maanantaina, tammikuuta 16, 2012

Poliittinen on poliittista!

Meidänkin kirjastossamme on ollut mahdollisuus äänestää ennakkoon presidenttiä. Se on hyvä asia, sillä kirjasto on mitä suurimmassa määrin poliittinen paikka - niin puolue- kuin muutenkin.

Olemme ehkä ainoa julkinen paikka, jonka hyllystä löytyvät kaikki ehdokkaat läpi vuoden, ilmaiseksi lainattavana. Meiltä löytyvät myös tyyppien mielikirjat ja kohun kohteet pikalukijoista puolueen ärhäkkäimpiin.

Mietiskelin puolueita, ja jokaisen arvostuksista voi löytää kirjaston. Kolkuttakaa, niin kaksikymmenluokasta avataan, yksilöt saavat vapaasti valita itsensä kehittämisen ja yrittänyttä ei laiteta. Meiltä löytyy molempia (ja vielä useampia) kieliä, kriittisyyttä niin maahanmuuttoon kuin sortovaltaan, kestävää kehitystä ja tasa-arvoa.

Ennen kaikkea kirjasto on minulle poliittinen paikka sanan varsinaisessa, ylätason merkityksessä. Yhteisten asioiden hoitamista, jakamista ja hiukan kapinallisesti anarkistiseksikin leimatun Kari Palosen mukaan sitä, "jossa voi tehdä toisin".

Kirjasto on kulkenut pitkän tien, mutta lopulta muuttunut ideologisesti kohtuullisen vähän. Nopeasti ajatellen nykypäivänä se on HUONO asia: jämähtänyt, tunkkainen, varastomainen... mitä näitä nyt onkaan.

Minä sanon teille: EI OLE. Se on iloinen asia ja hymyilevä peukku päälle. Kansanvalistus-aate on edelleen tongittavissa, mutta se on menettänyt luokka- ja kielitaustaansa muuttuen neutraalimmaksi ja epäarvottavammaksi. Hyvinvointiyhteiskunta löytyy helposti, jälleen kevennettynä versiona. Meillä ei holhota eikä arvoteta, vaan tarjotaan kevyttä viihdettä, tiukkaa asiaa ja jopa oppikirjoja niin kouluun kuin kursseillekin. Tappovideoita ja addiktoivia pelejä - hakekaa täältä vaan!

Meiltä saa asiakaskortin heti kun omistaa jonkinlaisen henkilötunnuksen, emmekä me lähetä mainoksia tai stalkkaa lainoja. Ei tarvitse olla kansalainen, iällä, sukupuolella, varallisuudella, uskonnolla ei väliä. Me olemme ilmaisia ja vapaita, kuka tahansa saa kävellä sisään,käydä niin usein kuin haluaa ja viipyä haluamansa ajan. Me koulutamme, opetamme, jaamme.

Me annamme teille sisällöt, taistelemme vapaan tiedon puolesta ja palvelemme teitä suhteellisen kiltisti. Meillä pääsee hitto vie ilmaiseksi vessaan kunhan lukee lehdet sen ulkopuolella.

Demokratia olemme me!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

loistava!

Anonyymi kirjoitti...

loistava!

sorvatar kirjoitti...

Kiva käydä täällä taas. Mielijohteesta googlasin blogiasi ja mukava yllätys, kun olikin tullut jatkoa.