tiistaina, maaliskuuta 17, 2009

Työnkuva

Minä: ”Vinkkauksen jälkeen saa lainata yhden kirjan ja varata yhden. Jos on kysyttävää, nostakaa tassu pystyyn.”

*viittaus* ”Kuinka monta kirjaa saa lainata?
*viittaus* Kuinka monta kirjaa saa varata?
*viittaus* Onko pakko lainata?
*viittaus* Onko pakko varata?


*viittaus* Mikä sun nimi oli?
*viittaus* Pirjo?
*viittaus* Maija?
*huuto* Taina?
*huuto* Anna?
minä: Se alkoi ärrällä…
*huuto* Reino!!!

”Onko sulla perunapyssy oikeasti siellä tiskin takana?”

”Onko Star Wars –kirjoja?”
”Onko Jeesus-kirjoja?”
”Onko sellaisia fantasiakirjoja, joissa joku kuolee oikeesti?”
”Onko edes Risto Räppääjiä?”

Minä: ”Kirjastossa ei saa syödä karkkia eikä juoda limsaa, ettei tietokoneet ja kirjat sotkeennu.”
- ja koska mun tekee mieli niitä, jos näen ne."

Minä: ”Kirjastossa ei saa juosta, koska meillä on liukkaat, hyvät lattiat, joilla voi kaatua. Eikä meidän siivooja tykkää puhdistaa aivoja lattialta.”
*kops*
*pökr*

Sitten päivä, jolloin kakkosluokka ei hiiskahdakaan välitunnilta tultuaan. Kaikki istuvat ja lukevat vinkkauskirjaansa. Opettajat noutavat minut katsomaan. Illalla asiakas kertoo, että flunssainen melkeinteini oli toivonut Reettan olevan iltavuorossa. ”Kun se tietää, mitä mulle suositella”.

Rakkaus.

9 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Ihan hassua kun mulla tulee näistä jutuista aina mieleen ne omat kirjailijavierailut... :D

markku-setä kirjoitti...

Onpa taas tutun kuuloisia kommentteja. Kun selittää mitä tehdään seuraavaksi kolmeen kertaan ja kysyy, että onko kysyttävää niin _aina_ sieltä tulee ekana se:"Mitä me nyt tehdään?" kysymys :D

Pitäisiköhän tosiaan hankkia jostain aivoja ja kaataa ne lattialle jonkun hyllyn viereen juuri ennen kuin lapset tulevat kirjastoon. Sitten voisi selittää miten joku kirjastossa juossut lapsi törmäsi eilen hyllyyn eikä siivoja ole vielä tullut töihin..." ;-p Ehkä hieman ilkeää, mutta jostain unelmiahan sitä kirjastotädillä olla pitää ;-p

markku-setä

Kaura kirjoitti...

AUH, nyt tuli taas kamala ikävä kouluun opexi. Tampereella on tosin turha kuvitella saavansa satunnaisia sijaisuuksia kummempaa, kun täällä kenkäistään jengiä enemmänkin pellolle.

Kaisa N. kirjoitti...

Kiitos hyvistä nauruista ja tunnelmakuvista heti näin aamuun.

Koin samanlaisia ”onnistumisen” hetkiä tässä taannoin koulukirjaston puitteissa, kun olin opastamassa yhtä yläkoululuokkaa esitelmänteon saloihin. Ope oli jo luokalle kertonut aiemmin, että tämä kaikki liittyy siihen, että nyt sitten tehdään esitelmää, ryhmätyönä. Kuunnelkaa tarkasti, niin tiedätte miten siitä selviätte.

Olimme puhuneet oppitunnin, 45 min, siitä miten kirjastosta löytää kirjoja (signum jne.) ja mitä pitää ottaa huomioon esitelmän teossa (tiedon haku, hankinta, rajaus, ei plagioida jne.). Paikallista kaupunginkirjaston tietokantaa sai jokainen ihan itse testata ja katsoa, mitä kirjoja aiheesta löytyy.

No, sitten lähdimme retkelle paikalliseen sivukirjastoon. Siellä kaupunginkirjaston työtekijä kertoi kirjaston säännöt, kertasi vielä esitelmän tekoa ja sitten olikin aika etsiä ja lainata tarvittavia kirjoja esitelmää varten. Kun aikaa oli taas kulunut se 45 min ja kokosin pesuetta kirjasaaliineen takaisin kouluun lähtöä varten, tuli tuskaisen näköinen teini luokseni ja kysyi että mitä meidän nyt tässä oikein piti tehdä.

Taidatkos sen paremmin sanoa.

”Rakkaus.”

antitäti kirjoitti...

Kaisa: Voin vain kuvitella, mitä sait kuulla sen tärkeimmän lauseen jälkeen: "Onko kellään kysyttävää?" :)... Jäi varmasti ihania muistoja.

Markku-setä: Aika loistava idea! Menisi varmaan esim. kolmos-nelosille kuin häkä. Eikös Hollolan koululla ollut se anatomia-nukke, joka elinluovutti kauhuvinkkaukseen jo pernan ja suolet? Luulisi, että aivotkin lähtisi vielä hyvään tarkoitukseen!

Kaura: Onnea uudesta urasta ja niisk siitä, ettet ole ope Tampereella. Ja tässä on useampikin oma lehmä (eufemismi) ojassa ;)!

Kaisa: Nyt nauratti mua :)! Ihanaahan se on, että kaikki haluavat varmistaa pysyvänsä mukana hommassa ja tekevänsä varmasti oikein. Asioita on vain joskus liikaa niin aikuisen kuin teinin päässä.

Kuulosti muuten hyvältä opetuspaketilta! Mä mietin joskus, että kerron signumin olevan jotain syötävää. Jäisiköhän se silloin paremmin mieleen?

kruiser kirjoitti...

Makeita tuokiokuvia : D eikä epäilystäkään, etteikö todenmukaisia.

Arja-täti kirjoitti...

Oih ja ihaninta se, että kun kirjastotätipaidassa kuljin koululla, teinityttö tuli kysyyn, olinko mää se kirjastotäti ja tiedänkö, onko meillä enempää niitä ja niitä kirjoja ja mitä tehdä kun kirjastokortti on hukassa.

Tuli tunne, että kyllä, siitä on oikeesti hyötyä, että kierrän kouluja ja että minut tunnistaa kirjastotädiksi.

Paras juttu muuten pitkään aikaan oli, kun vinkkasin Anomorpsh-sarjaa. Kerroin sitten, mitä tarkoittaa sana scifi. Poika nosti kätentä: "Onko se vähän niin kuin fiasko?". Opettajan ilme oli kuvaamisen arvoinen :)

Tuima kirjoitti...

Haah, juuri noin :) Tai ainakin melkein.

Matti Karjalainen kirjoitti...

Sarjakuvavinkkaukset ovat tuottaneet myös aika hyviä kommentteja. Olin juuri kertonut eräälle ala-asteelaisista koostuvalle ryhmälle kuinka Milla Paloniemen "Kiroileva siili" oli saanut alkunsa erään todella tylsän oppitunnin aikana, jolloin pitkästynyt sarjakuvataiteilija oli alkanut raapustella jotakin lehtiönsä reunaan kun yksi käsi nousee ilmaan.
- Oliko se sinun pitämäsi oppitunti?, kuului viaton kysymys.