Meillä ei ole koskaan ollut automaatteja ja nyt on.
Automaatittomuus on ollut sekä hyvä että huono asia. Olen pystynyt seuraamaan mainiosti, mikä kulkee - ja ennen kaikkea miksi. Aika usein olen kysäissyt palauttajalta, tuliko kirja luetuksi, oliko se hyvä, onko samanlainen kuin joku toinen kirja tai muuta semmoista. Tiedän, se on ahdistavaa. Pyydän anteeksi tenttaamistani, lapsukaiset ja teinit. Nyt pääsette minua pakoon automaatille.
Monet asiakkaat kauhistelivat jo etukäteen henkilökohtaisen palvelun häviämistä, mistä minäkään en lähtökohtaisesti pidä. Minulle sosiaalisuus on osa asiakaspalvelua, nopea kuulumistenvaihto tai syvempi keskustelu kirjoista tai jostain ihan muusta. Osa ihmisistä pelkäsi tekniikkaa.
Jo monen vuoden ajan meiltä on kysytty, eikö meillä *todellakaan* ole automaatteja. Eivät kaikki tahdo jonottaa lainavuoroaan, kun teemme pitkää tiedonhakua toiselle asiakkaalle. Kaikki eivät edes tahdo keskustella tai panostaa hymyilyyn, kun väsyneenä nappaa pari kirjaa mukaansa.
Uuden kirjaston myötä kaikki on vähän toisin.
Asiakaspalvelu on siirtynyt suureksi osaksi tilapäisesti automaateille. Periaatteena on, että jokaiselle kävijälle esitellään automaatit ja laitetaan perusjutut koneella kuntoon. Suurin osa on innostunut selvästi siitä, kuinka kätevää ja helppoa lainaaminen ja palautus nyt ovat. Hikoilin muutaman tunnin saadakseni näppiksestä irti byrokratian ja kirjastojargonin lisäksi suomea (mikä ei onnistu koskaan kovin hyvin, höh), ja kirjoitin ohjeet.
Kun ensihuuma on ohi, henkilökohtaista tiskipalvelua haluavat asiakkaat tulevat sitä myös saamaan ihan lainauksessa ja palautuksessakin.
Monet ovat kysyneet, eivätkö automaatit vie työpaikkojamme. Voin vakuuttaa, että lisäaika käytetään koulutuksiin, opastukseen, vinkkauksiin, esittelyyn jne. jne. Siis asiakaspalveluun.
Ei se ihan helppoa ole meillekään. Kun on istunut vuosikausia tiskin takana, on vaikea lähteä sieltä pois. Luokkien kanssa olen tottunut hääräämään hyllyjen välissä, palvelemaan kolmea kysyjää yhtä aikaa ja napsimaan kirjoja lennosta odottaviin käsiin. Aikuisten kanssa olen ujompi, varovaisempi. En halua häiritä enkä tyrkyttää. Kirjastossa pitää saada fiilistellä ja haistella, tutkia omia mielenliikkeitään ja tehdä löytöjä.
Minä tarvitsen vähän rohkaisua. Kysykää, häiritkää, huutakaa apua. Meistä se on mukavaa.
7 kommenttia:
Tämän tarinan perusteella minun täytyy päätellä, että pidät minua lapsena :D
Mutta ne automaatit. Onhan se kiva, että sellaisia on, mutta välillä tunnen itseni hölmöksi kun istun tiskillä ja asiakkaat jonottavat kahdelle automaatille minun epätoivoisista huitomisistani ja huikkauksistani huolimatta. Ja ne automaatit kertovat kyllä tilastotietoja, mutta niiden silmät eivät kiilu innostuksesta tavallista paremman kirjan jälkeen ja keskeneräiseksi jäänyttä lukukokemusta ne eivät kommentoi edes tuhahtamalla. Sinänsä automaateissa on hyviäkin puolia, se antaa minulle aikaa tehdä kirjastotyötä kirjastorakennukseni ulkopuolella! Ja se on loistavata!!!
Lopuksi voin vain sanoa, että minä sinulle rohkaisut näytän. Toivottavasti mahdollisimman pian!
Minulla nousivat karvat pystyyn kun luin ohjeitasi: "Kun vanhemmilla on lapsen kirjastokortin numero ja tunnusluku, he pystyvät helposti seuraamaan lapsen lainoja" ja "vanhemmat voivat laittaa haluamansa lukusarjan lapsen mukaan".
Tottahan tämä on, mutta lapsellakin on oikeus yksityisyyteen. Tästä on meilläkin monessa kahvipöytäkeskustelussa väännetty kättä, kun tietosuojavaltuutetun mukaan vastuuhenkilön vastuu lapsen lainoista alkaa vasta kun ne ovat myöhässä. Emmekä näinollen ole saaneet kertoa vanhemmalle mitä lapsella on lainassa, jos kaikki on kunnossa =lainat ajallaan, ei maksuja. Ainoastaan lainojen lukumäärän. Ja sitten sinä menet ihan julkisesti mainostamaan, että *kärjistys* nyt voitte kätevästi seurata millaisia seksioppaita se teidän varhaisnuori lukee! */kärjistys päättyy*
Ja toiseen kohtaan: eikös se ole sen lapsen kortti, kai hän saa valita sen lukusarjan eikä vanhemmat!
Kirjoitti Sini, tunnettu yksityisyydensuojasta paasaaja, joka ei ymmärrä vanhempia...
Sini: Kiitos kommentista, jota a) odotin b) mietin c) osittain vastustan :) .
Ohje on lähtökohdiltaan kirjoitettu eskarien ja pienten alakoululaisten vanhemmille, ei teini-ikäisten huoltajille. Koska meillä ei ole ennen ollut automaatteja, odotettavissa on ollut kohtuullisen suuri muutosvastarinta - etenkin tässä kohderyhmässä. Halusimme välttää tilanteen, jossa lapset eivät pääse käyttämään automaatteja lainkaan.
Valvontamahdollisuus on siis houkutin erityisesti siksi, että Pirkkalassa suurin osa neljän kirjaston lähikoulujen (ala)luokista käy luokkakäynneillä vähintään kerran kuukaudessa. Näin koululaiset lainaavat suuren määrän kirjoja, joita vanhemmat eivät koskaan näe ja joista he eivät tiedä - ennen kuin jotain ikävää sattuu.
Yksityisyydensuoja on lasten kohdalla ongelma. Suurempi ongelma käytännössä ovat vanhemmat, jotka soittelevat koululle ja kirjastolle (oikeutetusti kiukkuisina), koska heiltä karhutaan maksuja myöhästyneistä/kadonneista/kaverille lainatuista luokkakäyntien kirjoista, joista he eivät ole olleet edes tietoisia. Monet vanhemmat ovat hakeneet lapsilleen tunnukset tämän vuoksi jo aiemmin, useat ottaneet myös "lainanne erääntyvät" muistutuksen omaan sähköpostiinsa. Onko tämä siis tietosuojavaltuutetun mukaan laissa kiellettyä toimintaa?
Voisihan tuon lukea myös varoituksena teineille: "Jos et tahdo, että vanhempasi tarkkailevat asioitasi - tule kirjastoon, lainaa mitä tahdot ja muuta tunnuslukusi" :) . (Tämän voisi ottaa mukaan kirjastonkäytönopetukseen, hih). Lapsi/nuori voi muuttaa tunnuslukuaan tahtoessaan ihan koska ja kuinka monta kertaa tahansa.
Lopuksi vielä ideologinen kommentti, joka perustuu ihka omaan henkilökohtaiseen mielipiteeseeni ja jonka yhteiskunta sekä byrokratia pitävät työminässäni kohtuullisesti kurissa.
Minusta vanhemmat ovat ihan aina vastuussa lapsestaan ja hänen tekemisistään. Jos ei lain edessä, ainakin moraalisesti. Esim. koulukiusaaja on ehkä teknisesti opettajan ongelma, mutta minusta vanhemmalla ei ole oikeutta kieltäytyä puuttumasta asiaan. Se vastuu antaa heille myös oikeuksia, jotka ylittävät välillä yleisen soveliaisuuden rajat. Suomen laki antaa myös vanhemmille aika paljon valtaa lapsensa yli (hyvässä ja pahassa).
Käytännössä vuosien varrella muistan yhden tilanteen, jossa rajoja kolkuteltiin. Vanhempi soitti kirjastoon ja kertoi teini-ikäisen lapsensa käyttäytyneen salailevasti palattuaan kirjastosta. Yhteisellä sopimuksella tsekkasimme nuoren lainat, ja käytimme valistunutta yksinvaltiutta arvioidessamme, että vanhemmalla ei ole aihetta huoleen. Mitään enempää tietoa emme antaneet.
Tästä voisi olla mielenkiintoista keskustella Ki-Fissä?
"Suurempi ongelma käytännössä ovat vanhemmat, jotka soittelevat koululle ja kirjastolle (oikeutetusti ? kiukkuisina), koska heiltä karhutaan maksuja myöhästyneistä/ kadonneista/ kaverille lainatuista luokkakäyntien kirjoista, joista he eivät ole olleet edes tietoisia."
Ongelma on minun mielestäni nämä vanhemmat, joita kiinnostaa lapsen asiat vasta kun se jotain ikävää tapahtuu. Vastuullinen vanhempi KESKUSTELEE lapsensa kanssa asioista, kuten siitä että teillähän oli se kirjastokäynti tänään, löysitkö kivaa lainattavaa jne. Ja muistuttelee välillä että palautathan ne kirjaston kirjat, milloin se eräpäivä olikaan. Eli hoidetaan asiat lapsen kanssa, ei häntä ohittaen.
Meillä aina korttia tehdessä JA kirjastokäyntien yhteydessä painotetaan nimenomaan sitä, että se kortti on sun henkilökohtainen ja sitä/sillä et saa lainata kaverille. Ja aika vähän muistan miltei kymmenvuotisen urani aikana meillä tulleen ongelmia tämän kanssa. Kuinka paljon voi teillä tulla noita äkäisiä soittoja vuodessa (Tapiolassa lastenosaston lainaus oli v. 2009 yli 155 000, jos saisi vähän suhdetta). Saattoihan se tietysti olla että lähinnä meidän lastenihmiset niitä joutui hoitamaan... Muutama ikävä ihminen ei mielestäni oikeuta ohjeiden muokkaamista niin, että lasten oikeuksia poljetaan.
Lasten aineistosta ei meillä mene myöhästymismaksuja, joten asia oli ONGELMA vasta sitten kun palauttamaton laina menee 60 pvää eräpäivästä, perhe on muuttanut ilmoittamatta uutta osoitetta ja ensimmäinen huomautus tulee perintätoimistolta, joka on selvittänyt uuden osoitteen.
Ja sittenkin kirjaston puolelta asiat on laillisesti katsottuna kunnossa, koska asiakas sitoutuu käyttösääntöihin korttia ottaessaan / vastuuhenkilöksi ryhtyessään. Ja yhtenä vastuuna on uuden osoitteen ilmoittaminen...
Vielä yhteenvetona kantaani: Käytäntö on aina jotain muuta kuin kirjalliset säännöt. Poikkeuksia ja joustoja täytyy aina olla valmis tekemään elävässä elämässä. Mutta se, että kirjaston virallisissa ohjeissa *kärjistys* kehoitetaan vakoilemaan lapsiaan */kärjistys* ja loukataan näin heidän oikeuksiaan, on jotain, jota minä en ymmärrä.
Minä ymmärrän tuon ideologisen ongelman oikein hyvin. Voisin melkein sanoa, että haluaisin ajatella samalla tavalla, koska minun näkökantani ei ole kovin suosiossa nyky-yhteiskunnassa. En kuitenkaan ole rajattoman suvaitsevaisuuden, vapauden ja rajattomuuden kannalla oikein missään lapsia koskevassa asiassa.
Tarkennuksena vielä, että kirjoitan pienistä lapsista, en teini-ikäisistä.
Tästä jutusta olen kuitenkin kanssasi aivan samaa mieltä: "Vastuullinen vanhempi KESKUSTELEE lapsensa kanssa asioista..." [klips] "Eli hoidetaan asiat lapsen kanssa, ei häntä ohittaen."
Minusta tuo tavoite saavutetaan kuitenkin samalla tavalla kuin kaikki oppiminen ja kasvaminen. Kun lapsi on pieni, aikuinen kantaa vastuun. Siinä on kyse perusturvallisuudesta, rakastamisesta ja huolenpidosta. Lapsen kasvaessa tilanne muuttuu. Hän haluaa oppia uutta, kantaa vastuuta ja saada uusia vapauksia. Sitä pitää harjoitella yhdessä vanhemman kanssa, vähitellen. Kun homma sujuu, voi lapselle antaa vapauden hoitaa omia asioitaan - ja kantaa myös vastuun niiden toimimisesta.
"Kirjaston puolelta asiat on laillisesti katsottuna kunnossa" ei minusta riitä sen kasvatustehtävän tukemiseen, mitä kirjastot jatkuvasti lastenosastoillaan(kin) tekevät - myöntävät sitä tahi eivät.
Haluaisin oikeasti tietää, onko laitonta laittaa lapsen tietoihin vanhemman sähköpostiosoite, johon palautusmuistutukset ja -kehotukset lähetetään?
Minä roimasti omaa vanhemmuuttani hyväksikäyttäneenä (eli lasten muistutukset tulevat omaan sähköpostiini ja tunnarit on mulla ylhäällä) vanhempana haluan kertoa vanhemman näkökulmasta asiaan.
Ymmärrän toisaalta Sinin huolen, mutta komppaan vahvasti antitätiä vanhemman vastuusta. Periaate omilla pienillä on, että ei lainata, jos ei edellisiä palauta. He kun käyvät kerran viikossa kirjastossa koulun kanssa. Lukuhimoiset teinit ovat hyvillään, kun äiti huikkaa posteja lukiessaan että uusitaanko nää hobbit, lehtiset, demit ja lucky luket vai viettekö huomenna pois. Tai jos ovat olleet jo pidempään lainassa, kuuluu huikkaus: laittakaa reppuun nämä ja nämä.
Eihän tämä ole ongelma, jos vanhempi ja lapsi sopivat tämän toimintatavan yhdessä. Eri asia on, mikäli lapsi EI missään nimessä tahdo, että vanhempi huolehtii asiasta (?). Ja meillä ainakin kirjat lojuvat huoneissa esillä, ei niitä tarvi äidiltä piilotella (ei edes niitä sexpackeja tai kalun käyttöoppaita).
Minä olisin varmasti se kiljuva akankuvatus kirjastossa, jos saisin tietää lapseni lainoista (joista olen vastuussa) vasta 60 !! päivää eräpäivän jälkeen? siis haloo, kolme kuukautta lainaamisesta.
Ps. Kyllä, minulla on myös kokemusta tiskin takaa ;)
Hei! Sinullapas on tosi mukava blogi! Ei varmaan haittaa, että linkitin omaani? :)
Lähetä kommentti