Olen tunnustanut blogissani useita asioita vuosien aikana, mutta sen kaikkein noloimman olen salannut. Nyt on tullut aika jakaa häpeä.
MINÄ EN OSAA MUOVITTAA KIRJOJA!
Noin. Tätä en ole kertonut niille kymmenille aikuisille, jotka viime päivinä ovat kirjastossa voivotelleet koululaisten kirjanmuovitusurakkaa. He ovat aidosti kateellisia meille, jotka jo äidinmaidossa imimme muovitustaidon ja pyörittelemme kirjoja satojen kappaleiden viikkovauhdilla. Eikä vain kirjoja, sillä mehän muovitamme mitä tahansa: cd-levyjen tekstiliitteet, aikakauslehdet, vihkot, dvd-levyt, kartat, yksittäispakatut juustot. Anything goes.
Paitsi minä.
Tänä vuonna päätin, etten voi oikeasti olla niin kömpelö ja tyhmä, etten osaisi kelmuttaa paria kirjaa. Varauduin huolellisesti. Pyysin kannustusta ja neuvoa työpaikalta. Tutkin nettiä. Hankin hyvää, paksua, ammattilaistasoa olevaa mattamuovia. Latasin rauhoittavaa musiikkia ja varasin suklaavanukasta palkinnoksi. En korkannut punaviinipulloa enkä päästänyt Mörköä auttamaan.
“Courage! Courage, dear heart!”
–Aslan –
Viiden minuutin jälkeen minulla oli käsissäni ilmakuplainen kirja. En joutunut paniikkiin, vaan vedin muovin rauhallisesti irti – jolloin irtosi myös kustantajan ystävällisesti kirjaan tekemä suojaava kalvo. Leikkasin uuden muovin, kupla, repimistä, viivotin liian lyhyt, kupla, suhru, muovirulla putosi lattialle, kissa (mistä se siihen ehti?) työnsi käpälän muoviin ja karvasti sen, uusi muovi, kupla, kiroilua, repimistä – muovin ja hiusten, hikeä, tuskaa…
Tunnen itseni antikirjastolaiseksi, sillä minä en vaan osaa :(.
Sitä enemmän lämmitti kertomus kirjastolaisesta, joka asiakaspalvelussa sai eteensä hätääntyneen koululaisen, ruttuisen muovin ja avuttoman katseen. Eihän se meidän työkuvaamme kuulu, eihän se ole kirjaston ensisijainen tehtävä, eihän se ole edes mediaseksikästä, mutta kiitos kyseiselle kirjastosankarille, joka auttoi yhden lapsen koulutien alkuun.
Olen varma, että kiertelevä kirjanmuovittaja tienaisi hyvän tilin näinä päivinä.
Kiitos Norpatille otsikosta!
11 kommenttia:
Paljastuksesi ei järkytä. En minäkään osaa muovittaa kirjoja, enkä edes häpeä sanoa sitä ääneen. Ei minua muovittajaksi ole kirjastoon palkattu. Sitä varten on muut osaajat talossa. Minä olen nakkisormi ja tumpelo ja onnellinen sellainen. En askartele ja jos minut nähdään joskus katselemassa tee-se-itse-talonrakennusoppaaita, niin heittäkää ruumis tunkiolle. Turha elvyttää, kun potilas on ilmiselvästi kuollut.
Ja kun Reetta vinkkasi Millan vanhaan blogiin (Joka on minusta silkkaa parhautta), niin laitetaan tarjolle toki se uusi ja oikea blogiosoite myös: http://norpatti.sarjakuvablogit.com/norpatin-sarjakuvia/
Kostaisin lakut :(
Siis pistin linkin tarjolle ja tietysti väärin. :( Oikea linkki Millan blogiin on: http://norpatti.sarjakuvablogit.com/
Ja Kostaisin lakut on sisäpiirivitsi, jonka tietääkseni ymmärtää kaksi ihmistä maailmassa. Se on lyhyt tarina, mutta kirjoitettuna liian pitkä, joten säästän sen kunnes joskus taas tapaamme kasvokkain.
Tuota... minä olen aina rakastanut muovittamista! Opetin just eilen meidän uudelle kouluavustajalle hyvää tekniikkaa ;)
Aivan turha kerjätä myötätuntoa. Kirjastonhoitaja, joka ei osaa muovittaa kirjoja, ei voi olla oikea kirjastonhoitaja.
Luulin, että kirjastonhoitajakouluun pyrkiessä pitää ensimmäiseksi antaa taipumusnäyte alalle eli sata kirjanmuovitusta tunnissa, kaksi pientä ilmakuplaa sallitaan.
Olen kauhistunut,en usko enää naiskirjastonhoitajaan. Mieskirjastonhoitajan sitä vastoin ei tarvitse osatakaan, sillä hehän ovat miehiä ja muutenkin vähän noloja, koska ovat mieskirjastonhoitajia.
En minäkään osaa, mutta ei minun sitä ainoaa kirjaani tarvitse muovittakaan, kun en ole siihen koskenut sen jälkeen, kun sain sen tädiltäni joululahjaksi v.-92.
Mitähän sekin ajatteli, piti varmaan sivistymättömänä.
Minua!
Iisi
Markku-setä: Luotinkin siihen, että sinulta löytyy kanssa-nakkisormet. Jotenkin minua vain kaihertaa, sillä muovittaminen tuntuu kuuluvan yleissivistykseen vähän kuin aakkosjärjestys. Kiitos uudesta linkistä!
Villasukka: Sinä olet hyvä ihminen :)! Muovittamisessa kaihertaa sekin, että olen ihan kohtuullinen neuloja, mutta askartelu yms. ei vain suju. Kärsivällisyys ei kuulu ominaisuuksiin, joista minut parhaiten tunnetaan ;).
Iisi: Minä tiesin sen, että noin ihmiset *todellisuudessa* ajattelevat, vaikka yrittävät lähettää muka lohduttavia kommentteja!!
Mokasin muuten aikanaan yhden opiskelupaikan sillä, etten soveltuvuustesteissä ollut tarpeeksi näppärä. Jälkikäteen ajatellen sormeni tiesivät aivojani paremmin, mille alalle oikeasti kuulun - muovitettuna tai ilman.
Ai niin, vielä Markulle lohdutusta. Kaikilla miehillä ei vain *voi* olla kauniita käsiä. Sulla on sitten muita hyveitä :p.
Terveisiä vaan yhtä muovitustaidottomalta kirjastonhoitajalta. Olen Euroopan (ellei koko maailman) hitain muovittaja, puhumattakaan ilmakuplien ja ruttujen määrästä. Arvaa vaan, oliko mcgarmivaa osallistua kirjaston pikkujoulujen ohjelmanumeroon, jossa testailtiin mm. muovitustaitoja. Mielestäni se oli vaikea rasti...
Jäikö Muovituksen perusteet -kurssi (1 ov, luento ja harjoitukset) opiskeluaikana käymättä?! Opettajana toivoisin, että koulutuksessamme olisi ollut kurssi "Kopiokoneen käyttö ja korjaus"... Kopiokone lasahtaa aina silloin, kun on 10 minuuttia aikaa monistaa kolmisivuinen koe, johon täytyy askarrella mukaan kuvia, karttoja ja muuta mukavaa :-D!
Olin kouluaikoina kovinkin innokas omien koulukirjojeni muovittaja - tosin suosin, jostakin syystä, läpinäkyvän sijaan puukuvioista muovia - mutta ilmakuplattomuuteen pääseminen on kyllä varmaankin fysikaalisesti mahdotonta. Onneksi neulat on keksitty, ja onneksi niillä voi tehdä kuplaan niin pienen reiän ettei sitä huomaa. Ja onneksi muovi on niin joustavaa, että kupla katoaa näkyvistä ilman paetessa.
(Hauska sanavahvistus: "fuggiet")
En minäkään sormiltani aikanaan päässyt lääketehtaaseen valmistamaan urakkapalkalla ehkäisyhormonikapseleita Aasian naisille. Töissä ei ole tarvinnut koskea kontaktimuoviin, paitsi kun kirjastoautoa on paikkailtu : )
Mutta nyt olen suoriutunut koululaisten kirjojen muovittamisesta tyydyttävästi, ei ainakaan ilmakuplia.
Kyll se siit.
Ah, se paksu, ihastuttavan himmeä mattamuovi. Se tekee melkein kirjojen sisällöstäkin parempaa. Muistelen sitä kaiholla kirjastojoiltani. Lienee aika hirvittävissä hinnoissa, jos haluaisi vain yhden rullan ostaa?
Lähetä kommentti