torstaina, tammikuuta 25, 2007

Mutta missä on lähimmmäisenrakkaus???

Jos näitte tänään Pirkkalan syrjäkylillä liftaamassa karhumaiseen takkiin pukeutuneen sinisen naisen, se olin minä.

Jos näitte naisen epätoivoisesti ojentelevan peukaloaan hytisevin käsin ja polvien lyövän loukkua 17 asteen pakkasessa, se nainen olin minä.

Olin vinkkaamassa Kirkonkylän kakkosluokkalaisia, ja minulla oli tosi hauskaa! Luokka oli suurehko mutta mukava, vauhdikas ja innostunut. Suosikkeja olivat jälleen Dahlin Jali ja suklaatehdas ja Mäkipään Etsiväkerho Hurrikaanit. Lisäksi Widmarkin kirjoittamat Lassemaijan etsivätoimistot saivat suuren suosion. Lainoja meni ja varauksia tuli. Kiitti vielä koko luokalle!

Mutta sitten kolahti. Koululle olin päässyt kirja-Marjan kyydillä, mutta takaisintuloa en ollut edes ennättänyt miettiä. Paha virhe... Busseja ei syrjäkylillä nykyisin enää paljon kulje, eikä kirjastoa voinut pistää kiinni minun vaatimattoman persoonani vuoksi.

Päättelin nerokkaasti, että jos kunnan ihmisistä 80% käyttää kirjastoa, tapaisin varmasti nopeasti jonkun asiakkaan, joka pelastaisi minut hangesta. Siis oikeasti, kuka ei ottaisi kyytiin lastenkirjastonhoitajaa melkein kahdenkymmenen asteen pakkasesta???

Aika moni. En tiedä, olenko todella rupsahtanut niin pahasti nuoruuden liftireissujen jälkeen vai luulivatko ihmiset minun pilailevan. Joka tapauksessa auto toisensa jälkeen suhahti ohi (osa kuskeista kyllä iloisesti hymyillen), ja lopulta soitin jäätynein sormin taksin.

Uskomatonta. Ehkä kirjaston(anti)täti ei ole hyvä valeasu tuleville sarjamurhaajille. Ainakaan tänään olemus ei herättänyt luottamusta eikä myötätuntoa.

10 kommenttia:

Pirjo kirjoitti...

Voi raukkaa! On se hyvä, että on nykyään kännykät, niin saa taksin tilattua, kun ei kerran muuta kyytiä saa. Itsekään en ole sitten nuoruuden liftausta kokeillut, pitäisiköhän ihan uteliaisuudesta kokeilla...ei kuitenkaan näillä pakkasilla!

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa karmealta!!!!

Tosin omasta kokemuksesta voin sanoa, etten juuri tohtisi liftaria kyytiin ottaa. Tosin nyt ehkä kuitenkin keskellä päivää naisihmisen joka näyttää kiltiltä ja palelevalta!!

Kun toissa maanantaina lentokentälle ajaessa ajoimme sen peltikolarin, pikku fiesta kääntyi poikittain (onneksi omalla kaistallaan) ja sammui. Kaikki autot syöksyivät ohitsemme, osa jopa tööttäsi kiukkuisesti. Yksikään ei tullut kysymään miten kävi. Onneksi ei käynyt mitenkään!

Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa??

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy varmaan perustaa tätien liftauskerho vaalimaan vanhoja kunnon perinteitä. Eihän se nyt käy laatuun, ettei nykyautoilija enää tunnista liftaria kyydin tarpeessa olevaksi lähimmäiseksi.

Itsekin jäin kerran bussista myöhästyttyäni heiluttelemaan peukkua pitkäksi aikaa keskellä kirkasta päivää. Tuttu autoilija pelasti, ja moitti vaarallisesta harrastuksesta. Sittemmin olen yrittänyt lukea bussiaikatauluja huolellisemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Meidän sukupolvelle on kirveen uhalla opetettu, että EI saa liftata EIKÄ ottaa liftareita kyytiin. Silloin ei ilmeisesti oltu vielä keksitty liftaavia kirjastonhoitajia vaan liftaaminen oli selkeä osa paloittelumurhaajan profiilia. Siten en liftaajaa ottaisi kyytiin minäkään.

Kuitenkin kolaritilanteessa pysähtyisin vähintäänkin puolen vuoden vankeuden uhalla...ja oikeastaan ihan siitäkin syystä, että osaamattoman auttajan käsissä kolaripotilaalta voi lähteä liikuntakyky tai henki.
-Brandon-

Adoptiomatka kirjoitti...

Minäkin olen huomannut, että eipä enää peukalokyyti heltiä samalla tavalla kuin hurjassa nuoruudessa :) Mälsää eritoten siksi, että silloin kyytiä olisi mieluusti odotellut pidempäänkin - olihan kyseessä seikkailu - mutta nyt liftaus on ollut vain pakon sanelemaa...

Kirjavinkkaus kuulostaa kiehtovalta!

viivi kirjoitti...

Olisiko syy ollut karhumaisessa takissa? Jos se pelotti ystävälliset autoilijat pois?

K kirjoitti...

Nuoruudessa tuli paljon liftattua, en ymmärrä nykyään, miten sitä uskalsikin. Täytyy tunnustaa, että en itsekään nykyään hevin ottaisi ketään liftaajaa kyytiin. No, ehkä kuitenkin yksinäisen naisihmisen pakkasessa...

Kamalaa, mitä raukkoja sitä rohkeista nuorista neidoista kasvaakaan!!! :(

AnneV kirjoitti...

Tasan ei käy... mikään tässä maailmassa. Mulla taas on varmaan outo tapa oma-aloitteisesti noukkia ihmisiä kyytiin jopa bussipysäkeiltä, jos alkaa olla tuommoiset parikymmentä astetta pakkasta ja jos olen itsekin matkalla keskustan suuntaan. Voisi sanoa, että kahdeksan kymmenestä kieltäytyy, mutta muutaman seikkailunhaluisen (tai jäätymispisteessä olevan) mummelin olen kyytiini saanut.

Jussi kirjoitti...

Toivottavasti et pahemmin sairastunut.

Liftaaminen ei nykyisin enää ole kovin tavallista ja talvikelillä auton pysäyttäminen ei tapahdu yhtä helposti kuin kesällä. Lisäksi tien sivussa ei useinkaan ole kovin paljon tilaa ja pimeässä pysähtyminen tiellä on riskaabelia. Tällaisia autoilijoiden puollusteluja nousee mieleen, vaikka itse en sillä seudulla ole ollut vuosiin.

antitäti kirjoitti...

Täällähän on käynyt kuhina :)!

Ihan ensiksi Kaisalle "huh-huh-ja-onneksi!!" -ei käynyt pahemmin kolarissa. Blogistasi sitä jo luin ja hirvitti.

Tätien liftauskerho kuulostaa tosi hyvältä idealta :) - jospa saisimme Brandonin sukupolvenkin tottumaan muihinkin kuin Hitchcock-tyylisiin kauhuliftareihin! En itsekään ota liftareita kyytiini helposti, mutta jotenkin oletin jonkun "tutun" löytyvän nopeasti. Kahdessa vuodessa ehtii näemmä kuitenkin tutustumaan vain rajallisesti autollisiin asiakkaisiin...

Adoptiomatka: Kirjavinkkaus ON ihanaa. Sanoisin, että se on mukavin osa omaa työtäni. Kirjavuorien selailun lisäksi, tietty.

AnneV: Sun olisi pitänyt olla Pirkkalassa. Samalla olisi voitu vertailla lankoja ja sukkia :).

En sairastunut, vaan päinvastoin paranin uhkaavasta flunssastani. Olen sitkeämpi kuin 10 miljoonaa bakteeria! Antitätiys jyrää!