Tänään töissä karahdin tylyyn todellisuuteen: vauvojen populaarikirjallisuus on 90% tuubaa.
Vauvojen kirjat ovat tärkeitä. Ne ovat ensimmäinen kosketus (kirjaimellisesti) kirjallisuuteen. Niiden kautta tutustutaan sekä muotoon että sisältöön, joka on kulttuurisesti arvostettua ja merkittävää. Niiden kanssa voi harjoitella turvallisesti kääntämään sivua, ne voi pyyhkiä ruokapöytälukemisen tai pottasession jälkeen. (Älkää kysykö, mistä minä tiedän tämän...) Niitä voi sisäistää vaikka suun kautta.
kaikki seuraavat esimerkit ovat fiktiivisiä *ovat ovat, uskokaa pois*
Kyllä minä tiedän, että lapsi hahmottaa ensin tuttuja esineitä, mutta onko "vieterilelu" tai "vaatepuu" todella niin olennainen juttu? Eläimet ovat hauskoja, mutta "saksanhirvi" tai "kisu" eivät välttämättä ole kielellisesti tai biologisesti niitä otollisimpia. Ja täytyykö niissä aina olla kikkailuja, jotka voivat irrota ja tukehduttaa kaikki - minkä vuoksi sitten vauvakirjoja ei suositella alle 3-vuotiaille?!?!
Suurin ärtymykseni keskittyi tänään prinsessa/keiju/kodinhengetär/äidinpikkuapulainen/kaunotar -kirjoihin. Muotoon leikattuja, porsaiden pinkki-kynnyksen ylittäviä käsittämättömiä kertomuksia, jotka voi lukea vain imurin vieressä, ettei koko asunto peity hileeseen. Kieli on kömpelöä, eikä tarinaan ole viitsitty panostaa yhtään.
Kotimaisia ja muuten laadukkaita pahvisivuisia kirjoja julkaistaan hämmästyttävän vähän. Suurin osa on angloa tai keskieurooppalaista vähintäänkin kyseenalaista rahastusmeininkiä, jonka kulttuurikoodi on globalisaatiosta huolimatta suomalaiselle perusvauvalle vieras.
Kerään jossain vaiheessa "Suositeltavat pahvikirjat" -luettelon, mutta en tänä yönä. Onko teillä lemppareita?
Jos minä tekisin vauvojen kauhukirjan, siihen tulisi ensimmäiseksi kuvaksi "Mörkö":
Karva-varpaisen komistuksen kuvasi tietysti Heikki Saarinen/ www.pesukarhusiili.net
10 kommenttia:
Hyviä ovat ainakin äitiyspakkauksen kirjat, niistä meidän vauvat ovat molemmat tykänneet ja vanhemmat myös.
Muutenkin on joskus ihmetyttänyt vauvakirjallisuuden agraarivoittoisuus. Maatalouden ihmeet tulevat kyllä perinpohjaisesti tutuiksi, urbaaneja aiheita käsitteleviä kirjoja tuntuu olevan selkeästi vähemmän.
Vääryys, sanon minä.
Tästä natinasta huolimatta "Maalla, merellä ja ilmassa" on klassikkoainesta.
Totta haastat. Raadollinen selitys on kuitenkin se, että kaikki pahvikirjat tehdään halpatuontimaissa ja niiden kotimainen painaminen on kai kirjapainotekniikan kehittymisestä huolimatta ihan poissa laskuista.
Ulkomaiset hömppäkirjat tulevat kustantajille monin verroin halvemmiksi.
Minä olen kolmen lapsemme kohdalla kiertänyt ilmeisen tolkullisten pahvikirjojen vajeen sillä, että olen valmistanut niitä itse: happovapaalle pahville olen liimannut myrkyttömällä liimalla kankaasta tai lehdistä leikkaamiani kuva-aiheita (esim. mannaryynipakkauksen naurava tyttö ja poika, maitotölkin lehmä jne.) Paksut pahvisivut on rei'itetty ja sidotu yhteen avainrenkailla.
Ei ihan pikkuvauvoille, mutta vähän yli 1-vuotiaasta ylöspäin mielestäni aivan hurmaavia ovat Aleksander Reicstehinin kuvittamat karhuaiheiset pahvikirjat, joita on kustantanut WSOY ja Tammi.
Ja kiitos vielä antoisasta Kirjakori-esityksestä!
Valitettavasti en voi jakaa noita pahvisivu/paksulehtis -kirjakokemuksia. En oikein muista että meidän tenavilla olisi ollut muuta kuin nuo mainitut äitiyspakkauksen paksulehtiset... siis tietysti on ollut rutosti kirjoja heillä sekä omia että kirjastosta. Mutta kun ovat niin kultturellia väkeä niin ovat pienestä jo osanneet pitää niitä hyvin : )
Asiaan: minua suututtaa (kun jälkikasvussa on molempia sukupuolia, niin tämän huomasin kun olivat pieniä) että 1) harvassa ovat laadukkaat kirjat, joissa tyttö päähenkilönä 2) myöskään poika&tyttö -kuvakirjoja joissa olisivat tasavertaisia, ei tahdo mielestäni löytyä 3) vaippaikäisten kuvakirjoista, juu, lähes kaikki suomennetut ovat tuubasta.
Miten niin anonyymi? Dämmitin Blogger!
Ihana katti! Komea! Mahtihäntä! Tykkään.
Tuli mieleen, että tilasin viime vuonna kirjastoon pahvisivuisen kirjan nimeltä Ahkera Alma-karhu. Se oli niin järkyttävän asenteellinen etten voinut laittaa sitä omalle osastolleni vaan lahjoitin sen sivukirjastoon, jonka kokoelmiin se myös otettiin. Tämä on myös suurin syntini sensuurin saralla.
Mikko: Äitiyspakkauksessa on viime aikoina koettu huima tasonnousu! Ja minä olen miettinyt ulkomaisten eläinten/esineiden/toimintojen suurta määrää. Biisoni taitaa olla tutumpi keskivertovauvalle kuin peruslehmä...
Päivi H-H: Ihana kommentti :). Itse muistan lapsuudesta omat synttäri- ja joulukorttini, jotka koottiin aina rei'ittäjällä ja pakettinarulla "kirjaksi". Oli mukavaa muistella niin juhlia, sukulaisia kuin kuviakin.
Ja kiitos kiitoksista!
Kruiser: Kulttuurikotien lapset erottuvat aina :). Minusta kotimaiset ja pohjoismaalaisetkin lasten- ja kuvakirjat ovat lähes poikkeuksetta aika tasa-arvoisia. Miinus tietysti Viinat ja Vanut, kuten läheinen nelivuotias niitä aikanaan kutsui...
Librarian: Sillä katilla on karvaa varpaiden välissä ja korvissakin :). Enkä edes uskalla kurkistaa, löytyykö meiltä kyseistä teosta hyllystä...
"kulttuurikoodi on globalisaatiosta huolimatta suomalaiselle perusvauvalle vieras"
Totta, mutta perusvauvalle mikä tahansa kulttuurikoodi on vieras. Minusta on erittäin myönteistä, että ollaan päästy Grimm-Andersen -linjasta ulos. Meidän taaperon lempikirja on a) värikäs ja b) koukuttava. Sellainen kirja ei tarvitse monimutkaista juonta, opetuksia, latteaa graafista ilmettä, eli käytännössä niitä Lasten Keskuksen julkaisuja. Ne ovat sitten jo vähän vauva- ja taaperoikää vanhemmille, jotka hahmottavat jo (avun kanssa tai ilman) merkityksiä juttujen takana.
Kirja, jossa on pinkkejä possuja uppoaa vauva- ja taaperoikäisiin kuin kuuma veitsi voihin. Esimerkiksi kauhean näköiset Tomppa-kirjat eivät ole tätä efektiä ainakaan tässä perheessä saaneet aikaan. Totta on kyllä, että kuvakirjoista suuri osa on kertakaikkisen hirveitä tekeleitä.
Pahvikirja-aikaa elävänä yhden täysin ajatuksiisi.
Kunnaksen runoista tehty Tiitiäisen runolelu on paras pahvikirja, äitiyspakkauksen uudet pahvikirjat ovat hyviä ja minusta ei-hirveisiin voi lukea Vili ja Piikkis kuvakirjat.
Anonyymi1: Kaikki kulttuurikoodit tosiaan ovat vauvalle vieraita, mutta opettaisin hänelle kuitenkin mieluummin ensimmäiseksi tätä läheisintä.
Ja minulle pyhiä ovat Tomppa, Minttu, Sanna ja Teemu :), mutta nehän ovat jo "pienten lasten kirjoja", eivät enää vauvakirjoja :).
Olen löytänyt jonkin verran hyviä pahvikirjoja, jotka eivät ole ylipedagogisia eivätkä kehnosti käännettyjä hilepommeja. Anonyymi2:n mainitsemat Vili ja Piikkis ovat kivoja, Pietut myös. Yves Gotin Antti-sarja, ja Barbara Nascimbenin kaikki. Kotimaiset pärjäävät kilpailussa mainiosti.
Ääh, pitäisi oikeasti tehdä näistä lista!
Lähetä kommentti