistaan. Erikoistapauksiakin on. Pirkkalassa mietiskellään PIKI -kirjastokimpan yhteiseen sakkopolitiikkaan liittymistä, ja jotain tarttis tehdä suhteellisen pian. Muutos olisi todella suuri: tällä hetkellä 6 armopäivän jälkeen tilille kilahtaa 1,50 euron sakko riippumatta lainojen määrästä. Se on halpaa, jos lainoja on monta. Monessa muussa kunnassa on jo käytössä sakotus, jossa heti ensimmäisestä myöhästymispäivästä lähtien peritään 0,15 senttiä per laina. Todella nopeasti kertyy suuri summa, jonka maksaminen varmasti harmittaa jo kirjastonhoitajaakin keskituloisempaa - saati sitten opiskelijoita.
Pirkkalassa emme pysty teknisesti saamaan lasten aineistoa sakottomaksi. Onneksi on keksitty loistava tekninen lisätukiapuväline, jolla se onnistuu: Reetta (tai kuka tahansa muu tiskin takana istuva henkilö). Eli eskareilta ja eka-tokaluokkalaisilta emme peri sakkomaksuja, koska ne ovat vielä pieniä ja syyntakeettomia. Maksut poistetaan käsin klikkailemalla usean ruudun takaa. Isompienkin kanssa tehdään poikkeuksia, jos kyseessä on Ison Pahan Opettajan :) moka: luokkakäynti on unohtunut, ja koko luokan lainat ovat myöhästyneet.
Kirjastojen maksuista saadaan paljon rahaa kirjaston omaan käyttöön. Kunnan mielestä kirjaston pitää tuottaa. Meillä pitää olla tuloja. Miten maksutonta palvelua tuottava laitos voi tuottaa rahaa? Sitä sietää miettiä. Poistokirjat 0,5 euroa - hittituote!! Kopioista 20 senttiä, tule ja törsää kunnolla!! Hukkasitko kirjastokorttisi? Älä välitä, uuden saat vaivaisella kahden euron hinnalla! Eivätkö kirjasi mahdu kassiin? Uusi muot/vikassi käheällä painatuksella uskomattomaan hintaan! Vain 20 senttiä!
Tai ehkä meidän pitäisi poistaa muistutusilmoitukset ja muuttaa palautuspäivät satunnaisiksi. Sitten pimittäisimme ne asiakkailta ja hullunnaurua kihertäen istuisimme rahakasan päällä kun sakot vyöryisivät sisään?
Emme me ole kuitenkaan pahuuden puolella - me vain haluamme pitää huolen kirjoistamme ja asiakkaistamme, pyrkiä kierrättämään kirjoja mahdollisimman tehokkaasti ja huolehtimaan siitä, että kaikki kuntalaiset ovat samassa asemassa. Sakkomaksut eivät saisi olla rahankeruun muoto, vaan aidosti sääntöjen rikkomisesta seuraava murahdus.
Mur. Käypä tarkistamassa eräpäiväsi!
Sakkojen ideahan on yksinkertainen: jos rikot lakia, sinua sakotetaan.
Mikä ihme siitä sitten tekee niin vaikeaa ja raivostuttavaa monelle asiakkaalle? Kirjastonkäyttö ja lainaaminen on ilmaista, ja koska niin paljon makeaa *nam* saa mahan täydeltä, on vain reilua sakottaa lainkuuroja ihmisiä. Minusta.
PIKI-järjestelmä tekee myös kaikkensa, jotta ihmiset muistaisivat eräpäivänsä. Samoin me järjestelmän käyttäjät. Kun Pekka tulee lainaamaan kirjaa ja videota, me yleensä muistutamme suusanallisesti ja kauniisti hymyillen: "Videolla on vain kahden viikon laina-aika". Johon Pekka poikkeuksetta: "Entäs kirjan?" No, neljä viikkoa. Sitten piipautamme akateemisella koulutuksellamme lainat rekisteriin ja tulostamme Pekalle kuitin, johon on merkitty lainojen nimet ja niiden eräpäivät. Pekka on onnellinen ja lähtee kassi heiluen kohti kotiaan.
Jos Pekka on tietokonelukutaitoinen, hän on ottanut itselleen PIKI-tunnukset, ja pääsee tunnuslukunsa ansiosta tarkistamaan lainojaan tietokoneelta mistä päin maailmaa tahansa. Jos hänelle on laitettu tietokantaan sähköpostiosoite, hän saa muistutuksen lainojensa erääntymisestä sähköpostiinsa. Hän saa vieläpä valita, kuinka monta päivää ennen palautuspäivää muistutus tulee.
Eikö tässä ole jo kunnon holhousmeininkiä, yksilön kunnioitusta ja yritystä auttaa? Kun Pekka kuitenkin tuo lainansa myöhässä pois, on niistä ehtinyt napsahtaa sakkotilille kirjastosta riippuen vaihtelevansuuruinen maksu. 99% asiakkaista toteaa tapahtuneen ja maksaa.
Suuri osa naureskelee omalle lahopäisyydelleen ja iloitsee, että rahalla ostetaan lisää kirjoja kirjastoon. (Ja pääsääntöisesti näin myös tehdään). Joku harmittelee, mutta tietää sääntöjen koskevan häntäkin. Kääpiömäinen osa saa raivarin ja kieltäytyy maksamasta.
Itse asiassa asiakkaan ei tarvitsekaan maksaa. Ei ainakaan ennen kuin hänellä on sakkotilillään 8 euroa maksua, ja silloinkin hän voi vielä valita: maksaa ja lainata tai olla maksamatta ja lainaamatta. Useimmat kuitenkin tahtovat "hoitaa syntinsä pois" (suora lainaus asiakkaalta) kun ne ovat vielä pieniä.
Minusta on oikein, että sääntöjen rikkomisesta rangaistaan. Erikoistapauksiakin on. Pirkkalassa mietiskellään PIKI -kirjastokimpan yhteiseen sakkopolitiikkaan liittymistä, ja jotain tarttis tehdä suhteellisen pian. Muutos olisi todella suuri: tällä hetkellä 6 armopäivän jälkeen tilille kilahtaa 1,50 euron sakko riippumatta lainojen määrästä. Se on halpaa, jos lainoja on monta. Monessa muussa kunnassa on jo käytössä sakotus, jossa heti ensimmäisestä myöhästymispäivästä lähtien peritään 0,15 senttiä per laina. Todella nopeasti kertyy suuri summa, jonka maksaminen varmasti harmittaa jo kirjastonhoitajaakin keskituloisempaa - saati sitten opiskelijoita.
Pirkkalassa emme pysty teknisesti saamaan lasten aineistoa sakottomaksi. Onneksi on keksitty loistava tekninen lisätukiapuväline, jolla se onnistuu: Reetta (tai kuka tahansa muu tiskin takana istuva henkilö). Eli eskareilta ja eka-tokaluokkalaisilta emme peri sakkomaksuja, koska ne ovat vielä pieniä ja syyntakeettomia. Maksut poistetaan käsin klikkailemalla usean ruudun takaa. Isompienkin kanssa tehdään poikkeuksia, jos kyseessä on Ison Pahan Opettajan :) moka: luokkakäynti on unohtunut, ja koko luokan lainat ovat myöhästyneet.
Kirjastojen maksuista saadaan paljon rahaa kirjaston omaan käyttöön. Kunnan mielestä kirjaston pitää tuottaa. Meillä pitää olla tuloja. Miten maksutonta palvelua tuottava laitos voi tuottaa rahaa? Sitä sietää miettiä. Poistokirjat 0,5 euroa - hittituote!! Kopioista 20 senttiä, tule ja törsää kunnolla!! Hukkasitko kirjastokorttisi? Älä välitä, uuden saat vaivaisella kahden euron hinnalla! Eivätkö kirjasi mahdu kassiin? Uusi muot/vikassi käheällä painatuksella uskomattomaan hintaan! Vain 20 senttiä!
Tai ehkä meidän pitäisi poistaa muistutusilmoitukset ja muuttaa palautuspäivät satunnaisiksi. Sitten pimittäisimme ne asiakkailta ja hullunnaurua kihertäen istuisimme rahakasan päällä kun sakot vyöryisivät sisään?
Emme me ole kuitenkaan pahuuden puolella - me vain haluamme pitää huolen kirjoistamme ja asiakkaistamme, pyrkiä kierrättämään kirjoja mahdollisimman tehokkaasti ja huolehtimaan siitä, että kaikki kuntalaiset ovat samassa asemassa. Sakkomaksut eivät saisi olla rahankeruun muoto, vaan aidosti sääntöjen rikkomisesta seuraava murahdus.
Mur. Käypä tarkistamassa eräpäiväsi!
keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007
Varaa ja varmista
Kirjastoporukoissa (niissä hämärissä hyllyjen välissä kokoontuvissa ja sähköpostiversioissakin) on keskusteltu kiivaasti varausmaksuista.
PIKIssä varausmaksu on tällä hetkellä 80 senttiä ja sillä saa kirjan varattua sekä viestin kotiin joko postitse, sähköpostitse tai tekstiviestillä. Jos meillä ei ole haluttua kirjaa tai se on lainassa, kannattaa käyttää seutuvarausta - kahdella eurolla kirja kuljetetaan meille melkein mistä tahansa Pirkanmaan kirjastosta. (Ja tähän väliin kätten taputusta ja hurjaa hurrausta mielettömän hyvin toimivalle kuljetuspalvelulle ja kirjastojen yhteistyölle) * klap klap* Kaksi viikkoa taitaa olla "taattu" toimitusaika, mutta useimmiten selviää muutamalla päivällä - viikolla. Varauksia saa olla niin paljon kuin ihmisen sielu ja kukkaro sietävät.
Varausmaksuista ei valiteta juuri koskaan. Verrattuna siihen, mistä kaikesta voidaan kirjastoonkin valittaa aina säästä ja eläkkeen suuruudesta alkaen, se on minusta hämmästyttävää.
Kuitenkin mm. Heikki Poroila tokaisee osuvasti: "ei se asiakkaan syytä ole, että hänen täytyy tehdä varaus. Kirjasto/kunta itse synnyttää varaamisen tarpeen, kun aineistoa hankitaan riittämättömästi. Jokaisen asiakkaan ihanne on lähikirjaston hyllyssä odottava nide, jota ei tarvitse varata ja odottaa."
Tietysti kyse on ihanteesta. Kaikkea ei voida hankkia niin paljon, että kukaan ei koskaan joutuisi odottamaan. Kuitenkin nykysuuntaus on sellainen, että juuri mitään uutuuksia ei asiakas saa käsiinsä ilman varaamista. On sekin väärin.
Ideoitu on myös sitä, että varaaminen tehtäisiin maksuttomaksi, mutta noutamattomista varauksista perittäisiin sakkomaksu, jotta kuvio ei paisuisi ihan hallitsemattomaksi.
Tärkein asia minusta on se, että lasten- ja nuortenkirjoista ei varausmaksua peritä. Se on kirjastopoliittinen ja kansansivistyksellinen ja ihmisoikeudellinen ja inhimillinen ja kiva ja hyvä ja mukava ja innostava ja vallankumouksellinen päätös.
Lainaamisen ja kokoelmien käytön tulee olla lain mukaan ilmaista. Aika hurjaa, minusta. Suomenmaassa määrätään lain uhalla meidät lainaamaan kirjoja ihmisille ilmaiseksi. Siis hurjaa hyvässä mielessä. Rajojen veto on kuitenkin vaikeaa.
Missä on se asiakas, joka vetää ensimmäiseksi kuntansa oikeuteen, koska joutuu varaamaan uusimman Sidney Brown-Hirvisaaren?
Ai niin, hyvää ystävänpäivää!
PIKIssä varausmaksu on tällä hetkellä 80 senttiä ja sillä saa kirjan varattua sekä viestin kotiin joko postitse, sähköpostitse tai tekstiviestillä. Jos meillä ei ole haluttua kirjaa tai se on lainassa, kannattaa käyttää seutuvarausta - kahdella eurolla kirja kuljetetaan meille melkein mistä tahansa Pirkanmaan kirjastosta. (Ja tähän väliin kätten taputusta ja hurjaa hurrausta mielettömän hyvin toimivalle kuljetuspalvelulle ja kirjastojen yhteistyölle) * klap klap* Kaksi viikkoa taitaa olla "taattu" toimitusaika, mutta useimmiten selviää muutamalla päivällä - viikolla. Varauksia saa olla niin paljon kuin ihmisen sielu ja kukkaro sietävät.
Varausmaksuista ei valiteta juuri koskaan. Verrattuna siihen, mistä kaikesta voidaan kirjastoonkin valittaa aina säästä ja eläkkeen suuruudesta alkaen, se on minusta hämmästyttävää.
Kuitenkin mm. Heikki Poroila tokaisee osuvasti: "ei se asiakkaan syytä ole, että hänen täytyy tehdä varaus. Kirjasto/kunta itse synnyttää varaamisen tarpeen, kun aineistoa hankitaan riittämättömästi. Jokaisen asiakkaan ihanne on lähikirjaston hyllyssä odottava nide, jota ei tarvitse varata ja odottaa."
Tietysti kyse on ihanteesta. Kaikkea ei voida hankkia niin paljon, että kukaan ei koskaan joutuisi odottamaan. Kuitenkin nykysuuntaus on sellainen, että juuri mitään uutuuksia ei asiakas saa käsiinsä ilman varaamista. On sekin väärin.
Ideoitu on myös sitä, että varaaminen tehtäisiin maksuttomaksi, mutta noutamattomista varauksista perittäisiin sakkomaksu, jotta kuvio ei paisuisi ihan hallitsemattomaksi.
Tärkein asia minusta on se, että lasten- ja nuortenkirjoista ei varausmaksua peritä. Se on kirjastopoliittinen ja kansansivistyksellinen ja ihmisoikeudellinen ja inhimillinen ja kiva ja hyvä ja mukava ja innostava ja vallankumouksellinen päätös.
Lainaamisen ja kokoelmien käytön tulee olla lain mukaan ilmaista. Aika hurjaa, minusta. Suomenmaassa määrätään lain uhalla meidät lainaamaan kirjoja ihmisille ilmaiseksi. Siis hurjaa hyvässä mielessä. Rajojen veto on kuitenkin vaikeaa.
Missä on se asiakas, joka vetää ensimmäiseksi kuntansa oikeuteen, koska joutuu varaamaan uusimman Sidney Brown-Hirvisaaren?
Ai niin, hyvää ystävänpäivää!
torstaina, helmikuuta 08, 2007
Ottakaa varas kiinni!
Yksi asia, jota en koskaan ole voinut ymmärtää, on kirjastosta varastaminen.
Itse asiassa minun on vaikea ymmärtää varastamista sinänsä, mutta kategorisen imperatiivin ja postmodernin relativismin ristipaineessa ymmärrän kyllä köyhiä vanhempia, jotka varastavat lapselleen lääkettä. Ymmärrän myös ihmisiä, jotka varastavat ruokaa nälkäkuoleman partaalla. Voin tiukassa paikassa ymmärtää myös henkisesti köyhää, joka nappaa kirjakaupasta itselleen hengenravintoa. Valitettavasti vain esim. meillä katoaa kauppakorkean tai oikeustieteellisen pääsykoekirjoja, mikä ei lupaa hyvää tulevalle Suomelle...
Mutta miksi ihmeessä varastaa kirjastosta, josta kaikki saavat lainata ilmaiseksi???
Lainoja saa uusia 5 kertaa ja sitten taas 5 kertaa ja sitten taas 5 kertaa jne., kunhan niitä käy näyttämässä välissä. Niitä saa pitää kuin omiaan. Onko ajatus siitä, että se joskus kuitenkin pitää palauttaa, todella niin ahdistava? Onko helpompi kestää syyllisyyttä? Tai pelkoa siitä, että jossain vaiheessa deittailee kirjastonhoitajaa (niin, sellaisiakin ihmisiä on...), joka luonnollisesti ensimmäiseksi käy läpi kirja- ja levyhyllysi ja tarkistaa, onko kirjaston materiaalissa "poistettu" -leima. (Okei, niitä neuroo... tarkkoja kirjastonhoitajia on vähemmän).
Antikvariaatit eivät yleensä osta kirjaston materiaalia - oli se poistettu tai varastettu. Rahaakaan ei ole tiedossa, siis.
Eniten varastetaan elämäkertoja ja levyjä. Näppituntumalla Hitlerin Mein Kampf, Doors ja Jimi Hendrix tarttuvat mukaan helpoimmin. Samoin käsityölehtien kaavat.
Vilauta siis korttiasi, vai tahdotko todella samastua kuolleeseen nahkapäiseen virkkaavaan kitaristiin?
Uusia arvosteluja tällä viikolla:
Colfer, Eoin: Etsivätoimisto Puolikuu
Cottrell Boyce, Frank: Taulukeikka
Veirto, Kalle: Pelastakaa jalkapalloilija Lumperi
Itse asiassa minun on vaikea ymmärtää varastamista sinänsä, mutta kategorisen imperatiivin ja postmodernin relativismin ristipaineessa ymmärrän kyllä köyhiä vanhempia, jotka varastavat lapselleen lääkettä. Ymmärrän myös ihmisiä, jotka varastavat ruokaa nälkäkuoleman partaalla. Voin tiukassa paikassa ymmärtää myös henkisesti köyhää, joka nappaa kirjakaupasta itselleen hengenravintoa. Valitettavasti vain esim. meillä katoaa kauppakorkean tai oikeustieteellisen pääsykoekirjoja, mikä ei lupaa hyvää tulevalle Suomelle...
Mutta miksi ihmeessä varastaa kirjastosta, josta kaikki saavat lainata ilmaiseksi???
Lainoja saa uusia 5 kertaa ja sitten taas 5 kertaa ja sitten taas 5 kertaa jne., kunhan niitä käy näyttämässä välissä. Niitä saa pitää kuin omiaan. Onko ajatus siitä, että se joskus kuitenkin pitää palauttaa, todella niin ahdistava? Onko helpompi kestää syyllisyyttä? Tai pelkoa siitä, että jossain vaiheessa deittailee kirjastonhoitajaa (niin, sellaisiakin ihmisiä on...), joka luonnollisesti ensimmäiseksi käy läpi kirja- ja levyhyllysi ja tarkistaa, onko kirjaston materiaalissa "poistettu" -leima. (Okei, niitä neuroo... tarkkoja kirjastonhoitajia on vähemmän).
Antikvariaatit eivät yleensä osta kirjaston materiaalia - oli se poistettu tai varastettu. Rahaakaan ei ole tiedossa, siis.
Eniten varastetaan elämäkertoja ja levyjä. Näppituntumalla Hitlerin Mein Kampf, Doors ja Jimi Hendrix tarttuvat mukaan helpoimmin. Samoin käsityölehtien kaavat.
Vilauta siis korttiasi, vai tahdotko todella samastua kuolleeseen nahkapäiseen virkkaavaan kitaristiin?
Uusia arvosteluja tällä viikolla:
Colfer, Eoin: Etsivätoimisto Puolikuu
Cottrell Boyce, Frank: Taulukeikka
Veirto, Kalle: Pelastakaa jalkapalloilija Lumperi
sunnuntai, helmikuuta 04, 2007
Katse tulevaisuuteen
Vastoin kaikkia pessimistisiä odotuksia, selvisin hengissä leikkauksesta. Kiitos vaan Hatanpään sairaalalle! "Työkirjoista" on luettu nyt seitsemän, dekkareista muutama.
Iloa ja onnea tursuaa sairasvuoteellekin, sillä Pirkkalan kunnan uusi pääkirjasto taitaa ihan oikeasti olla tuloillaan! Käykääpä kurkkaamassa kuvaa täältä - sivu 3. Upea! Mahtava! Kaunis! Hieno! Kirjastollinen! Lukematon!
Kirjastohan Pirkkalassa on ollut jo 1800-luvun puolivälistä, mutta paikka on siirtynyt - toivottavasti palveluissa ja kokoelmassakin on tapahtunut jotain vuosien varrella. Kuten olen varmaan jo ennenkin maininnut, asumme kirjoinemme tällä hetkellä vanhassa kaupassa. Huonoja puolia on mm. huono ilmastointi, tilan yleinen sopimattomuus kirjastoksi (jonka kanssa on kyllä sinnitelty oikein hyvinkin), äärimmäinen tilanahtaus ja äänieristeiden puute. Yläkerrassa nimittäin on kulttuuritila, jossa harrastetaan upean aktiivisesti kaikenlaista tuuban soitosta petankkiin asti.
Hyvä puoli on se, että opetustilana toimiva ahdas käsikirjastollinen oppilaita hiljenee, kun kerron kauppiaan lahdanneen sikoja ennen samassa huoneessa. Historia velvoittaa siis minuakin...
Voisin nurista valtion päätöksistä ajaa alas kirjastorakentamisen avustusmäärärahat tai muista pikkujutuista, mutta keskityn nyt vain katselemaan kaunista perhosta ja visioimaan lasten- ja nuortenpuolta. Miten yhdistää koherentisti Maisa ja vampyyrit? Teinien löhötuolit ja kakankestävä (myös väritykseltään) lastenvessa? Kotoisuus ja avaruus? Imetystila ja tisuvapaa-tietokone filttereillä tai ilman?
Uusia arvosteluja tällä viikolla:
Pullman, Philip: Uudenkujan sakin urotyöt
Iloa ja onnea tursuaa sairasvuoteellekin, sillä Pirkkalan kunnan uusi pääkirjasto taitaa ihan oikeasti olla tuloillaan! Käykääpä kurkkaamassa kuvaa täältä - sivu 3. Upea! Mahtava! Kaunis! Hieno! Kirjastollinen! Lukematon!
Kirjastohan Pirkkalassa on ollut jo 1800-luvun puolivälistä, mutta paikka on siirtynyt - toivottavasti palveluissa ja kokoelmassakin on tapahtunut jotain vuosien varrella. Kuten olen varmaan jo ennenkin maininnut, asumme kirjoinemme tällä hetkellä vanhassa kaupassa. Huonoja puolia on mm. huono ilmastointi, tilan yleinen sopimattomuus kirjastoksi (jonka kanssa on kyllä sinnitelty oikein hyvinkin), äärimmäinen tilanahtaus ja äänieristeiden puute. Yläkerrassa nimittäin on kulttuuritila, jossa harrastetaan upean aktiivisesti kaikenlaista tuuban soitosta petankkiin asti.
Hyvä puoli on se, että opetustilana toimiva ahdas käsikirjastollinen oppilaita hiljenee, kun kerron kauppiaan lahdanneen sikoja ennen samassa huoneessa. Historia velvoittaa siis minuakin...
Voisin nurista valtion päätöksistä ajaa alas kirjastorakentamisen avustusmäärärahat tai muista pikkujutuista, mutta keskityn nyt vain katselemaan kaunista perhosta ja visioimaan lasten- ja nuortenpuolta. Miten yhdistää koherentisti Maisa ja vampyyrit? Teinien löhötuolit ja kakankestävä (myös väritykseltään) lastenvessa? Kotoisuus ja avaruus? Imetystila ja tisuvapaa-tietokone filttereillä tai ilman?
Uusia arvosteluja tällä viikolla:
Pullman, Philip: Uudenkujan sakin urotyöt
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)