Eikä siinä vielä kaikki!

Jos armollinen lukija vielä kaipaa lisävakuutusta lastenkirjastotyön hauskuudesta, innostavuudesta ja vaihtelevuudesta edellisen postauksen jälkeen, tässä tulee:

Otetaan käsinukke. Kirjoitetaan kanssabloggaajan kommenttilootaan viesti ja tutustutaan. Soitetaan Hervannan lastenneuvolaan. Selitetään puhelinvaihteelle, että halutaan lainata huonetta käsinuken rokottamiseen. Kuunnellaan naurua ja onnitellaan itseä, ettei saatu luuria korvaan. Selitetään neuvolan pomolle, että tarvitaan huonetta kissan rokottamiseen. Siis elottoman. Siis nuken. Sovitaan kanssabloggarin kanssa treffit. Minut tunnistaa elottomasta kissasta.

Selitetään johtajalle, että myöhästyn iltavuorosta, koska kuvaan kissaa piikitettävänä bloggarin kanssa. Selitetään uudelleen. Pakataan kissa kassiin, johon se ei mahdu, ja kävellään coolin näköisenä käsinukkea kantaen kotiin. Sitä pitää kantaa nätisti, huutavat ekaluokkalaiset koulun pihalta.

http://www.tampere.fi/kirjasto/kissa/ammneuvo.htm

Hyvä juttu tuli, Kirjatti on rokotettu ja kuulemma lääkäripelkoisten lasten kesyttäjät saivat nähdä jutun. Toivottavasti on apua. Kiitos kaikille osallistujille.

"Jokainen päivä on erilainen..."

Rakentava kritiikki

Olen lukenut viimeisten kolmen kuukauden aikana 146 kauhukirjaa.

Työkaverin kommentti: "Sen sinusta huomaa."

Suloinen sunnuntai

Tuntuu hassulta olla töissä sunnuntaina. Siis työpaikalla, ei töissä kirjastossa vaan töissä. Kirjastorakennuksessa. Ihana rauha, mieletön lähdekirjallisuuden aarreaitta vieressä, kahvinkeitin vain minua varten ja parempi tietokone kuin kotiräyskä. Löysin heti rennomman istuma-asennonkin (jota voin käyttää salaa huomenna, kun olen Oikeasti Töissä). Se kyllä näyttää paheelliselta, mutta rentouttaa. Eikös kaikki paheellinen?

Kirjoittelen kirjailijoiden biografioita, ja olen laiskanahkera. En siivoa kotona, en pysty karkaamaan koneelta kotitöihin enkä laita PallasProta käyntiin, etten sekoita kalenteria ja saa aikaan sakkosotkuja. (Kuten fiksu lukija huomaa, olen sen kerran tehnyt ja panikoinut neljä viikkoa asian tiimoilta.)

Mietiskelen näpytellessäni kirjallisuutta, syön jättimäisen possumunkin enkä hyllytä lasten puolen kirjoja. Anteeksi huominen aamuvuoro, Antitäti was not here. Reetta oli.

Kirjatti 10 vuotta!

Unohdin mainostaa kirjastokissan synttäreitä. Piirustuskilpailu on jo käynnissä, työt voi palauttaa lähimpään PIKI-kirjastoon tai vaikka lähettää postissa!

Lisätietoa täältä.

Lapsilainausta

Vuosien varrella eA (ennen Antitätiä) ja jA meille on vakiintunut ihan toimiva käytäntö. Kirkonkylän koulua palvelee oma lainauspisteensä (joka oikeasti on ihan hyvä sivukirjasto lapsille, eikä mikään "piste") - samoin Toiviossa. Nuolialan suurta ala-astetta varten on sivukirjasto, joka on jo iso. Hyrsingin koulussa käy Lempäälä-Valkeakosken kirjastoauto. Meillä pääkirjastossa käyvät sekä Naistenmatkan että Kurikankulman koulujen luokat. (Linkitykset sättäävät, joten saatte pärjätä ilman.)

Muistuttelen luokkakäyntien varaamisista joka syksy ja kevät opettajille sähköpostitse, ja tosi nopeasti ja innolla aikoja varaillaankin. Mieluiten oppilaita otetaan vastaan ennen varsinaista aukioloa, sillä se on kaikille miellyttävintä. Ei tarvitse komentaa hiljaisuutta samaan malliin eikä häiritä muita. Saan siis riehua niin paljon kuin haluan... Maanantait on pyhitetty satutunneille, muuten 8.30 -11 saa aikoja joka päivä. Useina päivinä luokkia käy yhden aamun aikana 2-3, mutta välipäiviäkin jää.

Kun kerran olen opettajan puhelimen päähän saanut, en päästä irti ennen kuin ajat on varattu koko syksyksi. Liian helposti unohtuu uuden ajan varaaminen siinä luokkahässäkässä, ja sitten myöhästymisiä tulee väkisinkin. Tällä hetkellä eskarit, ekat ja tokat saavat sakkonsa anteeksi, muut kaivavat kuvetta. Kahden-neljän viikon välein sama luokka pääsee siis päivittämään lukemisensa. Kirjastossa viihdytään iästä ja kirjastomatkan pituudesta riippuen 10 min- 45 min. Sopivasti. Joskus tulee päällekkäisiä buukkauksia ja muuta hässäkkää, mutta lebensraumia on kaikille aina riittänyt. Lippikset menee kyllä helposti sekaisin -ja välillä oppilaatkin.

Jos vain olen työpaikalla, hoidan luokan lainauksen itse. Koska hankin ja huollan ja hyllytän koko lasten ja nuorten puolen, on minulla myös aika hyvä näppituntuma siitä, mitä siellä hyllyssä piilee. Osaan hakea epämääräisemmätkin kuvailut, tiedän aika monen kaniharrastuksen tai ponirakkauden jo ulkoa. Opettajistakin alan oppia ne, joiden luokat saavat lainata myös levyjä, kunhan pitävät niistä huolen. Tai kuinka monta kirjaa ko. open luokkalaiset lainaavat per pää. Ja olen tiukkis niiden mangojen kanssa, joita ekaluokkalaiset haluaa lainata. K 12. Sori. On kivaa suositella, vaikka se selvästi toisia ahdistaakin. Yritän jättää heidät sitten rauhaan ja keskittyä enemmän järjestelemään hyllyjä. Toisia pitää lähestyä reippaasti kysellen, toisia taas ei kannata katsoa kuin sivusilmällä, varovasti.

Opettajat tietävät uskomattoman paljon, vaikka omaa osaamistaan usein vähättelevätkin. Ennen kaikkea heillä on tieto omasta luokastaan ja oppilaiden lukutaidosta ja -mieltymyksistä. Yhdessä on sitten löydetty aarteita vähän vaativammillekin tapauksille.

Yläasteen ja lukion oppilaita ottaisin mielelläni enemmänkin käymään! Nyt vierailut painottuvat siihen klassikko-esityksen valmisteluun, joka kyllä on legendaarista aikaa vuodesta. Tiedättekö, mikä on tosi ohut kirja, jossa on paljon viinanjuontia ja au-seksiä? Näin minä sain myytyä yhden klassikon lainaajalle...

Tai jos ette tahdo osallistua klassikkovisaan, olisi mukava kuulla, miten muissa kirjastoissa käynnit on hoidettu? Tai miltä käynnit oppilaista tuntu(i)vat?

Maailmaan palautui mieli

Kolme viikkoa riittää tyhjentämään pään aika tehokkaasti. Ja hyllyt. Loma-aikanani koko Pirkkala oli käynyt kirjastossa ja lainannut hyllyt tyhjiksi. Alkaa olla aika purkaa kesävarastoja (lue: ruskea muovilaatikko pöytäni alla) takaisin esille.

Ammatillisesti muistin taas, miksi teen tätä työtä. Siihen riitti kolme opettajaa, jotka varasivat heti tänään luokalleen vakiajan kirjastovierailuille. Ja etenkin se yksi, joka kertoi oppilaidensa kysyneen eilen - ensimmäisenä koulupäivänä - koska mennään kirjastoon? Tuli hyvä mieli.

Antitäti rokkaa lomalta

Nelinkertainen rokkihuuto. YKL 78.8911.

Tai pistetään oikea liimalettikarjaisu yngwiesävyyn viimeisen lomapäivän kunniaksi. 78.89112.

Mikähän siinäkin on, että alkuloma menee aina mietiskellessä, kuinka sitä oikeastaan voisi olla töissäkin. Pitäisi vielä tehdä kaikenlaista ja saada alkuun toisenlaista ja kolmannet odottaa jonossa. Sitten tulee antaa-mennä-vaan -vaihe, jolloin kellonaika, päivämäärä tai edes viikonpäivä ei merkitse mitään.

Ja vaikka on mukava mennä töihin ja mm. juoda kahvinsa rauhassa, olen pari päivää mietiskellyt ankarasti työtä, jota saisi tehdä kotoa käsin. Tosin sitäkin olen tehnyt, ja siitä lomalle jääminen se vasta vaikeaa onkin. Ja kun on vaikea vaihe, pilaa työ koko kodinkin. Ja kun tekee kotona töitä, alkaa helposti tehdä kotitöitä, ettei tarvitsisi tehdä oikeita töitä kotona.

Parempi hypätä huomenaamulla klo 7.15 bussiin kohti Pirkkalaa ja uuden lukuvuoden meinikiä!

Onnea kaikille uusille eskareille, ekaluokkalaisille, uuteen kouluun menijöille, päiväkodissa aloittaville ja ryhmää vaihtaville.

Mitä gerbiili vinkkaisi tänään?

Elämän pieniä iloja:

Kun olet kytännyt kaksi vuorokautta tyhjässä huoneessa karannutta gerbiiliä, joka kyttää sinua kirjahyllyn alalaudan takana tai vaatekaapin rakenteissa. Ja samalla lukenut kaksi Siskoni on noitaa ja kolme Kauhukartanoa. Eikä ole itku oikeasti kaukana. Pään alkaessa revetä epätoivosta ja hädästä ja empatiasta kärsivää omistajaa kohtaan. Villatakki sullottuna oven alle pakoesteeksi. Elämää juoksuhautojen takana.

Tulee ystävä, tuo suklaata ja kaksi sankaria mukanaan. Juttelee, keskustelee ja kuuntelee, muistellaan ja juodaan kahvia. Puolen tunnin päästä gerbu on kiinni, tunnin päästä se jo pesee veljensä niskaa. Iltaa ja aikaa on vielä pitkälti, saa olla oma itsensä ja kahlata ajatuksissa.

Kiitos!!

Hyppyrotan jäljiltä löytyy puoliksi sisäistettynä 70-luvun painos Ed McBainin dekkarista Kytät.

Hyvä maku - itse ahmin 87. piiri -sarjan jo melkein parikymmentä vuotta sitten. Antitäti ja Biili suosittelevat!

LomaaAAAA!!!!

Loman alkuun on seitsemän tuntia aikaa. Mitä pyörii antitädin päässä?

1. Hysteria. Mitä, jos tällä aikaa tulee tärkeitä viestejä ja erikoispyyntöjä, joihin juuri Minun pitäisi olla vastaamassa? Tai uusia kirjoja, joista en ole huomannut tehdä varausta ja ne pääsevät kiertoon ennen kuin olen silmäillyt niitä?

Vastaus: Pirkkalan kirjasto on pyörinyt useamman kymmenen vuotta ilman Antitätiä. Se tekee sen myös seuraavat kolme viikkoa. Kirjat kulkeutuvat käteen palautuksessa, ja nappaat ne sitten.

2. Tyytyväisyys. Ehdin tehdä nelosluokkalaisten kysymykset valmiiksi, ja ne ovat ihan toimivia. Kai. Todellinen testi tulee sitten syksyllä. Tampereen kollegoilta olen saanut upeasti vinkkejä ja apua, ja opetus toimii tällä hetkellä hyvin. Osa porukasta etsii PIKIstä koneella vastauksia, osa pönkii hyllyistä kirjoja tietyistä luokista, osa harjoittelee tietosanakirjojen käyttämistä (Ystäväsi syyttää sinua TEATRAALISEKSI - siis miksi?; Kuinka monta torakkalajia maailmassa on?) ja yllättävän suosion on saanut aakkostus! Eläinkuvioiset aakkostuskortit, joissa eläimillä on hassut nimet, ja ne pitää järjestää. Kopioitu suoraan Tampereelta - kiitos!! Luulin noiden olevan liian helppoja, mutta ehei...

Vastaus: Hyvä Reetta! *taputus päähän ja kannustavaa silitystä*

3. Into. Sain rahaa törsättäväksi englanninkielisiin nuortenkirjoihin! Vuoden yksi kohokohta tämäkin. Kun kirjat maksavat pokkareina noin kympin kappale, saan yli parikymmentä kirjaa. Hain osan tänään suoraan Tampereen Akateemisesta, mutta valikoima siellä on aika nuiva. Onneksi ymmärsin viime vuonna hakea verkkokauppatunnukset, ja shoppailen sieltä. Tilaavat kiltisti kustantajilta vähän oudompaakin matskua. Nyt sitten surffaan tämänkaltaisia sivuja ja ostan silmät kiiluen. Näitä on ihana lukea syksyllä ja vinkata lukiolaisille talvella! Suosittelen lämpimästi pienille kirjastoille - tämä on ainakin meillä niitä ainoita tapoja saada erikoisempaa tavaraa hyllyyn. Ja erikoisuus on tietysti itseisarvo Antitädin paijaamalle hyllystölle :).

Vastaus: Anna mennä, shop till you drop. Samanlaista nautintoa et saa ostamalla mitään muuta kuin kirjoja! Aaah...

4. Laiskuus. En viitsi aloittaa mitään juttua, kun se jää kuitenkin kesken. Suurin osa pienestä roikkuneesta tauhkatyöstä on poistettu pöydältä joko jonkun toisen pöydälle tai roskiin. Pitääpä mennä keittämään kahvia ja syömään pullaa.

Vastaus: Aloita laskeutuminen vapaalle, syö kaksi pullaa.

5. Suunnitelmat. Aion lukea kauhukirjoja yöt ja muita kirjoja jokaisessa välissä. Neulon sukkia ja pari lämmittävää juttua syksyksi. Syön ja nukun.

Vastaus: Onnistunut suunnitelma. Mene ja toteuta - seitsemän tunnin päästä.

Koulun alkua odotellessa...

Kun kesä on parhaimmillaan, on kirjastonhoitajan aika ryhtyä suunnittelemaan syksyä. Viimeistään syyskuussa pyörähtävät käyntiin nelosluokkalaisten kirjastonkäytönopetukset.

Koska meillä ei ole opetusluokkaa, käynnit pidetään käsikirjastossa, joka muuttuu tunnin luennon aikana 30 ihmisen hikoilu- ja hapettomuustilaksi. Jonkinasteinen räväkkyys opetuksessa on siis vain plussaa. Koulutus pidetään paperimonisteista, ja nyt mietiskelen hyviä hakuesimerkkejä. Todennäköisesti tulen tänä vuonna nojautumaan merirosvoihin - pääkallopaitani innoittamana. Miettikööt sitten Deppiä tai murhia, jos luokitus ei kiinnosta...

Viime vuonna Vili Voipio puri hyvin.

Kun luento on kuunneltu, painutaan tietsikalle vääntämään tehtäviä. Niitä on hauska tehdä - niin minun kuin oppilaidenkin mielestä. Kirjoja käsittelevät tehtävät ovat helppoja, sillä tiedän aika hyvin, mikä nelosluokkalaisten käsissä kuluu.

Kirjojen lisäksi hakutehtävistä pitäisi löytyä muutakin materiaalia. Leffatkin menevät, mutta

mitä musiikkia kuuntelee standardi-kymmenvuotias-esiteini?

Antitäti tunnustaa...

...7 asiaa itsestään, kun Kaarina kerran pyysi.

1. Olen kroonisesti huolestunut kaikesta ja kaikista. Mitä olen tehnyt, mitä jättänyt tekemättä. Sanonut jotain, unohtanut paljon. Antanut väärän vaikutelman, tulkinnut virheellisesti. Yrittänyt liian vähän tai hylännyt liian helposti. Selittänyt huonosti ja jättänyt ymmärtämättä. Opiskeluaikana valvoin öitä miettien, kuinka vähän eläkettä tulen saamaan humanistina ja kuinka vähän kirjoja sillä voi ostaa. Tämä piirteeni ärsyttää monia ihmisiä.

2.. Olin (vanhan) Kolmannen naisen viimeisellä keikalla Ilosaarirockissa 1994 ja lauloin tätä.

3. Työni ulkopuolella luen lähes pelkästään naisten kirjoittamaa kirjallisuutta.

4. Iloitsen kovasti tästä (juu, scrollatkaa vaan sitkeesti alas asti), vaikka se jännittääkin. Lisäksi toivon yhden toisen kirjaprojektin ottavan tulta alleen.

5. Olen neulonut tänä vuonna 24 paria sukkia.

6. Inhoan kilpailemista, koska vihaan häviämistä yli kaiken.

7. Minulla on 6 lävistystä, kaikki näkyvissä paikoissa :), ja kolme tatuointia. Tämä nakuteltiin tänään Pirkkalan omassa studiossa:

Älkää keskittykö vereen, rupiin ja goreen - olette nähneet tuon kauniin kirjan ennen täällä.

Kiitos tekijälle!!

Linkin takaa löytyy muuten myös

Uusia arvosteluja:

Abdel-Fattah, Randa: Näyttääkö pääni tässä isolta?

Hiaasen, Carl: Löyhkä

Zappa, Ahmet: Monsterimuistelmat

Marttila, Hanna Marjut: Filmi poikki! : Ensi-ilta tänään torstaina

Jäähyväisiä

Olen saanut jo yhden ystävällismielisen huomautuksen siitä, kuinka itsesensuurini esittää usein kuollutta kello 01.30 yöllä. Toisin kuin blogipäivitysintoni, joka on parhaimmillaan. Todistan asian oikeaksi kellon ollessa 1.42 sunnuntaiyönä, ja heitän kurkittavaksi ihka tuoreen kuvan Antitädistä ja Kirjatti-kissasta Pirkkalan kirjaston edessä. Kirjatti tulee matkailemaan Pirkanmaalla enemmänkin, joten siksi viime perjantaina kissaa kyyditettiin ympäri pitäjää...

Kuvan laitan tänne vain siksi, että tämä on ensimmäinen kuva vuosiin, jossa minulla on kiltit silmät.

Otsikko ei viittaa mihinkään dramaattiseen - paitsi arkisen työelämäni kannalta...

Pidän nimittäin itseäni ihan kohtalaisen pätevänä lasten- ja nuortenkirjastonhoitajana, mutta ammatillisuudessani on yksi huutava puute: Minä en osaa poistaa kirjoja.

En vain pysty siihen. On kuin kirjat muuttuisivat lihaksi ja vereksi - sukulaissieluiksi, mahdollisuuksiksi löytää jotain suurta tai vaihtoehtoisesti niin pientä, että sitä arvokkaampaa ei olekaan. Voin traagisesti valittaen poistaa tuhoutuneen kaksois- tai kolmoiskappaleen, mutta sitä viimeistä en saa hyllystä nypättyä millään. Mitä, jos joku Pirkkalassa haluaisikin lukea juuri tämän kirjan, jos juuri se muuttaisi jonkun elämää, antaisi jotain kaunista yhdellekin lapselle? Ja kaikki se jäisi tapahtumatta vain, koska minä olisin heittänyt sen roskiin...

Tästä on tullut oikeastaan jo vitsi työpaikallani: "Vie äkkiä nämä poistoon ennen kuin Reetta huomaa!" "No nyt se taas menee kaivelemaan poistohyllystä kirjoja takaisin..." Kannan vastuuni kuin Nainen ja tunnustan, että meillä on varmasti Pirkanmaan rumimmat, likaisimmat ja räsyisimmät lasten kuvakirjat niiden uusien ja hienojen vieressä hyllyssä. Se on minun vikani.

Asia ei ole edes näin synkkä: poistetut lastenkirjat menevät Pirkkalassa ilmaiseksi päiväkodeille, perhepäivähoitajille ja kouluille. Ne eivät kuole, eivät tuhoudu lopullisesti eivätkä katoa. Lopullinen ratkaisu jää jonkun muun vastuulle.

Minä olen luokattoman huono sanomaan jäähyväisiä.

Nightswimming*)

Kesä on kirjastoissa kaksijakoista aikaa.

Toisaalta opiskelijat ja töissäpuurtajat vähentävät käyntejään radikaalisti, ja tietokirjahyllyt tursuavat säälittävän täydessä kirjastossamme ylimääräisiä niteitään lähes käytäville asti. Pienet koululaiset eivät käy kirjastossa yksin, ja kun opettaja ei ole kuukausittain heitä paikalle tuomassa, seisovat helppolukuiset ja lastenosaston kirjat hyllyissä. Oudon näköistä, kun koko talven ajan niitä ei näe paikalla kuin kääntymässä. On ollut kiva moikata muutamaa Risto Räppääjää ja Lasse-Maijoja.

Nuorten ja nuorten aikuisten osastot puolestaan ovat lähes tyhjiä. Etenkin sarjojen kohdat. Kesä on ihanaa aikaa lomailijoille, jotka kantavat reppukaupalla ahmittavaa joko mökille tai uimarannalle. Rakkaus ja jännitys toimivat kesällä sekä aikuisille että lapsille.

Äänikirjoja ei näy, ei kuulu - jokainen, joka on tehnyt yli kahdenkymmenen kilometrin automatkan alle kymmenvuotiaan kanssa, tietää mistä puhun... Ääneenlukeminen vaikka koko perheen voimin toimii myös hyvin!

Tietokirjojakin menee mukavasti. Etenkin kasvioita, sillä pakolliset kukat on kerättävä ja nimettävä ennen koulun alkua. Vink. Nyt kannattaa hakea se kasvikirja.

Paljon on käynyt myös lapsia, joille opettaja on antanut vinkkejä kesälomaluettavaa varten. Ihanaa, että joku jaksaa huolehtia työstään yli pakollisen ajankin. Kesällä on mukava treenata opittua lukutaitoa, kun ei ole huolta läksyistä ja väsyttäviä aamuherätyksiä.

Itse olen täysin kauhukirjojen maailmassa. Parempi lukea nyt, kun yöt ovat vielä valoisia... Eikä nukuta. Pyörittelen päässäni mahdollisuuksia, vaihtoehtoja, menneitä ja tulevia. Kirjallisuutta ja elämää. Kesä sekoittaa aina pään ja saa hakemaan jotain, mitä ei ehkä olekaan.

Hyvä vaihtoehto on heittäytyä otsikon ehdottamaan tai ainakin fiilistellä *)täällä.

Jos minusta kirjoitettaisiin kirja...

Olen tietoisesti pyrkinyt pitämään blogini tiukan ammatillisena, henkilökohtaisista hörhöilyistä vapaana vyöhykkeenä. Nyt kuitenkin olen ollut kohta viikon lomalla (mikä ei tietenkään estä työntekoa kotoa käsin!), joten julistan yöttömän keskiyön kunniaksi kyselytutkimuksen:

Jos minusta kirjoitettaisiin kirja...

-millainen se olisi?

Egoistisena omistajana vastaan tietysti ensin itse:

Jos minusta kirjoitettaisiin kirja... Sen kansien väri olisi oranssi ja se poltettaisiin. Siinä kuolisi joku. Siinä olisi liian vähän tärkeitä henkilöitä eikä kukaan oikein ymmärtäisi, mistä se oikeasti kertoo. Sitä ei koskaan lainaisi kukaan.
Se olisi pölyisenä ja hiljaa omassa hyllyssään, nautiskellen häpeämättömästi naapureistaan.


Kerätkää seitsemän kukkaa ja rakastukaa, viettäkää juhannusta.

Kesähaaveita

Joskus elämä on vain niin paljon, että pitää keskittyä nauttimaan pikkuasioista. Kello on kohta 12 yöllä ja ulkona raivoaa mahtava ukkosmyrsky. Jos kärähdän, pidän teitä osasyyllisinä...

Ammatillisesti ja vähän sen vierestä olen päättänyt nauttia seuraavista asioista:

1) Saan varovaisesti alkaa ajatella mahdollisuutta, että kirjastomme liittyisi BTJ:n Arvoon. Tilaukset ja luettelointitiedot saisimme hoidettua huomattavasti helpommin, ja pääsisin todistamaan lauseen "Rutiinit ovat tärkeitä elämän tukipylväitä" vääräksi. Jos joku kuitenkin tekee jonkun asian, voivat muut siitä samalla hyötyä. Ja minä tiedän aika monta juttua, mitä työajallani voisin tehdä rutiinien vähetessä. Lisäksi esittely- ja kansikuvatiedot ovat oikeasti mahtava lisäpalvelu asiakkaille.

2) Pääsin eilen tapaamaan Viivin ja kierrättämään museotätiä Hatanpään tuskaisissa ruuhkissa, Reipin museon avajaisissa, kullanhuuhdontakisassa ja ehdimme vilkaista vielä Pirkkala Sculpturen Valureiden yötäkin - tosin ilman valua. Hassua, kuinka tutuilta bloggaajakaverit tuntuvat, vaikka heitä ei ole koskaan nähnytkään. Ja vielä hauskempaa on se, kuinka outoja asioita fellow-bloggareista tietää heidän kirjoitustensa perusteella. Kiitos, Viivi, käynnistä - nautiskelen vastavierailuodotuksissa!

Ja kullanhuuhdontakisaan osallistunut OTTO, voit hakea mitalisi pääkirjastolta!

3) Kirjastossamme on uutta verta niin, että kauhukirjalukuvimmainen vampiristikin tykkää. Jotenkin tuoreet ihmiset saavat asiat näyttämään uusilta tai ainakin niitä joutuu ajattelemaan uudella tavalla. Suosittelen ehdottomasti harjoittelijoiden ja sijaisten ottamista jokaiseen kirjastoon! Ja miksei muuallekin.

4) Sain eilen paasata mieleni kyllyydestä lastenkirjoista. Perhepäivähoitajien koulutus/virkistyspäivät innoittivat minusta irti yli tunnin hiukan paatoksellista "kirjalla päähän" -puhetta, jolla kuitenkin oli ylevä tarkoitus.

Vallankäyttö on olennainen osa lastenkirjallisuutta sen kirjoittamisesta alkaen. Aikuinen päättää, mitä hän kirjoittaa ja miksi. Mitenkin. Aikuinen päättää, mitkä kirjat ostetaan/lainataan. Aikuinen päättää, koska luetaan ja kuinka paljon. Lapsi päättää, kuunteleeko hän vai ei. Ja mitä ajattelee, miten tulkitsee, mitä ottaa itselleen ja mitä hylkää. Tekstuaalisuus on olennainen osa ihmisen elämää jopa silloin, kun se kulkee suullisena sylissäpitävältä sylissäpidettävälle.

Parasta kirjan lukemisessa lapselle on se, että sitä ei voi tehdä kaukaa. Luettaessa on oltava lähellä, jaettava tila, teksti, aika ja melkein ruumiskin.

Lähelläoloa ei aikuinenkaan saa koskaan liikaa. Joskus jopa liian vähän.

Tilaisin yhden pitkän - kirjan

Voiko ihminen tilata liikaa kirjoja?

En olisi koskaan uskonut sen olevan mahdollista, mutta vähitellen epäilyttää... Viimeiset kaksi viikkoa on töissä mennyt tiiviisti tilaten syksyn ennakkokirjoja, mikä on työni nautinnollisempia asioita. Ei-omilla rahoilla saa vapain käsin heittäytyä rypemään kustantajien luetteloihin, hekumoida ja kieriskellä paperissa kuin huomista ei tulisikaan. Siinä on kuitenkin paljon työtä.

Ehkä kaikki eivät tiedä, miten keskikokoisessa kirjastossa kirjatilaukset hoidetaan?

Ensin odotetaan suurkustantajien luetteloita ja listoja. Kun ne viimein tulevat, ne jaetaan henkilökunnalle periaatteella "lapset Reettalle ja muille muut". Olen siis käynyt läpi Tammen, Otavan, WSOYn (johon SanomaMagazines kuuluu) ja Gummeruksen kuvastojen lasten- ja nuortenkirjat. Karisto odottaa vielä. Lukenut, tutkinut, selannut tietokannasta sarjojen vanhoja tilauksia, jotta oikeat osat menisivät oikeisiin paikkoihin neljässä kirjastopisteessämme, arvioinut mainoslauseiden perusteella kirjojen tarpeellisuutta eri paikoissa, arvaillut, kuuluvatko ne kuvakirjoihin, lasten-, nuorten- tai nuorten aikuisten kirjoihin, tietokirjoihin, satukirjoihin tai sarjakuviin. Merkitsen kuvastoihin tilausmäärät ja edelläluetellut osastot. Fiilistelen ja kuolaan. Kierrätän listoja sivupisteiden hoitajilla, jotka tuntevat oman kirjastonsa käyttäjät parhaiten.

Kirjastomme siirtyi tilaamaan kirjat BTJ:ltä, mikä on mukavaa myös henkilökohtaisessa mielessä. Syksyllä rykäisen sinne yhden jutskan.

Hikiset kuvastot käsissäni heittäydyn siis firman nettisivuille, kirjaudun sisään ja alan klikkailla. On mahtavaa, että listat ovat valmiina netissä. Ei ole mahtavaa, että kilometrin mittainen lista heittää minut aina sivun alkuun klikattuani "tilaa" -painiketta. Eikä ole mahtavaa, että käsittelemäni rivi ei erotu tuhannen muun rivin joukosta, ja joudun aina kurkistamaan ostoskorista, olenko jo tilannut sen minkä minun piti tilata. Ja korissa kirjojen tietoina on vain isbn-numero. Argh.

Mutta hyvä palvelu kuitenkin. Kun olen käyttänyt tuhansia euroja upeisiin kirjoihin (ja muistuttanut hyperventiloivaa itseäni kirjastojen saamista alennuksista), on aika odottaa tilausvahvistusta sähköpostiin.

Kun printattu paperinivaska on kädessä, alkaa käsityö. Jokainen tilausrivi näpytellään käsin tietokantaan, jotta kirja näkyy myös verkkokirjastossa ja asiakkaat pääsevät varaamaan niitä.

Tästä johtuu se, että henkilökunta on usein lukenut uusimmat kirjat. Me emme etuile varausjonoissa. Me emme seisota kirjoja kotonamme ennen kuin annamme ne asiakkaille. Me vain varaamme ne hyvissä ajoin.

Tässä vaiheessa merkitään kirjalle myös tilaushinta ja se, mille osastolle se tulee. Korjauksia osastoihin tehdään kirjan tulovaiheessa jatkuvasti, sillä pelkän kuvauksen perusteella voi olla mahdotonta tietää, onko joku kirja nuorten vai nuorten aikuisten kirja. Välillä tulee horjuttua lastenkirjojen kanssa jopa tieto- ja kaunokirjallisuuden välissä.

Kun tilaukset on viety koneelle, pistetään listat tarkkaan säilöön ja kädet ristiin. Syksyllä ne tulevat.

Muutaman odotustärpin heitän vielä: Zetterholmin Lydian Salaisuus kiinnostaa taidehistoriarajoittunutta itseäni. Tuula Kallioniemen Papriikka viedään vinkkauksissa käsistä. Timo Parvelan Kalevala-juttu ei voi olla houkuttamatta, Anderssonin Emma Gloria taas oli jo Finlandia Junior -ehdokkaana. Jeannette Wintersonilta on käännetty Aikamyrsky. Bagge, Korolainen, Simukka, Hämäläinen... Ja yksi odotetuimmista: Stephenie Meyerin Houkutukselle jatko-osa!! Lisää vampyyriromantiikkaa, joka eroottisuudessaan peittoaa alan kirjallisuuden mennen tullen.

Kesällä ei ole nälkä. Se on hyvä juttu, sillä kesävaatteet ovat paljastavampia kuin talvivaatteet. Sen kunniaksi ostin itselleni lastenkirjastonhoitajan perusasun:

pääkallopaidan.

Kesä kohahti päälle!

Ja samalla syksyn ennakkotilaukset. Yritän kirjoittaa niistä jossain vaiheessa erikseen, mutta tämän postauksen pakottava syy on seuraava julistus:

Huomenna, kesäkuun ensimmäisenä arkipäivänä, Antitäti heittää villasukkansa kaapin pohjalle eikä enää hissuttele nurkissa.

Kirjastosalista on kuultavissa ankaraa läpsytystä, joka häiritsee äänellään rauhaisia lehdenlukijoita. Lisäksi on odotettavissa yleistä kauhistusta, sillä *varpaani* pääsevät vapaiksi. Kesätyöjalkineeni ovat vaaleanpunertavaa nahkaa, ja niiden kärkivahvistukset on onnistuneesti puunattu punaisiksi eilen.

Ah, tätä elon nautintoa. Kaikesta kesän mukanaantuomasta angstista huolimatta. Liian paljon hyvää voi olla kamalaa. Tai sitten liian ihanaa.

Läps.

Tarinoita

Edit: Kuvia kirjastosta voi käydä katsomassa täällä. Kiitos Rostilan Merjalle kuvausurakasta!


Heti alkuun nostalgia-varoitus. Postaus sisältää sentimentaalista hevonkukkua ihan riittämiin niillekin, jotka kestävät shampanjaa ja kermavaahtoa ilman öllötystä...

Olen nimittäin päässyt kirjastoni kanssa käymään Turun uudessa pääkirjastossa. Jako aihealueisiin on mielenkiintoinen, arkkitehtuuri kaunista ja ideoita on käytetty niin että heikompaa huimaa. Suuri kiitos kuuluu oppaallemme, lasten- ja nuortenpuolen osastonjohtaja Päivi Räihälle, joka kierrätti ja kertoi mainiosti niin ajatuksista, teoriasta kuin käytännöstäkin. Tietysti hienointa oli kuulla juuri lastenpuolen erikoisuuksista, sillä uuden kirjaston suunnittelu painaa päälle täälläkin...

Uusi kirjasto on upea, mutta silti rakennettu alisteiseksi vanhalle pääkirjastolle, joka tulee remontin jälkeen olemaan varmasti mahtava. Jo uusi puoli on rakennettu pitäen mielessä aika ja kertomukset, historiaa kunnioittaen ja sitä käyttäen. Kun taide ja kirjallisuus löytävät oman paikkansa entisöidyssä kirjastotalossa, se alkaa hipoa Kirjastoa.

Turun reissu heitti elämässä vuosikymmenen taaksepäin, opiskeluaikoihin.

Samalla muistin sen oman Turkuni, jonka löytyminen vei lähes vuoden. Se vei samalla maailmankuvan kaaokseen, henkilösuhteet sekaisin ja historiakäsityksen se pisti kerralla uusiksi. Säkkituolin kanssa Ylioppilaskylässä, lukien Danten Helvettiä tenttiin ja odotellen pikkujouluja. Eikä tiedä, itkeäkö ilosta vai pelosta.

Tamperelaisena minulle historia on punatiiltä. Pumpulitehtaan tyttöjä, lukion seinällä riippuva kuva punaisten vangitsemisesta Keskustorilla, työläisten oikeudet, Minna Canthin syntymäpaikka. Suurelta osin naisten historiaa, pieniä asioita sidottuina suuriin aatteisiin.

Turun historia alkaa viisisataa vuotta aiemmin. Suurmiehiä, mullistava tulipalo, kirkko, oikeuslaitos ja ankarat säännöt. Katedraalikoulu, yliopisto, menetty suuruus. Itsetunto, jota ei kukaan pysty haastamaan. Juuret syvällä maassa, vaikka katsotaankin aina kauemmas.

Niitä ei ollut helppo yhdistää.

Tai ehkä niitä ei tarvinnutkaan yhdistää? Vähän enemmän kunnioitusta vanhaa kohtaan, kuitenkin rosoisuutta säilyttäen. Paljon vanhaa kapinaa ja uutta tyytymistä. Ideoita, rohkeutta ottaa paikka kirjaston ammattilaismaailmassa, niin keskellä sivistystä kuin pääsee tunkeutumaan. Pienten oikeuksien puolustamista ja itsetunnon etsimistä, vanhojen kertomusten jakamista ja oman tarinan elämistä.

Sitä tulee, kun yhdistää pateettisen tamperelaisen ja itsetehostusta rakastavan turkulaisen aamuyöllä :).

Nukkukaa hyvin. Kaikki.

Pirkkalan lukevin luokka 2007

*fanfaareja* *torventoitotusta* *aaltoja*

Pirkkalan lukevin luokka vuonna 2007 on...

Toivion koulun kakkosluokka!!

Kisa käytiin 5.3 -27.4, johon mahtuu 54 lukukelpoista päivää. Eikä yhtään lukukelvotonta, ajatelkaas...

Säännöissä painotettiin, että oppilaiden on luettava ikätasonsa mukaista kirjallisuutta, mutta tarkempia määräyksiä ei annettu. Opettajat keräsivät luokkansa lukemat sivumäärät ja hoitivat varmistuksen siitä, että kirjat on todella luettu. Lopulta opettajat laskivat luokan lukemat sivut yhteen ja jakoivat sen oppilaiden määrällä. Näin saatiin luokalle keskiarvo, joita sitten vertailtiin luokkien kesken.

Toivion kakkoset lukivat keskimäärin uskomattomat 2257 sivua! Eli joka ikinen päivä yli 40 sivua.

Koska olen matemaattisesti kyseenalainen, mutta kuitenkin insinöörin tytär, en voinut vastustaa kiusausta laskea vähän lisää...

Kisaan osallistui 48 alakoulujen luokkaa, mikä on mielestäni huikea määrä. Jokainen luokka luki keskimäärin 603,42 sivua.

Kiitos osallistujille, kiitos opettajille vastuunkannosta, kiitos kirjailijoille innostavien kirjojen kirjoittamisesta, kiitos kirjastoille olemassaolosta ja kiitos kiittäjälle.

Voittajat saivat elokuvaliput, jotka voivat käyttää vapaavalintaiseen leffaan. Vaikkapa dokumenttiin Elias Lönnrotin jakauksen paikan muuttumisesta kansanperinteen keräämismatkan aikana. Tai tähän.

Kilpailusta on tulossa juttu myös Pirkkalaiseen.

Tuulipuku kahisemaan!

Minut ollaan juuri kaappaamassa kävelysauva-ostoksille - kiitos niskavalituskirjoitukseni.

Kävelysauvat.

Sanokaa nyt, että jollain toisellakin on sellaiset!!

Hmmm... muistelen, että sauvakävelystä on julkaistu materiaalia viime vuosina. Eikun varaamaan :)!