Turhan ikävä tapaus sattui turhan läheiselle tyypille. Se mullisti käsityksen turvallisuudesta, hyvyydestä ja maailmasta noin ylipäätään kivana paikkana ainakin hetkeksi. Samalla se sai miettimään kirjastoakin uudella tavalla.
Kirjasto voi joskus olla turva.
Kirjasto ei ole iltapäivähoitopaikka tai poliisiasema, mutta kirjastoon pääsee jokainen. Meille voi tulla turvallisin mielin. Jos ei riivelöi, saa lukea, istua ja lorvailla vaikka tuntikausia rauhassa. Meillä ei tarvitse ostaa mitään. Mikään ei maksa mitään. Meidän huomioitamme ei tarvitse ansaita rahalla.
Kirjastossa on aina joku iso paikalla. Meiltä löytyy aina aikuinen, joka lataa puhelimen, hakee laastarin sormeen, soittaa vanhemmille, kun avain on hukkunut tai menee väliin, kun isot kiusaa. Me kuuntelemme lapsen juttuja ja vastaamme kysymyksiin. Olemme yhteydessä kouluun ja vanhempiin tarpeen tullen. Etsimme kirjoja marsuista tai Titanicista. Poistamme tyhmät taustakuvat, käynnistämme jumitetut koneet uudestaan ja pistämme rompun pyörimään.
Meillä uskaltavat käydä myös ne, jotka eivät ole kaikkein suosituimpia ja joilla on silmälasit, hintelät hartiat tai punainen tukka. Aika useilla meistä kirjastolaisistakin on niistä ainakin joku. Kirjastossa ei tarvitse uskaltaa, ei esittää tai väkisin yrittää kuulua joukkoon. Meillä saa olla yksin tai kaverin kanssa. Täällä on vaikeaa uhota tai päteä muulla kuin luetulla sivumäärällä.
Opettajille ja päivähoitolaisille emme pärjää, mutta suojeliuksia yritämme jakaa tarpeen mukaan täälläkin.
8 kommenttia:
Ihana kirjoitus! <3
Asiaa.
Meidän osastolla on myös puhelin, johon on numero. Siihen äiti tai isä voi soittaa, jos koululaisen kännyllä on unohtunut päälle.
Näin kerroin eräälle äidille, kun hän hätääntyneenä juoksi kesken työnsä kirjastoon katsomaan, onko koululainen siellä, kun puhelin ei saa yhteyttä.
Ja meidän puhelimella voi myös soittaa, jos oma saldo on kiinni tai kännykkä jäänyt kotiin. Kunhan muistaa laittaa reppuun lapun, josta tärkeät kännykkänumerot löytyy.
Tällaisia asioita meillä on kerrattu näin syksyn ja koulujen alettua.
Antitäti puhui asiaa!
Kauniisti kirjoitettu :-)
Linkitin muuten blogisi omaani, toivottavasti sopii.
Kiitos, Kaaka ja Tuima.
Arja-täti: Nämä ovat niitä asioita, joita ei muisteta laittaa isoihin tiedotuslappuihin ja joista ei puhuta kaupunginvaltuuston kokouksissa. Sitä pientä välittämistä ja huolenpitoa.
Reeta Karoliina: Olen otettu linkityksestä, kiitos :).
on niitäkin kirjastoja, joissa sanotaan, ettei kirjaston puhelimesta soiteta kotiin suurin piirtein hätätapauksessakaan.. :(
Kiva, että teillä toimitaan toisin.
Liikuttunut koko kirjoituksen joka sanasta...
Meillä on vielä sellainenkin valttikortti, että lapsi voidaan Oikein Ison Itkun sattuessa viedä liki kotiovelle, näin on käynyt pari kertaa.
Anonyymi: Kurjaa :(. Vaikka ymmärrän suurten laitosten hektisyyden, kyllä jokaisen aikuisen velvollisuus on huolehtia hätääntyneestä lapsesta.
Kruiser: Onneksi teikäläisiä on olemassa tässä maassa :).
Lähetä kommentti