maanantaina, lokakuuta 04, 2010

Ihan kiva

Kaikki ovat varmasti nähneet toimittajan haastattelevan lasta. Mennään kyykkyyn (lapsen tasolle!!), otetaan mairea ilme (ystävällinen aikuinen!!) ja kysytään kannustavalla äänellä (mielipiteenvapaus!!): ”Nooh, mimmoista sun mielestä xxx oli?”

Vääjäämätön vastaus on aina: ”Ihan kiva”.

Jos kirjastojen käyttäjätutkimukset ovat vaikeita ja käyttämättömien tutkiminen lähes mahdotonta, ovat lapsille suunnatut kyselyt lähes varmasti tuomittuja. Me emme osaa kysyä oikein. Me olemme ihan kivoja ja siinä se.

Juuri sen vuoksi yritän kerätä ja diilata palautetta aina, kun se vain on mahdollista. Hali henkisesti niille vanhemmille, jotka kertovat lastensa kommenteista ja mietteistä kirjastokäynnin jälkeen tai vaikka lempikirjoista, pelottavista tarinoista, automaattien hienoudesta, ihan mistä vaan.

Varsinkin vinkkauksien jälkeen tahtoisin olla kärpäsenä katossa. Katoaako innostus vinkkarin kävellessä ovesta ulos? Jääkö jotain mieleen kerrottavaksi vanhemmille kotona? Millaiset kirjat vaivaavat – ja mitkä hyvällä, mitkä pahalla tavalla. Tapasin ringettematsissa tytön, joka kertoi äidilleen suurella äänellä minun olevan ”se, joka pelästytti mut sillä noitajutulla, mutta sit mä en ehtinyt lainaamaan sitä kirjaa kun joku vei sen”. Heti töihinpäästyäni tein maalivahdille varauksen Dahlin Kuka pelkää noitia – kirjasta. Yksi pieni kertoi pelänneensä Akimbo ja krokotiilimiestä niin, että melkein itketti. Teepä siitä johtopäätöksiä…

Oikeastaan parasta palautetta on perhe, joka tulee illalla kirjastoon ja kaikki alle metrikakskytsenttiset huikkaa: ”Moi, Reetta” ja ehkä kommentoivat koulun edellistä kirjastokäyntiä. Silloin tiedän, että olen palvellut asiakasta hyvin. Asiakasta, en lasta.

Tänään välitin palautteen Hervannan kirjaston tietotorille, jossa järjestetään koulutuksia jo esikoululaisillekin. Käynnin ohjelmasta oli kantautunut ennakkotietoja eskareille, ja eräs herkempi tapaus oli herennyt itkemään, koska ei kuitenkaan osaisi tehdä niin vaikeita juttuja. Kaverinsa oli lohduttanut: ”Kyllä ne siellä auttaa.” Käynnin jälkeen Herkkis oli ollut yhtä hymyä: ”Ne ihan oikeesti autto mua koko ajan!”

Kuningaskunta tuollaisesta palautteesta!

7 kommenttia:

markku-setä kirjoitti...

Lapset ovat kyllä parhaita asiakkaita<3 Palautteen kaivaminen on kyllä ongelmallista, mutta olen lohduttautunut sillä tiedolla, että jos lapsilla on ongelmia he tulevat aina kysymään suoraan minulta lastenkirjaongelmistaan eivätkä niiltä puoli metriä lyhyemmiltä, sata kiloa kevyemmiltä ja viisikymmentä desibeliä hiljaisemmilta työkavereiltani. Sen parempaa palautetta en osaa kuvitella ikinä saavani työstäni.

P.S. Reettalle voin kyllä kirjoitta mitä tahansa palautetta tilauksesta. http://www.youtube.com/watch?v=2ONKdl4Zn-E

markku-setä kirjoitti...

Ai niin. Minä sitten inhoan kun lapsille lässytetään. Tiedätte kyllä. Otetaan se mairea ilme ja puhutaan lapselle ikään kuin puhujalla olisi itsellään pahanlaatuinen aivokasvain, puhevika ja kuuma pakasteperuna suussa yhtä aikaa. En voi ymmärtää. Saa kai lapsille puhua kunnollista suomea?

Jenni kirjoitti...

Parhainta oli, kun mulkoilin paheksuen mopopoikia ja yksi nosti visiirin ja huusi: "Moi kirjastontäti!"

Jenni kirjoitti...

Markku: pakko myöntää, että mä olen aika kauhea lapsille ja eläimille lässyttäjä, sille ei vaan voi mitään, vaikka kuinka yrittäis. Pahempaa on, kun tekisi mieli mennä nipistämään satakiloisia jääkiekkopoikia poskesta ja sanoa "tui tui". Ne vaan on NIIIIIIIN liikkiksiä.

markku-setä kirjoitti...

Jenni: Niitä satakiloisia jääkiekkoilijapoikia voit minun puolestani mennä puristamaan poskesta (tai jostain muualta) ja sanomaan "tui tui lättyn lättyn vooooooi kun tää oot niiin lutumutukka" He ovat sen arvoisia :-D

Miira kirjoitti...

Asiasta lässytykseen: en ole mikään suuri lasten ystävä, enkä (ehkä juuri siksi) suostu lässyttämään niille. Seuraus tästä: penskat tykkää! Ihan kuin tyyppi, joka ei pidä kissoista.. ja vetää kissoja puoleensa.

antitäti kirjoitti...

Kiitos palautteesta, johon melkein unohdin vastata!!

Minä en oikein osaa lässyttää. Olen ennemminkin sellainen yltiövirallinen tyyppi, joka kertoo kolmivuotiaalle palautusautomaatilla rfid-antennin toimintaperiaatteesta. Äh. Olen privalässyttäjä :).

Miira: Kommenttisi toi vähän lohtua, kiitos :)!