Eilen kuutosluokan kirjastokäynnillä ahdistuin lisää. Komea kuoro veisasi moniäänisesti, kuinka kirjastokorttia ei kannata hankkia, koska se maksaa kaksi euroa (kadonneen kortin tilalle otettuna) ja yläkoulusta ei kuitenkaan käydä kirjastossa.
Argh. Valistin heitä ääni täristen seiskaluokan opetuksista, kasiluokan genrekirjallisuuskurssista sekä lukuisista esitelmistä, johon tarvitaan niin tieto- kuin kaunokirjallisuutta. Kaksi euroa on pieni hinta siitä, että ei tarvitse tulla joka kerta vanhempien kanssa lainaamaan.
Samalla vierailulla yksi nuorison edustaja kertoi, että kirjastossa on töissä pelottavia ihmisiä, jotka huutavat ja aukovat päätään.
Tuli heti katu-uskottava olo.
Sitten tuli syyllisyys, ja menin uudelleen keskustelemaan "säikähtäneen" teinixin kanssa. Ennemminkin kyse oli informaatiokatkosta ja siitä, että määräily ei ole mukavaa. Ihmiseksi, joka kutsuu itseään aikuiseksi, minä siedän määräilyä hyvin minimaalisen määrän. Ainakin, jollei sille ole älykkäitä perusteluja - tai edes yritystä perustella. Auktoriteetin on tultava jostain muusta kuin kovasta äänestä, korkeammasta iästä, yleisestä nokkimisjärjestyksestä tai suuremmasta koosta.
Tässä on kuitenkin ongelma. Kun lapsia/opossumeja(TM)/kakruja tulee kirjastoon 25 yhtä aikaa ja jokaisella on palautettavaa, lainattavaa, uusittavaa, kysyttävää, kerrottavaa, tiskin takana olevalla ihmisellä on edelleen vain kaksi kättä ja korvaa. Suita on vain yksi. Usein pienempää ääntä pyydetään luokkalliselta lapsia vain äärimmäisen kovalla äänellä. Se voi kuulostaa kurjalta. Sääntöjä on pakko olla ja niitä pitää noudattaa, jotta kaikki selviävät yhtenä kappaleena kirjastosta ulos.
Vaikka koulujen luokkakäynnit ovat ihania ja mahdollistavat kaikkien oppilaiden tutustumisen kirjastoon, kutsun erikoispalvelua tarvitsevat mieluummin paikalle yksin - tai jos pelottaa, kaverin kanssa. Silloin saa lainata devareita ja levyjä, joita opettajat eivät välttämättä tahdo kouluun pyörimään, eikä ylärajaa lainausmäärille ole. Ehdin panostaa enemmän, enkä huuda vaikka mikä olisi.
Kuinkahan monta pientä olen traumatisoinut "kantavalla äänelläni"? BTJ kerännee suomalaisten kirjastokokemuksia jälleen muutaman kymmenen vuoden päästä. Toivon, ettei hakemistossa ole Pirkkalalle omaa mustaa pistettään...
Kuva täältä.
5 kommenttia:
Kun olin lapsi, minusta kirjastonhoitajattaret olivat hyvin ihanaisia - jotkut toki ihanaisempia kuin toiset, mutta jonkinmoisia kiehtovia olentoja kaikki kuitenkin. Toisaalta heitä kunnioitti vaistomaisesti, eli elämöinti ei tullut mieleen.
Mielipiteeni ei ole muuttunut. Nykykakarat ovat tyhmiä, jos pelkäävät kirjastolaista. Ehkä niillä on syykin jos ne eivät ymmärrä kunnioittaa Kirjojen Temppelin papittaria (ja mieskirjastonhoitajattaria).
Älä moitiskele kantavaa ääntäsi. Olen useammin kuin kerran vieraillut yläkoululaisten kanssa paikoissa, joissa meille paikan toimintaa tms. esittelee henkilö, joka ei ole tottunut puhumaan yleisön edessä. Miltei poikkeuksetta ongelma on tämä: ihan mielenkiintoinenkin esitys vesittyy sillä, että vain eturivin 5 lähintä kuulevat. Taustajoukot voivatkin sitten keskittyä koheltamaan jotain ihan muuta, koska kuulemiseen ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia. Opettajan pyyntö: käytä ääntä :)
Hyvä puheenvuoro!
Tunnen tilanteen, jossa kuutoset yhtenä rintamana dissaavat kirjastoa ja esittävät perusteluja miksi kaikki tieto ja elämykset kannattaa hankkia muualta -se on Ihan Hyvä Syy provosoitua hieman. Mutta jos on tilaisuus käydä ao. porukan kanssa keskusteluja pienemmällä väellä, löytyy yhteinen sävel ehkä helpommin.
Muutoin olen sitä mieltä, että aina älykkäät lapsoset käyvät mieluummin kirjastossa, jonka tädit ja sedät käyttävät riittävästi ääntä hieman huumorilla ryyditettynä, kuin aivan hyshyspaikoissa. Kukin tietty persoonallaan.
Pazi-i-j: Sinusta onkin kasvanut kauhistuttavan hyvä ja monipuolinen kirjallisuusihminen. Kunnioitus on ehkä ansaittava, mutta syntyessään se on molemminpuolista.
HM: Tämä on niin totta monissa aikuistenkin tilaisuuksissa. Vinkkarit ja opetuksia pitävät kirjastolaiset hyötyisivät tosi paljon äänikoulutuksista! Jatkuva huutaminen ei tietenkään toimi, mutta sellainen pieni huomionkerääjähihkaisu on joskus tarpeen.
Kruiser: Yritän hyväksyä sen, ettei jokainen voi nauttia kirjastosta - en minäkään nauti kuntosaleista, mutta tuo *syy* kolahti.
Kurjaa palvelua nuorille, komentelua ja epäkohteliasta käytöstä teinejä kohtaan.
Se ei ole minun kirjastoni. Ei saa olla. *mur*
LOL miten ihmeessä löysit noin hyvän kuvituskuvan xD
Lähetä kommentti