sunnuntaina, heinäkuuta 01, 2007

Jäähyväisiä

Olen saanut jo yhden ystävällismielisen huomautuksen siitä, kuinka itsesensuurini esittää usein kuollutta kello 01.30 yöllä. Toisin kuin blogipäivitysintoni, joka on parhaimmillaan. Todistan asian oikeaksi kellon ollessa 1.42 sunnuntaiyönä, ja heitän kurkittavaksi ihka tuoreen kuvan Antitädistä ja Kirjatti-kissasta Pirkkalan kirjaston edessä. Kirjatti tulee matkailemaan Pirkanmaalla enemmänkin, joten siksi viime perjantaina kissaa kyyditettiin ympäri pitäjää...

Kuvan laitan tänne vain siksi, että tämä on ensimmäinen kuva vuosiin, jossa minulla on kiltit silmät.

Otsikko ei viittaa mihinkään dramaattiseen - paitsi arkisen työelämäni kannalta...

Pidän nimittäin itseäni ihan kohtalaisen pätevänä lasten- ja nuortenkirjastonhoitajana, mutta ammatillisuudessani on yksi huutava puute: Minä en osaa poistaa kirjoja.

En vain pysty siihen. On kuin kirjat muuttuisivat lihaksi ja vereksi - sukulaissieluiksi, mahdollisuuksiksi löytää jotain suurta tai vaihtoehtoisesti niin pientä, että sitä arvokkaampaa ei olekaan. Voin traagisesti valittaen poistaa tuhoutuneen kaksois- tai kolmoiskappaleen, mutta sitä viimeistä en saa hyllystä nypättyä millään. Mitä, jos joku Pirkkalassa haluaisikin lukea juuri tämän kirjan, jos juuri se muuttaisi jonkun elämää, antaisi jotain kaunista yhdellekin lapselle? Ja kaikki se jäisi tapahtumatta vain, koska minä olisin heittänyt sen roskiin...

Tästä on tullut oikeastaan jo vitsi työpaikallani: "Vie äkkiä nämä poistoon ennen kuin Reetta huomaa!" "No nyt se taas menee kaivelemaan poistohyllystä kirjoja takaisin..." Kannan vastuuni kuin Nainen ja tunnustan, että meillä on varmasti Pirkanmaan rumimmat, likaisimmat ja räsyisimmät lasten kuvakirjat niiden uusien ja hienojen vieressä hyllyssä. Se on minun vikani.

Asia ei ole edes näin synkkä: poistetut lastenkirjat menevät Pirkkalassa ilmaiseksi päiväkodeille, perhepäivähoitajille ja kouluille. Ne eivät kuole, eivät tuhoudu lopullisesti eivätkä katoa. Lopullinen ratkaisu jää jonkun muun vastuulle.

Minä olen luokattoman huono sanomaan jäähyväisiä.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uu, mikä kuva! Olet kyllä oikeesti kovasti hoikistunut sitten viime näkemän... toisin kuin allekirjoittanut. Semmoista se on elämä, kilojen summa on vakio, kohde vaan vaihtuu.

Sitäpaitsi ei saa laittaa tuommoisia otsikoita, joista voi lukea rivien välistä mitä vaan pelottavuuksia... :-) Mutta en minäkään osaa kirjoja poistaa, ne on minulle kaikki niin arvokkaita, niissä on sielu!

Anonyymi kirjoitti...

Liki jokaisen kirjaston(anti)tädin sisällä asustaa pieni kansalliskirjastolainen, joka on sitä mieltä, että kaikkea pitäisi olla kirjaston hyllyssä yksi kappale.

Anonyymi kirjoitti...

Iik, luulin ensin, että lopetat bloggaamisen! Ei saa säikytellä näin muuten rauhallisena aamuna.

Ehkä kiltteys johtuu vain siitä, että toista silmääsi ei näy. Arvuutella sopii, millainen katse kätkeytyy otsatukan taa... ;)

Meillä kirjasto oli kiinni ennen juhannusta neljä viikkoa, joten nyt olen tavannut kirjastossa aukiolosta iloisesti yllättyneitä lomalaisia.

antitäti kirjoitti...

Kaarina: Anteeksi säikäytys (ja Jaatiina kans), mutta otsikko oli tarkkaan harkittu olosuhteet huomioonottaen... Kirjoissa on ruumis ja sielu, materia ja henki. Kuka niihin uskaltaa kajota tuhomielessä???

Tuima: Kiitos, helpottaa kuulla, etten ole se ainoa. Mitä lyhyemmäksi kirjan elinikä kaupoissa tulee, sen vahvempana koen tämän tarpeen kirjastolaisena.

Jaatiina: Väitätkö, että olen ystävällinen kyklooppi :) :)!!!
Meillä taas sulkeutui sivukirjasto kuukaudeksi, ja se tuo kyllä aina mukanaan epämukavuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Heikkona hetkenäni satuin haastamaan sinut... Vastaa vain, jos siltä tuntuu... ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Ei meillä koskaan poisteta sitä vihoviimeistä kappaletta. Jos se koko laitoksen viimonen on likainen tai muuten kauhea, niin se viedään varastoon. Ihan siltä varalta, että jos joku joskus haluaisikin lukea sen.

antitäti kirjoitti...

Kaarina: Juu, vastailen jossain vaiheessa ehtiessäni...

Librarian: Me taas olemme suuren PIKI-kimpan keskikokoinen kirjasto, jolla on ongelmia varastoinnin (ja yleensäkin tilankäytön) kanssa. Jo pidemmän aikaa varastojuttuja on pohdittu kimpan lastenkirjastoihmisten kesken, mutta vaikeita ne ovat.

Tampere varastoi kaiken olennaisen, ja sieltähän niitä kirjoja olisi saatavana. Kuitenkin uskon, ettei seutulainoiksi varata lastenkirjoja yhtä suurella innolla kuin aikuisten tietokirjoja tai romaaneja. Lapsille otetaan sitä, mitä hyllystä löytyy.

Lasten- ja nuortenkirjoja siis meillä ei varastoida lainkaan. Iäksi mennyttä, niisk...

Varastokirjastosta voisi myös löytyä aarteita (??), mutta harvapa niitä sieltä lastenpuolelta kaivaa?

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärrän hyvin tunteen, että kirjoilla ON SIELU.

Anonyymi