sunnuntai, kesäkuuta 14, 2009

Työt ja päivät

Kirjastopäivät viiraavat vieläkin päätä. Kolmeen päivään on saatu mahtumaan niin paljon, että niiden miettiminen vie ainakin kolme viikkoa. Yritän lisätä linkin esitelmiin, kunhan sen löydän.

Teemana oli tänä vuonna tila sen erilaisissa muodoissa. Tällä hetkellä mietin eniten tilaa ideologisena, henkisenä versiona. Kirjasto on fyysisen paikan lisäksi mentaalinen tila, jossa avaudutaan itsen ulkopuolelle ja kutsutaan uudet ajatukset, mahdollisuudet ja ihmiset sisään. Sosiologinen tila, jossa on tilaa kaikenlaisille kohtaamisille - niin kansalaisten, tietojen kuin mielipiteidenkin. Kirjaston päätarkoituksena ei tarvitse olla suvaitsevaisuuden tai yhteisöllisyyden kehittäminen, mutta jos niitä sattuu sisälle putkahtamaan, voi niillä olla arvaamattoman hienoja tuliaisia.

Vaikka kuuntelin satumaisen hienoja luentoja olohuone-kirjastoista, en vieläkään ole vakuuttunut. Se johtuu todennäköisesti vain siitä, että olen onnettoman vanhanaikainen enkä edes ymmärrä hävetä.

On hienoa, että suurissa kaupungeissa kirjastot voivat profiloitua tiettyyn asiakasryhmään tai toimintaan ja nauttia kukin tahoillaan löhöävistä nuorista tai innokkaista eläkeläisistä tai hiljaisuutta maanisesti vartioivista tieteentekijöistä. Jos kuitenkin viidenkymmenen kilometrin säteellä on yksi kirjasto, on sinne mahduttava tilaa kaikille. Sekä fyysistä että henkistä tilaa.

Olen käytännössä nähnyt, kuinka paljon visuaalisesti houkuttelevampi on kirjasto, josta lähes puolet materiaalista on poistettu. Kirjat pääsevät esille, on tilaa selailla, ja kannet ovat muodinmukaisissa väreissä, koska 90% materiaalista on kymmenen vuoden sisällä julkaistua.

Tiedän myös, että Suomessa ei ole montaakaan teosta, jota ei saisi asiakkaalle hankittua kaukolainana - eikä siksi ole syytä säilyttää vuoden 1932 Sääkirjoja (esimerkki fiktiivinen) jokaisen kirjaston kellarissa.

Jos kuitenkin poistojen ja "tilan" vuoksi vaikkapa joka päivä joutuu kertomaan asiakkaalle, että omasta kirjastosta pyydettyä teosta ei löydy, ei minusta voida puhua enää kirjastosta.

Olen melko varma, että tulen pyörtämään epäpyhät puheeni jonain päivänä, mutta se päivä ei ole vielä tämä sunnuntai.

Ja mitä tulee otsikkoon, Kirjastopäivillä ei ollut myrskyä, ei lintuja ja lämmin ruumiskin viihtyi vuoteessa vain lyhyen aikaa.

Kiitos kaikki vanhat ja uudet tutut, löysin työhöni taas uutta!

8 kommenttia:

Kotkan kirjastonhoitaja kirjoitti...

Juuri tätä tilaa mietimme myös keväällä BBoT:ssakin. Ja olimme aika samoilla linjoilla. On hienoa, että isompiin kaupunkeihin voidaan pystyttää profiloituneita erikoiskirjastoja ihmisten olohuoneiksi. Mutta on hienoa, että meillä on myös perinteisiä kirjastoja ja molemmille on tilaa yhtä aikaa.

Ehkä nämä molemmat voidaan vielä yhdistää samaan kirjastoon, joskin se on tilojen suunnittelijalle melkoinen haaste ja luultavasti tarkoittaa kahta lasikäytävän yhdistämää vierekkäistä rakenusta, joissa toisessa on se kirjasto ja toisessa se olohuone.

Sitä odotellessa me dinosaurukset (+Reetta) yritämme pitää perinteisen kirjaston hengissä.

Librarian kirjoitti...

Senkin hamstraaja :P Niitä iän vanhoja homeisia/likaisia/vanhentuneita prutkuja pursuaa meillä ainakin ovista ja ikkunoista. Niistä pitää osata luopua. Pienellä kirjastolla ei ole oikeasti tilaa eikä edes velvollisuutta tunkea joka painosta varastoon. Olinks vähän katkera kun Kirjastopäivillä kuulee ja näkee kuinka muut on sisäistäneet tämän uuden poistamiskäytännön ja meillä pitää poistaa suunnilleen salaa?!

antitäti kirjoitti...

Markku: On meitä bronttosauruksia siis muitakin! Jonkinlainen uudistuminen ja ajassa eläminen on tietysti välttämätöntä. Myönnän, että jopa tahdon olla siinä mukana. Ehkä esittelykappaleiksi valikoituvat enimmäkseen ääripäät, joihin muiden on sitten vaikeampi samastua.

Librarian: Otan syytöksen vastaan ja tunnustan :). Tosin olen poistanut nyt kesällä laatikkotolkulla tavaraa ihan hyllystä, kun tila ei tahdo riittää. Kun käsivoimat eivät enää riitä kiskomaan kirjoja ulos hyllystä, kovettuu minunkin hellä sydämeni!

Anonyymi kirjoitti...

Minä puolestani ihmettelen näitä "profiloitumisia" löhöpaikoiksi tai puuhamaiksi, sillä kirjastollahan on ihan ikioma profiili ja se on tarjota kaikille asiakkaille tasapuolisesti KIRJASTOpalveluita, joihin kirjat, äänitteet, elokuvat, internet ja tietopalvelu kuuluvat kai jo pienissäkin kunnissa.

Kirjastopäivillä tuli välillä semmoinne olo, että olen väärässä ammatissa ja ainakin koulutukseni ihan vääränlainen, jos meiltä odotetaan monitoimikeskusta.

sorvatar kirjoitti...

Nämä sivusi ovat mielenkiintoiset ja mukavalla tavalla esiteltyjä asioita, tulin pitkästä aikaa katsomaan ja jossain kohtaa mainitsit siitä, että pikkulasten kirjoissa on usein heikko tarina ja siitä olen samaa mieltä. Luen paljon kaksivuotiaalle lapselle, toinen on yhdeksänvuotias ja hänet olen saanut nyt innostumaan kirjoista lukemalla itse samat kuin hän, hän lukisi muuten vain paksuja Aku Ankkoja, joka on parempi tietysti kuin ei mitään.

Hienoa, että koululaisten tapaus meni noin hyvin. Minä muuten itse hukkasin vuosia sitten lastenkirjan, joka löytyi hyllyni välistä aikanaan, mutta kun menin kysymään, mitä maksaa, kun näin on käynyt, niin kirjaston virkailija ehdotti, että toisin jonkun oman kirjani tilalle mieluummin ja niin sitten toin. Ei tällainen voi varmaan olla yleinen käytäntö, mutta se oli jotenkin niin inhimillistä ja asiakkaalle lempeää. Se oli siis joku pikkulasten kirja, joten kirjasto ei hävinnyt kaupassa sentään.

antitäti kirjoitti...

Anonyymi: Se KIRJASTOpalveluhan siellä pohjalla pitää aina olla. Ja se pitää hoitaa täydellisesti. Jos kuitenkin joissain kirjastoissa on sen lisäksi mahdollisuuksia, tilaa ja resursseja laajentaa repertuaaria, olen innolla peukuttamassa heille.

Minusta tuntuu, että olet juurikin oikeassa ammatissa, kun tunnet huolta sivistyksen puolesta!

Sorvatar: Kiitos kommenteista :)! Ysivuotiaille on olemassa jo hurjasti valinnanvaraa - ja kirjojen lukemiseen menee heillä enemmän aikaa kuin pikkulasten kirjoissa. Oikeastaan todellinen ahmimisikä on juuri tuossa pahvisivu-kuvakirja - vaiheessa, jolloin kymmenen kirjaa päivässä on ihan mahdollinen juttu. Valitettavasti se vain riippuu 100% aikuisten jaksamisesta. Omia lemppareita tietysti löytyy, ja niitä luetaan kymmeniä kertoja uudelleen, mutta ihan peruskirjankulutus on hurja sellaisilla 3-5 -vuotiailla. Niitä laadukkaita tarinoita tarvittaisiin siis *paljon*.

Ei ole sattumaa, että juuri tuonikäisten lasten vanhemmat usein löytävät tiensä takaisin kirjastoon monien vuosien jälkeenkin. Lapsen lukuhimoon ei riitä kovin helposti rikkaammankaan perheen rahat.

Onneksi ollaan me :)!

Mikko kirjoitti...

Suurkiitos Reetta kauniista kommenteistasi Kirjavinkkeihin liittyen Kultakuumessa!

Kyllä lämmitti kaunista kesäpäivää entistä lämpimämmäksi.

antitäti kirjoitti...

Mikko: Hyvää on helppo kehua!