tiistaina, tammikuuta 20, 2009

Just sopiva

Kirjoitus sisältää materiaalia, joka kompromettoi vakavasti mahdolliset tulevat työpaikkani kirjastoalalla.

Olin viime viikon lopulla Pasilassa esittelemässä kauhukirjoja koulutustilaisuudessa, ja toisen päivän kokoustamassa Kirjastolehden asioissa. Poikkesimme Kirjasto 10:ssäkin. Terveisiä kaikille vanhoille ja uusille tutuille. Nautin jälleen kerran hävyttömästi ihmisten kohtaamisesta, toisten ihmisten älykkäiden puheenvuorojen kuuntelemisesta ja eräiden kirjastolaisten rusketuksesta ;).

Eksyin pääkaupungissamme 3 kertaa. Osaisin kulkea sujuvammin Roomassakin, mutta näin tutustuin myös erilaisista kirjainyhdistelmistä koostuvien yritysten portsareihin. Äärimmäisen kohteliaita henkilöitä, jotka kaivovat kartat esiin ja neuvoivat vampyyripukuista, hurjameikkistä reppukirjastolaista.

Matkalla kulminoitui Suomen kirjastomaailma. Jossain on kaikkea: koulutusta, väkeä, valinnanvaraa, kuljetuksia, tukea, innovatiivisuutta, mahdollisuus kokeilla, rahaa ja resursseja. Kokouksessa puhuttiin myös niistä kirjastoista, joilla on vähän. Liian vähän henkilökuntaa, liian pieni budjetti, ei vertaistukea, ei mahdollisuutta irtautua koulutuspäiviin tai kehittää omaa työtään mihinkään suuntaan.

Suomi on jakautunut - paitsi asiakkaiden näkökulmasta, myös kirjastoammattilaisten suhteen.

On vaikea keskittyä työhön, kun joutuu olemaan talonmies, johtaja, putkimies, opettaja, taloushallinto, kurinpitäjä ja vahtimestari kirjastolaisuuden lisäksi. Miten löytää mielekkyyttä arkeen, kun pää on täynnä uusia ideoita, joiden toteuttamiselle ei ole mitään mahdollisuutta ajan ja/tai rahan puitteissa? Kuinka jaksaa yli vaikeiden työtilanteiden, kun ei ole ketään, kenen kanssa ongelmia jakaa?

Minä olen mielestäni työssä täydellisessä paikassa. Meitä on tarpeeksi, jotta voimme osallistua täydennyskoulutuksiin, käsitellä hankalia asioita ja erikoistua omien kykyjemme ja kiinnostuksenkohteidemme mukaan.

Meitä on samalla tarpeeksi vähän, jotta tiedotus hoituu yhdellä kokouksella ja varmentavalla sähköpostiviestillä. Kaikki tuntevat toisensa hyvin, eivätkä astu toistensa varpaille. Byrokratia on minimissä, asiat järjestyvät yhdellä keskustelulla ja jokainen saa vapautta järjestää työnsä itselle hyvällä tavalla. Vapaus on minulle yksi työpaikan tärkeimmistä asioista. Sen mukana tulee tietysti vastuu.

Jollekin muulle täydellinen paikka on varmasti jotain muuta, mutta
Pirkkalan Kultakutri toteaa: "Ei liian iso, ei liian pieni, vaan just sopiva!"

3 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Surkean lyhyellä kokemuksellani olen kokoasiasta samaa mieltä. Liian pienessä kirjastossa tylsistyn ja liian suuressa tunnen itseni idiootiksi, kun moikkailen päivittäin ihmisiä, joiden nimen olen unohtanut. Mieluummin kuitenkin liian suuri kuin liian pieni. ;)

Eevix kirjoitti...

Itse olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että voin käyttää osaamistani juuri siihen missä koen olevani hyvä (eli vinkkaus ja lastenkirjastotyö yleensä). Vapautta toteuttaa itseä ei meillä ainakaan liikaa ole, mutta ehkä just nippanappa tarpeeksi...

Pienessä kirjastossa työskentelemisen paras puoli on ainakin minulle se, että saa tehdä (tai joskus joutuu tekemään) kaikenlaisia töitä. Tuntuu, että tällä seudulla isommissa kirjastoissa työnkuvat on liiaksi rajattu tiettyihin, määrättyihin työtehtäviin. En tykkäisi semmoisesta ollenkaan!

Blogissani on muuten sinulle tunnustus, käypä kurkkaamassa!

antitäti kirjoitti...

Katri: Kokemus on siitä hyvä asia, että sitä voi kerätä aina lisää :).

Eevix: Samoja ajatuksia täälläkin! Juuri tänään puhuin yhden kollegan kanssa siitä, kuinka tuo Katrinkin mainitsema "kokemus" on jotain muutakin kuin työvuosia. Työ, jossa välillä ajautuu oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja joka haastaa tekemään monenlaista, kartuttaa kokemusta enemmän kuin tutulla alueella pysytteleminen. Kyse voi olla asiakaspalvelusta, vinkkauksesta, laskutuksesta tai luetteloinnista - kunhan välillä joutuu tunnustamaan tyhmyytensä ja oppimaan lisää nöyrällä asenteella ;).