Kustantajien luettelot on suurimmalta osin käyty läpi, ja tiedän koonneeni hyviä uutuuksia ensi vuodelle. Varauslista kasvaa, vinkkaussuunnitelmat pyörivät päässä. Samaan aikaan seison hyllyjen edessä ja selaan poistettavaksi kirjoja, joita kukaan ei enää lue. Kun valitsen jotain, valitsen samalla jotain pois. Sitä kutsutaan kokoelmanhoidoksi.
Onko kyse vain minusta, vai onko kuluneen vuoden aikana koko kirjastomaailmassa tapahtunut jotain mullistavaa? Olohuonekirjastot, palvelukonseptit, asiakaskäsitys, toimenkuvat.. Ymmärrän muutostarpeen, mutten ole valmis luopumaan *kirja*stosta, josta löytyy vanhoja, vähän kiertäviä nimekkeitä. Kaksnollan mahdollisuudet viettelevät pahemmin kuin seireenit. Niin monia mahdollisuuksia, joihin on otettava kantaa. Sitä kutsutaan ammattitaidoksi.
Muutama vuosi sitten löysin ammatti-identiteettini; sen, millainen minä kirjastonhoitana olen. Tein paljon ja nautin hävyttömästi joka hetkestä. Nyt se on mukavaa arkea, mutta tällä reetta-resurssilla en juurikaan enempään pysty. Minusta olisi moneksi, mutta ei yhtäaikaisesti. Jos teen jotain uutta, joudun jättämään jotain tekemättä. Sitä kutsutaan realismiksi. Tai työhyvinvoinniksi, whatever.
Tämän vuoden opetus lienee se, että kaikkea ei voi saada. Pitää punnita, harkita, tehdä valintoja. Huomaan, etten enää mieti, voisiko joku olla toisella tavalla. Nyt odotan, koska se tapahtuu. On vähän pelottavaa seisoa sillalla, joka johtaa laiturilta veneeseen. Minun on vaikea hengittää, vaikka osaan uida ihan kiitettävästi - ainakin kissaa.
Onneksi kaksi juttua kulkevat mukana aina ja joka paikkaan. Kirjasto ja jälleen yksi uusi vuosi.
"When I count my blessings and you're mine for always
We laugh beneath the covers
and count the wrinkles and the grays"
-BS-
Sitä kutsutaan rakkaudeksi.
2 kommenttia:
Tarkasti ajatusvaa'alla punnittua puhetta. En ole itsekään kuluvana vuonna välttynyt ajattelemasta *kirja*ston roolia tulevaisuudessa. Siitä ovat pitäneet huolen esim. puheenvuorot joissa on -osin aiheellisestikin- kyseenalaistettu kirjastojen kasvanut halu olla kaikkea muuta kuin kirjastoja.
Sitä, että huomaa (ajoissa) resurssiensa olevan rajalliset, voi kutsua myös viisastumiseksi ; )
!!!
Toivon todella että joskus saisimme Googlen yhteistyöllä lanseerattuja kirjakoneita myös Suomeenkin, ja varsinkin kirjastoihin.
http://artotee.blogit.fi/google-ja-automaattinen-kirjakone/
Kirjasto oli meikäläisen ground zero kun lähdin lukemisen taipaleelle. Muistan vielä vanhan ala-asteeni (joskus 1970-1980-vaihteessa) pienen kirjaston josta kannettiin kirjoja kasakaupalla. Nyt oikeastaan vain ostan kirjoja.
Toivottavasti kirjastoista ei haravoida kaikkia hienoja vanhoja kirjoja pois.
-Artsi
Lähetä kommentti