perjantaina, tammikuuta 30, 2009

Houkutusta kansalle!

Palasin juuri kahden päivän kauhukeikalta Vesilahdesta, ja muistin taas, miltä luksus tuntuu!

Vierailevana vinkkarina on niin helppoa olla, sillä kaikki vaativa ja aikaavievä kaatuu paikallisten niskaan. Minua oltiin vastassa bussipysäkillä, kirjat oli varattu, seutukuljetettu ja kannettiin puolestani koululle. Sain ruokaa, kahvia, hyvää seuraa ja esittelykierroksen kirjastossa ja vielä kyydin kotiovelle. Iiiso kiitos!

Vesilahden kirjasto on kaunis, valoisa ja viihtyisä. Luulin sen olevan yksi niistä harvoista Pirkanmaan kirjastoista, jotka on todella tarkoitettu kirjastoksi. Lähempi tutustuminen osoitti paikan olleen taas jotain ihan muuta, ja hyllyjen tilalta oli purettu mm. sauna! Siinä on jo pioneerihenkeä. Kyseessä on siis ah, niin tuttu henkilökunnan hyvä silmä, käytännöllinen sijoittelu ja osuva sisustustaito.

Koululla näin kaksi omasta nuoruudestani tuttua opettajaa. Toinen vei minut aikanaan muiden seiskaluokkalaisten kanssa AC/DC:n konserttiin. Toinen toi biologian tunnille kuolleen jäniksen ja pakotti työntämään sormen sen kurkkutorveen. Ihmetelkää sitten vielä, miksi minusta tuli kauhuvinkkari.

Vinkkaus oli hauskaa, ja toivottavasti tuloksekasta. Löysin lopulta muutaman luokan, jossa vähemmistö oli lukenut Houkutuksen ja sain vinkata sitä hekumoiden. Useat kävivät kyllä sanomassa, etteivät uskalla lukea jotain esittelemistäni kirjoista - muutama kertoi vaativansa lopputalven vanhemmiltaan kuljetuksia kaverikylään. Kauhukirjojen hirviöt nimittäin elävät päässäsi koko kirjan lukemisen ajan. Kirjan loputtua ne painuvat piiloon.

Sitten kerran, sinä pimeänä iltana, kun kävelet yksin hiljaista metsätietä, se hirviö takaraivossasi hätkähtää hereille, hiipii mieleesi ja kysyy pehmeällä äänellä: "Ihanko yksin sä täällä kuljet?"

Oppilaat olivat kommentoineet, että olen pelottavan näköinen. Opettajat selittivät kauniisti sen johtuvan roolipuvustani ja kohtalokkaasta äänenkäytöstäni. Niinpä...

Arvatkaapa, minkä leffan kävin katsomassa :). (biisi on eri soundtrackilla ja leffassa --> kuinka tehdä teinifanin vanhemmat hulluksi levykaupassa...)

10 kommenttia:

Matti Karjalainen kirjoitti...

Vierailevana vinkkarina toimiminen on tosiaankin hauskaa. On mukavaa nähdä muita kirjastoja, tutustua uusiin kirjastoihmisiin ja ylipäätään vinkata enemmän kuin oma perustyö mahdollistaisi.

Avaudutaan nyt sen verran, etten voi edelleenkään käsittää, mikä Meyerin "Houkutuksessa" viehättää ketään yli 15-vuotiasta lukijaa.

Ainakaan vakavastiotettavana kauhuromaanina "Houkutusta" ei voi lukea, ja tuo romanttinen puolikin on sen verran paatoksellista soopaa, että heikompaa hirvittää.

Vampyyrimyytti - josta kirjassa ei ole kyllä paljoakaan jäljellä - lyö "Houkutuksessakin" kättä seksuaalisuuden kanssa, mutta arvomaailmaltaan melko vanhankantaisella tavalla; käsittääkseni kirjailijan uskonnollinen tausta paistaa juuri tästä lävitse.

Anonyymi kirjoitti...

Houkutus viehättää jopa lähes 50-v. kirjastonhoitajaakin - sarjan eka osa oli niin viehkeä, että sen jälkeen moni muu asia tuntui valjulta. Sarjan loput osat eivät enää niin sitten vedonneetkaan. Mutta Houkutuksen vetovoimaa en pysty aukaisemaan. - Mitä muuten pidit elokuvaversiosta? Mielestäni Edwardin "timantti-iho" oli hieno, Washingtonin osavaltio esiintyi edukseen (matkustusinto sinne lisääntyi); mutta muuten leffa oli hieman pikkusievä. Kirjasta pidin todella paljon.

antitäti kirjoitti...

Matti: Oman kunnan vinkkausten valmisteluun tarvittaisiin ilmiselvästi kanslisti :)! Yritän jatkuvasti keksiä jotain oikoteitä, joilla saisin nidenumerot nimekkeiden kanssa valmiille listoille ja luokassalainaus sujuisi helpommin...

Anonyymille kiitos Houkutuksen puolustamisesta :)!

Houkutus ei ole "vakavastiotettava kauhuromaani", mutta mitkä vampyyrigenressä oikein ovat? Siitä Ainoasta Oikeasta on siinnyt monipuolinen, aina uudeksi muuntautuvat kauhukirjallisuuden alagenre, joka sisältää niin kauhuun, romantiikkaan, huumoriin tai erotiikkaan painottuvaa lajityypin uudelleenmuotoilua. Siksi se onkin elävä, uudistuva ja mielenkiintoinen aihe.

Jos kauhun alalta tutkailee vaikkapa muumioita tai ihmissusia, ne ovat pysyneet paljon uskollisempana traditiolleen - ja samalla lähestyneet camp-meininkiä.

Houkutuksessa on paljon kökköyttä, myytin "väärinkäyttöä" ja huonohko (nopeastitehty?) suomennos. Sen lisäksi siinä on jotain, mikä houkuttaa (sic), kiehtoo ja saa fanittamaan.

Romanttinen kirjallisuus kulkee omien kaavojensa mukaan, ja sen formulat sitovat osaltaan Houkutusta. Ja jos seksuaalisuus olisi kovin värikästä, eipä kirja nuortenosastolta löytyisikään. Kurkatkaapa nyt sitä Hurskaita sisaria :)!

Kakkososa meni minulta aika lailla ohi, mutta kolmosen kuluessa löysin oikean suosikkini - Jacobin :).

EI SPOILEREITA, kiitos!!

Matti Karjalainen kirjoitti...

Stephanie Meyer ei todellakaan ole kirjoittanut vakavastiotettavaa kauhuromaania. Syy ei ole niinkään vampyyrimyytin pahoinpitelyssä, vaan siinä, ettei kirja ei ole lainkaan kauhistuttava. Loppukliimaksiksi tarkoitettu yhteenotto lässähtää pahemmin kuin lumiukko hellepäivänä, ja kirjan alkupuoli - joka on itse asiassa sen parasta antia - on kaikessa kliseisyydessään jokseenkin hellyttävä.

Vampyyrigenressä vaikuttavia kirjoja ovat muun muassa Kim Newmanin nerokas "Anno Dracula", Stephen Kingin ahdistava "Painajainen", genren kiistaton perusteos Bram Stokerin "Dracula" ja pienin varauksin myös F. Paul Wilsonin "The Keep".

Sarjakuvan puolelta onnistuneita vampirisointeja ovat Williamsonin ja Navarreten "Dear Dracula", Bernetin & Trillon "Ivanpiiri" ja Jessica Abelin "Life Sucks".

Vampyyrimyyttiä lähestytään näissä kirjoissa hyvin eri tavoin: joukkoon mahtuu niin lapsille suunnattua, eroottista, arkirealistista, intertekstuaalisuudella leikittelevää kuin ns. "perinteistä" viktoriaanistakin kauhua.

Lajityyppi on tosiaankin elävä, uudistuva ja mielenkiintoinen, ja löytää elintilaa niin Romaniaan sijoitettujen SS-joukkojen kuin yömyymälässä työskentelevien luusereidenkin parista. Joukkoon mahtuisi siis periaatteessa yksi "Houkutuskin" - ellei romaanin kökköys muodostaisi estettä todelliseen vampyyriaateliin kuulumiselle.

En niele kommenttiasi ihmissusien camp-arvoista ilman perusteluita, mutta muumioista on helppo olla samaa mieltä. Se tuskin johtunee yksinomaan traditiossa pysyttelemisestä, vaan yhtä lailla hahmon heikkouksista - kuolleeseen ja käärinliinoihin pyöriteltyyn egyptiläiseen vainajaan on vaikea liittää yhtä vereviä (sic) ja seksuaalisia mielikuvia samalla tavalla kuin vampyyreihin.

Ja mitä tulee "Houkutuksen" seksuaalisuuteen, niin en toki peräänkuuluta tähän nuortenkirjaan kovin värikästä kuvausta.
En myöskään tuomitse "ei seksiä ennen avioliittoa" -ajattelumallia, mutta olisi mielenkiintoista tietää, kuinka lukijat suhtautuisivat ns. arkirealistiseen nuortenkirjaan, jossa nuorten seksuaalisuutta kuvattaisiin yhtä vanhahtavasti ja uskonnollisvivahteisesti kuin "Houkutuksessa". Nyt Meyerin sanoma on helpompi jättää huomioimatta, kun kirja edustaa fantasiakauhua.

Vampyyrimyyttiä ja seksuaalisuutta kuvataan muuten hienovaraisen upealla tavalla John Sheridan LeFanun novellissa "Carmilla", josta tehtiin sitten vähemmän hienovarainen filmatisointi "Kuolleiden intohimot" joskus 1960-luvun loppupuolella.

antitäti kirjoitti...

Matti: Hieno ja analyyttinen kommentti, jossa tuli samalla vinkkausta olan takaa :)!

Yksi huomio: Lähes kaikki mainitsemasi kirjat ovat miesten kirjoittamia ja miehisestä näkökulmasta esitettyjä. Yhtään romanttiseen (nais)(viihde)traditioon liittyvää vampyyriromaania ei listoilta löydy, vaikka määrällisesti niitä lienee kirjoitetun hurjasti. Käännetty on vain vähän, mm. Meyer ja Rice.

Genrekirjallisuuden kliseet tuntuvat nykyaikana olevan sallittuja, ja kaanon populaarinkin sallivaa. Jostain syystä romanttinen viihde ei sieltä suostaan kuitenkaan tunnu nousevan! Se noudattaa kaavamaisia rakenteitaan kuten fantasiakin, mutta aina altavastaajan asemasta muihin kirjallisuudenlajeihin nähden.

Kirsti Ellilä on toistuvasti ja pisteliään hauskasti - välillä raivokkaastikin - puolustanut genreä.

Jos viitseliäs ja luova kirjailija olisi ottanut muumiot käsittelyynsä, ne voisivat hyvinkin heittää käärinliinansa ja vaeltaa historian kuninkaina ympäri maatamme. Zombiet voivat varsin pulskasti vielä informaatioaikamme aivoillakin!

Ihmissusista tahtoisin myös kirjavinkkejä! Aino Kallaksen likitäydellinen Sudenmorsian ja Repo-Pakkosen Susitosi tulevat mieleen...

Librarian kirjoitti...

Ensimmäinen asia, joka Houkutuksessa tökki pahasti, oli se mukamas tytön ja vampyyrin elämää suurempi rakkaustarina. Kun on jo kerran todistanut sen oikeasti elämää suuremman tytön ja vampyyrin rakkaustarinan, niin tuollainen lapsellinen lälly tarina ei oikein lämmitä. You know what I'm talkin' about...

Matti Karjalainen kirjoitti...

Listaltani tosiaan puuttuu romanttinen naisviihdetradition edustaja. Se johtuu osaksi siitä, että vaikka vampyyri onkin seksuaalinen hahmo, niin mielestäni siitä puuttuu kuitenkin taso, joka yhdistäisi sen luontevasti romanttiseen viihteeseen.

Meyerin esittelemät Cullenit kyllä yrittävät parhaansa. Ne rikkovat perinteistä vampyyrimyyttiä, mutta tekevät sen niin reippaasti, ettei heillä ole enää oikeastaan mitään tekemistä alkuperäisen aiheen kanssa. Vampyyristä on tullut näennäisvampyyri. Vaikka kyse on modernista kauhufantasiasta, täytyisi edes joitakin genren lainalaisuuksia noudattaa. Meyer epäonnistuu modernisaatiossaan siinä missä esimerkiksi traditioon pohjimmiltaan luottava Jessica Abel onnistuu mainiosti.

Naisnäkökulmaa löytyy myös. LeFanun "Carmilla" kerrotaan kokonaan naisnäkökulmasta, ja siinä on kyse kahden naisen välisestä rakkaussuhteesta. "Ivampiirin" keskushenkilö on nainen. Ja Jessica Abel tulikin jo mainittua.

Näiden lisäksi voisi lisätä Nancy A. Collinsin, jonka tuotannosta löytyvän "Sunglasses After Darkin" päähenkilö on vahva ja veren lisäksi myös kostoa janoava naisvampyyri. Eikä sovi unohtaa myöskään "Vamps" -sarjakuvan vampyyrinaisia.

Olen edelleen hieman eri mieltä noista muumioista, jotka eivät käärinliinoineen ja hitaine taaperuuksineen ole kovinkaan vakuuttavia ja kauhistuttavia hahmoja.

Ja mitä tulee pulskasti voiviin zombeihin, niin melko napakasti nekin ovat omassa perinteisessä roolissaan pysyneet viimeiset 40 vuotta. George A. Romeron "Living Dead" -hirviöt korvasivat silloin aika tehokkaasti haitilaiset voodoo-kuolleet. Ja perinteikäs jälki on ollut edelleen toimivaa, mistä kertoo mm. Robert Kirkmanin "The Walking Dead" -sarjakuva ja "Shaun of the Deadin" kaltaiset elokuvat.

antitäti kirjoitti...

Librarian: Puhummeko kenties eräästä B:llä alkavasta henkilöstä :)??

Matti: Anno Draculasta olen kuullut paljonkin, mutta sen saatavuus taitaa olla heikkoa. Suunnistan siis nettikauppioihin...

Anonyymi kirjoitti...

Romanttisen naistenviihteen genreen kuuluu jokin este tai vaikeus akastavaisten "lopullisen" onnen tiellä. Houkutus sopii hyvin siihen traditioon.

Aina silloin tällöin löytyy kirjoja, jotka vetoavat ja viehättävät, vaikka
näkisikin etteivät ne ole "laatukirjallisuutta" tai täytä jotain dogmaattisia lajityypin kriteereitä.

Olen lukenut Twilightin alkuperäiskielellä, joten en tiedä suomennoksen laadusta. Joka tapauksessa se on yksi lempikirjoistani (vaikka ylitänkin kohdeyleisön iän useammalla vuosikymmenellä). Mutta tunnustettakoon, että pidin tietty myös Buffy-sarjasta,
etenkin sen alkuaikojen ironian ja intertekstuaalisten viitteiden takia.

Aiemmin keskustelussa mainituista teoksista:

Tumma yö, mustat lasit ei mielestäni edusta naistenviihdettä - mutta pidin siitä kylläkin.

Kingin Salem´s Lot on erittäin hyvä vampyyriteos - luin sen ensimmäisen kerran varmaan parikymmentä vuotta
sitten. King on onnistunut tuomaan vampyyrien houkuttelevyyden (!) hyvin esiin: sen jälkeen ei enää ole voinut
illalla tai yöllä avata ikkunaa tuntematta edes pieniä kylmiä väreitä...

Antitäti: Edward vs Jacob -keskustelua :) (http://answers.yahoo.com/question/index?qid=20080811120127AA6Mijd)

antitäti kirjoitti...

Anonyymille iso kiitos hyvästä puheenvuorosta ja kirjallisuukommenteista. Ja linkistä :)!