Messu(t)

Turun kirjamessut jäivät tänä vuonna väliin lauantaitöiden takia - ensimmäistä kertaa 13 vuoteen, muuten. Harmitti.

Korvausta käytiin hakemassa Helsingin messuilla, ja tyytyväinen mieli jäi. Se on kuin messu. Kaikki vyöryvät sisään ovien auetessa, hakevat omaa paikkaansa, kuuntelevat hiljaa ja liittyvät lukukuoroon.

Ja ostin alle 10 kirjaa, mikä oli paras saavutus ikinä.

Bongailin innolla erityisesti pikkukustantajien standeja, poimin tuoteluetteloja ja suunnittelin hankintoja. Pienten kustantajien kirjat jäävät harmittavan usein paitsioon, ja yritän nähdä välillä vaivaa hankkiakseni vähän erikoisempiakin kirjoja meidän pienehköön kirjastoomme. Etenkin kuvakirjatarjonta on todella hyvää!

Kuuntelin Nopolan sisaruksia, jotka kuulostavat todella sisaruksilta haastatteluissakin. Jatkuvaa kädenvääntöä pienistä asioista, toisen kehuminen *tietyllä äänensävyllä* saa toisen kirahtamaan. Nyt väännön kohteena oli se, kumpi on enemmän addiktoitunut tietokoneeseen. Ja kuinka Tiina Nopolan kirja Siiri ja Kertun kirppu on aika ohut... ainakin verrattuna Sinikan omaan uutuuteen.

Superiloinen uutinen oli, että Risto Räppääjästä saa odottaa elokuvaa "lähiaikoina"!

Lisäksi vaikutuksen teki Sarah Waters, jonka romaani Silmänkääntäjä on herättänyt ansaittua huomiota mm. minussa. Uskomattomia käänteitä ja nautiskelua kielessä.

Minulla on nimmarit Popedan Patelta ja Costellolta kultaisen kasikytluvun lopulta, mutta yhtä iloinen olin eilen Watersin omakätisestä omistuksesta kirjaan Tipping the Velvet.

***********************************************************
Mielipidemittaus:

Voiko asiakaspalvelussa pitää paitaa, jossa lukee "Pirun hyviä kirjoja"?

(Yksikin kyllä-vastaus johtaa välittömään toimintaan.)

Tämän viikon uusia arvosteluja:

Remes, Ilkka: Kirottu koodi
Kaaberbol, Lene: Käärmeen lahja

Tällä viikolla hyllyyn päässeitä:

Hiaasen, Carl: Löyhkä
Hardinge, Frances: Kärpästyttö
McCaughrean, Geraldine: Tuulien testaaja
Oldfield, Jenny: Yön selkään (Puolikuun ratsutila -sarjaa)
Oldfield, Jenny: Matka Montanaan (Puolikuun ratsutila -sarjaa)
Mankell, Henning: Matka maailman ääriin
Byng, Georgia: Molly Moon ja arvaamaton aikamatka
Snicket, Lemony: Ratkaisun rajoilla (Surkeiden sattumusten sarja - viimeinkin!!)
Jalo, Merja: Rautahevonen (Nummelan ponitalli - sarjaa)
Kerr, P.B.: Babylonin sininen dzinni (Lampun lapset -sarjaa)
Sundsten, Berndt: Nuorten solmukirja
Öhrn, Maria: Nuoren leipurin kirja
Eksyksissä. Runoa ja proosaa
Holmberg, Bo R.: Soitellaan, faija

Toiveammatti

Alle kymmenvuotias tyttö roikkui eilen juttelemassa kanssani lainaustiskillä. Se on yllättävän suosittu iltapäivähoitopaikka - ja samalla lastenkirjastonhoitajan paalupaikka uusimpiin trendeihin.

Puhe johtui ammatinvalintaan, ja tyttö tokaisi: "Musta ei ainakaan koskaan tule kirjastontyötätekevää, kun siinä pitää aina vaan odottaa!" Nauratti. Sitähän se tiskissä istuminen usein on: odottamista ja juoksemista vuoron perään.

Kerroin kuitenkin, mitä työhöni oikeasti kuuluu. Opetan eskarilaisia ja koululaisia kirjastoasioissa ja tiedonhaussa, käyn kouluissa kirjavinkkaamassa ja kertomassa uusista tai vähän vanhemmista hyvistä kirjoista, laitan kirjoja lainauskuntoon tietokoneella, järjestän tapahtumia ja arvostelen kilpailuja, kirjoitan arvosteluja ja luen paljon. Kaikkein hienointa taisi kuitenkin olla se, kun kerroin ostavani kaikki meidän kirjastoomme tulevat lasten- ja nuortenkirjat ja -videot. "Saatko sä valita ne *kaikki*?" Juu, saan.

Enkä edes paljastanut sitä mielenkiintoisinta työtehtävää: neuloin Kirjatti-kissallemme tonttulakin viime vuonna työajalla!

Minulla on toiveammatti. Minä olen toiveammatissani.

p.s. Muistutus itselle: Älä syö punajuurisalaattia ennen kuin menet asiakaspalveluun tiskiin. Tai tarkista hampaat ainakin peilistä ensin. Halloween on turhan lähellä...

Hampaanjälkiä

Adotoin blogiini hamsterin - Lukuhamsun. Se muistuttaa elämän epäreiluudesta: kaikki, mikä näyttää söpöltä voi tuhota sinut.

Pirkkalan eskarilaisista lähes kaikki käyvät luokan kanssa kirjastossa. He saavat kirjastokortin ja pitkällisen saarnan minulta siitä, kuinka kirjastossa käyttäydytään ja kuinka kirjoja kohdellaan. Saarnassani painotan kahta seikkaa:

Kirjastossa ei saa juosta! - koska kukaan ei tahdo haljennutta päätä tai lääkärireissua. Tänä syksynä jokaisen satutunnin jälkeen jostakusta on tullut verta. Villasukat ja kiihdytyskisoja kutsuvat käytävät ovat pettävä yhdistelmä.

Pitäkää kirjanne korkealla! - koska lähes jokaisessa perheessä on koira, kissa, hamsteri, rotta, hiiri, gerbiili, kilpikonna tai mikä vielä pahempaa: pikkusisko tai pikkuveli. Vaarattoman näköinen suloinen vauva vain odottaa hetkeä, jolloin se jätetään yksin kirjaston kirjan kanssa. Silloin se oppii ryömimään. Ja ryömii repimään, raatelemaan ja puremaan kirjaa juuri kasvattamillaan vauvatorahampailla.

Eskareilla on yleensä hauskaa, mutta totta toinen puoli.

En tiedä, onko kirjastojen käyttämissä päällystysmuoveissa jotain erityisen mielenkiintoista hajua? Viime kesänä pyyhin suurimman osan lasten kuvakirjoista, ja valehtelematta kolmasosassa kirjoista oli joko koiran tai lapsen hampaanjäljet.

Missä on CSI kun sitä tarvitaan?

Miltä näyttää täti?

Tietyt ammatit herättävät tietynlaisia mielikuvia. Voiko poliisi olla kukkamekossa? Lääkärillä olla lävistyksiä?

Kirjastonhoitaja näyttää tältä: http://images.google.fi/images?q=librarian&hl=fi

Aika monta tuttua kuvaa sieltä löytyy: edellisen postauksen hyssyttelijä, tiukka nutturapää, kiltti vaaleatukkainen täti. (Apinat ovat myönteinen yllätys!!)

Sama mielikuva leimaa ulkonäön lisäksi käytöstä. Kirjastontädillä pitää olla piipittävä ääni, vankka yleissivistys ja pokkaa teititellä kolmevuotiaita.

Onneksi meitä on moneksi. Nenärenkaalla, tatuoinneilla ja vaatteilla ei ole merkitystä, kun asiakkaan kanssa yhdessä etsitään ratkaisua vaikeaan ongelmaan tai metsästetään tenttikirjaa virtuaalimaailmassa. Ei myöskään polkkatukalla ja Kalevala-koruilla.

Kunhan kestää katsoa silmiin ja hymyillä ystävällisesti - molemmin puolin tiskiä.

Hys?

Muistatteko, kun kirjastoissa ei saanut puhua? Uskokaa tai älkää, se on edelleen usein aikuisten ensimmäinen kommentti lapsille, kun perhe tulee kirjastoon.

"Hys, ei kirjastossa saa meluta!"

Tämän kuulee sanottavan usein niille lapsille, jotka juttelevat normaalilla äänellä. Niille lapsille, jotka juoksevat ympyrää hyllyjen välissä leikkien intiaania, on turha sanoa mitään. He eivät kuule. Heillä on hauskaa.

Korjattakoon tämä asia virallisesti antitädin toimesta: Kirjastossa saa puhua, keskustella, jutella, supsutella, hihitellä ja kuiskailla.

Hiljaisuus ei tee kirjastoa, mutta auttaa asiakkaita keskittymään. Yhtä häiritsevää voi olla niin lasten intiaanihuudot kuin aikuisten kännykänpirinäkin. Nuoret eivät yleensä puhu kirjastossa kännykkään - he osaavat käyttäytyä puhelinten kanssa.


Tämän viikon uusia arvosteluja:

Finney, Patricia: Assassin

Tällä viikolla hyllyyn päässeitä:

Tiitinen Esko-Pekka: Elämänkirja (NA)

Kaskiaho, Reija: Ajolähtö (NA)

Mariotte, Jeff: Epäilysten verkko (NA) : Siskoni on noita -sarjaa

Vikström-Jokela, Monica: Ellen tähtiroolissa (N)

Puikkonen, Arja: Minä ja Mozart (N)

Nuotio, Eppu: Kuunsulka (N)

Rennison, Louise: Bikineitä ja biisoninsarvia (N) : Georgia Nicolsonin salatut elämät -sarjaa

Parkkinen, Jukka: Suvi Kinos ja isoisän salattu elämä (NA)

Morrison, P. R.: Tuulenkesyttäjä (N)

Tiainen, Marja-Leena: Alex ja pelon aika (NA)

***********************************************

Tarkista saatavuus ja tee varauksesi PIKISSÄ