Kirjaston antitäti hyssyttää

Poliittinen on poliittista!

2012-01-16T15:49:00.001-02:00

Meidänkin kirjastossamme on ollut mahdollisuus äänestää ennakkoon presidenttiä. Se on hyvä asia, sillä kirjasto on mitä suurimmassa määrin poliittinen paikka - niin puolue- kuin muutenkin.

Olemme ehkä ainoa julkinen paikka, jonka hyllystä löytyvät kaikki ehdokkaat läpi vuoden, ilmaiseksi lainattavana. Meiltä löytyvät myös tyyppien mielikirjat ja kohun kohteet pikalukijoista puolueen ärhäkkäimpiin.

Mietiskelin puolueita, ja jokaisen arvostuksista voi löytää kirjaston. Kolkuttakaa, niin kaksikymmenluokasta avataan, yksilöt saavat vapaasti valita itsensä kehittämisen ja yrittänyttä ei laiteta. Meiltä löytyy molempia (ja vielä useampia) kieliä, kriittisyyttä niin maahanmuuttoon kuin sortovaltaan, kestävää kehitystä ja tasa-arvoa.

Ennen kaikkea kirjasto on minulle poliittinen paikka sanan varsinaisessa, ylätason merkityksessä. Yhteisten asioiden hoitamista, jakamista ja hiukan kapinallisesti anarkistiseksikin leimatun Kari Palosen mukaan sitä, "jossa voi tehdä toisin".

Kirjasto on kulkenut pitkän tien, mutta lopulta muuttunut ideologisesti kohtuullisen vähän. Nopeasti ajatellen nykypäivänä se on HUONO asia: jämähtänyt, tunkkainen, varastomainen... mitä näitä nyt onkaan.

Minä sanon teille: EI OLE. Se on iloinen asia ja hymyilevä peukku päälle. Kansanvalistus-aate on edelleen tongittavissa, mutta se on menettänyt luokka- ja kielitaustaansa muuttuen neutraalimmaksi ja epäarvottavammaksi. Hyvinvointiyhteiskunta löytyy helposti, jälleen kevennettynä versiona. Meillä ei holhota eikä arvoteta, vaan tarjotaan kevyttä viihdettä, tiukkaa asiaa ja jopa oppikirjoja niin kouluun kuin kursseillekin. Tappovideoita ja addiktoivia pelejä - hakekaa täältä vaan!

Meiltä saa asiakaskortin heti kun omistaa jonkinlaisen henkilötunnuksen, emmekä me lähetä mainoksia tai stalkkaa lainoja. Ei tarvitse olla kansalainen, iällä, sukupuolella, varallisuudella, uskonnolla ei väliä. Me olemme ilmaisia ja vapaita, kuka tahansa saa kävellä sisään,käydä niin usein kuin haluaa ja viipyä haluamansa ajan. Me koulutamme, opetamme, jaamme.

Me annamme teille sisällöt, taistelemme vapaan tiedon puolesta ja palvelemme teitä suhteellisen kiltisti. Meillä pääsee hitto vie ilmaiseksi vessaan kunhan lukee lehdet sen ulkopuolella.

Demokratia olemme me!

Minä olen löytänyt Aarteen

2012-01-09T17:49:00.000-02:00

Maailmassa tuppaa olemaan absoluuttisia ja relatiivisia asioita.

Relatiivinen voisi olla vaikkapa se, onko kaali hyvää. Minusta se on (ja siksi keittelenkin kaalisoppaa huomiseksi samalla kiroten talvikaalin antipehmeyttä, minkä vuoksi yö saa mutta soppa ei).

Absoluuttinen on se, että BTJ:n Kirjonet-nettikauppa on ~~kök~~ eikun joo, on se. Kökkö. Sen ovat tietäneet kaikki kirjastolaisista myyntimiehiin ja varmasti BTJ:n johtoportaaseen asti, mutta surkeiden sattumusten sarjan vuoksi kehitysprojekti on mennyt pidemmän kaavan kautta.

Jokin aika sitten avasin suuni aihetta sivuavassa keskustelussa ja huomasin olevani mukana käyttäjäpaneelissa kertomassa ideoitani. Sitten huomasin, että se ei ollutkaan ihan helppoa.

Minä olen kauhean hyvä narisemaan ja valittamaan - kittysemään, kuten eräs kauhuelokuvissa nukkuva ystäväni verbaliikkaani kuvasi. Hello Kitty vaan sinne pohjoisiin! Aina ei ole kuitenkaan helppoa kertoa, mitä sille huonolle pitäisi tehdä, jotta siitä tulisi parempi.

Tänään Kuha-kirjastoille (Tampereen kehyskunnat) esiteltiin uutta BTJ:n verkkokauppaa, Aarretta, joka on ihan nimensä veroinen. Ensinnäkin se näyttää verkkokaupalta, mitä voisi pitää verkkokauppuutena olemisen lähtökohtana. Siinä on kunnon logiikka, hyvät hakumahdollisuudet niin tyhmään kuin tarkennettuun hakuun. Siihen on saatu paljon tietoa yhdellä klikkauksella näkyviin tai pois, mistä eräs osallistuja sai syyn hymyillä: "Nyt tämä näyttää siltä, että tilauksen voisi oikeasti tehdä ilman paperi-Kirjoa."

Siinä on paljon muutakin, mutta koska itse pääsette katsomaan sitä jo vajaan kuukauden päästä, en revittele lisää.

Se ideoinnin vaikeus muuten paljastui n. kolme minuuttia tilaisuuden alkamisen jälkeen, kun eräs osallistuja torppasi etusivua "levottomuudesta". Minä muistaakseni hihkuin jokunen kuukausi sitten samassa kohdassa adjektiiveja "dynaaminen, hieno, innostava"!!

Yksityiskohdat ovat ehkä katsojan silmissä, mutta kyllä se vaan noin pääsääntöisesti on hyvä. Oikea kirjastotyökalu, joka on lähes valmis tullessaan markkinoille. Näitäkin vielä löytyy.

Aina kun puhun Kuha-kirjastoista, minun päässäni alkaa soida tämä biisi:

Ei vaiskaan!

2012-01-05T07:35:00.001-02:00

Ihmisen elämä kulkee ehkä seitsemän vuoden sykleissä, mutta koska olen muutenkin suhteellisen vauhdikas ihminen, minulle riittää yhdeksän kuukautta - sellainen keskimääräinen raskausaika (paitsi sellaisten, joita odottaessa ehti lukemaan TSH:n ja muun Tolkienin tuotannon).

Kun maailma on epäjärjestyksessä ja minä vähitellen järjestyksessä, on aika herätellä Antitäti.

Vuodessa on tapahtunut paljon joka taholla - vinkkauskeikkoja, kotikirjaston kanssa mälläämistä, se iso A, joka nousee ehkä joskus taivaanrannasta, ystäviä tullut ja jokunen mennytkin.

Aloitetaan varovasti siitä, mikä on tuonut iloa ja revityttänyt hiuksia. Olen kirjoittanut tätä. Ja jos klikkaatte sitä 6.-9.1., se ei aukea, koska konversio. Edelliset kaksi lausetta selittävät niitä edeltävän kolmannen.

Muutenkin olen aika ylpeä PIKI-sisältösivuista, koska niiden kautta tavoitetaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä kirjallisuustapahtumiin ja vinkkauksiin pääse. Ja sellaisia, jotka pääsevät. Hurja määrä vinkkejä, artikkeleita ja arvosteluja on tehty yhdessä kirjastolaisten kesken - asiakkailla on mahdollisuus kirjoittaa omia mielipiteitään kirjojen tietoihin, pisteyttää niitä ja aloittaa vaikka keskustelu.

Sisältösivuja tehdessä tulee seurattua entistä tarkemmin ilmassa liikkuvia asioita, seurattua lehtien arvosteluja ja kirjailijoiden haastatteluja. Kaikkeen ei pysty yksin, siksi meitä on monta kymmentä osallistumassa ja tekemässä ainakin palan kokonaisuudesta.

Siitä tulee hyvä mieli ja hemmetin villejä kokouksia - virallisia ja epä-sellaisia.

Sanotaan nyt vaikka japanilainen ravintola ja napa.

Kiitos :).

Kiitos kaikille!

2011-03-04T16:09:00.002-02:00

Kun aloitin Antitädin kirjoittamisen, kirjastoblogeja oli Suomessa vielä suhteellisen vähän. Idea omastani syntyi *maakuntakirjastokokouksessa*, ja kiitos siitä kuuluu Lassilan Matille. Oli aika innostava puhe :). Upeita blogeja on nyt useammallakin kirjastolla - ja henkilöstöllä. Niitä kannattaa lukea!

Vuosien varrella on tullut sanottua paljon, kiltillä asenteella. Kirja-arvostelut eivät toimineet tässä formaatissa, reissujuttuja on ollut puolestaan hauska kirjoittaa ja vähän kittynääkin on tänne mahtunut.

Vähitellen monet omista jutuistani ovat siirtyneet Facebookiin, ja kepeähkö bloggaus ei tunnu enää tarpeelliselta. Alan asioista on edelleen mukava jutella, mutta eri tavalla.

Nyt tämä siis sainoisi niille kiitos ja menisi avaruuteen. Aika aikaa kutakin.

Keski-Suomen kierros

2011-02-17T17:57:00.019-02:00

Tour de Keski-Suomi, ensimmäistä kertaa liikkeellä autolla, josta on tullut minun omani muutama viikko sitten. Ajan Harjukaupungin läpi putoamatta salakäytäviin. Pakkasta järjen ylittävä määrä. Tiedossa kaksi reissupäivää ja yö. Huippua :)!

Kun saavuin Uuraisille, kaikki oli jo valmiina. Pari kasiryhmää ja kuutoset, kirjat kärryissä ja tuolit nostettuina. Jänskättävä hetki joka kerta.

Ensimmäiseksi lauteille heitettiin parit kasit. Miekkani laulaa, Ystävät hämärän jälkeen, Nälkäpeli...

Mielestäni heristän opettavaisesti sormea puhuessani mm. elokuvien ikärajoista, mutta tämän kuvan Uuraisten Kristiina oli nimennyt "Nyrkki heiluu"... Eh. (EDIT: Korjaus, Puntalan Minna on ollut asialla. Pitihän se arvata :))

Lasten hyllystä löytyi ihania rotavia! (Kiitos Tiikurille tästä sanasta)

Viimeinen ryhmä oli kuutosia, jotka kertoivat *minulle* kummitusjuttuja. Haasteena oli poika, "joka ei koskaan ole pelännyt lukiessaan kirjaa". Olisi kiva kuulla, mitä hän piti suosituksestani...

Uuraisten kirjaston työhuone sai minut tuntemaan itseni normaaliksi kirjastolaiseksi. Kiitos. Me olemme pino-eläimiä - luontoaan vastaan on turha taistella!

...mutta järjestystäkin löytyi.

Uuraisilla oli myös hyviä pasteijoita, leivoksia, ihmisiä ja ohjeita. "Älä käänny ennen Hankasalmen kylttiä", meinasivat olla viimeiset kuulemani sanat. Käännyin vain kaksi kertaa, koska tie oli niiiiiiiin piiiiiitkä ja siellä oli niin monia kivoja risteyksiä (joissa EI tosin lukenut Hankasalmi). Pysähdyin keskelle metsää ja soitin kotiin (ei vastausta), toiseen kotiin (ei vastausta) ja Kestin Markulle. Markku käski minun ajaa pohjoiseen tai lounaaseen tai whatever. Minä kysyin, onko se oikealla vai vasemmalla. Onneksi oli banaani.

Hankasalmen kirjasto oli valoisa ja avara.

Sininen hetki ja kissatyynyt. Rauha. Aamulla oli -33, ja sain aidosti jännittää auton käynnistymistä. Motellin setä lupasi kaapeloida minut liikkeelle, jos olisin jäänyt pihaan.

Satuhuone oli eristetty kekseliäästi omaksi, ilmavaksi tilakseen. Sielläkin oli kissoja. Ja lukutoukka (eläin).

Aivan loistava idea oli teemanäyttely punaisista kirjoista :).

Hankasalmella sain mukaani oppaan, jonka kanssa kävimme kahdella pienehköllä koululla. Niissä on aina oma tunnelmansa - ja yhdysluokat. Nelos-kutosten vinkkauksessa saa vähän tasapainoilla, mutta luonne vaikuttaa fyysistä ikää enemmän.

Kirjallisuutta löytyi yöksi myös motellihuoneen hyllystä!

Kiitos jälleen kaikille järjestäjille, joiden ansiosta reissu tuntui ennemminkin lomailulta kuin työltä. Tiedän kyllä, millainen homma teillä on kirjojen keräämisessä, luokkien sopimisessa jne. Kiitos, kun jaksatte :).

2011-02-12T17:27:00.004-02:00

Muutamassa päivässä olen matkannut Ouluun Kirjavinkkariyhdistyksen koulutuspäivään ja vuosikokoukseen, junaillut takaisin ja hillunut Elävän kirjallisuuden festivaaleilla.

Oulussa oli hyvä ohjelma: aikuisvinkkausta, vinkkarin jaksamista, äänenhuoltoa - ja uusia jäseniä hallitukseen. Tuli hyvä mieli. Yhdistyksen idean ja niiden ihmisten takia on mukavaa tehdä hommia, se yhdistää käytännön ja sosiaalisuuden pieneen kapinahenkeen sekä yhteisölliseen aktiivisuuteen.

Yhteisöllisyydestä puhuttiin myös festareiden paneelissa Kirjallisuuden alalla töissä. Puhumassa oli kriitikko ja tutkija Virpi Alanen, sanataideopettaja ja tapahtumatuottaja Karoliina Suoniemi ja kirjailija, kääntäjä, kriitikko Salla Simukka. Juteltiin myös kulttuurista, miten oman työn on löytänyt ja mikä siitä tekee oman. (Ja vähän siitä, miksi humis-alalla tehdään aina töitä öisin. Jos haluaa vastauksen sähköpostiin parissa minuutissa, sitä ei kannata lähettää ennen puolta yötä.)

Minä olen tyytyväinen kirjastonhoitaja. Minulla on riittävästi turvallisuutta ja rutiineja pitämään itseni kurissa (sekä tilin yleensä plussalla), tarpeeksi mahdollisuuksia revitellä sekä omassa työssä että keikoilla. Vapautta tehdä valintoja ja priorisoida, ympärillä ihmisiä niin välittömässä läheisyydessä kuin fesen tai puhelimen päässäkin, toisaalta myös työhuone ja ovi, valvottuja öitä.

Kun olin lähdössä Werstaalta kotiin, kuuntelin nuoren polven kiihkeää väittelyä Zeitgeistista nykypäivänä. Ne seisoivat tupakkapaikalla ja tärisivät innosta - hiukan kylmästäkin. Ajatukset, kiihkeys, tulkinnat ja itseä suuremmat ideologiat. Sieltä löytyy tämänkin työn sydän.

Päivä mur... kirjastonhoitajana

2011-01-25T18:28:00.002-02:00

Bobbi L. Newmanin blogiin oli tultu haulla: "Millainen on kirjastonhoitajan päivä?" Siitä alkoi Kirjastopäivän vietto, josta hauskoja esimerkkejä löytyy vaikkapa ihan raakasti googlaamalla "library day" tai projektin etusivulta.

Tässä siis minun yksi työpäiväni. Aika tavallinen "paikallaolopäivä", useimmiten viikon aikana muutamalle päivälle kertyy kokouksia, opetuksia tai vinkkauksia. Sopivassa suhteessa etää ja läheisyyttä, byrokratiaa ja kurahanskojen laittamista, omaa kirjastoa ja verkkopalavereja.

7.30 Töissä. Jostain perverssistä syystä tahdon olla töissä aikaisin, vaikka vihaan heräämistä. Ensimmäiseksi kaivan tietokoneen muistilappujen alta ja hurraan! Odottamassa on pitkällisten neuvottelujen tulos: pikkukirjaston nelosten kirjastonkäytönopetusaika on vihdoin ok. Jos koululla on viisi konetta ja kirjastossa kaksi, saa olla aika luova.

Facebookia tulee käytetyksi työjuttuihin paljon. Tänään tulen iloiseksi Rannelan Terhin vastauksista Ystäväkirjaan, joka tulee uuden verkkokirjaston nuorten sivuille (joita ei saa kommentoida näin keskeneräisinä, koska suutun). Tallennan vastaukset, jaan muille työryhmäläisille ja saan vielä ihania kuvia julkaisuoikeuksilla.

8-9 Hyllytystä. Maanantain jälkeen palautuksia on vuori, ja niin on hyvä. Kuvakirjoja on ripoteltu luovasti koristamaan eri osastoja. Ehdin vilkaista samalla pari uutuutta ja siirrellä vähän järjestystä. Koskahan kaikki on juuri oikealla paikallaan...

9-9.15 Kahvitauko, jolloin kerätään uuden järjestelmän käsittämättömimpiä varausmokia, vannotaan testaavamme sitä ja tätä, hihitetään hyllyluokille ja kirotaan signumeita. Okei, puhutaan me vähän muustakin, mutta siitä ei voi kertoa :).

9.15-10 Eilisen muistilappujen delegointia ja sotkujen selvittämistä. Jonkun asiakkaan ilmoitukset eivät toimi, yksi aikuinen on ohjelman mielestä toisen vanhuksen huoltaja, sössin edellisen illan digitointi-asiakkaan, koska en ole ehtinyt katsomaan edes perusteita mutta päätin kuitenkin yrittää, kolme isoa laatikkoa täynnä uudenuutukaisia kirjoja saapuu takaovesta, sakkoja on mennyt väärin, varausmaksut eivät toimineet, yhden asiakkaan varausten yli on hypätty kokonaan, sähköpostimuistutukset toimivat tai sitten eivät. Yksilöllistä palvelua - sitä asiakkaat Auringonnousun aikana todella saavat.

10-12 Tiskivuoro. Ensimmäiseksi sisään syöksyy ekaluokka, jonka opettaja ilmoittaa iloisella äänellä minun olevan kuin Pikkumetsän Susi. Taijotainsemmoista. En voi olla kysymättä - se tarkoitti asiantuntijaa. (Huokaan helpotuksesta). Puoli tuntia rakasta mellakkaa: "Mä haluan kivan tietokirjan." "Mistä aiheesta?" "Jostain kivasta." "No mistä sä tykkäät - eläimistä, autoista, historiasta..." "No kaikesta kivasta!!" Löydän tyylioppaan ja muumiokirjan tytöille, pojat innostuvat kaivelemaan myös historiaa - ja tietysti dinosauruksia. (Minä en tule koskaan ymmärtämään niiden viehätystä, mutta samahan se, mistä latinan alkeensa kaivaa).

Unohdettuja tunnuslukuja, painavia reppuja. Etsin yhdelle asiakkaalle tiedon, mistä kaupasta sanakirja löytyy halvimmalla ja höpötän muutaman päivittäisen vakkarin kanssa. Tuijotan haaveksuvasti yhtä, joka kertoo jäävänsä viikon päästä eläkkeelle, mutta harrastavansa edelleen työntekoa. Se kiittää "seurasta" lähtiessään ja hymyilen. Etsin lehtitietokannasta kaukaisen paikallislehden ja sieltä tärkeän kuolinilmoituksen, joka tulostetaan omaiselle. Vieressä kaveri taistelee lumikolatestien kanssa. Kun aikaa on, selailen uutuusluetteloa ja merkitsen Pirkkalaan hankittavat lasten ja nuorten kirjat, dvd:t, äänikirjat, pelit... Tilaus jää huomiselle, harmittaa.

12-13 Sähköposteja, sähköposteja. Vinkkausaikojen varauksia, opetusaikoja, parikin keikkaviestiä, kyselen koulutusta ensi vuodelle opettajien veso-päivään. Huomenna on kokous mm. sen tiimoilta. En ole ehtinyt viedä kunnan omaa kirjadiplomia eteenpäin tarpeeksi. Äh. Joulukirjoja palautuu vieläkin, ja ne pitää sulloa huoneeni kaappiin pitkäaikaislainaan odottamaan aikaa parempaa.

13-13.15 Mielin määrin kahvia tupakkaa

13.15-15 Juttelen palapelien ostamisesta lastenpuolelle, muutama lautapelikin olisi kiva olla. Tilailen huomenna. Yritän saada uutuuskirjoista luetteloa verkkokirjaston sivuille lähetettäväksi, mutta "tietueiden id-numerot" ovat kateissa. Soitan asiantuntijoille Pääkalloluolaan ja saan tunnin päästä vastauksen. Kello on liikaa, huomenna tämä loppuun. Korjailen vääriä tietoja kirjojen selkätarroista, tageista, infotarroista. Käyn läpi sivupisteen poistokirjoja ja nappaan sieltä meille muutaman puuttuvan hyväkuntoisen. HAA!! TOINEN Noidan käsikirja pääkirjastolle!

Kirjojen toimittajamme on muuttunut, samalla osittain alennusprosenttimme, tunnuksemme, valikoimamme. Katselen lasittunein silmin byrokratiaa, kun sähköpostiin kilahtaa uusi työvuorolista. Valitettavasti olen unohtanut sen käyttämän ohjelman salasanani, ja joudun kiertämään koko talon kerjäämässä paperiversiota, kun kuulen pikkujäbien katselleen koneilla pornoa. Minä h**to soikoon puhuin tästä niille *eilen*, joten sensuuria vastustava liberalistisiipi hiljenee pääni sisällä välittömästi. Valitettavasti myöhästyn, tiedonhaluiset ovat juuri poistuneet.

Juuri ennen kuin lähden, keskustelen johtajan kanssa hetken temperamentista. Minun.

Uutta ja vanhaa, jotain sinistä ja lainattua

2010-12-14T16:52:00.002-02:00

Tämän vuoden ainoa pysyvä asia on ollut muutos ja minun on ollut parasta opetella olemaan siinä aika hyvä.

Suurin ja hienoin asia on tietysti uusi kirjasto, jonne muutettiin elokuussa. Mahtavat muuttolihakseni ovat surkastuneet, mutta edelleen olen (ystävien mielestä vähän liiankin) ylpeä ja innoissani väreistä, kalusteista, neliöistä, mahdollisuuksista. Samalla luovuttiin vanhasta, mutta mukaan sieltä lähti paljon.

Uusi tila ja uudet puitteet vaativat yllättävän paljon uusia työtapoja ja kaikenlaista oppimista. Ne myös mahdollistavat vaikka mitä, ja suurista suunnitelmista luopuminen on ollut vaikeaa. Resurssit=raha, aika, jaksu ei riitä kaikkeen, mihin intoa olisi. Se harmittaa raskaasti. Onneksi kaikkea ei tarvitse tehdä valmiiksi yhdellä kertaa, minä sanon itselleni, enkä ihan usko kuitenkaan. Besserwisser.

Opetukset, vinkkaukset, lukudiplomi, tvt, jokaiselle luokalle jotain, mediakasvatus... Niistä tehdään vähitellen Pirkkalan kokoinen paketti, semmoinen Antitädin syötettävä.

Toinen suuri uudistus on ollut järjestelmänvaihdos Auroraan. Se on iso juttu, ja sen huomaa. Paljon nieltävää kerralla, monta asiaa potkii vastaan ja usein luovitaan ristiaallokossa. Tänään löysin ensimmäiset omat oikopolkuni, ihastuin yhteen piirteeseen ja tuunasin pari pikkujuttua minunlaisikseni. Uskon suhteemme kehittyvän syvällisempään suuntaan, vaikka ovia välillä paiskonkin. Rammsteinin Ohne Dich tuntuu olevan meidän laulumme niin hyvässä kuin pahassakin.

Molemmat suuret - ja henkilökohtaiset pienemmät - muutokset ovat saaneet minut miettimään, saako epäonnistumisista tai vaikeuksista puhua? Rehellisyys ei ole kitisemistä, kritiikin sietäminen on helpompaa, kun takana on vankkaa faktaa ja tukijoukkoja. Vaikeiden tilanteiden avaaminen aloitetaan realistisella tiedottamisella ja mokien jakamisella.

Kukaan ei ole heittämässä pyyhettä kehään. Päinvastoin. Yhdessä on alettu, yhdessä mennään. Annetaan asiakkaalle mukaan jotain lainattua.

Sinistä löytyy pimeistä pakkasöistä ja hyvästeistä.

Kirjaset 2010!

2010-11-17T17:54:00.002-02:00

Tämä postaus on kaveribloggausta ja jatkokertomus. Ehkä muistattekin
Kauhava-reissun, joka kulki samalla tavalla Antitädin ja Kirjavinkkariblogin yhteistyönä. Nätisti käsi kädessä. Siirry postausten lopuista löytyvillä linkeillä eteenpäin ja katso, mitä
todellisuudessa tapahtui Sastamalassa kirjavinkkauksen SM-kisoissa!

Kaikki alkoi aamukahvilla linja-autoasemalla, jonne saapui myös
Kirjavinkkariyhdistyksen puheenjohtaja. Puhis Markku kertoo
dramaattisesta aamustaan seuraavaa...

2010-11-17T17:49:00.002-02:00

Markku on hyvä sherpaopas (ja feministi, joka ei koskaan tahdo loukata Antitädin itsenäisyyttä kantamalla tämän lukuisia laukkuja), joten Kirjaset löytyivät vaivatta.

Monenkokoisia vierailijoita oli hurjasti, ja kirjasairaalaan joutui
välillä jonottamaan.

Minua jännitti, mutta Markkua ei...

2010-11-17T16:19:00.007-02:00

Okei, myönnetään. Minä en ole nälkäisenä kovin mukava ja olin unohtanut banaanin kotiin.

Ensimmäisessä esiintymisessä vinkattiin vinkkaamista- ja vähän Markkuakin.

"Kirjavinkkari seisoo tässä
Tukevin jaloin, se on ihan ässä.
Aikoo kertoa kirjoista meille,
Antaa vaihtelua telkkarin pakasteseille
Viedä mukanaan vieraiden tarinoiden teille
Vinkata voi heikot ja vahvat
ei haittaa jenkkakahvat

Keskelle sarjakuvaa, puhekuplaa
tyyppi jo katu-uskottavuutensa tuplaa
Seuraavaksi kirjoista valitaan kauhu
jyliseväksi kohoaa äänen pauhu
kun hirviö kaapista ulos loikkaa
purren kaulaan neitoa hoikkaa
eikun seuraavaksi Jari Tervon Troikkaa

Sankari puolustaa heikkoja
vinkkari kaivaa kirjasta outoja seikkoja
jos Markulla olisi hiukset, esittäisimme tässä välissä peikkoja
Jos kiukuttaa, lainaa vitsejä
nauraessa on vaikeaa hokea hitsejä
Tylsyyden katkaisee rakkaus
tyttö ja poika ja kuu ja ihkuu ja siinä koko pakkaus
jos et hempeyttä kestä, valitse Kapteeni Kalsarin hakkaus/kakkaus

Ketään ei lukiessa oikeasti satu
Voit olla yhtä aikaa sekä Tatu että Patu
(ja vaikka Veerakin)
Viisikon Leo, Anne tai Pauli
keittokirjoista napata ohjeita kauli
miseen, perunan keittoon, pullan paistoon
sotahistorian kanssa käydä taistoon
luottaa kirjastossa vinkkarin vaistoon

Meille tärkeintä on löytää lukijalle kirja
kirjalle lukija
Vinkata vinkkausta, olla hädänalaiselle tukija
Ota käteen outo teos
kohta niitä on vieressäs kokonainen seos
Usko siis Puheenjohtaja Kestiä
ei maailmassa ole parempaa pestiä"

Selvittyään noloudestaan pj Kesti avasi virallisesti Vinkkiviikot. Tarkoituksena on siis vinkata niin livenä kuin virtuaalisesti Facebookissa, Twitterissä, kotisivuilla, blogeissa ja ihan missä vaan niin paljon kuin ikinä pystyy! Kokemuksia ja vinkkejä voi lähettää suoraan Vinkkariblogiin tai sähköpostiin, jonka osoite löytyy blogista ja jätetään spämmin vuoksi tässä mainitsematta.

Vinkkarikisan vuoden teemana oli kierrätys.
Sen varjolla vinkattiin mm. koiranpennun kasvatusopasta, jossa ei kiusattu eläimiä vaan lannoitettiin kukkia :) ja Muumeja, joita vinkkasi itse Tuutikki. Vinkkaus loppui kauniiseen ajatukseen siitä, kuinka kirjan ymmärtäminen omassa mielessään ja sydämessään vapauttaa sen lahjoitettavaksi ystäville.

Voittajaksi tuomaristo valitsi Mary Oljen Virkkausopasta käsittelevän vinkkauksen, jonka elävöittämiseksi oli tehty niin sanomalehtihikipanta kuin jätesäkkihamekin. Erityisesti kiitettiin esityksen luontevuutta sekä sitä, kuinka vinkkari loi sille todellisen tarpeen :).

Marlen sanoin meidän ei todellakaan tarvitse olla huolissamme vinkkauksen tulevaisuudesta - niin upeita vinkkejä saimme kuulla.

Sitten olikin aika yllättää Marle...

Huone 13

2010-10-24T06:28:00.008-02:00

...löytyi Järvenpään kirjastosta!

Mukava kokoontumistila on koristeltu Kauhuvinkkaria varten aivan uskomattoman hienoksi. Etenkin araknofobiasta kärsiville oli monta mukavaa yllätystä...

Vinkkauskeikoille lähdetään usein klo 6 aamulla. Silloin on kelmeä ja aavemainen olo. Onneksi kirjastossa oli löydetty minulle sopiva kavaljeeri, jonka kanssa sopi odottaa 5-6 - luokkalaisia ryhmiä! Yhteensä vinkattuja luokkia kävi seitsemän - lähes 150 peloteltua oppilasta.

Kirjoille oli rakennettu varsinainen alttari, josta löytyi monenmoista kauhistusta. Joka vinkkauksen jälkeen eteen kerääntyikin joukkio oppilaita selailemaan kirjoja ja tutkailemaan rekvisiittaa. Punasilmäinen rotta niskassa sai kiljumaan, ja hämähäkinverkko tarttui mukavasti hiuksiin...

Pianon päälle oli asetettu tuoppi odottamaan aavesoittajaa. Oli ihanaa vinkata elävän kynttilän valossa! Tosin ystävällinen kirjastolainen luovutti päiväksi käyttöön myös pyöränlamppunsa, jonka valossa oli hyvä näyttää kirjojen kansikuvia ja vinkkarin rumaa irvistystä.

Näin kuolleelta onnistun näyttämään vain harvoin. Kiitos kuvaajalle :)!

Opettajille oli tehty upeat, kuvitetut listat vinkatuista kirjoista. Lista löytyy myös Kirjavinkkariblogista (se toinen, eka on yläkoululista). Kirjoja oli kerätty mahtavia määriä lainakappaleiksi, ja kesken taisivat loppua vain Carmanin Luurankopuro, Sisätön Kummitusten luokka ja se Huone 13.

Järvenpään kirjasto on tunnettu The Tädeistään, mutta lisään joukkoon vielä harvinaisen kauhutietoisen ja mukavan kirjastoporukan sekä järkyttävän hyvän pullan!

Kauhutäti kiittää ja irvistää.

Afternoons & Coffeespoons

2010-10-12T12:17:00.002-02:00

Joskus sitä miettii, miksi ihmiset hakeutuvat kirjastoalalle. Viimeisen kuukauden aikana olen kuullut, kuinka useimmat kirjastolaiset ovat:

- hiljaisia

- vetäytyviä

- arkoja

- konservatiivisia

- alisuorittajia

- vähän naurettavia omassa täpinässään

- vapaamatkustajia kovassa yhteiskunnassa

ja kuinka kirjastoon kannattaa hakeutua, jos haluaa välttyä paineilta ja stressiltä.

Tässä yhden viikon lista, mitä kirjastossa tapahtuu:

ma
klo 8-10
- Viikonlopun kirjastovihkiäisten siivous, tuolien kantaminen, pianolla Koivuniemen Aikuinen nainen
klo 10:
- Päiväkotiryhmän vierailu
- Satutunti
(ei pitäisi olla päällekkäin, mutta kun meni pakka sekaisin varauksissa)
klo 13.15
- Koululaisryhmä, palautus ja lainaus

ti

klo 8-10 Maanantai-illan kaaoksen siivous, kahvikuppi ennen avaamista
klo 9 Posti tulee ja tuo 5 BTJ:n laatikkoa täynnä kirjoja. Sivari aloittaa purkamisen ja jakaa kirjat luetteloijien huoneisiin, jotta ne pääsevät hyllyyn mielellään saman viikon aikana
klo 10 Päiväkotiryhmän vierailu
klo 10-11 Valmistaudun huomiseen vinkkaukseen
klo 11 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 12 minulla kokous Tampereella, ankaraa vääntöä klo 15 asti
klo 13 Yläkoululuokan tutustumiskäynti: esittely, tunnuslukujen laitto

ke

klo 8.15 Englanninkielinen vinkkaus lukiolaisille, 25 kpl. Kesto 1h 15 min.
klo 8-10 Muut hyllyttävät lasten- ja nuortenpuolenkin, koska olen kiinni
klo 9.30 Pienryhmä koululaisia, palautus ja lainaus
klo 9.45 Toinen ryhmä englanninvinkkausta, 25 kpl
klo 10 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 10.45 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 12 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 13-15 Uuden verkkokirjaston ekojen sisältöjen tekemistä, yhden uuden jutun suunnittelua, tulevan projektin aikataulujen vääntöä Tracy Chapman soundtrackina.

to

klo 8-9.30 Hyllytys
klo 9.30-10.15 Pikkukoulun tutustumiskäynti, esittely, tunnuslukujen laitto
klo 10.15-11 Toinen samanlainen porukka
klo 11 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 11.45 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 12-13.30 Asiakaspalveluvuoro tiskissä
Iltapäivällä yritän ehtiä viemään uusia kirjoja rekisteriin ja anoa loman ensi viikolle (josta yksi päivä menee koulutuksessa ja yksi keikalla kauhuvinkkaamassa. Gaslight Anthem, lääkärin määräyksestä.
klo 19 Yleisöluento kirjaston tiloissa

pe

Tulen myöhästymään, koska ihmiset eivät suostu noudattamaan säännöllistä elämänrytmiä ja minun pitää hoitaa homma.

Lisäksi *neljä* ihmistä on jossain ja paikalle saadaan *yksi* korvaava ihminen.

klo 8-9.45 Hyllytys, kirjojen hoitoa
klo 9.45-11 Englanninkielinen vinkkaus lukiolaisille, 25 kpl.
klo 10 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 10.30 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 11 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 11.30 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 12.20 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus

Kaiken aikaa kirjasto on normaalisti auki klo 10-19, ja asiakaspalvelu pyörii. Lisäksi muilla työntekijöillä on omia koulutuksia, projekteja, sisätöitä, kokouksia yms., joista kuulen vain huikkauksena käytävältä.

Perjantai-iltana istun ja kuuntelen otsikon biisiä haaveillen. Ai niin, lauantaivuoro!

Ihan kiva

2010-10-04T13:17:00.001-02:00

Kaikki ovat varmasti nähneet toimittajan haastattelevan lasta. Mennään kyykkyyn (lapsen tasolle!!), otetaan mairea ilme (ystävällinen aikuinen!!) ja kysytään kannustavalla äänellä (mielipiteenvapaus!!): ”Nooh, mimmoista sun mielestä xxx oli?”

Vääjäämätön vastaus on aina: ”Ihan kiva”.

Jos kirjastojen käyttäjätutkimukset ovat vaikeita ja käyttämättömien tutkiminen lähes mahdotonta, ovat lapsille suunnatut kyselyt lähes varmasti tuomittuja. Me emme osaa kysyä oikein. Me olemme ihan kivoja ja siinä se.

Juuri sen vuoksi yritän kerätä ja diilata palautetta aina, kun se vain on mahdollista. Hali henkisesti niille vanhemmille, jotka kertovat lastensa kommenteista ja mietteistä kirjastokäynnin jälkeen tai vaikka lempikirjoista, pelottavista tarinoista, automaattien hienoudesta, ihan mistä vaan.

Varsinkin vinkkauksien jälkeen tahtoisin olla kärpäsenä katossa. Katoaako innostus vinkkarin kävellessä ovesta ulos? Jääkö jotain mieleen kerrottavaksi vanhemmille kotona? Millaiset kirjat vaivaavat – ja mitkä hyvällä, mitkä pahalla tavalla. Tapasin ringettematsissa tytön, joka kertoi äidilleen suurella äänellä minun olevan ”se, joka pelästytti mut sillä noitajutulla, mutta sit mä en ehtinyt lainaamaan sitä kirjaa kun joku vei sen”. Heti töihinpäästyäni tein maalivahdille varauksen Dahlin Kuka pelkää noitia – kirjasta. Yksi pieni kertoi pelänneensä Akimbo ja krokotiilimiestä niin, että melkein itketti. Teepä siitä johtopäätöksiä…

Oikeastaan parasta palautetta on perhe, joka tulee illalla kirjastoon ja kaikki alle metrikakskytsenttiset huikkaa: ”Moi, Reetta” ja ehkä kommentoivat koulun edellistä kirjastokäyntiä. Silloin tiedän, että olen palvellut asiakasta hyvin. Asiakasta, en lasta.

Tänään välitin palautteen Hervannan kirjaston tietotorille, jossa järjestetään koulutuksia jo esikoululaisillekin. Käynnin ohjelmasta oli kantautunut ennakkotietoja eskareille, ja eräs herkempi tapaus oli herennyt itkemään, koska ei kuitenkaan osaisi tehdä niin vaikeita juttuja. Kaverinsa oli lohduttanut: ”Kyllä ne siellä auttaa.” Käynnin jälkeen Herkkis oli ollut yhtä hymyä: ”Ne ihan oikeesti autto mua koko ajan!”

Kuningaskunta tuollaisesta palautteesta!

Lady Domina

2010-09-18T15:02:00.002-02:00

Tämä on kirjastoblogi. Tiedoksi niille, joiden hakukonerunous-kokeilut heittivät otsakkeen perusteella tälle sivustolle ja joilla on muita hyviä odotuksia.

Edit: Osa jutusta on fiktiivistä, osa liioiteltua ja osa hypoteettista. Jos joku tunnistaa tekstistä itsensä, hänen tulee häpeämän.

Uudessa kirjastossa on uusia tiloja ja tapoja. Vanhoista ongelmista jotkut jäivät vanhaan taloon, toiset korostuvat entisestään. On aika uusia säännöt. Minä en ole sääntö-ihminen, mutta ilkivaltaiset, suttuiset anarkistit istukoon omassa olohuoneessaan – minä puolustan omaani.

Syöminen. Ehkä tyrmistyttävin kokemukseni vuosien takaa on asiakas, joka kaivoi grillatun broilerin esille istuessaan tietokoneella ja söi hyvällä ruokahalulla. En pystynyt puuttumaan tilanteeseen mitenkään. ”Anteeksi, mutta voitteko laittaa kananne pussiin” ei vain tullut suustani luontevasti. Nyt kirjastoa vastapäätä on pikkugrilli. Uusi muoti on hakea sieltä makkaraperunat ja tulla niiden kanssa kirjastoon. Ulkona on kylmä ja kurkkusalaatti näyttää nätiltä näppiksellä.

Johtopäätös: Koneiden läheisyydessä ei syödä eikä juoda. Muualla menee ehkä banaani tai pillimehu ilman, että hyökkään niskaan, mutta jätskin kanssa on turha yrittää lastenosastollekaan. Neiti, huomenna uudestaan.

Vessat. Minua jaksaa hämmästyttää, kuinka kaksivuotias osaa käydä vessassa mutta moni sitä vanhempi ei. Vessassa on oma kalusteensa kaikelle, mitä siellä on tarkoitus tehdä. Niitä ei tule sekoittaa toisiinsa. Käsipaperi runnottuna putkentukkeeksi ei toimi, kapakassa on kivempaa nauttia alkoholia. Saippualla pestään. Ehkä minulta vielä kuitenkin irtoaisi tätimäinen hymy nuorelle parille, joka aikojen alussa livahti yhteisvessakäynniltä punoittavin poskin. Ei kannata kokeilla.

Johtopäätös: Meistä olisi tympeää siirtyä lukittuihin vessoihin ja avain-systeemiin, mutta se voi olla edessä. Höh.

Älämölö: Kirjastoon kuuluu normaali ääni ja puhe. Normaalin määrittelee se, joka istuu tiskissä. Se, jolla on salasana tietokoneiden peitto-ohjelmaan, on jumala. Yhdellä koneella istuu yksi ihminen – mahdollisesti yhden kaverin kanssa. Useampi johtaa huomautukseen, puhutteluun ja poistamiseen. Yhtään porttikieltoa en ole vielä jakanut, kynnys on olemassa mutta ei niin korkea, ettei keski-ikäisen kirjastonhoitajan polvi vielä sille nousisi.

Johtopäätös: Jokainen ikäkautensa mukaisesti. Lapsille vähän slackia juoksemiseen, teineille rajojen kokeiluun, vanhuksille äänenkorottamiseen. Suora päänauonta kenelle tahansa, kiusaaminen tai ilkivalta - ei kiitos.

Pallit. Minun pallini vietiin pois. Ne ihanat värikkäät. Ei se, että niistä rakennettiin linnoja, majoja, istuimia, niille stage-daivattiin ja niitä pidettiin pomppulinnana. Mutta se, että niistä tehtiin vapaapaini-areena ja taisteluvälineet yhdellä kertaa. Ei tullut verta, mutta ei se kaukanakaan ollut. Nyt ne tuodaan esille vinkkauksia ja opetuksia varten.

Johtopäätös: Kun ihmiskunnan evoluutio lähikuukausina tekee jyrkän käänteen parempaan, varaamme itsellemme oikeuden kokeilla palleja uudelleen.

Kirjoituksen tarkoituksena EI ole valittaa, vaan määrittää peruskohteliaisuuden rajat. Olisi mukava kuulla, millaisia sääntöjä muissa kirjastoissa noudatetaan - ja mitä asiakkaat tällaisista ovat mieltä.

Automaatit

2010-08-09T18:16:00.002-02:00

Meillä ei ole koskaan ollut automaatteja ja nyt on.

Automaatittomuus on ollut sekä hyvä että huono asia. Olen pystynyt seuraamaan mainiosti, mikä kulkee - ja ennen kaikkea miksi. Aika usein olen kysäissyt palauttajalta, tuliko kirja luetuksi, oliko se hyvä, onko samanlainen kuin joku toinen kirja tai muuta semmoista. Tiedän, se on ahdistavaa. Pyydän anteeksi tenttaamistani, lapsukaiset ja teinit. Nyt pääsette minua pakoon automaatille.

Monet asiakkaat kauhistelivat jo etukäteen henkilökohtaisen palvelun häviämistä, mistä minäkään en lähtökohtaisesti pidä. Minulle sosiaalisuus on osa asiakaspalvelua, nopea kuulumistenvaihto tai syvempi keskustelu kirjoista tai jostain ihan muusta. Osa ihmisistä pelkäsi tekniikkaa.

Jo monen vuoden ajan meiltä on kysytty, eikö meillä *todellakaan* ole automaatteja. Eivät kaikki tahdo jonottaa lainavuoroaan, kun teemme pitkää tiedonhakua toiselle asiakkaalle. Kaikki eivät edes tahdo keskustella tai panostaa hymyilyyn, kun väsyneenä nappaa pari kirjaa mukaansa.

Uuden kirjaston myötä kaikki on vähän toisin.

Asiakaspalvelu on siirtynyt suureksi osaksi tilapäisesti automaateille. Periaatteena on, että jokaiselle kävijälle esitellään automaatit ja laitetaan perusjutut koneella kuntoon. Suurin osa on innostunut selvästi siitä, kuinka kätevää ja helppoa lainaaminen ja palautus nyt ovat. Hikoilin muutaman tunnin saadakseni näppiksestä irti byrokratian ja kirjastojargonin lisäksi suomea (mikä ei onnistu koskaan kovin hyvin, höh), ja kirjoitin ohjeet.

Kun ensihuuma on ohi, henkilökohtaista tiskipalvelua haluavat asiakkaat tulevat sitä myös saamaan ihan lainauksessa ja palautuksessakin.

Monet ovat kysyneet, eivätkö automaatit vie työpaikkojamme. Voin vakuuttaa, että lisäaika käytetään koulutuksiin, opastukseen, vinkkauksiin, esittelyyn jne. jne. Siis asiakaspalveluun.

Ei se ihan helppoa ole meillekään. Kun on istunut vuosikausia tiskin takana, on vaikea lähteä sieltä pois. Luokkien kanssa olen tottunut hääräämään hyllyjen välissä, palvelemaan kolmea kysyjää yhtä aikaa ja napsimaan kirjoja lennosta odottaviin käsiin. Aikuisten kanssa olen ujompi, varovaisempi. En halua häiritä enkä tyrkyttää. Kirjastossa pitää saada fiilistellä ja haistella, tutkia omia mielenliikkeitään ja tehdä löytöjä.

Minä tarvitsen vähän rohkaisua. Kysykää, häiritkää, huutakaa apua. Meistä se on mukavaa.

Se on muutettu!

2010-07-19T04:57:00.007-02:00

Satulampi käyttövalmiina!

Yhden kirjaston konkreettiseen muuttamiseen menee n. kolme viikkoa aikaa, kahdeksan kiloa hermoja, muutama tuhat muuttolaatikkoa, 13 litraa hikeä, 500 ml verta, ei yhtään lopullisesti tuhoutunutta ihmissuhdetta, kaksi metriä äänihuulia ja 37 tuntia hihitystä.

Hämmästyttävää oli se, että vaikka pakkasimme laatikoita SEKÄ aakkosissa että luokittain OIKEINPÄIN, ne menivät väärinpäin. Kun vaihdoimme suunnan päinvastaiseksi, ne menivät silti väärinpäin. Tämä todistanee jotain maailmankaikkeuden logiikasta ja karman laista.

Koska tämä on minun blogini, keskityn tylysti lasten- ja nuortenosaston muuttoon. Osallistumisen muuhun hommaan oli nolostuttavan vähäistä: heittelin hyllyyn aikuisten kauhukirjat ja kutosluokan (joka meni vähän tyhmästi ja minua kiukuttaa vieläkin.) Onneksi kaikki kuitenkin elää ja siirtyy ja mukautuu, kun päästään oikeasti arkityöhön.

Pieniä anarkistisia juttuja - kirjastomääritelmän mukaan: vinksahtanut pahvikirjahylly:

Lasten uutuuskirjahylly on aika mahti:

Yllättävän paljon aikaa meni miettimiseen ja kokeiluun. Tietokirjaluokkiin mahtui kohtuullisesti alaluokkia, mutta pistääko pallopelit vai ratsastus alaluokaksi? Miten erottaa askarteluoppaat alaluokkana käsityön pääluokasta, kun molemmissa on kuusvitosta? Ihmisen biologiasta yhdistin reippaalla kädellä kaikki vauvan tulo-, murkku- ja seksi-kirjat omaan alaluokkaansa Mistä minä olen tullut? Nimi on vähän platku, mutta koska tietokirjat ovat lasten ja nuorten yhteisissä hyllyissä, jarruttelin Antitätimäisen ärsyttävän "se on ihan luonnollista" - asennetta. Se asenne pyysi minua laittamaan hyllyopasteeseen: "SE, mistä Stephen Kingkään ei uskalla kirjoittaa". Tai "Lue minut, ota minut". Tai "Tee hyvää itselle ja muille".

Nuorten aikuisten sarjikset ovat nyt erillään lasten perussarjiksista (ja tilasin salaa muutaman sarjan kauhumangaa). Musiikki on lastenosastolla, devaritkin ajattelin jakaa lasten/isompien hyllyihin erikseen.

Hyllyt erottaa toisistaan päädyissä olevista kirjaimista:

Vielä riittää mietittävää. Eniten työllistävät asennukset, elektroniikan koulutus (I've got one word for you: <3 Smartboard <3) ja sen työmäärän purkaminen, joka muuton aikana on kasautunut.

Automaatit tulevat ensimmäistä kertaa Pirkkalaan. Tässä on semmoista tylyä kauneutta, jonka edessä menen heikoksi:

Minun huoneessani on koti. Tavarat löysivät heti omat paikkansa ja avaan joka aamu oven yhtä mielettömän iloisena. Ilmoitustaulullakin on kaikki olennainen:

Niin, se muutonjälkeinen haba. Conanessa, the librarian:

Viimeinen päivä

2010-06-27T14:52:00.003-02:00

Viimeinen lomapäivä kolmen viikon vapauden jälkeen.

Sinä päivänä herää aamulla kymmeneltä ja tuijottaa kattoa - huomenna olen ollut tähän aikaan kaksi tuntia töissä. Nousee ylös tuntien itsensä veltoksi. Kahvikuppi kädessä ymmärtää, että jotain on ohi. Haikuilee hetken ja soittaa surullista musiikkia yölle, jota ei ehtinyt tulla. Ripustaa koneeseen unohtuneet uimapuvut kuivumaan ja kokee Kaiken Symbolisena.

Viimeisenä lomapäivänä yhtäkkiä huomaa, mitä kaikkea on jäänyt ajattelematta, tekemättä. Piti suunnitella ja kirjoittaa, muuttua hyvissä ajoin tehokkaaksi. Unohdin. Paniikissa räppää tietokoneen päälle ja naputtaa arvostelua, josta tulee painokelvoton. Ahdistuu, tuntee itsensä ammattitaidottomaksi ja työkyvyttömäksi.

Sitten sitä pakenee jalkapallokentälle, jossa onnistuu tunaroimaan jalkansa veriseksi. Kiroilee, ajaa julmistellen päivystykseen poistattamaan kynnen ja tapaa maailman sarkastisimman ja hauskimman sairaanhoitajan. Apteekin edessä myydään pehmiksiä ja aurinko porottaa ruskettuneisiin olkapäihin. Veli lähettää tekstiviestin ja säälii juuri sopivasti.

Kotimatkalla mieleen vilahtaa kuva uudesta kirjastosta. Huomenna alkaa muutto, suljettu asiakkailta ja avoin kaikelle muulle. Kaikki on uutta, kaikki on täynnä mahdollisuuksia. Tilaa, avaruutta, näyttelyitä, pari hauskaa ideaa. Huomenna pääsen kiinni urani suurimpaan haasteeseen. Minä en jaksaisi odottaa huomiseen. Minä haluan töihin.

Lataan ämppärini, etsin ryönäisimmät rytkyt niskaan, pääkallohuivin päähän ja vyötän varpaani sideharsoon. Neljän viikon päästä minulla on uusi lastenosasto ja pirunmoiset hauikset.

Kirjat puhtaaksi yhdellä pyyhkäisyllä!

2010-06-08T17:24:00.003-02:00

Päivän uutinen on ollut kansanedustaja Leena Rauhalan tekemä kirjallinen kysymys. Kirjastolaiset ja muut kirjojen ystävät ovat pyöritelleet silmiään niin netissä kuin livenäkin.

Minua melkein eniten kauhistutti Stabenfeldt-kustantamon julkisuuteen antamat kommentit käännöksistä ja kirjojen suomalaisista versioista:

"Suomalaisesta laitoksesta on poistettu alkoholi ja tupakka. Sadomasokistinen prostituoitu -vertaus on muutettu muotoon 'aika hurjan tytön näköinen'."
Suomen julkaisujohtaja Charlotte Frennesson kertoo, ettei kustantajaa huoleta huume- ja muut viittaukset, sillä kaikki on siistitty."
Suora lainaus Hesarista.

Millaisen filtterin läpi kirjat kulkevat? Kuinkahan monista kirjoista meillä on "Suomi-painokset"...

Kyseessä on siis Sweep -kirjasarja. Ongelmaksi sarjan tekee se, että se on suunnattu nuorille ja se sisältää "viinaa, tupakkaa, huumeita, sadomasokistista seksiä ja wiccalaisuutta". Lukiessani eri uutisia sarjan kohderyhmä vaihtelee yhdeksästä ikävuodesta kuuteentoista. Siinä on aika iso ero.

Älähtäneet ovat sananvapauden puolustajien lisäksi Suomen Pakanaverkko ry ja Suomen luonnonuskontojen yhdistys Lehto sekä yksittäiset wiccalaiset. Jossain keskustelupalstalla suuttuivat sadomasokistit: kyse ei ole sairaudesta vaan seksuaalisesta suuntautumisesta.

Odotan, koska joku siivousvälinefirma tekee valituksen, koska kirjasarjan nimi viittaa niiden tuotteisiin. Odotan myös, koska lukijat muistavat taannoisen Loen Kurttila-keskustelun ja nuijivat minua sillä päähän :).

Oikeasti nautin aivan suunnattomasti tällaisista keskusteluista ja kohuista. Niitä tarvitaan sananvapauden, yhteiskunnallisen vastuun ja kirjallisuuden rajojen määrittämiseksi aina uudelleen. Minusta on upeaa, että painettu sana herättää ihmisissä suuria tunteita. En ole koskaan ollut täydellisen sananvapauden puolestapuhuja, ja työssäni joudun vetämään rajoja lasten-, nuorten- ja aikuistenkirjallisuuden välille. Tällaiset jutut saavat ajatukset herkemmiksi pitkäksi aikaa.

Minusta tämä on surullinen päätös asialle, josta olisi voinut tulla toisissa olosuhteissa ihan hyvä ja hedelmällinen keskustelu.

Rauhala valmistee lakialoitetta, jonka tarkoituksena on määritellä kirjoille ikärajat pelien ja elokuvien tapaan. Aamuni alkoi hyvän ystäväni lähettämällä viestillä: "Kannatan ajatusta lämpimästi! Saataisiin maahamme runsain mitoin lisää kirjallisuudesta kiinnostuneita peruskoululaisia!" Ystävä on äidinkielenopettaja.

Paperiton kirjasto?

2010-05-05T17:02:00.009-02:00

Kiitos.

Saivartelua ja sanaväännöksiä

Jos joku on tyhmä sana niin "lukulaite". Mitä se muka tarkoittaa? Käytössä on myös termi "sähköinen lukulaite", joka haastanee "selluloosaisen lukulaitteen". "Laite" kadottaa sen viimeisenkin intiimin yhteyden sisältöön, mikä intohimoisella (ihmis)lukijalla kenties on vielä säilynyt "kirjamarkkinoilla". Kielellinen pahoinpitely satuttaa eniten sanoista elävässä kirjallisuusmaailmassa.

Viisas varoo, hidas häviää?

Tällä hetkellä kotimaan mielenkiintoisimmat keskustelut sähkökirjoista, lukulaitteista, sisällöistä ja niiden suhteesta kirjastoon käydään Kirjastot.fi -palstan keskustelussa. Huomaan muuttavani mieltäni lähes päivittäin eri keskustelijoiden perustellessa mielipiteitään loistavasti. Ymmärrän tarpeen himmata ja odotella, olla tuhlaamatta vähiä rahoja kyseenalaiseen tekniikkaan. Suuryhtiöt käärivät tuohta kirjastolaitoksella, kun keskeneräinen markkinatilanne pakottaa ostamaan vähän ja kaikkea.

Samalla uskon, että eturintamassa olo tekee hyvää kirjastolle instituutiona. Kun logot ja brändit heitetään syrjään, jäävät jäljelle sisällöt, tekijänoikeudet, tiedonvälitys ja asiakkaat - kaikki meille elintärkeitä asioita. Jos ne piilotetaan markkinaslangin tai tekniikkahöpinän taakse, on meidän mentävä perässä ja kiskottava ne omalle alueellemme, käännettävä kulttuurin kielelle.

Mitä minä sillä tekisin?

Ihan ensiksi minä vihaisin hetken lukulaitettani, ihan vanhojen hyvien aikojen vuoksi. Kirjan kuolema, pffft. Tunnetasolla en osaa valita, pidänkö enemmän ihmisen ihon vai vanhan, kauniisti luetun kirjan koskettamisesta. (Tästä johtuu viehtymykseni nahkakantisiin kirjoihin. Lisätietoa kauhuvinkkauksissani.)

Sitten minä leikkisin sillä. Tekniikkakömpelöksi ihmiseksi olen yllättävän innokas näpertämään, painelemaan, selailemaan, kokeilemaan ja lataamaan. Vain tutustumalla pääsee tutuksi.

Hiukan oikeasti tarvitsisin sitä kokouksiin ja matkoilla. Voisin ottaa raportit ja pöytäkirjat vastaan tiedostoina. Kaiken sellaisen, mikä mahdollisesti vaatii nopeita alleviivauksia, kommentointia, selausta, jatkojalostusta. Haluaisin lukea lehteni ruudulta, eikä kevyt olkalaukussa kulkeva muutaman tuhannen niteen kirjastokaan heikkoa tekisi.

Vinkkausta olen miettinyt paljon. Kymmenien kirjojen raahaaminen ympäriinsä on raskasta, joten lukupätkät kulkisivat mukana näppärästi. Kuitenkin minusta on tärkeää näyttää lapsille kansi, antaa mahdollisuus lukea takateksti ja selailla sisältöä. Kasvattakoot lihaksiaan edes kantamalla kirjoja kotiin.

Lopuksi minä olisin taas vähän kiukkuinen. Saisin ladattua Desdemonaan (laitteeni nimettäisiin Shaken naisen mukaan, joka oli katalan juonittelun ja poliittisen väännön viaton uhri) muutaman hassun kotimaisen kirjan. Lähinnä tekijänoikeuksista vapautunutta vanhaa kirjallisuutta sekä omakustanteita. Jos me emme tee mitään, ei kirjastokaan voisi minua auttaa:

"Yet she must die, else she'll betray more men.
Put out the light, and then put out the light."
-Shakespeare: Othello-

Pirkkalan lukevin luokka 2010

2010-04-19T16:14:00.002-02:00

Kirjastoilla on vähän rahaa, paljon intoa, kohtuullisesti aikaa ja ristiriitaisesti kykyä tehdä yhteistyötä koulujen kanssa.

Perusasiat ovat yleensä hoidossa: tiedonhaunopetus, vinkkaus, luokkakäynnit... Erilaiset tapahtumat, tempaukset ja kilpailut ovat sitten luksusta, jota on kiva joskus järjestää, mutta peruspalvelua se ei ole. Minusta.

Yritän kerran vuodessa järkätä jonkun suuremman tapahtuman, johon saadaan rahoitusta yleensä lääniltä. Kirjailijavieraita on mukana aina, lisäksi jotain "omasta päästä" - tekstiviestirunokilpailu Hynysen tuomaroimana, pari vuotta sitten koululaisten videovinkkaus ja nettiäänestys voittajasta tms.

Tänä keväänä vedettiin läpi toisen kerran Pirkkalan lukevin luokka -kisa. Onnittelen itseäni hyvästä toteutuksesta, joka delegoi työn aika tasaisesti kaikille aikuisille ja antaa vastuuta oppilaille itselleenkin.

Kisa on suunnattu Pirkkalan alakouluille, ja kilpailuaika on n. kuukausi. Tässä ohjeet lyhyesti:

"Oppilaat lukevat kirjan, ja näyttävät sen opettajalle, joka kerää luettujen kirjojen sivumäärät ylös. ”Kirja” voi olla mikä tahansa ikätason mukainen teos – sarjakuvista tietokirjoihin asti. Viimeksi jotkut opettajat rajasivat aineiston yksinkertaisuuden vuoksi romaaneihin ja muuhun kaunokirjallisuuteen. Kukin toimikoon omantuntonsa mukaisesti.

Toivon opettajilta myös kohtuullista realismia :). Te tunnette oppilaanne, ja jos entinen kirjanvihaaja tikuttaa tuhansia sivuja tekstiä viikossa, muutama tarkistuskysymys kirjojen sisällöstä, päähenkilöstä, juonesta yms. on ehkä tarpeen… Tarkoituksena on todella lukea.

Tämän jälkeen opettaja laskee yhteen kaikkien oppilaiden lukemat sivut saaden tulokseksi koko luokan yhteissivumäärän. Tämä summa jaetaan luokassa olevien oppilaiden lukumäärällä, jolloin tuloksena on luokan keskiarvo. Näin pienet ja suuret opetusryhmät ovat vertailukelpoisia keskenään.

Jokainen opettaja ilmoittaa vain keskiarvon minulle."

Yhteensä kisaan osallistui 42 luokkaa! Se on aika paljon Pirkkalan kokoisessa kunnassa. Yhteensä pienet riivelöiset lukivat 41 476 sivua.

Voittajaksi selviytyi Toivion koulun kuudes luokka, jonka keskimääräinen luettu sivumäärä oli hurjat 3021,4 sivua.

Palkkioksi on toivottu jotain "ei-lukemista", mihin myönnyn auliisti. Viimeksi ostimme voittajaluokalle elokuvaliput, ja tällä kertaa kustannamme luokkaretken sisäänpääsymaksut Suomenlinnan lautalle, Eläintieteelliseen museoon ja Sea Lifeen. Lisäksi erityisahkeralle lukijalle annettiin 40 euron lahjakortti - kirjakauppaan :)!

Huomenna on paikallislehdessä juttu voittajaporukasta, jotka osasivat tuulettaa oikein mallikkaasti.

500 lastenkirjaa, jotka sinun on luettava ennen kuin kasvat isoksi

2010-04-10T17:35:00.007-02:00

Kuva Vintagecatilta.

Postasin Facebookiin uutisen Julia Ecclesharen kirjasta 1001 children's books you must read before you grow up. Kommenteissa valiteltiin listan kieli- ja kulttuurisidonnaisuutta, eikä aikaakaan kun Karjalaisen Matti ja Kestin Markku pistivät kotimaisen listan koottavaksi.

Kirjavinkkariyhdistyksen Fese-sivuilla kerätään kirjalistaa innolla kasaan.

*********************************************
Säännöt ovat seuraavat:

1. Nimeä viisi (5) lasten- tai nuortenkirjaa, jotka sinun mielestäsi "jokaisen" pitäisi lukea. Kyseessä pitää olla kaunokirjallinen teos, eli myös runot ja sarjakuvat kelpuutetaan mukaan.

2. Valintaperusteena voi käyttää omaa makua, kirjan historiallista, kulttuurillista tai yleissivistävää merkitystä, ihan mitä tahansa. Perustelut ovat kivoja (mutteivat pakollisia) ja toisten vastauksia saa luonnollisesti kommentoida jos mieli tekee.

3. Teoksen ei ole pakko olla suomennettu, vaan muullakin kielellä kirjoitetut lasketaan mukaan.

4. Levittäkää halutessanne sanaa myös työkavereillenne tai muuten vaan aiheesta kiinnostuneille ja toimittakaa sitten vastauksia eteenpäin!

5. Lopuksi voitaisiin koota jonkinlainen yhteenveto kirjavinkkariblogiin tai saattaa tulokset muuten vaan kaiken kansan tietoisuuteen.

6. Pääasia, että kirja jota ehdotat on lasten- tai nuortenkirja. Sillä ei ole väliä pitäisikö se lukea jo lapsena vai onko se sellainen, että kaikkien aikuisten pitäisi ko kirja lukea.

**********************************

En kauheasti pidä näin tiukasti laadituista säännöistä, koska minusta asioita on vaikea laittaa järjestykseen. Yleensä minulle sanotaan, jotta "lighten up, tämä on vain hauskanpitoa", mikä ärsyttää vain lisää. Näin tärkeille jutuille ei naureta :).

Kaikesta huolimatta heitin mukaan keräykseen oman viiden kirjan listani. Sen kuudennenkin salaa.

Hintonin Me kolme ja jengi kuuluu itseoikeutettuna listalle. Luin sen aikoinaan varmasti kymmenen kertaa ja itkin aina. En ole uskaltanut koskea tähän sen jälkeen, sillä leffa oli suuri pettymys. Minun on kyllä vähän Ponyboyta ikävä. "When I stepped out into the bright sunlight from the darkness of the movie house, I had only two things on my mind: Paul Newman and a ride home..."

Kunnaksen Tiitiäisen satupuu on täynnä runoja, jotka osaan vieläkin ulkoa. Joskus elämässäni olen ollut Tunteellinen siili, useammin Jaakko Vaakko Vesirotta. Pii Poo vetoaa road rage-puoleeni ja Jansmakko Erikois-runolla opin kirjallisuustieteen eri teoriat (kiitos Vartiaisen Pekan).

Meyerin Houkutus on Ilmiö, kontroversiaalinen väittelynaihe, vampyyriennostaja ja rakkaustarina. Se kuuluu listalle ilman muuta. Sieltä kauneimmat lauseet lienevät "And so the Lion Fell in Love with the lamb." "What a Stupid lamb..." "What a Sick Masochistic Lion..." ja "Oletko koskaan kuullut vampyyrista..."

Preusslerin Mustan myllyn mestari valvotti monta yötä. Sain tämän joululahjaksi vanhemmilta (?) ja vinkkaan sitä edelleen hienon, perinteisen tarinan voimalla. Harmittaa, etten ole saanut käsiini tsekkiläistä (?) animaatioversiota, joka on kuulemma ihan rivakan verinen.

Salmisen Kymmenen pistettä neitsyydestä on nostalgiaa puhtaimmillaan. Paljon kliseitä, naiiviutta ja jälkikäteen hyvin kyseenalaistettava koukkukin. Kaikesta huolimatta sydänverellä alleviivattu kappale löytyy hyllystä, jonka omistajan mottona oli pitkään: "Mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa, mutta se ei välttämättä merkitse onnellista loppua." (siteeraus muistinvarainen)

Ronja Ryövärintytär putosi niukasti. Samoin Pikku vampyyrit, joita en itse lapsena kauheasti ihaillut, mutta jotka ovat pitäneet pintansa kiitettävästi aikaa vastaan. Häijyhenrimäinen vampyyrisuku vastustaa kapinallisesti "hyvä voittaa aina" -periaatetta.

ps. Listan innoittamana etsin vanhat päiväkirjani ja tarkistin, mitä olin lukenut kuusivuotiaana. Kirjattuna oli useampi Tuisku, Seikkailujen meri ja Tottisalmen perillinen.

Antiaprillia

2010-04-01T11:06:00.004-02:00

Eräs läheinen viisivuotias suunnitteli aprillipilaa ja mietti, kuinka voisi huijata kaveria niin, että huijaus olisikin totta. Öööö... Ehdotin, että se olisi epäaprillipila. Sain Iltalypsykatseen ja kommentin: "Se olisi antiaprillia".

Silly me.

Valitse siis näistä antiaprillipila:

1. Kerroin tiskissä kirjaston oikean muuttopäivän tänään asiakkaille.

2. Pallas toimi moitteettomasti tänään koko päivän.

3. Asiakkaat olivat varautuneet pääsiäiseen hyvissä ajoin eivätkä tulleet tänään hyökynä hakemaan luettavaa pyhiä varten.

4. Lupasin pitää hurjasti valmistelua vaativan ysiluokkaprojektivinkkauksen tiistaina klo 12, kun tulen töihin lomalta tiistaina klo 12.

Pitkäperjantain voi ihan hyvin viettää kirjastossa - ainakin me, joilla on avain.

Lopuksi tipukanapuputerveiset ilman noitia täksi pääsiäiseksi sekä loistava linkki ihan uudenlaiseen palveluun, jota SAMK tarjoaa:

http://samkkirjastouutisia.blogspot.com/2010/04/tutustu-p-kirjaan.html

Literary hooker (K 18)

2010-03-23T17:35:00.002-02:00

Minulle kuuluu hyvää ja käytän pipoa. Äiti, älä lue tästä eteenpäin. Soitellaan!

************************************************************

Simon Oliverin loistava sarjakuva Exterminators esittelee lukijoille Pagen, "literary stripper/escort/hooker"in, joka toteuttaa asiakkaiden mielikirjojen lempikohtauksia. Rochester/Jane on kevyttä kamaa, jos sitä vertaa vaikkapa Dickensin naishahmoihin tai Liisan Ihmemaahan. Bukoliset paimentytöt kirmaavat ja Taraan palataan yhä uudelleen.

Mitähän itse kukin meistä tahtoisi...

Hahmo oli kiinnostava, mutta sarjan edetessä huomasin lukevani Pagen hahmoa toisellakin tavalla.

Muutaman vuoden aikana olen ollut tekemässä useampaakin projektia, jotka ovat vaatineet tiettyyn teemaan liittyvän kirjallisuuden kokonaisvaltaista lukemista. Suuri osa niistä on ollut teoksia, jotka olisin lukenut joka tapauksessa, mutta kymmenien - joidenkin satojenkin - joukkoon on mahtunut myös niitä, jotka olisivat listalta pudonneet, jos kirjastolaisuus ei olisi velvoittanut.

Kyse ei ole myöskään vain yksittäisistä teoksista vaan lukutavasta. Usein luen arvioiden, referoiden, vinkkausta tai arvostelua varten. Minä en vain lue. Heittäytyen, eläytyen, ahmien ja mahdollisesti unohtaen minulle merkityksettömiä seikkoja, vaikka ne juonen kannalta ovat olennaisia. En välttämättä ehdi aikataulun puitteissa pysähtyä imeskelemään lauseita tai kirjoittamaan niitä salaa ylös.

Muistan, kuinka vastavalmistuneena unelmoin kustannustoimittajan ammatista. Minusta tulisi haisevan surkea kusti. En osaa edes lukea kuin semmoinen - saati että osaisin antaa palautetta. Tämä on henkilökohtainen ongelma, ei ammattitauti, olen ymmärtänyt.

Minusta tulisi kirjallisuuden prostituoitu, joka hoitelee yhden asiakkaan ja kun saa suljettua kannen, odottaa seuraava jo vuoroaan. Ei niin kuulu kohdella kirjoja(kaan).

Nyt pyhitän loppukevään hekumalliselle, piehtaroivalle nautintolukemiselle. Osa tulee olemaan uusia tuttavuuksia, osa jo kerran luettuja ja taitaviksi todettuja. Jos näette minut bussissa tai puistonpenkillä seuralaisen kanssa, älkää häiritkö. Meillä on rakkauskohtaus meneillään.

Hei, olen Reetta...

2010-03-09T16:30:00.002-02:00

...ja olen tarranisti.

Toimin mielihyvä-periaatteella, omaan nilviäisen selkärangan, väittelen itseni suohon kymmenessä sekunnissa enkä osaa lopettaa ajoissa. Kolmekymmentäseitsemän vuotta on opettanut, että minun kannattaa välttää addiktoivia asioita, koska jään kiinni kaikkeen välittömästi. Kuten arvostamani työtoveri huokaisi: "Pitääkö sun aina vetää överiksi?"

Uusi rakkauteni kohde on RFID-konvertteri. Se on jämäkkä, luotettava ja tulee perässä suhteellisen kevyesti vetämällä. Siitä on lähes mahdoton saada sähköiskua, eikä kukaan ole tiettävästi onnistunut särkemään yhtään. Ainakaan palasiksi. Se antaa hämäriä ohjeita epä-suomella, mutta pulputtaa korvaukseksi hellällä äänellä jokaisen tarran kohdalla. Yksi kerta - alas, kaksi - keskelle, kolme - ylös. Koska minua ei määräile kukaan muu kuin minä, laitan joskus tarran tahallani väärään paikkaan, mutta konverttori kestää sen kuin mies (tai oikeastaan paremmin).

Minusta on ihanaa tarroittaa. Osaltaan kyse voi olla myös itsepetoksesta, sillä tunteistani huolimatta sitä on edessä muutamaksi kuukaudeksi. Koko kirjastossa on n. 70 000 tarroitettavaa nidettä, joista heitän lonkalta lasten ja nuorten materiaalin määräksi 10-15 000. Keskivertosuhteeksi aika hyvin hekumaa.

Otin heti alusta käyttöön tiukan linjan. Yksikään palautettu kirjani EI mene hyllyyn ilman tarraa. Näin en kovin todennäköisesti löydä itseäni tilanteesta, jossa 500 a-alkuisen kuvakirjan joukossa on 386 tarroitettua ja loput jossain keskellä tarroittamatta. Palautukset tarroitetaan heti tai heitetään laatikkoon odottamaan seuraavaa päivää. Uudet kirjat pulputtelen ennen muovittamista. Eniten haastetta - ja hauskuutta - tarjoavat pahvikirjat, joihin luottokortin kokoinen lätkä ei sovi. Olisi sadistista peittää Puppejen viimeiset sivut tai jättää pallero epätietoiseksi siitä, saiko Nalle pallonsa takaisin. Niihin lätkäistään cd- ja dvd-levyihin tarkoitettu pyörylätarra, jossa on keskellä pieni reikä. Ihminen löytää uudelleen luovuutensa, kun yrittää keksiä sille sopivan paikan minikirjassa. Usein tarran reiästä kurkistaa minun jäljiltäni hiiri. En ymmärrä, miksi niin monissa mistä tahansa kertovassa pahvisivukirjassa on pakollinen hiiri. Token mouse?

Tarroittaminen saa minut flow-tilaan. Vertaisin sitä neulomiseen: kädet tekevät työtä, mieli saa vaeltaa vapaana ja ideoida suuria (paitsi kun se etsii sitä hiirtä). Lisäksi tarrojen nyppiminen poistaa sormenjälkeni todennäköisesti pysyvästi, mistä voi jossain tilanteessa olla hyötyä.

ps. Kaikesta edelläkirjoitetusta huolimatta minä olen ihan mukava tyttö.

Lukupäivä

2010-02-16T15:11:00.003-02:00

Kirjavinkkarina minulla on etuutena yksi lukupäivä kuukaudessa. Lähes aina pystyn sen myös pitämään. Silloin en mene työpaikalle, vaan kannan muutaman päivän kuluessa kassillisen kirjoja kotiin ja viritän koneen valmiiksi. Lukusatsi riippuu luonnollisesti siitä, millaista vinkkausta valmistelen: englantia lukiolaisille, yleistä innostusta kakkosille vai angstia teineille...

Omalla työpaikallani lukupäivään suhtaudutaan positiivisesti, mutta olen kuullut myös skeptikkoja, joiden mielestä etätyö on vain kauniimpi ilmaus lomapäivälle.

Nähdäkseni - ja näyttääkseni myös muille - kirjasin ylös, mitä tapahtui eräänä helmikuun torstaina, kun kotona oli vain Mörkö, minä ja työmotivaatio. Ja ne kakkosten kirjat.

******************

Herään 8 maissa, postien tsekkaus, työkänny esiin. Kahvia. Paljon kahvia.

8.45 Ihana koira:

Nostovinkkauksena epälukijoille, aiheena mustasukkaisuus, hylkääminen, eläimistä pitää pitää huolta. Kultainen tappajaemu ja ystävyyden ylistys. Tästä on hyvä aloittaa.

8.50 Kirjoitan lyhyen vinkin ja lähetän sen työpostiin, xx kuppi kahvia. Taustamusiikkina Brucea.

9.30 Koulun arvoitus

Ei paras, mutta kelpo Lasse-Maija. Mukaan luokkaan vaikka kopioitu seteli, aikuisille vähän eläkejärjestelmäkritiikkiä ja huokaus: "Salassa nuuskaaja ja kaksi salaa rakastunutta - miten tämä vielä päättyy?"

Vinkit kirjoitan jokaisesta kirjasta välittömästi luettuani kirjan, ja lähetän ne.

10.05 Akimbo ja käärmeet

Täydellinen vinkkauskirja. Käännös oli kömpelömpi kuin muistin, mutta kun toiminta alkaa, sekään ei haitannut. Hyvä yhdistelmä tietoa, eläinsuojelua, erilaista Afrikka-kuvaa ja jännitystä. Jos käärmeet iljettää, tämä ei TODE ole sinun kirjasi.

Haaveilen hetken viljakäärmeestä uudella lastenosastolla, mutta saan tylyn tuomion Facebookin kautta virkailijaltamme. Pitänee tyytyä kotiloon tai sirkkaan.

11.04 Tuukka-Omar

Vaikeita aiheita, hyvin kirjoitettu. Täytyy luetuttaa kohderyhmällä ja katsoa, mitä mieltä ovat äideistä, jotka ovat kadonneet ylittäessään järveä, autotallissa sairaslomansa viettävistä isistä, matoilla lentävistä arabeista ja yökastelusta.
Taustamusiikkina Nick Cavea, koska synkkyys on pop ja mies näyttää niin kärsivältä, että voi hyvinkin kärsiä T-U:n kanssa samasta vaivasta.

(jälkihuom. Kohderyhmä innostui kovasti. Vielä kun löytäisin oikean vinkkaustavan tälle)

11.12 Professori Kirsikka

Höh. Piti tulla scifistinen robovinkkaus, mutta mistään kulmasta tähän en kiinni pääse. Höh. Money for Nothing.

11.33 Kapteenin salaisuus

Ykkös-kakkosille hauskaa ja harmitonta. Kopio-raybanit päähän vinkkaukseen.

11.49 Herra Kroko rokkaa

Idols-maailman kritiikkiä - ja tapa päästä laulamaan luokan edessä ammuvainaan nuotilla. Hyvä vinkattava. Pakko etsiä Youtubesta Crocodile Rock, hihityttää.

12.24 Sorsa norsun räätälinä

Tätä lukiessa tuli syötyä kipollinen puuroa, joka ei ollut liian kuumaa eikä kylmää, vaan juuri parahultaista. Luin viimein kirjan kokonaan. Suosikkini Lumikki piti pintansa, mutta kyllä Pieni Punalätsä ja Kettu ja karhu vetivät tiukoille. Ja Jäärä-Pykälä, jonka kommentista tulee uusi mottoni: "Olen noita, ja eiliset haihtuvat päästäni kuin sumu."

12.45 kahvia!! AC/DC:n säestyksellä. Kotiin tulee joku, ja valittaa huonosta musiikkimaustani. Onneksi minä ja muu Ratina tiedämme paremmin kesällä.

13.03 Aapo ja lassokostaja

Tämä ja mokapartio ovat lemppariAapojani. Koulukiusaaminen ja Isot Pojat ovat takuuaiheita!

13.15 Pari työpuhelua ja kotiintulijoiden hätistelyä

13.29 Hirvi ja hiiri

Kaksi pientä tarinaa alkulukijoille. Samastun syvällisellä tavalla hiireen - etenkin eräretkeilijänä! Kirjoittaminen on pahantuulista puuhaa, mutta aina se luonnon voittaa.

13.50 Välipalaa. Nukuttaa, ei voi antaa periksi. Siirryn kovempiin aineisiin:

14.06 Väinö ja rotta Kanarialla

Tämä oli jäänyt sarjasta lukematta. Etelän reissulle mukaan salakuljetettu rotta antaa vauhtia perhe-elämään sanan monessakin merkityksessä. Pimeässä hohtava rotta ja lehmänpierut niittaavat lopputuloksen mainion puolelle. Soitan Clashin Should I stay or should I gon muistoksi Portugalin matkasta, jolloin opin paljon inhimillisistä rotista.

16.18

Nuru ja karvamammutti, ikivanhaa WSOY:n Lasten toivekirjasto-sarjaa! Mammuttikoululle sisarvinkkausteokseksi. Hauskoja juttuja siitä, kuinka luolamies Nuru keksii vahingossa mm. kelkan ja ♥ sukat ♥. Rollareita, Brown Sugar - ei liity kirjaan, ennemminkin mielialaan.

Lukutauon aikana suoritetaan väestönhoidollisia toimenpiteitä.

17.30 Halloweentown

Harrypotter-rippausta yhdistettynä Sanomamagazineslaatuun. Auts. "Toistaiseksi Sophie oli viihtynyt erinomaisesti kesäkoulussa. Ja miksipä ei? Hän sai hengailla Stephanien ja Sylvien kanssa ja tehdä kaiket päivät makeita taikoja."

Tekee kipeää. Se kuoli käsiin. Metallican Unforgiven, KAKSI kertaa.

*välissä syömistä, pakollinen lauman kokoaminen ja suihkutus. Vähän suklaata, paljon kahvia, lukemista sohvalla, jotta Toinen lämmittää samalla varpaat.* Danzigin Mother.

21.15

Pullman: Olin rotta

Päivä on hyvä lopettaa menestykseen. Varsinainen viktoriaaninen lukuromaani, jossa kunnioitetaan niin Dickensin kuin Tuhkimonkin maailmaa. Tarina on hieno, mutta suurimman vaikutuksen teki näkökulman valinta. Mykistys. Samalla muistelin hienoja vinkkarireissuja, joissa olen nähnyt kaljun parimetrisen esittävän vakuuttavasti pientä eksynyttä poikaa. ”Olin rotta” – kuulen äänen korvissani ja tekee mieli antaa sille juustopallero pahimpaan nälkään :).

************************

Kirjavinkkarien Entressen kokoontumisajot on dokumentoitu hienosti Kirjavinkkariblogissa!

Kaikki maailman Lizziet liittykää yhteen!

2010-02-01T17:28:00.003-02:00

Jos tahdot pelästyttää kirjastolaisen, sano kovalla äänellä: "PÄÄSANAN MUUTOS!"

Suomeksi se tarkoittaa sitä, että termi, jonka mukaan kirja aakkostetaan (pyhä asia), on muuttunut, ja niin ollen kyseinen kirja on kyseisellä hetkellä hyllyssä *väärässä paikassa*.

*värinää*

Kirjastoksi se tarkoittaa suunnilleen sitä, että pääsanan ja signumin muuttumisen vuoksi niteisiin on otettava uudet info- ja selkätarrat ja ne on hyllytettävä uudelleen eri paikkaan.

Välillä muutokset ovat käsittämättömiä, ja vaikka rikkoisin ammattikunnan code of silencen, kerron silti todistaneeni yhden niteen kiertoa neljällä eri pääsanalla. Tarraa tarran päälle, kunnes muovit olivat lähes paksumpia kuin kirja.

Useimmiten muutokset ovat järjen voitto kirjastobyrokratiasta, mistä hyvä esimerkki on nykyinen nuortenosastoamme ravisteleva muutos. Etenkin tietyt hömppänuortensarjat ovat tuottaneet tuskaa kaikille niiden kanssa työskenteleville jo pitkään. Vanhaan hyvään aikaan kirjoittajat olivat ketä olivat, ja nimeksi pistettiin Carolyn Keene. Nykyisin sarjan jokaisella osalla voi olla eri kirjoittaja - ja sitä myöten jokainen sarjan kirja löytyy aivan eri paikasta hyllystä. Siitä seuraa mm. se, että kukaan ei löydä kyseisen sarjan kirjoja, jotka luonnollisesti pitää lukea tismalleen tietysssä järjestyksessä mukaanlukien ne pari spin off-sarjaa, joiden päähenkilöiden elämästä pitää tietää kaikki etukäteen, jotta juonta voi seurata edes kursorisesti.

Ei enää, huudamme me. Ison kirjaston luvalla saamme viimein tehdä sen, mitä monet meistä ovat salaa jo tehneet. Yhdistämme sarjat saman nimen alle, ja näin kaikki erään fiktiivisen kaksoiselämään elävän laulajatähden fanit löytävät kaikki kirjat hyllystä samasta paikasta. Joku uskalias voi jopa yrittää numeroida niitä ilmestymisjärjestyksen mukaan!! Nyt siis hyllynreunassa epäortodoksisesti lukeva opaste pitää paikkansa myös byrokraattisesti, ja kirjat löytää kirjastossamme muutkin kuin minä (joka alunperin vastustin tätä järkeistystä) ja hän, joka järkeistyksen lopulta ajoi läpi (kiitos).

Suurin ongelma käytännön toteutuksessa on se, että kirjoja on julmasti, ja niistä 99% on lainassa. Vietin siis tämän iltavuoron naputellen kymmeniin kirjoihin nidevarauksia *). "Reettalle tarraan, Reettalletarraan, reettalletararab,reetaraan..."

Kohta meillä on kaunis, looginen hömppyyskokoelma. Vielä kun ymmärtäisi, onko Jonas sama kuin Camp Rock ja Kolme etsivää Hitchcockia ja Mian ensimmäinen oma romaani osa Prinsessapäiväkirjoja. Toivottavasti huomenna tulee kirjastokäynnille valistunut vitos-kuutosluokka, jolta saan ensikäden tietoa.

*) nidevaraus= kirjastolaisten salainen tapa saada haluamansa kirjat käsiinsä asiakkaista piittaamatta ja heidän ylitseen jyräten. Sitä käytetään vain kokoelmanhoidollisiin tehtäviin, ei kivojen kirjojen rohmuamiseen ennen asiakkaita. Vastoin ilkeitä huhuja me todella *olemme* samassa varausjonossa asiakkaiden kanssa. Varmana.

Kirjavinkkareiden koulutuspäivä Espoossa 12.2.2010!

2010-01-26T11:54:00.001-02:00

Kirjavinkkariyhdistys järjestää jo perinteeksi muodostunut kevätseminaarinsa tällä kertaa perjantaina 12.2. Espoon Entressessä. Tällä kertaa puhutaan erityisesti vinkkauksesta käytännön tasolla. Tervetuloa kaikki mukaan. Tilaisuuteen on vapaa pääsy eikä yhdistyksen jäsenyys ole osallistumisen ehtona. Kirjavinkkariyhdistys järjestää seminaarin lopuksi yhdistyksen esittelytilaisuuden ja pitää sääntömääräisen vuosikokouksensa. Ilmoittautuminen seminaariin sähköpostitse kirjavinkkariyhdistys(at)gmail.com 5.2. mennessä.

Ohjelma

9.00-9.30 Kahvit

9.30-10.30 KuMuKi-vinkkaus. Minna Huuskonen, Antti Nieminen ja Tiina Vallo esittelevät KuMuKi -vinkkausta.

10.30-11.15 Ovatko sensuroidut sarjakuvat lapsille vaarallisia? Mitä sarjakuvaa voi suositella lapsille? Onko jotain sarjakuvaa jota lapset eivät saisi lukea? Helsingin sarjakuvafestivaalien tuottaja Otto Sinisalo puhuu sarjakuvista ja sensuurista.

11.15-12.15 Lounas. (omakustanteinen)

12.15-13.00 Kimppavinkkausta Entresseen nuorille, vinkkareina yhdistyksen hallitus. Tarjolla vinkkausta yksin ja yhdessä, 1.-9. -luokille, perinteisellä ja vapaalla tyylillä. Myös sarjakuvavinkkausta ja kimppavinkkausta. Paljon vinkkausta tarjolla!

13.00-13.30 Kahvitauko ja keskustelua kirjavinkkauksesta.

13.30-14.30 Kirjavinkkariyhdistyksen esittely + sääntömääräinen vuosikokous

14.30- Entressen esittely (alkaa heti vuosikokouksen loputtua!)

Tervetuloa kaikki kirjavinkkauksesta kiinnostuneet!!!

Kipaleet ja köntät

2010-01-20T18:11:00.004-02:00

Ei ole kovin viisasta kirjoittaa avointa blogikirjoitusta siitä, kuinka työkyvytön, väsynyt ja heikko on. Siksi minä odotinkin joitain viikkoja. Nyt voin kirjoittaa sentään suurimmalta osin imperfektissä.

Aikoinaan tuttavani suunnitteli kouluttautuvansa kirjastoalalle, koska "siellä ei ainakaan voi tulla stressiä". Niin. Jo tuolloin vastasin, kuinka ihan mistä tahansa voi tulla stressi - kyse on vain asenteesta, elämänhallinnasta ja minuudesta. Lisäksi minä elän stressistä. Jotkut se saa lamaantumaan, minulle se antaa potkua ja voimaa. Liioilla kierroksilla minua on vaikea kammeta ulos radalta. Minä en väsynyt työhön, minä väsyin siihen kaikkeen.

Maailman kaikki ihmiset voidaan jakaa kipale- ja könttä -ihmisiin. Kipaleet jaottelevat elämänsa tarkkoihin paloihin: perhe, työ, harrastukset, ystävät, rentoutuminen... Kipaleet pitävät aikatauluista, pilkuista, loogisista totuuksista ja meditoinnista.

Minä kuulun könttiin, joiden elämä on suloinen, nautinnollinen sekamelska. Kaikki liittyy kaikkeen, ruokkii toistaan innostuksella ja luo uusia kytkentöjä niin ihmisten kuin asioiden välille. Se on hyvää elämää, mutta siinä on yksi huono puoli. Kun homma alkaa jostain suunnasta karata lapasesta, se karkaa sitten kaikilta puikoilta. Niin minulle kävi.

Surun ja väsymyksen keskellä asuu suuri syyllisyys ja vielä suurempi pelko. Syyllisyyttäkin voi tuntea ihan kaikesta - kokeilkaa vaikka! Työjuttujen siirtäminen pois sairausloman alta ei ole ihan parasta terapiaa, vaikka työyhteisö olisikin tukemassa. Itsensä voi tuntea aika arvottomaksi.

Tajuan, kuinka olen siirtynyt "viikko kerrallaan" -elämästä "tunti kerrallaan" -vaiheeseen. Mikään muu ei selitä sitä, että olen haudannut kalenterini kirjapinon alle ja jättänyt kirjeitä avaamatta. Huomaan istuvani koneella ja tuijottavani tyhjää ruutua. Valitsen luettavaa, jossa ei ole ajatuksia, tunteita tai paljon sivuja. Sellaista kirjaa ei lopulta löydy. Olen lukematta. Se voisi olla kohdallani pakkohoitoon oikeuttava oire.

Lomalla on aikaa tuntea itsensä pieneksi ja hyödyttömäksi. Niin kuuluukin, sanoo tärkeä ihminen - se on hyvä tunne. Itse muistan noista päivistä pakokauhun: onko täältä tietä takaisin? Mitä, jos en koskaan enää pysty palaamaan olemaan oma itseni?

Otan paperia ja kynän, ryhdyn kirjoittamaan. Luen, luen, luen. Pakenen toisten ajatuksiin ja sukellan omiini. Huomaan välinpitämättömyyttä, tyhmyyttä, vääriä tekoja ja liikaa vaatimuksia. Karsin niitä yksitellen pysähtyen välillä tunnustelemaan, mitkä ovat tarpeeksi arvottomia poistettavaksi. Annan itselleni aikaa, rakennan kuplan, jossa mikään ei tunnu miltään ja päivämäärät eivät merkitse mitään. En suostu päättämään mitään, olen lomalla itsestäni.

Kahden viikon jälkeen avasin oven ja palasin. Pidin pari vinkkausta, hymyilin asiakkaille, hyllytin kirjoja. Vedin lapasen käteen ja se tuntuu pysyvän oikealla paikallaan. Baby steps ja solid rock.

Ristiaallokkoa

2009-12-29T06:38:00.002-02:00

Kustantajien luettelot on suurimmalta osin käyty läpi, ja tiedän koonneeni hyviä uutuuksia ensi vuodelle. Varauslista kasvaa, vinkkaussuunnitelmat pyörivät päässä. Samaan aikaan seison hyllyjen edessä ja selaan poistettavaksi kirjoja, joita kukaan ei enää lue. Kun valitsen jotain, valitsen samalla jotain pois. Sitä kutsutaan kokoelmanhoidoksi.

Onko kyse vain minusta, vai onko kuluneen vuoden aikana koko kirjastomaailmassa tapahtunut jotain mullistavaa? Olohuonekirjastot, palvelukonseptit, asiakaskäsitys, toimenkuvat.. Ymmärrän muutostarpeen, mutten ole valmis luopumaan *kirja*stosta, josta löytyy vanhoja, vähän kiertäviä nimekkeitä. Kaksnollan mahdollisuudet viettelevät pahemmin kuin seireenit. Niin monia mahdollisuuksia, joihin on otettava kantaa. Sitä kutsutaan ammattitaidoksi.

Muutama vuosi sitten löysin ammatti-identiteettini; sen, millainen minä kirjastonhoitana olen. Tein paljon ja nautin hävyttömästi joka hetkestä. Nyt se on mukavaa arkea, mutta tällä reetta-resurssilla en juurikaan enempään pysty. Minusta olisi moneksi, mutta ei yhtäaikaisesti. Jos teen jotain uutta, joudun jättämään jotain tekemättä. Sitä kutsutaan realismiksi. Tai työhyvinvoinniksi, whatever.

Tämän vuoden opetus lienee se, että kaikkea ei voi saada. Pitää punnita, harkita, tehdä valintoja. Huomaan, etten enää mieti, voisiko joku olla toisella tavalla. Nyt odotan, koska se tapahtuu. On vähän pelottavaa seisoa sillalla, joka johtaa laiturilta veneeseen. Minun on vaikea hengittää, vaikka osaan uida ihan kiitettävästi - ainakin kissaa.

Onneksi kaksi juttua kulkevat mukana aina ja joka paikkaan. Kirjasto ja jälleen yksi uusi vuosi.

"When I count my blessings and you're mine for always
We laugh beneath the covers
and count the wrinkles and the grays"
-BS-

Sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Midwinter Graces

2009-12-17T17:05:00.002-02:00

Tänä vuonna ymmärsin, miksen koskaan ole ollut jouluihminen. Joulu on sijoitettu väärään vuodenaikaan!

Kenen idea on ollut paiskata vuoden stressaavin juhlapyhä keskelle pimeyttä, kylmyyttä ja väsymystä, joka painaa lakoon sitkeimmänkin sissin? Silmät huutavat valoa, mieli lepoa ja aivot erinäisiäkin hormoneja saaden vastaukseksi kilokaupalla paperinkeräykseen raahattavia materialistiraamattuja, suursiivousvaatimuksia, neulasia paiskovan kuusen sekä ihmismassan, joka tunkeutuu pienimpäänkin jotain tauhkaa myyvään kaupantapaiseen.

Jos joulu olisi keskikesällä, siivoaisin saunan ihan mielelläni. Hymy tulisi rennosti ja kesälomarahoilla olisi kiva ostaa lahjoja läheisille. Kunnan joululahja (askelmittari!!) ei tuntuisi sarkasmin ja syyllistämisen liitolta, vaan numerot vain vilisisivät silmissä aamuyön valoisilla lenkeillä.

Tänä vuonna olen päättänyt panostaa kirjaston jouluun. Koko syksyn olen juossut, touhunnut ja istunut kokouksissa jossain ihan muualla. Nyt on aika katsastaa hyllyt ja nyppiä pois nuhjaantuneita, vanhentuneita niteitä. Tonttukoristeet ripustin jo lamppuihin roikkuen jakkaralla henkeni uhalla - viimeistä kertaa. Ensi jouluna meillä on uusi kirjasto ja uudet koristeet. Perinteisillä joulukahveilla istutaan liian ahtaasti viimeistä kertaa. Ensi jouluna meillä on kauniit tuolit ja sosiaalitila. Uusi kirjasto merkitsee monia viimeisiä kertoja, jotka minunkaltaiselleni paikkauskolliselle kissanmielelle merkitsevät samalla monia hyvästejä.

Ehkä tämä joulu on tuntunut raskaalta myös siksi, että vuoteen on mahtunut menetyksiä - niin konkreettisia kuin kuvainnollisiakin. Nyt on aika surra, vasta uuden vuoden jälkeen muistetaan, kuinka vanhasta luopuminen on uuden alku.

Jo nyt olen tavoittanut hetken ilon asiakkaan toivottaessa aidon lämpimästi hyviä joulunpyhiä. Tiedän myös, että tulee se ilta, jolloin iltamyöhään laitetaan glögiä kattilaan, jota kukaan ei muista vahtia ja vähätkin promillet kiehautetaan pois, mutta se ei haittaa. Kaivetaan piilopaikoista lahjat ja paketoidaan hihittäen sukat eri paketteihin. Istutaan hiljaa haikeannautinnollisina.

Onneksi löysin vihdoin myös joululevyn, joka on niin hyvä, etten muista sen olevan joululevy. Se on postaukseni otsikko.

Tämän levyltä löytyvän laulun välityksellä toivotan jokaiselle juuri omanlaistaan joulua. Yritetään muistaa, että kyse on lopulta välittämisestä.

Kaksin aina kaunihimpi (tai ainaskin kivempi)

2009-12-06T19:04:00.005-02:00

Tätä postausta ei voi käyttää lukematta ohjetta. (Ja nyt puolet miehistä lopetti lukemisen). Kirjoitus on blogattu yhdessä Markku Kestin kanssa kahdessa eri blogissa - Antitädissä ja Kirjavinkkariblogissa. Seuraamalla kappaleiden lopuissa olevia linkkejä pääset katsomaan, mitä meille todellisuudessa tapahtui. Tai mitä mieltä me siitä olimme. Jos eksyt, palaa takaisin lähtöruutuun ja syö joulutorttu.

Kaikki alkoi tästä...

***********************************************************

Ensimmäinen tunnustus: en kestä Lauri Tähkää ja vain osa siitä johtuu kateudesta. Olen aina halunnut osata nostaa kulmakarvojani toispuoleisesti. Toisaalta eräitä huippukeikkojani on ollut Klamydia päivää ennen koulun joulujuhlia kasikytluvun lopussa. On siis sopivaa, että reissu vei Pohjanmaalle, Kauhavalle.

Istuin Tampereen rautatieasemalla, join kahvia ja jännitin, ehtiikö Markku junaan. Olen istunut syksyn aikana junissa niin paljon yksin, että jännitti oikeasti. Turhaan pelkäsin – olin juuri aloittamassa elämäni sosiaalisinta junamatkaa. Missä Markku viipyy...?

2009-12-06T18:59:00.000-02:00

Matkalle pakataan aina mukaan sukka. Tällä kertaa siitä innostui konduktööri, joka puhui sujuvasti lankaa. Siitä juttu etenikin nopeasti siihen, missä villasukkia käytetään. Nukkuessa. Sängyssä. Alasti. Siis konduktööri. Ai että liikaa informaatiota? No niin Markkukin väitti…

Seuraavaksi vaunuun horjahteli kaunis nainen, joka kysyi Markulta apua.

2009-12-06T18:45:00.008-02:00

Markku on jälleen kerran oikeassa. Luoja varjelkoon Antitätiä hyppäämästä eläkkeellä esittelemässä omia fakkiutuneita mielipiteitään, kalkkeutuneita verisuoniaan ja dementoituneita vinkkauksiaan entisessä työpaikassaan. Tuli hyvä mieli nuorisosta, ja rouvakin lienee jo saanut panttivanki-laukkunsa Helsingin asemalta.

Kauhavalle päästyämme pinkaistiin suoraan kirjastoon, jossa seuraavan päivän keikkakirjojen järjestelyssä hupsahti kaksi tuntia, teetä ja kurkistus kirjastoautoon.

Hyllystä löytyi sarjiksia, joita katsellessa tiedän ainakin kahden raavaan miehen itkevän:

Nuoret olivat itse tehneet opasteet osastolle:

Avaran lastenosaston koristeena on Kirsti Rantasen Langanlento, joka on kunnianosoitus alueen naisille ja tekstiilityölle:

Kirjastosali on kaunis, ja ihastuin erityisesti viihtyisään lukuparveen:

Raamikas mies:

Hysteerishenkisesti heittelimme kirjoja toisillemme, tappelimme Supermarsuista ja jaoimme kiltisti Väinöt ja rotat sekä Kalsarit (Kapteeni). Onneksi olimme saaneet paikallisoppaaksi johtajan ja hänen autonsa, sillä kirjakasseja oli jälleen *muutama*. Ihan ilman skandaalia reissu ei kuitenkaan sujunut, kuten Markku kertoo…

2009-12-06T18:31:00.004-02:00

Rrrrrakastan hotelliaamiaisia. Kotona keitän kahvia, hotellissa tuhoan prinssinnakkivaltakunnan ja puolet munakokkelista. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle.

Kahteen päivään kuului viitos-kuutosten kauhuvinkkausta (Huone 13, Siskoni, vampyyri, Coraline ja Kauhukartanot vetävät joka puolella Suomenniemeä…) sekä kolmos-nelkkuja, joiden kohdalla testattiin Markun unien ennustuskyky. Minusta en ollut yhtään ilkeä tai pelottava, mutta ehkä todistajalla on asiasta jotain sanottavaa – hän nimittäin vietti aikaansa pienten palleroisten kanssa.

Olen onnenvinkkari, sillä tänäkin syksynä olen päässyt tekemään töitä kavereiden kanssa. Karjalaisen Matin kanssa kesytettiin teinejä ja nyt Markun kanssa villittiin lapsosia! Vakiintuneet draama(queen)-elkeet löytyivät kuin itsestään Markun silitellessä hämmästyttävästi villalankakerältä näyttävää Supermarsua (joka puri virkkuukoukulla muutamaa uteliasta) ja roomalaisen sotapäällikön jakaessa ankaria rangaistuksiaan. Idea kokonaisesta dramatisoidusta vinkkaustunnista jäi elämään… Tosin en tahtoisi aina olla ruma tuomari tai karvainen apina, mutta luonneroolit tuntuvat lankeavan allekirjoittaneelle, vaikka evidenssiä on darwinismistakin:

*kröhm* Tästä ei ollakaan puhuttu, Markku???

2009-12-06T18:14:00.007-02:00

Viimeisenä iltapäivänä otettiin kohteeksi teinit. Sydämen muotoinen rasia ja Vampyyrin palvelija vievät hurjille urille, josta palattiin maistelemaan Edwardin huulia. Välissä oksennettiin Kirkon piru luokan roskikseen ja lopuksi leveiltiin Mersulla. Markku oli niiiiin söpö vinkatessaan Ilki ihanaa ja Sala kavalaa. Jos et ole nähnyt Kirjavinkkariyhdistyksen puheenjohtajan puhumassa rakkautta… eh, niin. Vastavuoroisesti vinkkasin Coraline-sarjakuvan, vaikka tunsinkin tallovani kovin isoja varpaita sitä tehdessäni, enkä ollut edes kovin hääppöinen. Nyt voin kuitenkin ylpeillä tehneeni senkin! Minusta erityisen ilki ihanaa oli myös se, että rankan päivän jälkeen sain syödä kaksi (2) joulutorttua.

Kauhavalla tuli tutustuttua myös paikalliseen kulttuuriin. Hotellin Route 66 – henkinen baari tarjoili tuoremehua irvailematta, ja aina avuliaat kirjastonhoitajat pääsivät vinkkaamaan myös jukeboxin käyttöä. Lopputuloksena – yllätys yllätys – Lauri Tähkää sekä Frederikin hittisikermä, josta löytyi myös Antitädin lempibiisi. Ainakin Markun sanoituksella. Ei varmasti koskaan löydy youtuubista.

Puukkomuseo oli kirjaston yhteydessä, ja se hätkähdytti. Lähinnä kauneudellaan ja taituruudellaan, mutta tämä veti hiljaiseksi monella tasolla:

Onneksi löytyi myös kutistettu versio edeltävästä:

Koska olen sivistymätön moukka, kerron tässä kuvassa olevan jonkin sortin lentokoneen. Kuva on omistettu Lukonmäen Punaiselle paronille, ja sitä ottaessa oli *kylmä*.

Koska en ole sivistymätön moukka, menin kylmine käsineni Kauhavan Kangas-Aittaan ja ostin ihanaa villalankaa ja hahtuvaa. *bliss*

Minulla oli hauska matka – niin työllisesti kuin muutenkin. Jättisuuret kiitokset Kauhavan eri kirjastojen henkilökunnalle, jotka olivat jälleen tehneet suurimman työn: aikataulut pitivät, kirjavuoret oli kerätty valmiiksi, kuljetukset sujuivat, seuranpidosta kymppiplus. Lopuksi markkuhali, sillä vain harvojen kanssa tämä olisi näin hauskaa. Kiits.

FinkkuJunkku 2009

2009-11-25T07:15:00.022-02:00

Se on tehty! Meillä on uusi Finlandia Junior.

Lyhyt kuvareportaasi bileistä, joissa oli hyvää ruokaa, fiksuja puheita ja julkkiksia. Ja Antitäti, joka ei juorua... "Kasvoiltani ei voi lukea mitään", kuten kaikki uteliaat ystäväni ovat joutuneet toteamaan raatiajoilta lähtien.

Tässä ne kaikki ovat. Niin mielettömän kauniita, omanlaisiaan. Esittelyt kirjoista löytyvät täältä, ja ansiokas varjolista löytyy Rouva Huun Lastenkirjahylly-blogista

Siiri Enoranta, joka oli ehdokkaana teoksellaan Omenmean vallanhaltija. Arvosteluja mm. täällä ja täällä.

Mari Kujanpää ja kuvittaja Aino-Maija Metsola - vielä ehdokkaina.

Antti Halmen Metalliveljet oli myös mukana.

Kirjasäätiön hallituksen puheenvuoron piti Anneli Ketonen, joka muistutti lapsien ja kirjojen ja lastenkirjojen tärkeydestä.

Suomen Kustannusyhdistyksen Sakari Laiho toivotti meidät tervetulleiksi. Tästä Finlandia-myllerrys vasta alkaa!

Signmark oli vaan niin hyvä. Luonnollinen, hauska, koskettava, suloinen ja fiksu. Puhetta voi kuunnella vaikkapa täällä.

Signmark puhui niiiiin tärkeistä asioista.

Palkinnon julkistaminen! Minä ja Muro on surullinen, tärkeä ja upea kirja. Vinkkarina suositelen sitä luettavaksi aikuisen kanssa yhdessä! Arvisteluja täältä ja täältä.

Yhteisposeeraus: Signmark, Mari Kujanpää ja Aino-Maija Metsola.

Voittaja Mari Kujanpään kiitospuhe: "Muro olisi varmasti kotonaan tässä tilaisuudessa, ja lupaisi heti tulla osallistumaan Uutisvuotoon ja Reikä seinässä - ohjelmaan, vaikka kukaan ei pyytäisikään. Lauha katselisi vähän ujompana kengänkärkiään."
Ja voittaja on kirjastonjohtajana Oripäässä :).

Kuvittaja Aino-Maija Metsola kiitti ennen kaikkea kirjailija Kujanpäätä hyvästä tekstistä!

Kirjailija Raili Mikkanen oli yleisössä. Harmittaa, että unohdin kaiken jännityksen keskellä kehua Myrkkypuun marjoja, joka on kulkenut useassa historiallisessa kirjavinkkauksessa mukana, ja menee aina käsistä.

Kirjailija Tuula Korolainen oli myös mukana, ja hänelle en ehtinyt kehua runokirjaa Mikä onni, 6 B. Hurja, liikuttava ja hauska. Olen valinnut muutaman runon ja pyytänyt oppilaita miettimään, onko heidän koulussaan joku, joka voisi kirjoittaa kyseisellä tavalla. Kiusaamis-runo hätkähdyttää tosissaan!

Vielä viimeinen poseerauskuva vain minulle ja teille.

Jättisuuret onnittelut voittajalle!

Brothers in arms

2009-11-21T14:58:00.003-02:00

Sinä vietät todennäköisesti enemmän päivittäistä hereilläoloaikaa työkaverisi kuin puolisosi kanssa. Jos et satu katsomaan kaikkia öitä Buffy, vampyyrintappajia hänen kanssaan neuloen samalla sukkia.

Minusta puhe siitä, että naisvaltaiset työpaikat ovat riitaisia, on täyttä potaskaa. En jaksa kuunnella yhtään "kanala"-vertauksia tai sitä, kuinka "muutama mies tekee työpaikalle hyvää" :O. Minusta työpaikalla on persoonia, jotka tulevat vaihtelevasti keskenään toimeen - sukupuolesta riippumatta.

Itse asiassa minusta on hämmästyttävää, kuinka hyvin ne persoonat keskimäärin tulevat toimeen. Ajatelkaa, monta kymmentäkin totaali-randomilla valittua ihmistä isketään samaan suljettuun paikkaan toteuttamaan omilla avuillaan yhteistä päämäärää. Kuulostaa ihan tunnetulta formaattiohjelmalta, jonka persoonat eivät pärjää yhtään niin hyvin...

Olen huomannut, että omaan monia erilaisia työyhteisöjä siitä jokapäiväisestä aina virtuaaliseen saakka. Niistä koostuu minun paikkani, tukiverkkoni, ideamyllyni, velvollisuuteni ja työnkuvani.

Jokapäiväinen työpaikka on vähän kuin koti, vaikka se pelottavalta kuulostaakin. Siellä minun ei tarvitse olla mitään, jos en halua. Ei tarvitse aina jaksaa. Toisaalta siellä saa pyörremyrskyillä ja vouhottaa niin paljon, kuin sielu sietää. Saa puhua vaikeistakin asioista ja saa aina tukea. Halin. Vapautta ja vastuuta, mahdollisuus kokeilla ja epäonnistua - sekä aina ihminen, joka puolustaisi, jos tulisi tarvis.

Koska olen ainoa lastenkirjastoihminen työpaikallani, tarvitsen siihen välillä tiedollista tai henkistä erikoistukea. Onneksi lähikuntien kirjastoista ja netistä löytyy instant-apua oikeastaan tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja verkostoituminen lisääntyy selvästi koko ajan. On mukavaa päästä vaikuttamaan isoihinkin asioihin.

Hirmuisen tärkeä työkanava on nykyisin Facebook sähköpostin ohella. Siellä kaveripiiriini kuuluu paljonpaljon kirjastolaisia ympäri maata, ja yhteydenpito on helppoa. Moniin pikkukysymyksiin saa vastauksen minuuteissa, ja suuriakin projekteja pystyy suunnittelemaan vähällä vaivalla.

Erityisesti vinkkarityössä olisin hukassa ilman toisia vinkkareita. Ideoita, kirjasuosituksia ja vertaistukea yhdistettynä huonoon huumoriin ja ystävyyteen. On vaikea kuvitella elämää - saatika työtä - ilman tätä porukkaa!

Otsikko on pyörinyt biisinä päässäni jo pitkään.

Tiedän, että on toisenlaisiakin työpaikkoja ja ihmisiä. Kaikilla ei ole yhtä hyvä. Siitäkin saa puhua.

Kirjallisuutta - WTF?

2009-11-18T19:12:00.017-02:00

Pirkkalan yläkouluviikon suunnittelu alkoi lääninhallituksen teinikielentaitojen ja sopivaisuusrajojen testaamisella. Kirjallisuutta - WTF? sisältö oli helppo ideoida, mutta nimien keksiminen on aina yhtä tuskaista.

Yksi varsinainen kokous äidinkielenopettajien kanssa, parikymmentä sähköpostia ja aika paljon näkymätöntä työtä kulissien takana. Yllätyn aina yhtä paljon, kuinka yksinkertaista isonkin tapahtuman järjestäminen on, kun kemiat kohtaavat ja homma toimii. Opettajat olivat tehneet mielettömän hyvät järjestelyt - luokkavaihdoksia, ryhmien kokoamista, aikataulumuutoksia jne. Yllättävän tärkeää on myös infon vaihtaminen ja sen kommentoiminen ajoissa. Tämä vain toimi niin, että melkein itketti ilosta :).

Sikainfluenssa oli odottamaton vieras kirjallisuusviikolla, mutta sekin hoideltiin siinä sivussa.

Tässä kuvarapo yläkoulun kirjallisuusviikosta:

Maanantai ja tiistai:

Vinkkausta, vinkkausta ja vinkkausta. Mats Wahlin Näkymätön, Stefan Nymanin Anna online ja Collinsin Nälkäpeli herättivät ansaittua huomiota Parkkolan Usvan ja Rannelan Terhin kirjojen ohella. Luokka oli koristeltu söpöisesti:

Tiistaina vinkattiin pääkirjaston kässärissä, mikä oli epämukavaa, ahdasta, hapetonta, innostavaa ja käytännöllistä. Paljon meni lainaan suoraan käsistä, ja muita käytiin kyselemässä jälkeenpäin. Apuna vinkkauksessa Karjalaisen Matti, jonka Silta-vinkkaus jäi pyörimään päähän.

Keskiviikkona nähtiin julkkiksia!

Nopsat aamukahvit Mike Pohjolan ja Rannelan Terhin kanssa, nuotit selviksi ja menoks.

Julkaisuja kertyi aikamoinen määrä, mikä aiheutti tiukan keskustelun siitä, kumman kirjat näkyy paremmin :). Muutenkin parivaljakon huumori toimi moitteetta raskaan päivän loppuun asti.

Poseerausta koululehdelle ja Antitädille. Olimme juuri kuulleet Muumimaailman synnystä, kustannustoimittajien mielipiteistä, kulttuuripolitiikasta, mielenterveysongelmista ja tietysti kirjoista monta mielenkiintoista juttua. Yleisöstä epäiltiinkin, että Mike ja Terhi ovat treenanneet yhteisesiintymistä jo etukäteen - niin leppoisalla jutustelulla päivä meni.

Potrettikuva :).

Torstai toi mukanaan improvisatiopajan, jota vetämään buukattiin näyttelijä Pasi Sarikoski...

...joka näytteli aamulla jännittynyttä aika vakuuttavasti. Palkkaisin!

Vähän tuntumaa työtiloihin, ryhmä sisään ja siitä alkoi vauhti! "Me ollaan Tehotytöt!" oli ekan ryhmän motto. Välillä oltiin ihan bussipysäkillä, mutta siitäkin selvittiin...

Autiolta saarelta pelastuttiin rakentamalla vessan kahvasta lentokone, ja kiukkuinen mummo osoittautui jättiläisen nuijaksi. Draamaharjoituksessa naapurin lapsen isä olikin päähenkilön oikean vauvan teininaapurin... eiku... öh??

Perjantaina koulussa oli väripäivä - kaikille kunnon piristystä!

Opettaja-sankareiden sukat menivät somasti sävy sävyyn!

Lukumaraton kiinnosti - niin Harry Potter kuin Muumitkin

Vielä kolme tuntia vinkkausta ja pikku-Mörkö äikänluokan seinällä hankki itselleen apua:

Rankka ja antoisa viikko. Tätä ennen olen epäillyt, että aineenopettajien on vaikea järjestää mitään suurempaa isossa yläkoulussa, kurssien puitteissa. Kukkua kanssa!
Tämä tehdään uudestaan :).

Kun palasin maanantaina kentältä sisätöihin, oli vähän haikea olo. Kirjastotarkkuus ei ole vinkkauseläytymisten jälkeen parhaimmillaan, ja etenkin pikkuasiat unohtuvat helposti. "Rintamalla" mennään sillä, mikä toimii - ei jokaisen muotokiemuran mukaan.

Nyt, keskiviikkona olen jo vaihtanut henkiset armyhousut sitäkin henkisempään jakkupukuun ja kesyyntynyt. Huomenna ehkä joku uskaltaa jo silittää?

Reppu ja reissunainen

2009-11-07T17:19:00.018-02:00

Elämä on välillä tuplanopeudella kulkeva seikkailu. Noin viikon aikana olen vinkannut Keravalla ja Siilinjärvellä, viimeistellyt Pirkkalan yläkoulun kirjallisuusviikon, valinnut lastenkalusteita Uuteen Kirjastoon ja ollut julkistamassa FinkkuJunkku-listaa.

Tässä kooste kaikesta:

Yhytin Keravalla Dynaamisen Duon, joka saapui rankalta, mutta ilmeisen riemukkaalta pohjoisenkiertueeltaan.

Kirjastossa oltiin varustauduttu hyvin: oma kauhunurkkani oli kovin kutsuva.

Sitten vain vinkkarit kuntoon ja show pyörimään:

Ihastuin kovasti "lukumatotuoliin". En pysty kulkemaan missään kirjastossa ilman kameraa ja merkkailematta henkisesti "tykkään"-lappuja kaikkiin juttuihin, joita Uudessa Kirjastossamme voitaisiin käyttää.

Tähän rakastuin ensisilmäyksellä:

Örkin sisällä on tietokoneen keskusyksikkö, ja *minä tulen löytämään* jonkun tuunarin, joka meidän lastenkoneemme noin örkittää! (Yhteydenotot minulle)

Päivä oli mukavan menevä, toimittajakin kävi paikalla ja mainitsi jutussaan ystävällisesti myös Markun ja Matin ;)...

Seuraavana aamuna hyppäsin junaan Aamunkoi mukanani, ja matkasin Siilinjärvelle. Orivedellä Bella laajensi elämäänsä, Pieksämäellä vaatteet eivät enää mahtuneet päälle ja Kuopiossa otettiin hampaat avuksi. Häkellyttävää.

Siilinjärven kirjasto oli kaunis ja selkeä, fiksusti uudistettu - ja taas kuvasin.

Lastenosaston "Laikku" kaksosvauvoineen oli aikas söpö.

Varsinainen vinkkaus tapahtui nuorisotalolla, jonne henkilökunta ja vapaa-ehtoiset olivat tulleet jo aamulla lavastamaan kauhujen taloa. Ja sen huomasi. Aivan mielettömän hirvittävä paikka - täydellisen hyvällä tavalla!! Valitettavasti kameran salama tahtoi pilata kaikki synkät kuvat, joten tässä vain muutama esimerkki karmeudesta:

Kirjastonjohtaja ja lastenkirjastonhoitaja :).

Vinkkaus oli "nuokkutyylinen" - paljon menoa, puhelimia, hässäkkää. Toivottavasti kirjanäyttely ja -listat saivat lopulta lainaajatkin liikkeelle.

Minä lopetin iltani herkulliseen kauhuleivokseen:

Finlandia Junior - ehdokkaat olivat kuulemma yllättäviä. Hmmmm... Koska ne eivät sitä olisi? Keskustelua asiasta on käyty, ja varjolista löytyy ainakin Rouva Huulta.

Nautin tilaisuudesta, kirjailijoiden jännityksestä ja ilosta, toimittajien kiinnostuksesta ja juhlista. Minnan puhe oli rohkea ja kantaaottava.

Kiitos kaikille, jotka ovat pitäneet minusta huolta tänä aikana - toivottavasti minusta on ollut iloa teille.

Kiss and tell

2009-10-30T03:04:00.001-02:00

Julkisuuden henkilöt varjelevat yksityisyyttään neuroottisen tarkasti, kunnes uhka siitä, ettei kukaan ole kiinnostunut heidän yksityisyydestään, kasvaa liian suureksi. Silloin he etsivät läheisen ja luotettavan henkilön, jonka kautta voi helposti vuotaa medialle kohu-uutiset.

Tällä kertaa luvassa siis suuria paljastuksia Antitädin Finlandia Jr -elämästä! Koska omaa napaa läheisempää on vaikea löytää, pussaan sitä ja kirjoitan juttuni itse.

Kun olin ollut Finlandia Junior –raadissa viikon, se sai rakkaan lempinimen. Olen käynyt säännöllisesti FinkkuJunkku –kokouksissa. Olen lukenut puolen vuoden sisällä puolentoista sataa kirjaa. Olen juonut kahvia, edustanut vähän, salaillut paljon, nauttinut, miettinyt, arvioinut ja angstannut.

Yllätyin suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden monitasoisuudesta ja -puolisuudesta, jonka huomatakseen on luettava oikeasti lähes koko vuoden tuotanto läpi. Joukosta löytyi uskomattomia helmiä, joihin en olisi muuten tarttunut. Nyt tuntuu pahalta laskea käsien läpi yhtään teosta tutustumatta siihen lähemmin. Koska kirjastoon hankitaan useampi tuhat kirjaa vuodessa, tämä aiheuttaa pieniä ajankäytöllisiä ongelmia.

Hämmästyin sitä, kuinka erilainen voi olla ”hyvä kirja” ja ”hyvä vinkkauskirja”. Usein nuo ovat synonyymeja, mutta eivät läheskään aina. Jo aiemmin olen huomannut, että olen huono vinkkaamaan kovin rakkaita kirjoja. Lähden niihin mukaan niin syvästi, että pateettisesti julistava tai itkua tyrskivä vinkkari lähinnä pelottaa yleisöään.

Olen kuullut epäilyksiä siitä, että osa kirjoista jaetaan helmiin ja sikoihin kannen, kirjailijan tai jonkun muun toissijaisen ominaisuuden perusteella. Kuulemma näitä raukkoja ei edes avata alustavan tuomion jälkeen. Se ei ole totta. Kirjat on luettu koko raadin toimesta. Jokainen teos on tämän raadin silmissä tullut arvioiduksi omana itsenään.

Raadista puheenollen, se on ollut hieno. Itse asiassa mainio. Huumorintajuinen, levoton, älykäs ja lopulta yksimielinen. Kenestäkään ei ole tullut verta. Jokainen on joutunut perustelemaan itsensä näännyksiin ja muuttamaan mielipiteitänsä. Kiitos Minnalle ja Katille, jotka ovat tehneet minusta suvaitsevaisemman lukijan. Kiitos Sakarille, joka jaksoi hienosti pitkätkin kokoukset. Ja anteeksi, kun paljastimme iltasatukirjan loppuratkaisun. Kiitos Fiina-Neuleen myyjille, jotka palvelivat hienosti sukkalankaostoksillani joka ikisellä Helsingin matkallani. (Toivottavasti en saa koskaan mitään palkintoa, jossa pääsen pitämään puhetta…)

Eräs asia ravisteli kuitenkin kaikkein syvimmältä. Kirjastolaisena ja kirjallisuudessa elävänä ihmisenä olen tiennyt aina, että jokaiselle kirjalle on lukijansa ja jokaiselle lukijalle kirjansa. Nyt lukumaailmaani järkytti uusi kokemus. Jotkut kirjat koskettavat kaikkia.

En ole vielä osannut jäsentää, mistä se kertoo. Osaselitys löytynee itse kirjallisuudesta: jotkut tekstit ovat niin voimakkaita, että ne vaikuttavat kaikkiin, jotka niiden äärelle pysähtyvät. Suuremman syyn toivon löytyvän ihmisistä itsestään. Toivon, että meissä kaikissa on niin paljon samaa - yhteistä ja jaettua ihmisyyttä - että koskettamalla sitä meissä syntyy jotain hyvää.

Haluan ajatella, että olemme osanneet valita ehdokkaiksi kirjoja, jotka kasvattavat tätä yhteisyyttä.

ps. Ai että mitkä kirjat ovat ehdolla? Lupaan kertoa 3.11. Siihen asti saatte tyytyä pusuun. *smack*

Kukkahattu päässä

2009-10-13T17:56:00.003-02:00

Olen yksisilmäinen nilviö, joka kutsuu itseään lastenkirjastonhoitajaksi ja sanoo nyt monia ajatuksia, joita vapaan maailman vapaan tiedon edustaja ei saisi sanoa.

Tämä selvisi minulle muutama viikko sitten, kun sain käsiini Erlend Loen Kurttilan. Koska sen kansi on sairaalloisen näköinen, innostuin siitä heti. Sairaalloinen, kalvakas ja tappisilmäinen ovat näet nilviöiden fanilistalla korkealla, viikset enemmän Antitädin mieleen.

Selasin kirjaa, ja osuin kymmeneen typerään, vastenmieliseen ja ahdistavaan kohtaan. En lukenut loppuun (mutta aion sen tehdä, koska nilviöillä on kuitenkin yksi jalka, jolla ne nilkuttavat kohti moraalista oikeudenmukaisuutta), sillä häiriinnyin niin kovasti. Sitten häiriinnyin siitä, että häiriinnyin.

En ole koskaan uskonut olevani se ainoa kirjastomaailman Objektiivinen Portinvartija, mutta yritän huomioida subjektiivisuuteni ja käyttää sitä välillä jopa hyväksi. Huomaan, että usein kokoelmassani ovat yliedustettuina teemat, joista en tiedä juuri mitään. Oma tiedottomuuteni johtaa siihen, etten osaa arvioida teoksia tarpeeksi ja otan varmuuden vuoksi hyllyyn kaikenkarvaisia nimekkeitä. Omat kiinnostuksenkohteeni näkyvät varmasti kirjastossani, mutta niistä hankituille teoksille on muitakin syitä kuin vain aihepiiri. Ne ovat alallaan hyviä.

Mutta siis Kurttila. Pitkällisen pohdiskelun jälkeen (joka koski alkoholia, sukupuolisuutta, hierarkioita, kielellisyyttä, absurdismia jne. etc. laadidaa) on pakko myöntää, että eniten häiritsi uskonnon pilkkaaminen.

Auts. Juhannustansseissa ei olisi Antitätiä haettu, korkeintaan salama iskenyt ja lujaa.

Olen pyöritellyt asiaa ja saanut hienoja vastalauseita ja -analyyseja tuttavilta (kiitos Markku ja Jukka!). Silti minua häiritsee.

Ei j/Jumalanpilkka, vaan uskonnonpilkka. Ensin siis "uskonto"

Rehellisesti voin sanoa, että minkä tahansa uskonnon/uskonnottomuuden tai sitä harjoittavien ihmisten pilkkaaminen lastenkirjassa ei minusta ole hyvä juttu. Ajattelen suunnilleen niin, että ihmisen elämänkatsomus on kaiken moraalin, etiikan, itsestä ja toisista välittämisen sekä edes jollain tavalla hyvän elämän ehto. Ilman jäsentynyttä käsitystä siitä, mikä minä olen maailmassa ja miten maailma on minulle on vaikeaa olla olemassa. Mitä useammista uskonnoista, uskomusjärjestelmistä, ideologioista ja aatteista lapsi saa tietoa, sitä vapaampi hän on oman yhdistelmänsä niistä muodostamaan.

Seuraavaksi "pilkka". Parodia ja satiiri syntyvät molemmat suhteessa johonkin jo-olevaan, jonka lukija tunnistaa. Raakasti erotellen minulle parodia on useimmiten tekstien välistä leikkiä - humoristista, leikkisääkin ilkeydessään. Satiiri on enemmän yhteiskunnallista ja kritiikki muutoshakuisempaa: todellisempaa, julmempaa.

Kumpaakaan lukija ei voi ymmärtää, jos hänellä ei ole tietoa siitä, mihin kyseiset kirjallisuuden keinot/lajit viittaavat. Loru Sorbusten Herrasta ei aukea täysin ilman Tolkienia ja Gulliverin matkat voidaan typistää (ja typistetäänkin) hassuksi lastentarinaksi Lilliputtien maasta unohtaen teoksen toinen ja kolmas osa, Swiftin rankka kritiikki ja ihmisviha.

Lapset eivät ole tyhmiä, mutta kulttuuristen tekstien ja erilaisten koodien lukemiseen heillä ei ole vielä ollut montaa vuotta aikaa. Kirjallisuus menettää paljon, jos se hyppää suoraan kakkosvaiheen muunnoksiin jättämättä tilaa ykkösvaiheen tutustumiseen, opettelemiseen ja miettimiseen. Minusta on lisäksi väärin lähteä rikkomaan sellaista, mitä ei ole vielä kunnolla muodostunutkaan.

Tunnen itseni nilviöksi, koska en tahdo pistää Kurttilaa lastenhyllyyn muun Loen Kurt-sarjan jatkoksi. Tunnen itseni kukkahattuiseksi nilviöksi. Ilmeisesti myös BTJ:n luetteloija on joutunut taistelemaan itsensä kanssa, sillä Kurttila on ensimmäinen "nuortenkirjaksi" asiasanoitettu kirja muiden Kurtien perässä. Piilotanko sen siis nuorten hyllyyn?

Loppukaneetiksi sanon vielä, että aikuisten puolella tämä ongelma ei olisi tullut mieleenikään. Se puolestaan kertonee paljon minun lapsikäsityksestäni, ajatuksistani kirjastonhoitajuudesta ja kaikesta muusta, mitä käsitelläkseni joudun varaamaan todennäköisesti ajan työterveyslääkäriltä.

Kun Loen tarkoitus on epäilemättä herättää ajatuksia, se kyllä onnistui :).

Salla Simukan arvostelu Hesarista löytyy täältä.

Kuka pelkää kirjastolaista?

2009-09-30T07:38:00.004-02:00

Taisin kertoa jo aiemmin, kuinka uravalintani koki kolauksen läheisen kymppivuotiaan tunnustettua, että olin hänestä pelottava.

Eilen kuutosluokan kirjastokäynnillä ahdistuin lisää. Komea kuoro veisasi moniäänisesti, kuinka kirjastokorttia ei kannata hankkia, koska se maksaa kaksi euroa (kadonneen kortin tilalle otettuna) ja yläkoulusta ei kuitenkaan käydä kirjastossa.

Argh. Valistin heitä ääni täristen seiskaluokan opetuksista, kasiluokan genrekirjallisuuskurssista sekä lukuisista esitelmistä, johon tarvitaan niin tieto- kuin kaunokirjallisuutta. Kaksi euroa on pieni hinta siitä, että ei tarvitse tulla joka kerta vanhempien kanssa lainaamaan.

Samalla vierailulla yksi nuorison edustaja kertoi, että kirjastossa on töissä pelottavia ihmisiä, jotka huutavat ja aukovat päätään.

Tuli heti katu-uskottava olo.

Sitten tuli syyllisyys, ja menin uudelleen keskustelemaan "säikähtäneen" teinixin kanssa. Ennemminkin kyse oli informaatiokatkosta ja siitä, että määräily ei ole mukavaa. Ihmiseksi, joka kutsuu itseään aikuiseksi, minä siedän määräilyä hyvin minimaalisen määrän. Ainakin, jollei sille ole älykkäitä perusteluja - tai edes yritystä perustella. Auktoriteetin on tultava jostain muusta kuin kovasta äänestä, korkeammasta iästä, yleisestä nokkimisjärjestyksestä tai suuremmasta koosta.

Tässä on kuitenkin ongelma. Kun lapsia/opossumeja(TM)/kakruja tulee kirjastoon 25 yhtä aikaa ja jokaisella on palautettavaa, lainattavaa, uusittavaa, kysyttävää, kerrottavaa, tiskin takana olevalla ihmisellä on edelleen vain kaksi kättä ja korvaa. Suita on vain yksi. Usein pienempää ääntä pyydetään luokkalliselta lapsia vain äärimmäisen kovalla äänellä. Se voi kuulostaa kurjalta. Sääntöjä on pakko olla ja niitä pitää noudattaa, jotta kaikki selviävät yhtenä kappaleena kirjastosta ulos.

Vaikka koulujen luokkakäynnit ovat ihania ja mahdollistavat kaikkien oppilaiden tutustumisen kirjastoon, kutsun erikoispalvelua tarvitsevat mieluummin paikalle yksin - tai jos pelottaa, kaverin kanssa. Silloin saa lainata devareita ja levyjä, joita opettajat eivät välttämättä tahdo kouluun pyörimään, eikä ylärajaa lainausmäärille ole. Ehdin panostaa enemmän, enkä huuda vaikka mikä olisi.

Kuinkahan monta pientä olen traumatisoinut "kantavalla äänelläni"? BTJ kerännee suomalaisten kirjastokokemuksia jälleen muutaman kymmenen vuoden päästä. Toivon, ettei hakemistossa ole Pirkkalalle omaa mustaa pistettään...

Kuva täältä.

Hengissä

2009-09-24T14:33:00.004-02:00

Syyspäiväntasaus kolahtaa joka vuosi, ja sen yli pitää taistella verisin sormenpäin. Talvi ei ole minun vuodenaikani ja sen odotus vielä pahempaa kuin siinä eläminen.

Näinä päivinä kirjastotyökin tuntuu raskaalta. Kun on monimutkainen olo, ei tee mieli järjestää aakkosia. Jos haluaa itse piiloutua, ei tahdo asettaa mitään esille tai helposti saatavaksi. Välillä on vaikeaa hymyillä. Pienet asiat painavat paljon, ihmiset ovat liian monimutkaisia.

Kotona keskityn lakritsiin, sukkalankaan ja pateettisen musiikin luukuttamiseen. Ehkä välillä on päästettävä irti ja katsottava hetki elämäänsä vähän kauempaa.

Tänään minut pelasti ykkösluokka, joka pelmahti sisään kirjaston ovesta uudet sormikkaat käsissään, lämpöisinä ja riiviömäisinä. Dinosauruksia, kalakirjoja, sarjiksia. Topakoita ilmeitä ja keskittymistä, iloa omasta elämästä.

Ja koska uskon, ettei kukaan uskalla kiusata kitisevää kirjastonhoitajaa, linkitän otsikon ja tunnustan salaisen paheeni.

Suojelius

2009-09-11T12:20:00.004-02:00

Turhan ikävä tapaus sattui turhan läheiselle tyypille. Se mullisti käsityksen turvallisuudesta, hyvyydestä ja maailmasta noin ylipäätään kivana paikkana ainakin hetkeksi. Samalla se sai miettimään kirjastoakin uudella tavalla.

Kirjasto voi joskus olla turva.

Kirjasto ei ole iltapäivähoitopaikka tai poliisiasema, mutta kirjastoon pääsee jokainen. Meille voi tulla turvallisin mielin. Jos ei riivelöi, saa lukea, istua ja lorvailla vaikka tuntikausia rauhassa. Meillä ei tarvitse ostaa mitään. Mikään ei maksa mitään. Meidän huomioitamme ei tarvitse ansaita rahalla.

Kirjastossa on aina joku iso paikalla. Meiltä löytyy aina aikuinen, joka lataa puhelimen, hakee laastarin sormeen, soittaa vanhemmille, kun avain on hukkunut tai menee väliin, kun isot kiusaa. Me kuuntelemme lapsen juttuja ja vastaamme kysymyksiin. Olemme yhteydessä kouluun ja vanhempiin tarpeen tullen. Etsimme kirjoja marsuista tai Titanicista. Poistamme tyhmät taustakuvat, käynnistämme jumitetut koneet uudestaan ja pistämme rompun pyörimään.

Meillä uskaltavat käydä myös ne, jotka eivät ole kaikkein suosituimpia ja joilla on silmälasit, hintelät hartiat tai punainen tukka. Aika useilla meistä kirjastolaisistakin on niistä ainakin joku. Kirjastossa ei tarvitse uskaltaa, ei esittää tai väkisin yrittää kuulua joukkoon. Meillä saa olla yksin tai kaverin kanssa. Täällä on vaikeaa uhota tai päteä muulla kuin luetulla sivumäärällä.

Opettajille ja päivähoitolaisille emme pärjää, mutta suojeliuksia yritämme jakaa tarpeen mukaan täälläkin.

Noitien yö

2009-08-29T09:52:00.011-02:00

Noitien Yö Ruovedellä aloitti syksyn vinkkaukset reippaalla rytinällä. Sain noidan nuolen. Jos vinkkari pystyy istumaan, seisomaan tai makaamaan, hän pystyy myös vinkkaamaan. Tosin hänen ei tarvitse vinkkauspäivän aamuna kuvitella olevansa NFL:n linjamies, minkä opin kerrasta.

Kauniiseen laivarantaan oli ajettu Ruoveden ja Virtain yhteinen kirjastoauto, joka toimi mainiosti vinkkausbussina. Lisäksi paikalla oli tanssia, myyntikojuja, noitapukukisa ja paljon muuta. Yksi Slash ja keijujen kuningatarkin bongattiin!

Mainokset olivat kohdallaan, sisustus synkkää "Tervemenoa"-teksteineen ja kirjoja kerätty paikalle uutuuksista klassikoihin asti. Sakset poistettiin näyttelystä liiallisen eläytymisen pelosta:

Revontulitalli ja Huone 13 kuuluvat ikisuosikkeihini.

Aluksi nuorta yleisöä selvästi jännitti lähestyä kammottavaa noitaa, mutta pienellä houkuttelulla kirjat alkoivat kiinnostaa. (Suom. huom. Niille tarjottiin karkkia. Eivätkö ne ole oppineet mitään Hannusta ja Kertusta??)

Saaressa on noituudesta kuolemaan tuomitun Antti Lieroisen mestauspaikka:

Väliajalla ehdin seurata nuotanvetoa...

...ja kalaakin tuli!

Toiseen settiin paikalle ilmestyi iäkkäämpiä kauhufaneja, ja pääsin keskustelemaan Houkutuksesta ja Korpinportista:

Encorena vielä nelos-kuutoset, joille upposi etenkin Coraline. Anteeksi vanhemmat - lapsenne eivät varmasti ota vähään aikaan käteensä nappeja, neulaa tai lankaa.

Sitten olikin aika heittäytyä vapaalle, kaivaa kävelykeppi esiin ja köpötellä kauemmaksi roviosta:

Suuri kiitos Ruoveden kirjaston henkilökunnalle opastuksesta, kirjojen raahaamisesta, auton esittelystä, kahvista, psyykkauksesta, vaivannäöstä ja keskusteluista. Kiitos myös fysioterapeutille, lääkärille, apteekkarille, kolmiolääkkeille ja Jasonille illan soundtrackista.

En vaan osaa

2009-08-14T11:37:00.002-02:00

Olen tunnustanut blogissani useita asioita vuosien aikana, mutta sen kaikkein noloimman olen salannut. Nyt on tullut aika jakaa häpeä.

MINÄ EN OSAA MUOVITTAA KIRJOJA!

Noin. Tätä en ole kertonut niille kymmenille aikuisille, jotka viime päivinä ovat kirjastossa voivotelleet koululaisten kirjanmuovitusurakkaa. He ovat aidosti kateellisia meille, jotka jo äidinmaidossa imimme muovitustaidon ja pyörittelemme kirjoja satojen kappaleiden viikkovauhdilla. Eikä vain kirjoja, sillä mehän muovitamme mitä tahansa: cd-levyjen tekstiliitteet, aikakauslehdet, vihkot, dvd-levyt, kartat, yksittäispakatut juustot. Anything goes.

Paitsi minä.

Tänä vuonna päätin, etten voi oikeasti olla niin kömpelö ja tyhmä, etten osaisi kelmuttaa paria kirjaa. Varauduin huolellisesti. Pyysin kannustusta ja neuvoa työpaikalta. Tutkin nettiä. Hankin hyvää, paksua, ammattilaistasoa olevaa mattamuovia. Latasin rauhoittavaa musiikkia ja varasin suklaavanukasta palkinnoksi. En korkannut punaviinipulloa enkä päästänyt Mörköä auttamaan.

“Courage! Courage, dear heart!”
–Aslan –

Viiden minuutin jälkeen minulla oli käsissäni ilmakuplainen kirja. En joutunut paniikkiin, vaan vedin muovin rauhallisesti irti – jolloin irtosi myös kustantajan ystävällisesti kirjaan tekemä suojaava kalvo. Leikkasin uuden muovin, kupla, repimistä, viivotin liian lyhyt, kupla, suhru, muovirulla putosi lattialle, kissa (mistä se siihen ehti?) työnsi käpälän muoviin ja karvasti sen, uusi muovi, kupla, kiroilua, repimistä – muovin ja hiusten, hikeä, tuskaa…

Tunnen itseni antikirjastolaiseksi, sillä minä en vaan osaa :(.

Sitä enemmän lämmitti kertomus kirjastolaisesta, joka asiakaspalvelussa sai eteensä hätääntyneen koululaisen, ruttuisen muovin ja avuttoman katseen. Eihän se meidän työkuvaamme kuulu, eihän se ole kirjaston ensisijainen tehtävä, eihän se ole edes mediaseksikästä, mutta kiitos kyseiselle kirjastosankarille, joka auttoi yhden lapsen koulutien alkuun.

Olen varma, että kiertelevä kirjanmuovittaja tienaisi hyvän tilin näinä päivinä.

Kiitos Norpatille otsikosta!

Todellinen lomailija

2009-08-03T20:01:00.004-02:00

Kuva

Tällä lomallani olen:

- kääntänyt unirytmini normaaliksi (03-09 ja päiväunet päälle) ja valvonut muutaman yön kokonaan hyvässä seurassa
- lukenut kymmeniä kirjoja
- kirjoittanut osasta vinkkauksia
- kirjoittanut osasta arvosteluja
- syönyt sairaasti pizzaa
- käyttänyt julkisesti mekkoa
- tilannut kauhukoruja
- katsellut punaista kuuta
- miettinyt, voisiko akaattikotilo muuttaa kirjaston lastenosastolle
- kävellyt useita kilometrejä pitkin kaupunkia paljain varpain
- katsellut elokuvia ja tehnyt must-see -listaa
- lukenut itseltäni salaa työposteja kotona
- sekoittanut käsitteet niin, etten enää tiedä, onko kotikirjasto oma työkirjastoni vai asuinpaikkani kirjasto
- menettänyt tärkeän ihmisen

Tämä kesä ei unohdu koskaan.

Sitä saa mitä tilaa

2009-07-13T16:47:00.002-02:00

Finnconin jälkeen on elämää. Uskomaton visuaalinen tajunnanräjäytys cosplay-väen toimesta välkkyy vieläkin verkkokalvoilla, paneeleissa keskusteltiin niin kirjastojen kokoelmapolitiikasta kuin kirjavinkattiin vanhoja/uusia suosikkejakin. Ehdin hävyttömän vähän, ja ensi vuonna aion kuunnella enemmän ja puhua vähemmän.

Kun tuli kotiin, tarkastelin scifi- ja fantasiahyllyämme uusin silmin. Paljon sieltä löytyi, mutta puutoksiakin oli. Samalla kun nakuttelin tilauksia koneelle mietin, millä perusteella kokoelmamme lopulta rakentuvat. Pääasiassa työntekijöiden ammattitaidon varassa - ja tietenkin tarjonnan mukaan. Asiantuntemusta väitän löytyvän hyvin pienemmistäkin kirjastoista, mutta aina jotain tärkeää jää huomaamatta.

Silloin paikalle tulee Asiakas. Toivottavasti tulee. Asiakas, joka kysyy tiettyä teosta, tietää todennäköisesti teoksen ja kirjailijan nimen ainakin suhteellisen oikein, kannen värin ja ehkä julkaisuvuodenkin. Parhaassa tapauksessa myös sen, miksi juuri tämä teos kuuluisi kirjastomme kokoelmaan. Sitten me tilaamme sen.

Jos Asiakas jää hyllyjen väliin kiroilemaan kirjastomme huonoutta, muutosta ei tapahdu. Me tilaamme asiakkaiden toiveista varovastikin arvioiden 90%, ja tilaamattomuudelle on aina joku syy. Niin pitää minusta ollakin. Jos käytämme verorahoja mahdollisimman kattavan ja monipuolisen kokoelman keräämiseen, sen pitää olla asiakkaiden toiveiden mukainen. Lisäksi kulttuurisesti pätevä, elävä ja hiukan sivistäväkin.

Myönnän heti kättelyssä, että kirjastomme ei voi tilata kaikkea Suomessa julkaistavaa materiaalia, ja kirjastonhoitajana olen vastuussa omista hankintapäätöksistäni. Ne saa kuitenkin haastaa. Saa pyytää lisää, jotain muuta ja ennen kaikkea kysyä: miksi?

Siitähän voi vaikka seurata keskustelu. Kulttuuripuhetta. Introspektiota. Minä voin vaikka oppia jotain.

Kuinka äkäpussi kesytettiin

2009-06-24T17:40:00.002-02:00

Minä en ollut helppo lapsi.

Rääkkäsin pikkuveljeä, heittäydyin lattioille ja kiljuin, olin uskomattoman itsepäinen ja dramaattinen. Istuin tuntikausia hiljaa ja luin, luin, luin. Kirjoitin ylös kuolemattomia lausahduksia, sepitin hirvittäviä runoja ja luukutin ei-kuulijaystävällistä musiikkia.

En ollut sosiaalinen - omistin yhden parhaan ystävän, jonka kanssa tapeltiin, tykättiin ja leikittiin. Hienointa oli kirjoittaa kirjeitä Ulan Batorista, jossa elin puolivillien hevosteni kanssa. Koulussa jäin jälki-istuntoon. Tappelin, hyppäsin ulos koulun ikkunasta. Ilmeisesti opin olemaan ryhmässä, koska käytösnumeroni ei laskenut koskaan alle seiskan. Se oli kyllä aika huono sekin.

Hakeuduin opiskelemaan alaa, jossa tutkitaan kirjoja ja jätetään ihmiset ulkopuolelle. Biografismikin oli vanhentunut, reseptiota ei enää tutkittu kuin teoreettisena ilmiönä. Opiskelijoita otettiin sisään niin vähän, että ei tarvinnut tutustua - mahduimme samaan pöytään kaikki.

Sitten löysin itseni kirjastosta, asiakaspalvelijana tiskin takaa. En tiedä, pelkäsinkö enemmän itseni vai asiakkaiden puolesta... Kukaan ei ollut koskaan kuvaillut minua sanoilla "ystävällinen", "joustava", "neuvottelukykyinen", "iloinen" tai "sosiaalinen". Kirjoissa kuvattiin palvelutilanteita, annettiin ohjeita ja neuvoja, esitettiin vaatimuksia. Hikoilin.

Tänään hymyilin itsekseni, kun muistelin tuota aikaa. Minä luulin, että kirjastossa käy kasvottomia asiakkaita, numerokoodattuja lainaajia ja paperisia tiedonhakutehtäviä. Vaativia tilanteita ja haastavia ongelmia.

Viidessä vuodessa en ole kohdannut yhtään sellaista. Meillä käy ihmisiä. Erilaisia persoonallisuuksia, joilla on erilaisia toiveita ja pyyntöjä. Joku tahtoo lainata nopeasti ja hiljaa, toinen jutella uutuusdekkareista. Joidenkin mielestä hyvä palvelu tarkoittaa hymyä, toisten kanssa naapurikunnan kirjastoon soitettu puhelu ja valmiiksi varattu kirja ovat parhauden huippu. Joskus tietopalvelukysymyksiä ratkotaan useamman ihmisen voimin parhaan vastauksen löytämiseksi. Meillä käy tuttuja - ja vieraita, joista on tulossa tuttuja. Joskus meillä käy kiukkuisia ihmisiä, mutta harvemmin heitä lähtee pois.

Tiedän, että tämä postaus on hiukan siirappinen. Joskus saa kuitenkin nauttia häpeämättömästi omasta työstään ja siitä, millaiseksi se on minut tehnyt.

Työt ja päivät

2009-06-14T18:12:00.003-02:00

Kirjastopäivät viiraavat vieläkin päätä. Kolmeen päivään on saatu mahtumaan niin paljon, että niiden miettiminen vie ainakin kolme viikkoa. Yritän lisätä linkin esitelmiin, kunhan sen löydän.

Teemana oli tänä vuonna tila sen erilaisissa muodoissa. Tällä hetkellä mietin eniten tilaa ideologisena, henkisenä versiona. Kirjasto on fyysisen paikan lisäksi mentaalinen tila, jossa avaudutaan itsen ulkopuolelle ja kutsutaan uudet ajatukset, mahdollisuudet ja ihmiset sisään. Sosiologinen tila, jossa on tilaa kaikenlaisille kohtaamisille - niin kansalaisten, tietojen kuin mielipiteidenkin. Kirjaston päätarkoituksena ei tarvitse olla suvaitsevaisuuden tai yhteisöllisyyden kehittäminen, mutta jos niitä sattuu sisälle putkahtamaan, voi niillä olla arvaamattoman hienoja tuliaisia.

Vaikka kuuntelin satumaisen hienoja luentoja olohuone-kirjastoista, en vieläkään ole vakuuttunut. Se johtuu todennäköisesti vain siitä, että olen onnettoman vanhanaikainen enkä edes ymmärrä hävetä.

On hienoa, että suurissa kaupungeissa kirjastot voivat profiloitua tiettyyn asiakasryhmään tai toimintaan ja nauttia kukin tahoillaan löhöävistä nuorista tai innokkaista eläkeläisistä tai hiljaisuutta maanisesti vartioivista tieteentekijöistä. Jos kuitenkin viidenkymmenen kilometrin säteellä on yksi kirjasto, on sinne mahduttava tilaa kaikille. Sekä fyysistä että henkistä tilaa.

Olen käytännössä nähnyt, kuinka paljon visuaalisesti houkuttelevampi on kirjasto, josta lähes puolet materiaalista on poistettu. Kirjat pääsevät esille, on tilaa selailla, ja kannet ovat muodinmukaisissa väreissä, koska 90% materiaalista on kymmenen vuoden sisällä julkaistua.

Tiedän myös, että Suomessa ei ole montaakaan teosta, jota ei saisi asiakkaalle hankittua kaukolainana - eikä siksi ole syytä säilyttää vuoden 1932 Sääkirjoja (esimerkki fiktiivinen) jokaisen kirjaston kellarissa.

Jos kuitenkin poistojen ja "tilan" vuoksi vaikkapa joka päivä joutuu kertomaan asiakkaalle, että omasta kirjastosta pyydettyä teosta ei löydy, ei minusta voida puhua enää kirjastosta.

Olen melko varma, että tulen pyörtämään epäpyhät puheeni jonain päivänä, mutta se päivä ei ole vielä tämä sunnuntai.

Ja mitä tulee otsikkoon, Kirjastopäivillä ei ollut myrskyä, ei lintuja ja lämmin ruumiskin viihtyi vuoteessa vain lyhyen aikaa.

Kiitos kaikki vanhat ja uudet tutut, löysin työhöni taas uutta!

Rikos ja rangaistus

2009-06-03T16:52:00.002-02:00

Vuoden sisällä kirjastossa on kuohunut kahdesti. Kaksi erillistä tapausta, joissa toisen nuoren kadottama kirjastokortti on löydetty maasta, ja sillä on käyty lainaamassa. Molemmilla kerroilla onneksi ihan hölmöä materiaalia, joka on tuhottu heti sen jälkeen. Onneksi siksi, että mitään laskelmoitua hyötymistarkoitusta ei kakruilla ole ollut - aivosähköräjähdykset eivät vain ole osuneet ihan kohdalleen. Tyhmyys on tiivistynyt joukossa, ja vähän yksinkin.

Seuraukset ovat aina ikäviä. Erityisen paha mieli on sillä, jonka korttia on käytetty väärin. Kiusausepäilyt kalvavat, kavereita on vaikea katsoa epäilemättä ja kirjaston viralliset kirjeet pelottavat. Ei ole helppoa tunnustaa kotona, että on mokannut ja hukannut tärkeän kortin.

Molemmissa tapauksissa koulut ovat ottaneet asian omakseen, ja juttuja on setvitty tiukasti. Tukea on saanut niin kirjastonhoitaja, lapset kuin vanhemmatkin. Iso kiitos siitä.

Erityisesti ilahdutti toinen tapaus, joka saatiin selvitettyä. Korvauksista päästin kortinomistajan heti, kun tapaus tuli tietooni. Eihän se lapsen vika ole, jos kortti viedään! Kun väärä lainaaja löytyi, koulu kysyi kirjojen korvaushintaa. Kansliassa oli yhteisesti kaikkien osapuolten kanssa sovittu, että moka hyvitetään tekemällä työtä koululla kirjojen arvon verran.

Minulle tuli hyvä mieli. Muutaman kympin lasku olisi mennyt kuitenkin vanhempien maksettavaksi - tai sen menettäminen viikkorahoissa ei tuntuisi kauan. Perinpohjainen selvitys, keskustelu ja sopiminen yhdistettynä joidenkin päivien raatamiseen palauttaa todennäköisesti sähkökäyrät oikeille urilleen huomattavasti nopeammin.

Minun pieni äidinmaidossa sisäistämä Kasvattajani - jonka olemassaoloa pyrin säätelemään tarkasti - taputti käsiään.

Kiitän siis kaikkia osapuolia julkisesti, ja toivotan kaikki kirjastoon asiakkaaksi edelleen. Jokaiselle sattuu vahinkoja. Jokainen mokaa joskus, tietyssä iässä vielä helpommin kuin muulloin. Niin kuin vaikka teininä. Ja 36-vuotiaana. *köh*

Huoli

2009-06-01T19:12:00.002-02:00

Muutamia viikkoja sitten läheinen ihminen joutui sairaalaan. Ensimmäinen kysymykseni: "Onko luettavaa? Onko laitoskirjastoa? Otanko yhteyttä tuttavaan, joka työskentelee läheisessä kirjastossa ja pyydän viemään ajatustuliaisia?"

Oli luettavaa.

Tänään saatiin huonoja uutisia, mutta periksi ei anneta.

Liian monta lukematonta kirjaa vielä.

Kevät

2009-05-13T12:37:00.003-02:00

Tämä kevät on pitkä. Se ei suostunut jatkumaan talvena eikä muuttumaan kesäksi.

Minusta on aina haikeaa, kun kirjastolapset käyvät kevään viimeisillä luokkakäynneillä. Enää ei saa lainata, palautetaan vain. Nekin viimeiset kirjat, jotka löytyivät pulpettia siivotessa kesälomakuntoon. Jouluna lainatut kirjat ovat puolessa vuodessa pitkiksi ja asiallisiksi hujahtaneille Ihan Liian Lapsellisia.

Kevään tietää myös siitä, että tiskillämme on tallessa kivi. Eräs nuori herra pyysi meitä säilyttämään sitä puolestaan. Pöydältä löysin tänään voikukan.

Vaikka töitä riittää koko kesäksi ihan riittävästi ja parhaillaan on syksyn ennakkotilausten kuumin kohina, sureksin silti aina keväisin. Kun oppilaat lähtevät lomille, tuntuu minun työstäni putoavan pois se olennainen "lasten ja nuorten" ja jään pelkäksi kirjastonhoitajaksi. Hassua huomata, että viidessä vuodessa se todella on muuttunut pelkäksi. Opiskelujen alussa tahdoin olla viileä tietopalvelupäällikkö. Tulikin vähemmän cool Antitäti.

Tätä kesää piristää Finncon ja Kirjastopäivät. Toivottavasti pääsen kirjastoautoon! (kröhm, vink vink).

Kaikkein hienointa on se, että saan lukea koko kesän ja syksyn. Finlandia Junior - esiraatipaikka veti hiljaiseksi kunnioituksesta.

Ai niin, ja vampyyrijuttu löytyy täältä

Ehkä minä sittenkin selviän syksyyn saakka.

Kirjavinkkariyhdistyksen kevätseminaari

2009-04-28T17:34:00.000-02:00

Hei!

Kirjavinkkariyhdistys järjestää kevätseminaarin 18.5. Tampereen pääkirjaston, Metson suuressa luentosalissa. Tällä kertaa puhutaan erityisesti vinkkariyhteistyöstä. Tervetuloa kaikki mukaan. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ilmoittautumisia voi lähettää sähköpostitse joko Kirjavinkkariyhdistys@gmail.com tai Markku Kestille etunimi.sukuknimi@hollola.fi .

9.30 - 10.00 kahvi
10.00 - 10.45 Järjestelmällistä vinkkausta by Pori (Arja Palonen)
10.45 - 11.30 Jaana ja yläkoulun hirviöt (Jaana Kakkonen)
11.30 - 12.45 Ruokailu (omakustanteinen)
12.45-13.30 Sivupiiri.fi:n kuulumisia (Tittamari Marttinen)
13.30-14.00 Keskustelua sivupiiristä
14.00-14.15 Tauko
14.15-14.45 Vinkkariyhteistyö ja kirjavinkkariyhdistys ry (Markku Kesti)
14.45- Keskustelua Kirjavinkkariyhdistyksen säännöistä/tavoitteista
-16.00 Kirjavinkkariyhdistyksen kokous

Kuka pelastaa vauvat?

2009-04-24T17:56:00.003-02:00

Olen lueskellut Ismo Loivamaan mukaellen suomentamaa kirjasta Syötä satuja - Lukueväitä lapsuuteen. Kirjaan on saatu mukaan niin kehityspsykologiaa, kirjallisuusarvosteluja, tapaustutkimuksia, vinkkilistoja, kivoja henkilökohtaisia kertomuksia ja tietenkin kirjallisuuden, luovuuden ja taidekasvatuksen korostusta.

Tänään töissä karahdin tylyyn todellisuuteen: vauvojen populaarikirjallisuus on 90% tuubaa.

Vauvojen kirjat ovat tärkeitä. Ne ovat ensimmäinen kosketus (kirjaimellisesti) kirjallisuuteen. Niiden kautta tutustutaan sekä muotoon että sisältöön, joka on kulttuurisesti arvostettua ja merkittävää. Niiden kanssa voi harjoitella turvallisesti kääntämään sivua, ne voi pyyhkiä ruokapöytälukemisen tai pottasession jälkeen. (Älkää kysykö, mistä minä tiedän tämän...) Niitä voi sisäistää vaikka suun kautta.

kaikki seuraavat esimerkit ovat fiktiivisiä *ovat ovat, uskokaa pois*

Kyllä minä tiedän, että lapsi hahmottaa ensin tuttuja esineitä, mutta onko "vieterilelu" tai "vaatepuu" todella niin olennainen juttu? Eläimet ovat hauskoja, mutta "saksanhirvi" tai "kisu" eivät välttämättä ole kielellisesti tai biologisesti niitä otollisimpia. Ja täytyykö niissä aina olla kikkailuja, jotka voivat irrota ja tukehduttaa kaikki - minkä vuoksi sitten vauvakirjoja ei suositella alle 3-vuotiaille?!?!

Suurin ärtymykseni keskittyi tänään prinsessa/keiju/kodinhengetär/äidinpikkuapulainen/kaunotar -kirjoihin. Muotoon leikattuja, porsaiden pinkki-kynnyksen ylittäviä käsittämättömiä kertomuksia, jotka voi lukea vain imurin vieressä, ettei koko asunto peity hileeseen. Kieli on kömpelöä, eikä tarinaan ole viitsitty panostaa yhtään.

Kotimaisia ja muuten laadukkaita pahvisivuisia kirjoja julkaistaan hämmästyttävän vähän. Suurin osa on angloa tai keskieurooppalaista vähintäänkin kyseenalaista rahastusmeininkiä, jonka kulttuurikoodi on globalisaatiosta huolimatta suomalaiselle perusvauvalle vieras.

Kerään jossain vaiheessa "Suositeltavat pahvikirjat" -luettelon, mutta en tänä yönä. Onko teillä lemppareita?

Jos minä tekisin vauvojen kauhukirjan, siihen tulisi ensimmäiseksi kuvaksi "Mörkö":

Karva-varpaisen komistuksen kuvasi tietysti Heikki Saarinen/ www.pesukarhusiili.net

Avajaisia, edustamista, kokkareita!

2009-04-19T06:16:00.007-02:00

Joskus elämä on pelkkää juhlaa. Itse asiassa se on sitä kirjastolaisille aika usein.

Torstaina 16.4. avattiin Hervannan kirjastoon Viidakko!

Viidakkoon kerätään laadukas valikoima nuorille aikuisille suunnattua kirjallisuutta, sarjakuvaa ja devareita. Cd-levyt ovat listalla seuraavana. Osasto hämärtää rajaa aikuisten ja nuorten osastojen välillä, ja pyrkii tarjoamaan kohdeporukalle sitä, mitä he toivovat. "Tällä hetkellä nimekkeitä on yli 600, joista kirja-aineistoa n. 250", kertoo kirjastonhoitaja Malla Lappalainen.

Yleisöä oli runsaasti:

D'fence-tanssiryhmän kuuluu kolme kasiluokkalaista taituria:

Marja, Sonja ja Anna - D'fence!

Meno oli niin vauhdikasta, että kuvaajalla oli vaikeuksia pysyä mukana :)

The Weepers esitti raskaamman sortin balladeja:

Aluekirjastonjohtaja Marjut Pohjalainen spiikkasi sisään mielenkiintoisen vieraan:

Kirka Rapitzin veti katsomon täyteen ja herkistytti vanhat jammailemaan ja nuoret tekemään mitä ne nyt tekevätkään, kun ne jammaavat - ainakin henkisesti.

******************************

Perjantaina oli SNI:n Kirjakori. Edellinen yö meni pienen paniikin kourissa, mutta onneksi maailmasta löytyy ympärivuorokautinen "Puhu minulle vampyyreistä" -palvelu. Lempinäyttelyni Nuorisokirjallisuuden instituutissa oli - yllätys yllätys - vampyyrikirjallisuuden "Kalman majoilta".

Päivän jälkeen pääni oli täynnä ajatuksia, ideoita ja sivistystä. Kirjapuhetta voisi kuunnella useammankin päivän.

Viikonlopusta tyydyn toteamaan, että Kemissä ja Oulussa on hyvää kirjastoporukkaa, jotka eivät ole rikkoneet ketään vastaan niin pahasti, että heitä pitäisi mainita nimeltä. Kauhuelokuvia, asiakaspalvelun ja seutukirjaston ylistystä - niinhän se meni :).

Hyvää pääsiäistä!

2009-04-06T17:06:00.016-02:00

Tämä postaus osoittaa, kuinka syvästi olen sisäistänyt ammattini sekä hyvässä että pahassa. Siinä on kierrätetty, heittäydytty, revitelty, neulottu, vinkattu ja avattu sisältöjä.

Liitän sen cv:heni.

"Äiti...???"

"Lainaisitko sinä tämän kirjan? Ammuitko jo Bambin äidin? Lue Dahlin Taikasormi!"

Tappajajänis from Hell käskee sinun lukea!

All Different - All Equal!

"Poika, tuon pitkätukan matkaan äitisi lähti, eikä hänestä sen jälkeen kuultu..."

Rokkikukot Kalle ja Pete!

59.35 on tärkeää!!

Meille tulee vauva!!

On the Road, baby! Tai ainakin Tuuliajolla Big Surissa.

Lopuksi kohuromanssi:

"I stared because their faces, so different, so similar, were all devastatingly, inhumanly beautiful."
Bella Swan, Twilight, Chapter 1, p.19

"About three things I was absolutely positive. First, Edward was a vampire. Second, there was part of him — and I didn’t know how potent that part might be — that thirsted for my blood. And third, I was unconditionally and irrevocably in love with him."
Bella Swan, Twilight, Chapter 9, p.195

MITÄ MINÄ SANOIN!!!

Eiku.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Eritevinkkausta

2009-03-26T12:25:00.003-02:00

Nyt on kaikki Pirkkalan kakkoset vinkattu - ja lisäksi osa muista luokista. Reilusti yli 20 luokkaa kahdessa kuukaudessa.

Toivon vielä pääseväni kevään aikana yläkoululle, ehkä lukioonkin, mutta kärsin infokatkosta.

Vaikka kevään ensimmäiset kakkosvinkkaukset ovat mukavia siksi, että kirjahyllyissä on paljon valinnanvaraa, ne ovat usein vähän jäykkiä. Vinkkarivaihteelle heittäminen ei suju vielä itsestään, vaan se vaatii asennoitumista. Muutaman kuukauden jälkeen on vaikeaa istua aikuisten kanssa kahvipöydässä tai puhua kirjoista ilmeilemättä samalla.

En ole koskaan ollut eritehuumorin ystävä. Minusta vain se, että sanoo "pieru" tai näyttää paljasta takamustaan ei ole kymmenosaista televisiosarjaa kannatteleva voima. Tämäntasoinen suomiviihde sai aikaan lähinnä tuskastumista, ja tajusin olevani huumorintajuton elitisti. Siksi hakeuduin opiskelemaan kirjallisuustiedettä, sillä ainakin niiden vuosien aikana meitä oli monta. Sittemmin olen kuullut monen lipsuneen linjastaan. Sama täällä.

Vinkkauspakettiin kuuluu aina kauhua, koska kauhua pitää olla. Pelko on tervettä! Eläinkirjoja, ystävyyttä, dekkareita, ehkä ihastustakin. Perheongelmia (Kaamea kampaus on yksi lemmmikkini, koska se on helppo dramatisoida) ja surullisuutta. Ja niitä eritteitä. Olen oppinut nauttimaan etenkin siitä, että tiedän tuovani iloa monelle lapselle, jotka huomaavat tällaisiakin kirjoja olevan. Heidän perheensä saavat huokaista helpotuksesta: lapsi on innostunut lukemisesta ja haluaa varata kirjoja! (Sukulaisille ei tarvitse välttämättä mainita kirjojen nimiä...)

Suosikkejani ovat:

Dan Pilkeyn Kapteeni Kalsarit, jotka yhdistävät riiviöpoika-tarinaa, sarjakuvaa ja vessahuumoria mitä oivaltavimmalla tavalla. Näistä on tuhti varausjono tällä hetkellä Pirkkalassa.

Jaana Lapon Niilo Näsikkä ja löysä läjä käsittelee koirankakkadraaman keinoin hiukan ympäristöä ja paljon koulumaailmaa - mm. opettajia ja koulukiusausta.

Marit Nicolaysenin Väinö ja rotta viemärissä ei ole tekijänsä parasta kamaa, mutta tuo Auran kirjastonkin vinkkiinsä nappaama "Huomaatko, että katosta tippuu jotain" on ihan mieletön!

Karen Wallacen Röyhtäilevien jättililjojen tapaus kuuluu Serlokki Hurtta -sarjaan, joka on aika mainio helppolukuinen muutenkin. Mutta kun johtajia röyhtäillään, kyl se vaan hupaa on.

Werner Hotzwarthin Pikkumyyrä joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan hänen päähänsä ensimmäinen painos myytiin loppuun todella nopeasti. Tiedän, koska yritin hankkia sitä lisää. Klassikko jo syntyessään, jossa leikitään kielellä todella luovasti - kiitos Talvio-Jaatiselle. Vaikka ehkä pitäisi paheksua, on sadun opetus moraalisuudeltaan täysi kymppi!

Uusin tulokas, Jo Nesbon (ja se viiva o:n läpi) Tohtori Proktorin pierupulveri jäi vinkkaamatta, koska luin sen vasta viime viikolla. Ensi vuonna ehdottomasti mukaan. Harvoin löytää niin lämmintä ja kaunista tarinaa, joka on höystetty ehdottoman dahlmaisella huumorilla plus vähän muulla.

Jotta voimme päättää tämänkin kirjoituksen ylevästi, kehotan kaikkia vanhempia osallistumaan Lasten ja nuorten mediafoorumin tekemään kyselyyn, joka tutkii lasten pelaamista vanhempien näkökulmasta.

Pelottaa, että vain Tietyntyyppiset Vanhemmat vastaavat, ja sitten saadaan taas lukea hyvin kummallisista tutkimustuloksista.

Jos olet pystynyt lukemaan tänne asti, olet saanut virallisen Antitäti-luvan vastata tähän: https://www.survette.com/20495-16102-945@kysely&kysely .

Työnkuva

2009-03-17T18:06:00.001-02:00

Minä: ”Vinkkauksen jälkeen saa lainata yhden kirjan ja varata yhden. Jos on kysyttävää, nostakaa tassu pystyyn.”

*viittaus* ”Kuinka monta kirjaa saa lainata?
*viittaus* Kuinka monta kirjaa saa varata?
*viittaus* Onko pakko lainata?
*viittaus* Onko pakko varata?

*viittaus* Mikä sun nimi oli?
*viittaus* Pirjo?
*viittaus* Maija?
*huuto* Taina?
*huuto* Anna?
minä: Se alkoi ärrällä…
*huuto* Reino!!!

”Onko sulla perunapyssy oikeasti siellä tiskin takana?”

”Onko Star Wars –kirjoja?”
”Onko Jeesus-kirjoja?”
”Onko sellaisia fantasiakirjoja, joissa joku kuolee oikeesti?”
”Onko edes Risto Räppääjiä?”

Minä: ”Kirjastossa ei saa syödä karkkia eikä juoda limsaa, ettei tietokoneet ja kirjat sotkeennu.”
- ja koska mun tekee mieli niitä, jos näen ne."

Minä: ”Kirjastossa ei saa juosta, koska meillä on liukkaat, hyvät lattiat, joilla voi kaatua. Eikä meidän siivooja tykkää puhdistaa aivoja lattialta.”
*kops*
*pökr*

Sitten päivä, jolloin kakkosluokka ei hiiskahdakaan välitunnilta tultuaan. Kaikki istuvat ja lukevat vinkkauskirjaansa. Opettajat noutavat minut katsomaan. Illalla asiakas kertoo, että flunssainen melkeinteini oli toivonut Reettan olevan iltavuorossa. ”Kun se tietää, mitä mulle suositella”.

Rakkaus.

Täti

2009-03-08T11:52:00.002-02:00

Kirjastomaailma on täynnä suuria kysymyksiä. Yhteisjärjestelmä, maksut, kirjastokimpat, käyttösäännöt, pelaaminen, web 2.0, asiakaslähtöisyys, olohuone vai kirjasto, tiskillä vai vierellä?

Suurin kysymys tuntuu silti olevan Täti vai Ei.

Olen elänyt elämästäni 90% inhoamalla sanaa "täti". Tuosta kymmenestä prosentista suurin osa sijoittuu lapsuuteen, jolloin harhaanjohdettuna käytin termiä itse. Jäljellejäävä prosentti koostuu viimeisestä puolesta vuodesta. Antitäti on joutunut kohtaamaan sisäisen antinsa.

"Tätiin" on monta näkökulmaa.

1) syrjintä: Kaikki tädit eivät ole tätejä. On myös setiä. Tosin he tuntuvat pitävän tädittelystä - ainakin se yksi, jolle sopii myös alan paita. Söpö kuin täti pienenä!

2) vähättely: informaatioammattilaisten ammattinimikkeiden joukkoon ei kuulu "täti". Se syö arvostusta ja edesauttaa alhaisen palkkatason säilyttämistä, eikä näytä todellista, vaativaa työnkuvaamme.

3) seksismi: "täti" vähättelee samalla tavalla kuin "tyttö". Muuttaa persoonan osaksi (nais)massaa, jonka mielipiteitä ei arvosteta tai jonka omaa identiteettiä ei nähdä.

4) historia: Eikö siitä nimityksestä pääse KOSKAAN eroon??

Olen käynyt kaikki edeltävät vaiheet läpi. Nyt poden kriisiä: Mikä Minä Olen?

Miksi kirjastossa työskenteleviä ihmisiä tulisi kutsua??

Kirjastonhoitajia, kirjastovirkailijoita, informaatikkoja, kirjastosihteereitä, tradenomeja, maistereita, kandidaatteja, asiakaspalvelupäälliköitä, osastonjohtajia, kirjastotoimenjohtajia... Tässä vasta pieni osa nimekekirjosta.

"Kirjastoväki" on erään kirjastossa työskentelevän tuttavan (vilk) inhokkilistalla. Sillä on kuulemman suora yhteys "pikkuväkeen", mikä avautuu ainakin fantasiafaneille mielenkiintoisella tavalla...

"Kirjastolainen"? "Kirjastoammattilainen" "Kirjastotyöntekijä"?

Ja sitten se käytännöllisyys. "Pekka, viepä tuolle lainauspisteessä työskentelevälle kirjastoalan ammattilaiselle tämä kirjapino."

Miten tahtoisitte itseänne kutsuttavan? Tai miten kutsutte omia kirjastontät... eiku.

Järvenpään The Tädit Youtubessa! Nyt myös Facebookissa.

ps. Inhoan myös sanoja "poppa", "pipi", "heppa" ja "haukku". Kielen köyhtymisestä huolimatta lässytys pitäisi kieltää sakon (0,10 senttiä/vrk) uhalla.

Lomahko

2009-03-01T18:59:00.002-02:00

Ei tullut lomaa, tuli lomahko. Kaksi päivää ennen hiihtolomaa sairastuin. Tänään menin ensimmäistä kertaa sen jälkeen ulkoilemaan. Ehkä minä tarvitsin tätä.

Piti peruuttaa kolme vinkkausta, jättää kaikki työpöydälle lojumaan, unohtaa suunnitelmat. Jätin työpaikan pulaan, pakotin kaikki muuttamaan suunnitelmat ja vajosin. Nukuin, nukuin, luin hetken ja tuijotin seinää, kun en enää jaksanut lukea enkä nukkua. Kuuntelin dekkareita mp3:ltani. Säälin itseäni. Sitten säälin muita, kun joutuivat katselemaan itsesääliäni.

Ja katsopas vain, kaikki selvisi. Kirjasto on pystyssä, viikonlopun aikana kirjoittelin blogi- ja lehtiarvostelut sekä yhden lehtijutun kasaan. Kävin pulkkamäessä ja söin munkkirinkilän. Nukuin vähän lisää. Luin kirjaa, jota en tule koskaan arvostelemaan tai vinkkaamaan.

Jukka haastoi minut kertomaan kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäni. Facebookissa keksin 25, joten sattumanvaraisuuteni on kulutettu ohueksi.

1. Kävin ala-asteen koulussa, jossa oli 60 oppilasta. Rakastin sitä.
2. Olen esikoinen.
3. Toimin usein hätäisesti.
4. Pidän numerosta 12.
5. Minulla oli mielikuvitussaluki nimeltä Taxi.
6. Joskus on tärkeää surra sitä, mitä koskaan ei ollutkaan.

Kunnia sille, jolle se kuuluu.

Messuamista

2009-02-15T15:10:00.002-02:00

Tampereen kirjamessut 2009 ohi ja olo sen mukainen. Toisena päivänä osallistuin vapaana hurvittelijana, toisena kasvattavaisena kuluttajana. Molempina päivinä söin hampurilaisia ja metrilakua, kuuntelin haastatteluja ja vinkkauksia, ostin kirjoja, metsästin omistuskirjoituksia ja vain istuin ja ihailin.

Keräilijä kaivaa viimeisen kirjalaatikon pohjalta jälleen uuden osan kivikaudella ilmestynyttä kirjasarjaa, lapset jonottavat nimmareita lempikirjailijoiltaan, yleisö seuraa hipihiljaa keskustelua runoudesta. Kirjallisuutta rakastavissa ihmisissä on jotain harrasta.

Koska minulla on kaikilla kirjamessuilla aina säädyttömän hauskaa, sitä kuuluu seurata messukrapula - niin tälläkin kertaa.

Kerronkin vain lyhyesti ostaneeni räävittömän paljon kirjoja, mm. tämän kauhuvinkkausta varten, tämän pienten vinkkauksiin ja tämän hihitettäväksi.

Kiitos Vesalle esittelyistä, Heidille työavusta, Marja-Leenalle tapaamisesta, Rikulle parhaasta omistuskirjoituksesta ja Sirpalle, Elinalle, Katariinalle, Päiville ja Matille vinkkauksista. Kirjastoauton henkilökunnalle upouudesta kirjastokortista, joka sai hymyn kasvoille koko päiväksi. Ja bussiomistuksesta Päiville.

Arvostelublogi on vieläkin vaiheessa, mutta tässä muutama nosto:

Kuronen: Vili Voipio ulvoo ja unelmoi
Lukkarila: Koitetaan kestää, Nanna
Rannela: Amsterdam, Anne F ja minä
Kivekäs: Päin Porkkalaa

Kirjalliseksi soundtrackiksi vähän angstista rakkautta teillekin.

Elohuone

2009-02-10T14:16:00.005-02:00

Kuva: Franco Folini

Olen kyllästynyt kliseisiin, joita kukaan ei määrittele. Niin kuin vaikka: "Kirjasto on olohuone".

Minun olohuoneessani ollaan kylässä, jutellaan ja viihdytään. Siellä ei riehuta, roskata tai haistatella.

Minä olen vanhanaikainen ihminen, jonka kotona noudatetaan käytöstapoja. Kiitos, tänks, kiitti, ole hyvä. Saisinko. Silmiinkin saa katsoa. Moro. Päivää. Hymy tai :), samapa tuo.

Nauraa saa. Aina. Ja neuloa sukkaa, kilisevilläkin puikoilla. Vauvat saa huutaa.

Tervetuloa kylään!

Vivamus atque amemus!

2009-02-08T15:09:00.009-02:00

Olen vakuuttunut, että ammatinvalintani ei ole sattumusten summa vaan Kohtalon Sormen johdatus. Sen voi päätellä siitä, että kirjastoja ja minua juhlitaan vain päivän erolla? Ja tästä puolestaan voi päätellä, että koska tänään on kirjastojen juhla - Lainan päivä, niin minulla on huomenna synttärit :). (vink vink)

Tänään oli elämäni ensimmäinen kirjastosunnuntaityöpäivä. Mukana oli myös mm. harjoittelijamme, jonka kanssa kannoimme laatikoittain kirjoja myyntiin. Nyt nostimme esille erikoisesti vanhuksia:

Teija, meidän taiteilija, teki ihania mainoskylttejä vanhoille & kauniille kirjoille:

Ja kauniita nämä ovatkin! Myynnissä oli mm. Andersenin satuja ja Leinoa...

Ihmisiä kävi paljon, mutta mitään ahdistavaa ryntäystä emme joutuneet kokemaan. 12-16 välillä porukkaa oli koko ajan, tasaisesti. Ja paljon sellaisia asiakkaita, joita en ole aiemmin nähnyt.

Näitä tulee kyllä vähän ikävä...

Älppäreitä oli Puccinista Metallicaan. Paljon myytiin!

Tietoa, romskuja, lattialla laatikossa keräilijän aarteita.

Tunnelma oli kuin olikin rauhallisempi kuin arkena. Moni pistäytyi sisään, jäi katselemaan kirjoja, tapasi naapurinsa ja jäi juttelemaan. Lehtiä luettiin, ja niiden kanssa sai kahvia ja kakkua, sivistyneessä hengessä:

Satutunnista ei valitettavasti saatu yhtään kuvaa, sillä jäin jumiin tiskiin.

Jos olisimme auki aina sunnuntaisin, ei se tällaista juhlaa olisi joka kerta. Tänään oli. Ja huomenna.

"So much has been said and sung of beautiful young girls, why don't somebody wake up to the beauty of old women?"

-Harriet Beecher Stowe-

Houkutusta kansalle!

2009-01-30T17:36:00.002-02:00

Palasin juuri kahden päivän kauhukeikalta Vesilahdesta, ja muistin taas, miltä luksus tuntuu!

Vierailevana vinkkarina on niin helppoa olla, sillä kaikki vaativa ja aikaavievä kaatuu paikallisten niskaan. Minua oltiin vastassa bussipysäkillä, kirjat oli varattu, seutukuljetettu ja kannettiin puolestani koululle. Sain ruokaa, kahvia, hyvää seuraa ja esittelykierroksen kirjastossa ja vielä kyydin kotiovelle. Iiiso kiitos!

Vesilahden kirjasto on kaunis, valoisa ja viihtyisä. Luulin sen olevan yksi niistä harvoista Pirkanmaan kirjastoista, jotka on todella tarkoitettu kirjastoksi. Lähempi tutustuminen osoitti paikan olleen taas jotain ihan muuta, ja hyllyjen tilalta oli purettu mm. sauna! Siinä on jo pioneerihenkeä. Kyseessä on siis ah, niin tuttu henkilökunnan hyvä silmä, käytännöllinen sijoittelu ja osuva sisustustaito.

Koululla näin kaksi omasta nuoruudestani tuttua opettajaa. Toinen vei minut aikanaan muiden seiskaluokkalaisten kanssa AC/DC:n konserttiin. Toinen toi biologian tunnille kuolleen jäniksen ja pakotti työntämään sormen sen kurkkutorveen. Ihmetelkää sitten vielä, miksi minusta tuli kauhuvinkkari.

Vinkkaus oli hauskaa, ja toivottavasti tuloksekasta. Löysin lopulta muutaman luokan, jossa vähemmistö oli lukenut Houkutuksen ja sain vinkata sitä hekumoiden. Useat kävivät kyllä sanomassa, etteivät uskalla lukea jotain esittelemistäni kirjoista - muutama kertoi vaativansa lopputalven vanhemmiltaan kuljetuksia kaverikylään. Kauhukirjojen hirviöt nimittäin elävät päässäsi koko kirjan lukemisen ajan. Kirjan loputtua ne painuvat piiloon.

Sitten kerran, sinä pimeänä iltana, kun kävelet yksin hiljaista metsätietä, se hirviö takaraivossasi hätkähtää hereille, hiipii mieleesi ja kysyy pehmeällä äänellä: "Ihanko yksin sä täällä kuljet?"

Oppilaat olivat kommentoineet, että olen pelottavan näköinen. Opettajat selittivät kauniisti sen johtuvan roolipuvustani ja kohtalokkaasta äänenkäytöstäni. Niinpä...

Arvatkaapa, minkä leffan kävin katsomassa :). (biisi on eri soundtrackilla ja leffassa --> kuinka tehdä teinifanin vanhemmat hulluksi levykaupassa...)

Just sopiva

2009-01-20T13:40:00.002-02:00

Kirjoitus sisältää materiaalia, joka kompromettoi vakavasti mahdolliset tulevat työpaikkani kirjastoalalla.

Olin viime viikon lopulla Pasilassa esittelemässä kauhukirjoja koulutustilaisuudessa, ja toisen päivän kokoustamassa Kirjastolehden asioissa. Poikkesimme Kirjasto 10:ssäkin. Terveisiä kaikille vanhoille ja uusille tutuille. Nautin jälleen kerran hävyttömästi ihmisten kohtaamisesta, toisten ihmisten älykkäiden puheenvuorojen kuuntelemisesta ja eräiden kirjastolaisten rusketuksesta ;).

Eksyin pääkaupungissamme 3 kertaa. Osaisin kulkea sujuvammin Roomassakin, mutta näin tutustuin myös erilaisista kirjainyhdistelmistä koostuvien yritysten portsareihin. Äärimmäisen kohteliaita henkilöitä, jotka kaivovat kartat esiin ja neuvoivat vampyyripukuista, hurjameikkistä reppukirjastolaista.

Matkalla kulminoitui Suomen kirjastomaailma. Jossain on kaikkea: koulutusta, väkeä, valinnanvaraa, kuljetuksia, tukea, innovatiivisuutta, mahdollisuus kokeilla, rahaa ja resursseja. Kokouksessa puhuttiin myös niistä kirjastoista, joilla on vähän. Liian vähän henkilökuntaa, liian pieni budjetti, ei vertaistukea, ei mahdollisuutta irtautua koulutuspäiviin tai kehittää omaa työtään mihinkään suuntaan.

Suomi on jakautunut - paitsi asiakkaiden näkökulmasta, myös kirjastoammattilaisten suhteen.

On vaikea keskittyä työhön, kun joutuu olemaan talonmies, johtaja, putkimies, opettaja, taloushallinto, kurinpitäjä ja vahtimestari kirjastolaisuuden lisäksi. Miten löytää mielekkyyttä arkeen, kun pää on täynnä uusia ideoita, joiden toteuttamiselle ei ole mitään mahdollisuutta ajan ja/tai rahan puitteissa? Kuinka jaksaa yli vaikeiden työtilanteiden, kun ei ole ketään, kenen kanssa ongelmia jakaa?

Minä olen mielestäni työssä täydellisessä paikassa. Meitä on tarpeeksi, jotta voimme osallistua täydennyskoulutuksiin, käsitellä hankalia asioita ja erikoistua omien kykyjemme ja kiinnostuksenkohteidemme mukaan.

Meitä on samalla tarpeeksi vähän, jotta tiedotus hoituu yhdellä kokouksella ja varmentavalla sähköpostiviestillä. Kaikki tuntevat toisensa hyvin, eivätkä astu toistensa varpaille. Byrokratia on minimissä, asiat järjestyvät yhdellä keskustelulla ja jokainen saa vapautta järjestää työnsä itselle hyvällä tavalla. Vapaus on minulle yksi työpaikan tärkeimmistä asioista. Sen mukana tulee tietysti vastuu.

Jollekin muulle täydellinen paikka on varmasti jotain muuta, mutta
Pirkkalan Kultakutri toteaa: "Ei liian iso, ei liian pieni, vaan just sopiva!"

Muista lepuuttaa pyhäpäivä?

2009-01-09T14:55:00.003-02:00

Kaurapussi on paras ystäväni tietokoneen lisäksi, ja niillä on suora korrelaatiosuhde tällä hetkellä. Mitä enemmän konetta, sen enemmän särkylääkettä ja Parasta Kaveria. Pakko silti päästä sanomaan sananen aiheesta, joka kiihdyttää kirjastomaailmaa.

Sunnuntaiaukiolot. Juu, ei ja millä ehdoilla? Keskustelua voi käydä lukemassa mm. täältä.

Olen kahtalainen: ihminen ja kirjastolainen.

Kirjastolaisena olen ehdottomasti sitä mieltä, että kirjastojen tulisi pitää ovensa auki myös sunnuntaisin. Perheet viettävät viikonloppuisin aikaa yhdessä, lauantaisiivous ja -sauna on suoritettu ja kirjastoon olisi mukava poiketa. Eräs tuttava kommentoi, että kirjastot voisivat kapinoida ruohonjuuritasolla markkinataloutta vastaan tarjoamalla epäkaupallista tekemistä sunnuntaiksi, toimia suurten kauppakeskusten kilpailijoina ajankäytön suhteen. Tai se ei tuttava ihan noin sanonut, radikalisoin hiukan :).

Monessa paikassa, joissa sunnuntaita on kokeiltu, se on havaittu vilkkaaksi ja toimivaksi kirjastopäiväksi. Rentous, lapset ja vapaa-aika leimaavat kirjastojen viikonloppuja - siis mukavia työpäiviä.

Ihminen minussa: Niin, *työ*päiviä. Kaupat käyttävät paljon tuuraajia ja opiskelijoita sunnuntaisin, mitä on ehdotettu myös kirjastoihin. Tällöin palvelun taso ainakin huojuu, jopa suoranaisesti kärsii. Onko mikä tahansa aukiolo parempi kuin suljetut ovet silloin tällöin ja hyvä palvelu muuten?

Pitäisikö sunnuntaityöskentelyn olla pakollista vai vapaaehtoista? Viikkovapaat eivät ainakaan perheellisillä korvaa yhteisiä viikonloppuja, eikä sinkkuus taida olla hyväksyttävä syy pakottaa niitä lapsettomiakaan töihin. Olen kuullut juttuja, joiden mukaan joissain kunnissa sunnuntaityöt on korvattava vapailla - rahallista korvausta ei ole mahdollista saada. Työehtosopimuksen lukemiseen pitänee varata aikaa...

Asiakkaana minä menisin mielelläni sunnuntaisin kirjastoon. Oikein tosi mielelläni. Menen minä kauppaankin, vaikka tunnen usein hiukan huonoa omaatuntoa.

Todellisuudessa minussa asuu pieni punainen tamperelainen, joka kysyy aina uudelleen: Onko aina pakko saada kaikkea heti? Etkö osaa suunnitella elämääsi niin, että varaudut edes joihinkin asioihin etukäteen tai elät hetken ilman niitä. Onko yhteiskunnan pakko olla 24/7 -muotoinen instant-palvelupaikka?

Taitaa olla niin, että olen periaatetta vastaan, mutta käytännön puolella. Kun kirjastomme viimeistään muutaman vuoden sisällä ryhtyy aukaisemaan ovensa sunnuntaisinkin, tulen tekemään töitä ihan tyytyväisenä.

Lopuksi kerron vielä, että olen tänään kokenut yhden elämäni huippuhetken. N. kymppivuotias asiakas oli kuvannut Antitätiä sanoen: "Se, joka olisi Indican laulajan näköinen, jos sillä olisi pitkä tukka"!!!

Anteeksi, Jonsu. Tiedän, ettei hiusten pituus ole ainoa ero, mutta anna mun nauttia edes hetki :)!

Vuosikasvua

2008-12-31T09:09:00.002-02:00

Vuosi 2008 on ohi.

Tänä vuonna on tapahtunut paljon. Tuntuu, että viimeisen 12 kuukauden aikana olen saanut ammatillisesti kokea ja tehdä enemmän kuin koskaan ennen. Tänä vuonna minusta on tullut Kirjastonhoitaja; olen löytänyt oman tapani tehdä työtä ja nauttia siitä. Olen ylittänyt monia rajoja ja uskaltanut hypätä. Silmät auki ja innolla.

Kirkkaimpana mielessä on edelleen Kirjaston Setädit -kiertue, josta lukijaparat ovat saaneet kuulla enemmän kuin on sallittuakaan. Muutenkin olen vinkannut paljon, monessa paikassa ja monenlaiselle yleisölle. Olen puhunut ja esiintynyt, oppinut jännittämään ilman pelkoa. Olen saanut palautetta ja ottanut siitä oppia. Samalla opin arvostamaan toisia kirjastolaisia koko ajan enemmän. Olen huomannut, että samaa työtä voi tehdä monella eri tavalla. Ja kovin erilaisia töitä voi tehdä samalla asenteella.

Olen tilastojen mukaan hankkinut vuoden 2008 aikana Pirkkalan kirjastolle 2624 nidettä lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja pistänyt ne aineistotietokantaan. Olen pitänyt niistä jokaista käsissäni, selaillut, silitellyt ja liimannut tarrat. Lukenut takatekstin ja punninnut sisältöä: mihin luokkaan, mille osastolle. Lisäksi dvd:t, pelit yms. matskun, mutta niihin en saa luotua samankaltaista tunnesidettä. Tarpeellisia tosin nekin, mutta eivät yhtä rakastettuja minulle.

Päivälleen 15 vuotta sitten pitkätukkainen tyttö ahtautui taksiin pitkätukkaisen pojan syliin. 23 kilometriä myöhemmin he olivat kihloissa. Pus.

Kirjallisia lahjoja

2008-12-23T18:57:00.006-02:00

Hiljaisen viikon jälkeen rysähti päälle lomakausi, ja Kaikki suunnistivat kirjastoon. Lainaamaan, toivottamaan jouluja, kehumaan ja lahjomaan. Kiitos kaikille asiakkaille. Ilman teitä ei olisi meitä.

Nyt. Kiitos sille, joka keksi glögin, punaviinin, brittipopin, valkosipulisilakat, helposti katkaistavan teipin ja mielenhaikeuden. Vielä isompi kiitos fysiikan laeille, jotka kääntävät maapalloa niin, että nyt jokainen päivä vie kohti valoa.

Vaikka tämä ei ole käsityöblogi, liittyy neulominen oikeastaan kaikkeen. Neulon kaikissa kokouksissa, koulutuksissa ja keskustelutilaisuuksissa. Ennen tuhlasin sademetsällisen paperia, johon piirtelin suttuja. Suttuja! Jos kädet eivät liiku, eivät aivot liiku. Valmistuva sukka korreloi suoraan ajattelun kanssa.

Setädit-kiertueen kaksi muuta jäsentä kiinnittivät huomionsa Antitätiin juuri neulomisen vuoksi. Siksi on vain oikeus ja kohtuus, että maailmalle lähti tällaisia lahjoja:

Markku sai oman virkatun Cthulhun. Ohje löytyy Ullasta.

Katsokaa nyt, kun se tuijottaa teitä suloisilla silmillään. Se suunnittelee syövänsä teidät ensimmäisinä. Terveisiä samalla Seinäjoelle sille pojalle, joka ryyditti kauhuvinkkausta kysymällä: "Mitä mieltä olet H.P. Lovecraftin eksistentialistisesta kauhusta?" Se poika ansaitsisi oman maskotin se!

Kaanonista karkotetut -teemalla lahjottiin Mattia. Patalaput miehelle, jolla ne pysyvät varmasti käyttämättöminä ja kauniina.

Ensin sarjakuvaa:

Ja sitten kauhua. Huomaattehan, että toinen kallo hymyilee, toinen näyttää sureksivalta. Januskasvoiset pääkallot. Siitä saisi ainakin novellin.

Hyvää sitä-jonka-nimeä-kukaan-asiakaspalvelija-ei-jaksa-enää-sanoa niille, jotka viettävät huomisen yksin, kaksin tai porukassa. Soundtrackina sille tämä, jonka Jäniksenselkäläisen kirjallisuuden seuran luoja muistutti mieleeni pitkästä aikaa.

Pikkuisen jouluista

2008-12-15T17:52:00.003-02:00

Vuosi kallistuu kohti loppuaan. Asiakkaat siivoavat kotona, ja palautushyllyt pursuilevat. Laskutus kiittää, kun patterintakaiset ja patjanaliset kulkeutuvat kotiinsa.

Lasten joulukirjat on laitettu esille, tontut ripustettu lamppuihin Antitädin hengen uhalla. Meininki on muuttunut jo aika vallattomaksi - oppilaat odottavat lomaa ja kokeilevat kaikki rajat useampaankin kertaan. Kuitenkin niitä katsellessa on niin hyvä mieli. Palaa mieleen monta omaa, jo unohtunutta muistoa.

Matkalaskut pitäisi tehdä (mutta vasta huomenna viimeistään), budjettia kytätään melkein joka päivä. Viime hetken tarjouskirjeitä on mukava selailla, rennoin ottein. Muutama luokka opetetaan vielä tällä viikolla.

Kirjaston pikkujouluissa keskustellaan mm. Jotunin feminismin suhteesta Canthin yhteiskuntakäsitykseen, mikä on aineistovalinnan ja sensuurin raja, antisemitismistä, Viron historiasta ja naiskaupasta Oksasen tyyliin. Sitten hihitetään, kun huomataan oikeasti olevamme sellaisia, mistä meitä syytetään. Kerrotaan kanssajonottajalle, että vampirihtava puku on ostettu oikeasti kauhuvinkkausasuksi, työpuvuksi kirjastonhoitajalle. Pääsi ulkoilemaan ensimmäisen kerran. Yön pimetessä pitää muistaa, ettei lapsia saa pelotella uudenkuun aikaan. Bella ja Edward nukkukoon tämän yönsä rauhassa :).

Mikä oikeastaan on tärkeää? (eikä se ainakaan ole puutarhanhoito!!)

2008-12-07T17:46:00.003-02:00

Olen ollut kokonaisen viikon työpaikalla töissä, mitä ei ole tainnut tapahtua moneen kuukauteen. Ei koulutuksia, vinkkauksia, kokouksia. Omaa rakasta työtä vain.

Ensimmäinen nautinto löytyi siitä, että sain tehtyä rästityöt pois. Aikataulutusta, opetusaikojen sopimista, kirjojen viemistä rekisteriin, uusien tilaamista. Jossain välissä pöydälleni oli ilmestynyt kustantajien ennakkolistat kevään kirjoista, ja olen hekumoinut niiden parissa.

Toinen löytö oli rauha. Tutut ihmiset, omat nurkat ja rakkaat kirjat. Koululaiset aamuisin into piukassa, joulumieltä jo pursuten.

Eniten olen miettinyt outoa kaksinaisuutta, joka minun kirjastotyöhöni on hiipinyt. Kun kuljen tekemässä kauhuvinkkausta mustassa hameessa, kynttilöiden luodessa varjoja pimeisiin huoneisiin ja juttujen virratessa, olen Kauhu(anti)täti. Useammassakin paikassa olen saanut palautetta, kiinnostusta, päässyt kertomaan ajatuksistani eri medioissa ja erilaisille ihmisille.

Vinkkaukseen kuuluu luonnollisesti esilläolo ja nautin siitäkin puolesta (turhamaisen paljon, myönnän), mutta hienompana ja tärkeämpänä pidän kuitenkin omassa kirjastossani tekemääni kirjastonhoitoa.

Jos en valitsisi itse jokaista kirjaa, en voisi seistä eettisesti kirjaston kokoelman takana. Jos jättäisin laittamatta niteet rekisteriin, en selailisi kirjoja ja tietäisi niistä jotain jo ennen kuin ne ovat hyllyssä. Enkä saisi haistella uusien kirjojen tuoksua, mikä heikentäisi työviihtyvyyttäni huomattavasti. Mikäli jättäisin hyllyttämisen muille, en tietäisi, mitkä kirjat liikkuvat ja mitkä kohdat hyllyistä myllätään säännöllisesti. Niissä paikoissa on joko kiinnostavia kirjoja tai ne ovat logistisesti otollisia paikkoja, joihin kannattaa satsata kirjoja, jotka tahtovat muuten jäädä piiloon.

Vaikka vinkatessani tavoitan suuria ryhmiä ja puhun isolla äänellä, tarvitsen myös aikaa hoitaa luokkakäyntejä. Siitä tiedän, mitä lukevat nelosluokkalaiset, minkätasoisia ovat tietyn luokan oppilaat, joille menen keväällä vinkkaamaan.

Tiskin takana istuessani tapaan asiakkaani, jota varten minä teen työtäni. Edessäni seisoo yksi lapsi kerrallaan, oman tärkeän kirjansa tai kysymyksensä kanssa. Jos onnistun, meillä on molemmilla hyvä mieli. Ehkä me opimme jotain, mikä vaikuttaa meihin vielä pitkään.

Se minusta on tärkeää kirjastotyössä. Kiinnostus, vastuu ja sivistys.

Kauhua lakeuksilla

2008-11-28T14:04:00.010-02:00

Olen viettänyt kaksi päivää Seinäjoella ja Peräseinäjoella kauhuvinkkaamassa ja puhumassa vähän aikuisillekin. Reissaaminen on ihanaa!

Kuten kuvasta näkyy, lavastus oli viimeisen päälle kammottavaa. Katosta riippuvissa hämähäkinseiteissä oli kumisia asukkaita, luurangot valtasivat katsomon ja lattialla oli *rotta*.

Kirjastoissa oli rakennettu erittäin toimiva konsepti erilaisista nuorille tarkoitetuista genreilloista, jotka olivat vetäneet väkeä hyvin.

Alan muuten oikeasti uskoa, että kauhuvinkatessani silmiini ilmestyy vaarallinen kiilto - se ei voi olla joka kerta vain kamerasta ja pimeydestä johtuva valoilmiö. Liiallinen heittäytyminen tilanteeseen voi aiheuttaa vaaraa katsojille...

Kauhukirjallisuus on mielenkiintoista, mutta väittäisin ihmisten saapuneen paikalle ennen kaikkea Jarkko Parkkisen kauhuelokuvaluennon houkuttelemina. Hieno paketti kauhun historiallisesta hämärästä lähelle nykypäivää! Bela Lugosin kieliongelmista (sic) Tappajasammakoihin ja Jasoniin asti. Perustietoa, knoppeja ja fiilistelyä samassa paketissa.

Toivon, että joku pyytää Jarkkoa puhumaan kauhuleffasta johonkin lähimaakuntaan, jotta pääsen kuuntelemaan jutun alusta loppuun uudestaan!

Vieraanvaraisuus oli huipussaan, ja ideoita sai taas maakuntakirjastokokoushysterian verran. Kirjastossa pelaaminen! Kauhuelokuva! Opiskelijat enemmän mukaan kirjastoalan koulutuksista lähtien! Aah, oih ja iih. Kiitos kaikkea ja kiitos paljon - meille myös.

Kiitos kaikille, jotka kuljettivat, ruokkivat, lavastivat ja opastivat.

Kiitokset kuvista Hanna Kotilalle.

Pirkkalan kirjaston uudet blogit avattu!

2008-11-27T13:34:00.005-02:00

Nyt on vauhtia elämässä!

Tänään julkaistiin Pirkkalan kirjaston ihkauudet kirja-arvostelublogit!

Anna itsellesi lukuhetki koostuu Merja Rostilan vuodesta 1999 alkaen kirjoittamista aikuisten kirja-arvosteluista, ja sieltä löytyy todellisia aarteita!

Avaa kirja! on puolestaan allekirjoittaneen nuorten ja nuorten aikuisten kirjojen arvosteluista koottu blogi, jossa nuoret ovat toistaiseksi paremmin edustettuina.

Molempia blogeja päivitetään ahkerasti, ja niissä on mahdollisuus kommentoida, taistella ja vängätä asiallisissa rajoissa. Syötteet voi tilata molemmista joko rss- tai atom -muodossa. Jos haluat kirjoittaa arvostelun, laita se sähköpostilla Pirkkalan kirjastoon.

Virallinen etusivu löytyy täältä.

Olen hiukan mietiskellyt minuuttani ja ammatinvalintaani. Miten on mahdollista, että jokaisesta Suomen kolkasta löytyy niin älykkäitä, idearikkaita ja innokkaita kirjastolaisia? Matkalla kuulin eläkeikää lähestyvältä kollegalta ikimuistoisen lauseen: "Tätä työtä tehdään intohimosta!"

Haistakaa huilu, nutturastereotypiat. Ja menkää lukemaan meidän kirjablogeja!

Kaikki maailman vinkkarit, liittykää yhteen!

2008-11-24T15:13:00.017-02:00

Heti alkuun voin näyttää teille jotain, mitä kukaan Suomessa ei ole ennen nähnyt!!

Yli 50 vinkkaria yhdessä huoneessa:

Tampereen Kirjavinkkaripäivä paisui kokopäiväiseksi koulutukseksi Metson luentosalissa, kun osallistujia ilmoittautui kuutisenkymmentä. Maantieteellinen kattavuus: Rovaniemi - pääkaupunkiseutu, Joensuu - Pohjanmaa.

Aluksi nostettiin kissanhäntää :).

Markku Kesti Hollolasta ja Matti Karjalainen Tampereelta kertomassa kaikkia (hyvän maun) rajoja ylittäneestä Setädit-kiertueestamme. Antitäti antimahtui kuvaan, koska jonkun piti käyttää kameraa. Muilla ei kuulemma ollut yhtä hyvää kameraa, mutta ymmärsin vihjauksen vähemmälläkin :p. Puhumaan sentään päästettiin.

Jaana Kakkonen Nokialta kertoi mm. Kolmostien kirjavinkkari-projektistaan ja siitä, kuinka kirjastolaisen pitää käyttäytyä kohdatessaan rahaa. Keikkahommissa on uskallettava vastata palkkiotiedusteluihin, eikä verokarhua saa pelätä. Kaikki järjestyy kyllä...

Jaana kertoi toiminimen perustamisesta. Vaikka se kuulostaakin pelottavalta, kannattaa oma firma jo suhteellisen pienilläkin tuloilla. Toimialaksi kannattaa laittaa kaikki, mitä voi joskus kuvitella tekevänsä vinkkauksesta sanataiteeseen, satutunteihin, konsultointiin ja luennointiin. Noin aluksi. Vapaat kädet helpottavat toimintaa... Apua saa esim. täältä. Kokemuksista kannattaa kysyä myös suoraan Jaanalta (etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi)

Joensuun Ulla Pötsönen on muutaman vuoden takainen vinkkauksen suomenmestari, ja sen huomaa! Ulla on informaatikko, joka vinkkaa, vetää nettisanataidekouluja, "raatamoja" (älkää vaan sanoko *työpaja* Ullan kuullen) yläkouluikäisille ja keksii uusia ideoita koko seutukunnan alueella.

Henkilökohtaisesti Antitäti ihastui eniten kirjaston järjestämään "Hevonen kirjallisuudessa" -iltaan, jota mainostettiin mm. kauppojen seinillä ja talleilla. Uusia asiakkaita lappoi paikalle tapahtumapäivänä - mm. ravimiehet olivat edustettuina. Tulossa on paniikkipaja joulukorttien tekemisestä – tietenkin sinä päivänä, kun kortit olisi viimeistään lähetettävä! Ullaan saa yhteyden sähköpostilla etunimi.sukunimi@jns.fi, kunhan muistaa jättää sukunimen öönpisteet pois.

Kirkkonummella on toteutettu mahtava Lukusankari-ohjelma jota Tampereella esitteli Riitta Keipi.

Viitos-kuutoset valitsevat itselleen hahmon, nimeävät sen ja lukevat kirjoja. Jokaisesta kirjasta on kontrolli, minkä jälkeen saa valita hahmolleen uuden varusteen. Mieletön idea, toteutus ja vaivannäkö!! Tällaista pitäisi olla nettisukupolven kirjastoelämöinti! (Minä haluan Draculan viitan...) Lisätietoja asiasta saa Riitta Keipiltä, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi.

Työpajat eli lätinäläjät (kiitos, Markku) käynnistettiin iltapäivällä.

Suomi on lievästi sanottuna kirjava käytännöiltään - vinkkaustyössäkin. Useimmat meistä vinkkaavat yksin sekä hyvässä että pahassa. Taistelemme yksinäisiä taisteluitamme, nautimme egoistisesti työmme hedelmät. Suurissa kunnissa ja kaupungeissa tilanne on parempi - jopa parikymmentä vinkkaria yhdessä maantieteellisessä läjässä!

Meitä ei aina ymmärretä - onneksi kuitenkin useimmiten. Hyvä neuvo oli nostaa kissa työpöydälle ja puhua mutkat suoriksi työpaikoilla. Vinkkareiden etuudet saavat kaikki muutkin työyhteisössä, jotka lähtevät vinkkaamaan. Tämän voi tietysti sanoa kauniistikin...

Kirjavinkkaus on olennainen osa asiakaspalvelua! Vinkkaus on mainio tapa kohdata asiakkaita, ja avata kirjankansia = kirjallisuuden sisältöjä laajemmin. Vinkkari on kuin kirjaston sisäänheittäjä, joka tuo joka keikan jälkeen lisää asiakkaita taloon! Meillehän pitäisi maksaa tippiä!!

Lukupäiviä on kunnissa hyvinkin vaihtelevasti. Joku lukee kaiken vapaa-ajallaan, eräässä kunnassa vinkkarilla on tiettävästi ollut jopa yksi lukupäivä viikossa! Käytäntö, jossa jokaista uutta ikäryhmää/vinkkausta kohden saa yhden lukupäivän, toimii useammassa kunnassa.

Kaikille vinkkareille kotiläksyksi: Kirjastoseuran Lastenkirjastotyöryhmän antama suositus, jonka mukaan vinkkausta tekeville kuuluu 1 lukupäivä kuukaudessa.

Vinkkarin ääni, järki ja muisti kestävät kunnialla n. 3-4 tuntia päivässä. Tästä kohtuullinen palkkio on meidän mielestämme vähintään 150 euroa, jos vinkkari keikkailee oman kuntansa ulkopuolella, omalla ajallaan. Jos vinkkaus kuuluu toimenkuvaan, maksu sisältyy palkkaan. Kai.

Hyvä idea oli myös ns. vinkkarikappaleiden pyytäminen kustantajilta. Nykyään lastenkirjallisuutta koskevan arvostelun löytäminen lehdestä on harvinaisempaa kuin dinosaurukset, joten kustantamojen markkinointia teemme pääasiassa me!

Päivän lopuksi tutustuttiin vielä Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituuttiin.

Kun päivä loppui, moni huokaisi. Osa helpotuksesta, mutta suurin osa jäi toivomaan lisää niin valtakunnallisesti kuin alueellisestikin. Esim. maakuntakirjastojen pitäisi järjestää vähintään yksi keskustelutilaisuus vuodessa vinkkareilleen.

Pitäkää meistä huolta!

Toisaalta kukaan ei estä muutamaa hassua vinkkaria yhdistämästä voimiaan ja kutsumaan porukkaa koolle. Kahvi ja pulla maistuvat hyvältä parhaassa seurassa.

Kiitos siis epäjärjestyksessä Matille, Markulle, Metsolle, esiintyjille, vinkkareille ja kaikille.

Vaihtoehtoisia kuvauksia tapahtumasta löytyy myös ainakin täältä ja täältä. Kommentteihin mielellään vihje, jos muuallakin juorutaan :).

Antitäti jorisee...

2008-11-20T15:07:00.003-02:00

...kauhukirjallisuudesta - yllätys, yllätys :)!

Jorinat löytyy täältä.

Story of lastenkirjastonhoitajan's life

2008-11-18T05:02:00.002-02:00

Kun on kaamos, sitä muuttuu karhuksi. Makaa sohvalla ja syö. Murisee.

Silloin on vinkkauksia, kokouksia, opetuksia, luokkakäyntejä, tapahtumia... Ne piristävät vähän, mutta sisäinen Karhu ei lannistu.

Kesällä ei nukuta, ei nälätä. Olisi aikaa ja energiaa tehdä töitä vaikka 20 tuntia vuorokaudessa.

Silloin kohderyhmä lomailee rannalla.

Karhu pukee kellukkeet karvaisiin kinttuihinsa ja hihittää.

Kirjallisuusviikon loppuhuipennus!

2008-11-15T06:16:00.008-02:00

Kamera ei tahtonut tuntea tietokonetta läheisesti, joten viimeiset kirjallisuusviikon kuvat tulevat tässä!

Eskarit pääsivät tutustumaan Kanaan!

Mistä löytyisi sopiva kaveri kanalle??

...hyvinhän siinä lopulta kävi!

Ylöjärven nukketeatteri kiittää ja kumartaa! Lapset pääsivät lopuksi silittämään kettua, höyhentämään kanaa ja pusukalan pussattaviksi.

Sanataideyhdistys Yöstäjä tekee mahtavaa työtä Tampereella ja ympäristökunnissa. Sieltä lähetettiin kaksi noitaopea pitämään ekaluokkalaisille velhokoulua. Puolessatoista tunnissa ehdittiin mm. keksiä loitsuja, pukeutua velhoiksi, tehdä taikasauvoja ja luoda tarina, jonka avulla vangittu noita vapautui. Aika hyvin yhdelle koulupäivälle!

Velhokoulun opettajat Morgan le Fay ...

... ja Kirke

Ja tällaisia taikasauvoja Velhokoululaiset saivat aikaiseksi!

Hämiksiä, lepakkoja - ja minut taiottiin Kirjastonhoitajaksi :)!

On intohimo mulla/ sen nimi on lihapulla!

2008-11-06T13:35:00.003-02:00

...sanoi Nuolialan kirjallisuusviikon torstaivieras, kun lempiruokaa kysyttiin:

Ransu Karvakuono!

Ransulla oli mukana myös Juha-Antero, jonka kanssa eskarit lauloivat upeasti niin Hämähäkistä kuin Nalle Puhistakin. Ja sitten arvattiin eläinten ääniä. Kissaa jouduimme pyytelemään pitkään, sillä itseään kunnioittava videonoutaja ei lotkohäntiä imitoi! Paitsi ehkä ihan vähän. Ihan niitä pieniä. *miu*

Kun yleisö sai esittää kysymyksiä, saimme kuulla Ransun lempikirjoja olevan paljon. Eemeli, Peppi Pitkätossu, Tatu ja Patu, Herra Hakkarainen ja Koiramäki sekä vähän Puppekin. Kaksi viimeistä saivat lisä-ääniä siitä, että ne ovat niin viehättäviä eläimiä...

Joka aamu aamunavauksessa on luettu kirjaa tai esitetty satu. Aisopoksen vanhat viisaudet sopivat nykypäiväänkin. Hauskuutta satuihin on tuonut se, että niitä ovat esittäneet mm. koulun emäntä ja vahtimestari.

Vinkkarit iskevät kolmantena päivänä!

2008-11-05T17:12:00.003-02:00

Tänään ei valokuvia, koska kuvaaja vinkkasi niin antaumuksella, että unohti.

Aamuseitsemältä matkasin Hervannan Matin ja porkkanaleivosten kanssa kohti Nuolialan kirjastoa Juliet Jonesin sydän stereoissa möykäten. Varoitus: Linkki sisältää uskomattoman kasaria musaa ja mikkoalataloo. Kunnon musiikki aamulla (puhumattakaan kahvista, hyvästä seurasta ja siitä leivoksesta) saa pään selkiämään ja menojalan vipattamaan.

Ehkä siitä johtui, että klo 8 alkanut vinkkaussessio sujui tasaisen hyvin koko ajan. Tarkempia speksejä Matin suulla Kirjavinkkariblogista, josta saatte kuulla myös poikien Hämeenlinnan matkasta ja Arja-tädin Porin kuulumisista!

Vinkattavia luokkia oli kuusi, vitosia + kutosia. Se on aika paljon yhdelle päivälle, mutta koska materiaali on tuttua, koulu omassa kunnassa ja perusjutut kunnossa, ei lievän flunssan lisäksi tuskaa tuntunut.

Siihen auttoi tietysti myös se, ettei lavalla joutunut olemaan yksin - ääntäkin pääsee säästämään eri tavalla.

Parivinkkauksessa parasta on se, että lavalla pääsee tekemään muutakin kuin puhumaan :). Tänään uhkailin alkueliöillä, heilutin karttakeppi-miekkaa ja hävisin uljaasti roomalaiselle sotajoukolle. Lisäksi vuorovinkkaus jättää aikaa tarkastella yleisön reaktioita ja kasvonilmeitä, joiden perusteella omaa vinkkausta voi lähteä viemään heidän tahtomaansa suuntaan.

Yksi päivän mieleenpainuvimmista hetkistä oli Matin esittämä Markus ja jalkapallon huuma, joka sai porukan empatisoimaan epäurheilijamaista poikaa alusta saakka. Mutta kun kuvaan lisäksi ilmestyy maatajärisyttävän ihana tyttö, laajenivat koko luokan silmät yhtä aikaa. "Miten Markukselle käy" -kysymys oli lähinnä kidutusta. Mutta senhän te tiedätte, hyvissä vinkkauksissa käy aina niin.

Ja sitä paitsi - vastauksen saatte tietää lukemalla Hagerupin kirjan Markus ja jalkapallon huuma...

Juhlaviikko jatkuu

2008-11-04T15:52:00.005-02:00

Tunnetko tyypin?

Jes, Jari Mäkipäähän se siinä poseeraa!

Kysymyksiä sateli Galaksista, Hurrikaanista, kirjoittamisesta ja tietysti Toukosta. Älkääkä kehdatko kutsua itseänne lastenkirjastoihmisiksi, jos ette tiedä, kuka Touko on!

Tietokonetta tarvitaan niin kirjoittamiseen kuin pelottavan rikollisen esittelemiseenkin:

Mediakasvatusta parhaimmillaan: monet luulot oikaistiin ja Suuren Staran takaa paljastui tavallinen ja mukava ihminen :)!

Etsiväkerho Hurrikaani-kirjoja on jo viisi, ja kuudes hyvässä vauhdissa.

Nuolialan kirjallisuusviikko on täällä!

2008-11-04T03:23:00.007-02:00

Ensimmäisenä vieraana:

Katariina Romppainen!

Saimme tietää mm. sen, että kirjailijaura voi alkaa umpisuolesta, sitkeys kannattaa aina ja sähkökitaran soittaminen salaa on lähes mahdotonta! Luokista löytyi innokkaita kyselijöitä sekä kirjailijanuraa harkitseviakin.

Selkeä peruspaketti ja hauskoja juttuja :). Kiitos tosi paljon vierailusta!

Pirkkalasta lainassa olevista kirjoista:

Leppäkerttu ja huuliharppu
Salainen sähkökitara
Sääskentapporock Rokkisokki

voit tehdä varauksia kirjastosta!

Kirjalliset aamunavaukset pyörähtivät eilen käyntiin.

Nyt juoksen hameenhelmat hulmuten kohti seuraavaa Tapahtumaa...

Kekri vai kurpitsa?

2008-11-02T06:24:00.003-02:00

Kauhutäti irvisteli lehtikuvassa Halloweenin kunniaksi. Minä en kuitenkaan juhli Halloweenia kuin yhden poskessa lentäneen lepakon verran perjantaina.

Meillä on Suomessa mainio kekri, jossa on paljon yhteneväisyyksiä ylikansallis-kaupalliseen kurpitsajuhlaan. Ihmisten vuodenkierrossa on paljon ylihistoriallista, ylikansallistakin. Syksyllä on aika vetäytyä, rauhoittua ja sanoa hyvästit. Ottaa vastaan pimeys, siirtyä sisätöihin ja pitkiin iltoihin, jolloin kokoonnutaan yhteen ja kerrotaan tarinoita. Mennään kirjastoon, etsitään jännitystä tai rentoutumista, kaveria sohvannurkkaan.

Nuolialan koulun kirjallisuusviikko alkaa huomenna, mutta tämä viikonloppu käytetään pysähtymiseen ja pohtimiseen.

Maailmassa on niin paljon asioita. Niin monia tarinoita, joista toiset toivotetaan tervetulleiksi, jotkut hyvästellään.

Hyvin suunniteltu on hyvin suunniteltu

2008-10-29T14:58:00.004-02:00

Elin pitkään siinä luulossa, että olen täysin teoreettinen ihminen. Luin teoriaa, puhuin teoriaa ja ennen kaikkea elin sitä. Se näkyi opiskelijakämpässäni.

Olosuhteiden pakosta olen joutunut muuttumaan - ja muuttamaan käsitystä itsestäni. Tiedän suunnilleen, kuinka paljon ruokaa kirjastonhoitajan palkalla pystyy ostamaan. Ymmärrän, että kunnalliset hygieniamääräykset pakottavat siivoamaan asunnon joskus. Olen jopa taipunut siihen, että pyrin käyttämään asiakaspalvelussa vaatteita, joiden reiät rajoittuvat hihojen päihin ja kaulukseen.

Viime aikoina olen löytänyt itseni muutamasta kokouksesta, organisoimassa suhteellisen suurta juttua ja miettimässä erästä strategiaa.

Minä nautin siitä.

Olen aikoinani henkeni pitimiksi kirjoittanut ja puhunut byrokratiaa. Yhtäkkiä huomaan, kuinka se palaa mieleen. Lakiteksti muuttuu mielenkiintoiseksi, tongin kirjastosta suunnitelmia ja mietintöjä, kiinnostun kirjasto- ja koulutuspoliittisista keskusteluista ja suustani tulee lähipiirin mielestä käsittämätöntä mongerrusta, joka omiin korviini kuulostaa viisauden helmiltä.

On mahtavaa tehdä välillä jotain uutta ja ajatella vähän oman lokeronsa ulkopuolelta.

Unissani mumisen *infrastuktuuri*, *lautakunta*, *swat* ja käännän kylkeä onnellisen hymyn noustessa kasvoilleni.

ps. Jotta totuus ei unohtuisi ja Kauhutäti katoaisi papereiden syövereihin, sain ystävältäni Inkulta mahtavat mittatilauskorut! Blogin vasemmasta framesta löytyy linkki ostettaviin koruihin, eikä mikään estä kysäisemästä, jos tahdot jotain erityistä...

Porttiteoria

2008-10-21T12:09:00.002-02:00

Kirjasto on lähtökohtaisesti siisti paikka. Itse asiassa se on niin siisti, että poppiskulttuurissa meitä pidetään Järjestyksen Kuninkaallisina.

Tunnustan heti, että järjestelmällisyys ja tarkkuus eivät ole kirjastonhoitajuudessani niitä vahvimpia puolia. Suuret linjat ja nopea toiminta ennemminkin. Ja sitten anteeksipyytely ja damage control.

Lastenosastolla pitää kuitenkin olla siistiä! Etenkin kuvakirjaosastolla.

Aamuvuorossa hyllytän luokkakäyntien jälkeen kirjat ennen kuin avaamme ovet oikeasti. Iltavuorossa järjestelen kuvakirjoja monta kertaa illan aikana. Kuvakirjat kun tahtovat elää aika lailla jo tunnin sisällä.

Joissain paikoissa olen huomannut, että lastenosasto on "siinä sivussa". Tärkeintä ovat uutuushyllyt, tietokirjat oikeissa luokissa täsmäaakkostettuina ja tietokoneen näppäimet kiillotettuina. Hyvähän niistäkin on huolehtia.

Minusta lastenosasto on tärkein. Miten voin hyvällä omallatunnolla opettaa kirjastonkäyttöä, jos itse annan osastoni eksisteerata riipin raapin? Sinne pieni lapsi tulee viihtymään, tutkimaan ja opettelemaan. Minun tehtäväni aikuisena on tehdä siitä turvallinen, viihtyisä ja looginen paikka.

Olen itse asiassa kehittänyt Kirjastonkäytön porttiteorian. Kun lapsi oppii kuvakirjojen olevan tietyssä järjestyksessä, hän tajuaa voivansa vaikuttaa siihen. Ja siihen, löytyykö seuraavalla kerralla just se tietty Vanttu tai Autot. Pikkulapsena opittu asia johtaa addiktion laajenemiseen helppolukuisiin ja lastenkirjoihin. Nuoret ovat jo mennyttä kalua, kirja menee oikealle paikalle kuin itsestään ja jotkut paatuneet tapaukset jopa suorivat hyllyjä ohikävellessään. Aikuisina he periyttävät hankitun ominaisuuden omille lapsilleen.

Itse asiassa olen lastenosastostani niin tarkka, että uusia sijaisia ei päästetä hyllyttämään kirjojani. Tai ainakin heitä varoitetaan hiljennetyllä äänellä: "Reetta on sitten *tosi* tarkka". Puolikas työntekijä J siirsi päivänä eräänä railakkaasti erään kirjasarjan uudelle paikalle tehdäkseen tilaa muille kirjoille, ja työpaikka hiljeni kauhusta odottamaan saapumistani. Kehuin tekijää fiksusta ratkaisusta, ja tunsin samalla hurrikaanin. Muu työyhteisö huokaisi helpotuksesta.

Lastenosasto oli pelastunut.

ps. Kiitos työkavereille, jotka nälvivät pakkomiellettäni vain niin paljon, kuin se on henkisen tasapainon kannalta välttämätöntä.

Vinkkaus - työtä vai hupia?

2008-10-15T08:17:00.001-02:00

Kansallinen kirjavinkkaritapaaminen Tampereella perjantaina 21.11 Sampolan kirjastossa klo 9.30-15.
Alustukset:

Markku Kesti (Hollola), Matti Karjalainen (Tampere) ja Reetta Saine (Pirkkala) kertovat kuulumisia Kirjaston SeTädit 2008 –vinkkauskiertueelta.

Jaana Kakkonen (Nokia) kertoo vinkkaustoiminnan talouspuolesta sekä esittelee uutta nuorten vinkkausprojektiaan.

Keskustelua: Vinkkaaminen on poliittista! Saako vinkkauksesta pyytää rahaa? Voiko vinkkaukseen käyttää työaikaa? Kuka istuu tiskissä? Kenelle vinkataan? Kuka saa vinkata? Kenen ajalla luen kirjat?

Iltapäivällä tutustuminen Suomen nuorisokirjallisuuden instituutin (SNI) toimintaan.

Päivä on osa kirjavinkkariverkoston toimintaa, ja sen tarkoituksena on luoda kontakteja, syventää ammattiosaamista sekä puuttua vinkkareiden työvoimapoliittisiin ongelmiin.

Ilmoittautumiset:
Reetta Saine
Pirkkalan kirjasto
puh: 03-31342385
e-mail: reetta.saine@pirkkala.fi
http://antitati.blogspot.com

Miksei koskaan voi saada sitä, mitä haluaa??

2008-10-11T05:19:00.002-02:00

Ihan ensiksi kiitän mitä nöyrimmin (ja silti ylpeänä) kiitoksista! Minusta tämä tosiaan on palkinto vinkkarityölle, kaikille meille kirjareppuinemme raahustaville työn sankareille.

SeTädit kiertueelta palaaminen arkeen on ollut rankkaa ja mukavaa. On vaikeaa päästä samalle ajatustasolle normaali-ihmisten kanssa, kun on viikon viettänyt... hmmm... Erilaisessa seurassa. Toisaalta normaaliarki maistuu niin hyvältä, kun tietää, mitä seuraavaksi on odotettavissa ja mihin päänsä illalla kallistaa.

Kirjastoon oli tulvinut kirjoja poissaollessani, ja nyt haalin niitä luettavakseni. Lukiolta pyydettiin puhumaan englanninkielisistä englanniksi, ja kerään ennen kaikkea rohkeutta ja toissijaisesti vinkattavaa heitä varten.

Otsikko viittaa kuitenkin koulutukseen. Tehdessäni tilauksia tömähdin ongelmaläjään. Lasten ja nuorten pelejä on paljon, hyvin erilaisissa muodoissa tai formaateissa tai miksi niitä nyt kutsutaankaan. Videoita ei ole, devareita juu, blue rayta ja kaikkea. Mitä se tarkoittaa???

Soittelin paniikissa tutuille, näkyykö sinisäteellä devarit ja päinvastoin. Onko öpoksi yleisempi peliväline kuin puusee? Tilasin sitten *jotain*, mutta itseluottamus ei ole korkealla.

Kirjastopalstoilla on keskusteltu paljon pelaamisesta ja sen väkivallasta tai pedagogisesta puolesta viime aikoina. Se on hyvä. Puhuminen kannattaa aina. Hyvin erilaisia mielipiteitä on kuultu.

Minä kaipaisin nyt sellaista rautalanka-koulutusta teknisesti haasteellisoituneelle antitädille. Tahtoisin, että joku kertoisi paristakymmenestä suosituimmasta pelistä (netti ja levyt yhteenlaskettuina) plussat ja miinukset, omat kokemuksensa ja oman ikärajasuosituksen. Mitä pitää varoa ja mitä suosia?

Parasta tietysti olisi, jos pelaisin itse. Sekään ei tunnu huonolta idealta, mutta sitäkin varten tarvitsisin top ten -listan.

Lisäksi koulutuksessa kerrottaisiin tekniikasta, pelikoneista ja soittimista. E-kirjoista (miten voi kaukolainata??), äänikirjoista mp3-versioina jne.

Haaveissa kajastaa myös vinkkauskoulutus, jossa voitaisiin vertailla kokemuksia, keskustella ja käydä tutustumiskeikalla jossain ajankohtaisessa paikassa.

Mistä voisi tilata rautalankaa ja asiantuntijan?

Mykistetty ja onnellinen

2008-10-05T18:22:00.005-02:00

Olen ihan järjettömän ylpeä ja iloinen. Suomen nuorisokirjailijat ovat päättäneet myöntää minulle Pääskysen:

Tämän vuoksi ajoimme eilen Turkuun, jossa ehdin kättelemään, halaamaan ja kiittelelemään niin Kurosen Kirstiä, Rannelan Terhiä, Lappalaisen Eijaa kuin Holopaisen Anuakin.

Kiitoskiitoskiitos.

Näin sanottiin tiedotteessa.

Ja tällainen se on:

Kiitos.

Minulla ei olisi vinkkausta, työtä eikä mielenterveyttä ilman teitä kaikkia.

Pääskysen kotimatka

2008-10-05T16:47:00.002-02:00

Ihan ensiksi syvä anteeksipyyntö ja kiitokset kaikille, jotka teitte reissusta mahdollisen! Linkkaan suoraan Markun tekstiin, johon me kaikki yhdymme sydämestämme. Emme todellakaan olleet parasta seuraa. Sätkyilimme. Hihitimme. Onneksi teihin kaikkiin voi luottaa!!

Starttasimme lauantaiaamuna kohti etelää puoli kahdeksalta. Suomi on kyllä kaunis maa. Jossa on riittävästi huoltoasemia, jotta auto ja kuskit pysyivät kunnossa. Takapenkkiläinen kuorsasi ja kuolasi tyynylle, mutta se sallittakoon. Noin 15 tuntia viikossa ei ole riittävä unimäärä vinkkarillekaan. Kahvi on mainio keksintö. Kiitämme myös 1200-luvun arabeja.

Matkan aikana autossa pyöri ainakin se Laura Bono (vain kolme biisiä), Amy Winehouse, Rammstein (joka aiheutti hillittömän kolmen minuutin vapaus-kohtauksen allekirjoittaneelle), Beatlesia, Springsteenia, Hanoi Rocksia ja wanhaa musaa. Lisäksi saimme kuunnella Tangokuninkaallisia ja Soul mamaa :)! Rockin' all over vinkkauspaikkakuntia.

Turkuun täräytimme ennätysajassa, eksyimme vain kerran ja meinasimme joutua jääkiekkopeliin. Koska kannattamamme joukkueet olivat vatsataudissa tai väärässä kaupungissa, vaihdoimme hallin Kirjamessuihin.

Täsmäisku messuille tuotti tulokseksi muutaman ostetun sarjakuvan, joitain moikattuja tuttuja ja metrilakua. Pitää sanoa, että ensi vuonna palaan vanhaan tapaani: 2-3 päivää messuillen.

Syy siihen, että Turkuun vielä porhalsimme, löytyy tästä:

MINÄ SAIN PÄÄSKYSEN :)!!!!!!

Siitä oma postaus.

Kiitän kuitenkin lopuksi Mattia ja Markkua. Vaikea kuvitella, että olisin kenenkään muun kanssa reissannut näin hauskan, intensiivisen, ammattimaisen ja traumaattisen SeTädit kiertueen.

Hali hali, sili sili, tapu tapu.

Grande Finale

2008-10-05T06:35:00.002-02:00

Aamulla on vaikea herätä. Yritin esittää, että pojat kantaisivat minut makuupussissa luokan eteen, jossa esittäisin säkenöivää lausuntaa. "Ettekö ole koskaan nähneet vinkkaavaa makuupussia?" Draamavinkkaus kunniaan.

Oulun pääkirjastosta haimme paikallisoppaan, joka osoittautui - paitsi taitavaksi suunnistajaksi ja kirjastolaiseksi, myös hulvattomaksi Vaaraksi. Oli mahtavaa viimein tavata :)!

Terva-Toppilan koululla vedettiin tunnin setti kauhua ja sarjakuvaa erikseen, ja MaMasin tekniikka ei kuulemma tahtonut pelittää. Onneksi tässä vaiheessa kiertuetta ei mikään enää onnistu hätkäyttämään, joten keskinäisellä "ystävällisellä" huumorilla homma kiskottiin kotiin.

Thaimaalainen ruoka on hyvää.

Jännitin Oulun koulutusta yllättävän paljon, sillä matkakumppanit ovat kotoisin näiltä kulmilta ja tunsivat *kaikki*. Kangertelua alussa, mutta eiköhän siitä vauhtiin päästy. Matti ja Markku hoitivat hommansa hienosti. Jokainen meistä kolmesta oli tosin miettinyt kuunnellessaan toisia, että jutut kuulostavat lievästi sanottuna tutuilta...

Viikossa meistä on tullut kolmipäinen Kerberos, jonka yksi pää voi nukahtaa tai puhua puhelimessa kesken esityksen toisen pään jatkaessa saumattomasti juttua.

Lisäksi aivoihin on tallentunut iskusanalista. Kun kuulemme jonkun listan sanoista, lähtee automaattisesti käyntiin kirjavinkkaus, joka pyörii loppuun kanssaihmisten vastalauseista huolimatta. Listalle kuuluvat mm. sanat "houkutus", "tienviitta", "tyttö", "nyrkkeily", "hiiri", "blues", "sinkku", "minä"... Joidenkin sanojen välttely on helppoa, mutta ennemmin tai myöhemmin joku lipsahtaa. "Ylhäällä oikealla näemme varjokuvina Spiegelmanin ja hänen isänsä..."

Bysiksen nuorisotalolla sarjikset kiinnostivat. On muuten todella kaunis ja viihtyisä paikka! Valitettavasti en ehtinyt osallistua Zombie Walkiin, johon ei olisi kyllä tarvinnut maskeerata.

Tuleville kirjastolaisille tiedoksi: Kun hakeudutte töihin, Oulu on hyvin varteenotettava paikka! Henkilökunta oli innokasta ja fiksua, mutta ennen kaikkea hulvattoman hauskaa. Jos tahdotte työ ohessa kunnolliset vatsalihakset kikatuksesta, Oulu on juuri teidän paikkanne.

Kiitos Oululle, yöpaikan emännälle ja isännälle sekä terveisiä kaikille. Joitain odotettuja ihmisiä en ehtinyt tällä reissulla tapaamaan, mutta ehkä oli hyvä jättää jotain seuraavallekin reissulle ;).

Herukkaa ja piece of cake

2008-10-02T14:22:00.004-02:00

Aamu oli uskomaton!! Saimme nukkua 17 vaille seitsemään. Tuskin muistan aikaa, jolloin nukuin noin myöhään joka aamu.

Herukan koululla jakaannuimme kolmeen (mikä on aika helppoa, kun meitä on kolme) (ja tämä luokitellaan tällä hetkellä a-luokan vitsiksi).

Pojat vetäisivät yhdet sarjisvinkkaukset innostuneille kuutosluokkalaisille, minä tarjosin kolmasluokkalaisille sopivaa luettavaa. Vili Voipio rulez, ja aprillipäivän Kinder-muna -kohtaus vetää todella hyvin. Terveisiä Kirstille, jota käytin vinkkauksessa häikäilemättä hyväkseni kertoessani juttuja perheestään :)!

Toinen tunti oli nelosille, jotka lauloivat ensimmäiseksi kammottavan laulun kummituksista, junasta ja sumun kohoamisesta... Brr... Pitihän niitä sitten pelotella takaisin - Iso, paha susimies ja Salamavaras. Ja Cowellin mallia lohikäärmeen kesytyksestä.

Kiitimme hyvästä ruuasta, yösijasta ja meidän kestämisestämme. Kaksi yötä kylässä, enkä laittanut edes omia astioitani tiskikoneeseen. Kannattaa miettiä muutaman kerran, tahtooko olla mun kaveri...

Autolla porhalsimme Muhokselle, jossa odotti ysiluokka esimerkkivinkkausta. Koulutuksemme siis alkoi tunnilla tiukkaa kauhua ja tarkkaan valikoituja sarjiksia. Pojat vetivät mahtavan shown herkkistelyä, pasifismia ja rakkautta sen monissa ilmenemismuodoissa.

Koulutuksetkin tuntuivat menevän hyvin. Niistä on vain niin vaikea sanoa mitään, kun puhuu ammattilaisille... (Joku kuulija voisi kommentoida tänne tai Kirjavinkkareihin, jos vain on kuulolla. Ja saa sanoa vapaasti. Tämä ei ole Lapin kansa.)

Kun pääsimme tämäniltaiseen yöpaikkaan, odotti ruoka pöydässä valmiina. Sen jälkeen tuli paras ylläri ikinä. Kakku. Ja millainen kakku!!! Katsokaa ja itkekää!!

Kaaka on mestari :)!!

Matti pääsi pomppimaan trampalla. Nyt se pelaa tuossa vieressä Star Warsia kasivuotiaan kanssa. Eikä hävinnyt edes rökälemäisesti.

Yksi vinkkaussukka on valmis. Kiitos Markun, joka ajaa autoa puolet ajasta. Minä luen karttaa, jonka unohdimme matkasta. Tulkitsen siis harakanvarpaita Markun lappusista.

Voisikohan itsensä elättää vinkkaamalla...

Karavaani kulkee

2008-10-02T14:05:00.002-02:00

Tyrnävä. Mielettömän upean kaunis kirjasto vanhassa myllyssä, josta pistän monen monituista kuvaa, kunhan pääsen kotiin. Kameran akku nimittäin kuoli, eikä tullut mieleen ottaa laturia mukaan.

Vitsien taso huononee koko ajan. Emme jaksa enää edes kertoa vitsejä kokonaan, vaan niille on koodisanat. "Fingerpori" saa aikaa vatsaa kouristavan naurunrähäkän. Need I say more?

Sinänsä olen kuitenkin ylpeä meistä. Kertoo jotain sekä kirjastoihmisten sosiaalisesta osaamisesta, itsetuntemuksesta ja organisaatiokyvystä, ettemme ole

a) törmänneet hirveen (terkkuja äitille!!!!)

b) riidelleet kertaakaan (ainakaan verisesti)

c) vetäneet huonoa vinkkausta (objektiivinen mielipide ;))

Tyrnävän aloitimme aikaisin aamulla kauniilla Temmeksen pikkukoululla, jossa heittäydyimme ensimmäistä kertaa kolmistaan lauteille - yleisönä nelos-kuutoset. Olin rotta, Löyhkä, Siskoni vampyyri ja Markus ja jalkapallon huuma.

Hiukan hakemista vielä oli, kun eräät seuramme jäsenet *kävelevät* koko ajan vinkatessaan, *heiluttavat käsiään* puhuessaan ja ovat vain epäsopivan kokoisia. Omat vinkkaukset menivät kaikilla ok, mutta sellaista partiolaisten yhteishenkeä ei tahtonut löytyä.

Se odotti meitä Kirkkomännikön koulun liikuntasalissa, mahtavassa nousevassa auditoriossa.

En muista koskaan nauttineeni vinkkauksesta niin paljon. Kun yksi puhui, kaksi suunnitteli nopsasti omat juttunsa reagoiden hetkessä edeltävään vinkkariin. Aasinsillat kantoivat mainiosti, ja yleisö sai nauttia Matin jääkiekkovinkkausta edeltävästä "KÄRPÄT!!"-huudatuksesta. Ja Antitädin Ilves! Ilves! Ilves! -tanssista. Matti kannattaa Tapparaa. No comments. Kukaan ei ole täydellinen.

Markun kanssa olimme Emilian marsutuomareita, pojat ulvoivat hautausmaan nurkalla Ukkini, vampyyrissa ja minä sain karhun roolissa kunnon kurituksen Pahassa paikassa -selviytymisoppaassa. Intouduimme ehkä aavistuksen liikaa Markun kanssa Matin vinkatessa Roomalaista sotilasta, ja kuvaillessa rangaistuksia...

Vinkkausten lopuksi meiltä pyydettiin nimikirjoituksia. Olen vieläkin mykistynyt.

Tyrnävällä on hyvää pizzaa ja perunamunkkeja. Ja mukavia kirjastolaisia. Ja lapsia, jotka tahtovat lukea Olin rottaa, Painajaista leirikoulussa ja Siskoni, vampyyria.

Majoitus oli jälleen mainio (kiitos Pauliina!!), ja jauhelihakastike namia. Nukuin kuin porsas - ehkä siksi, että ainoa paikka paeta jätkiä yksinäisyyteen on tajuttomuus.

Kauko Röyhkä on väärässä...

2008-09-30T15:53:00.004-02:00

...ainakin Oulun suhteen. Täällä on aurinkoista, ihanaa ja kodikasta. Kiertue siis etenee ja Setätien karavaani kulkee.

Aamulla suhahdimme Variskan koululle Vaasassa, jossa pääsin nauttimaan nykymatematiikan opetuksesta. Tosin luulin sitä fysiikaksi, mikä kertoo ehkä syyn siihen, että minusta tuli kirjastoantitätiläinen eikä raketti-insinööri. Nykymatematiikassa lasketaan lieriön tilavuutta, mikä on hämmästyttävä suoritus.

Vielä enemmän hämmästytti erästä oppilasta Pythagoraan lause: "Siis ajattele. Ne laski tällaisia juttuja, eikä niillä ollut edes vessaa!!" Hämmentävää. Kirjastoja niillä sentään taisi olla.

Sarjakuva imi mainiosti, ja itse nautin kauhusta. Saimme aikaan keskustelua mm. siitä, mikä on kauhein lukemani kirja. Onko aikuisten kauhu pelottavampaa kuin nuorten? Onko elokuva pelottavampaa kuin kirjallisuus?

Minun mielestäni kirja on aika kauheampi kuin elokuva. Suurin kauhu asuu korviesi välissä.

Parhaiten vetävät vinkkauksissa Miekkani laulaa ja Korpinportti. Ja Houkutus, josta kaikki kiertueemme jäsenet eivät nauti yhtä paljon kuin allekirjoittanut. Sekä tietysti kummitusjutut: Naurava kummitus ja Kummitusten luokka. Nautin suunnattomasti Ruttolinnan vinkkaamisesta. Mustat paiseet kainaloissa, jotka puhkeavat ja valuttavat märkää herättävät tunteita.

Loppuun muutama kuva:

Kauhua Vaasan koulutuksessa.

Matti ja Markku valkkaa vinkattavaa Merenkurkun koululla.

On the Road!

2008-09-29T07:00:00.004-02:00

Kiertue on alkanut!

Vinkkasimme juuri Merenkurkun yläkoululaisille, jotka olivat mussukoita. Kohteliaita, fiksuja ja kuuntelevia. Kantoivat pulpetteja ja sanoivat huomenta. Kouluruoka on hyvää.

Heräsimme viideltä, yö meni mahtavassa omakotitalossa ystävällisen rokkiperheen luona, ja saimme aamukahvit klo 5.30. Sitä minä kutsun vieraanvaraisuudeksi!

Sadan kilsan ajo aamutuimaan huipentui Vaasan huoltsikalle, jonka vessassa vedin kauhuhtavaa meikkiä naamaan ja kiskoin hameen päälle huoltoaseman pihassa. Rekkakuskit katsoivat. Miksei huomaamatonta pukeutumista opetettu kirjastokursseilla???

Nyt alkamassa on ensimmäinen koulutus. Jänskättää!

Ai niin. Jotta lähtö olisi ollut täydellinen, edeltävänä iltamyöhänä Mörkö putosi parvekkeelta neljännestä kerroksesta nurmikolle. Ajelin kissa kyydissä pitkin motaria ja pelkäsin.

Tulos: Jalka revähti.

Huoli on kotikissoista, ikäväkin.

Yritä tässä nyt fiilistellä, kun Markku huutaa: "Verta! Luurankoja!" koko ajan vieressä...

On the road, baby.

Edit:

Vaasassa on kivaa! Koulutus tuntui menevän hyvin ja MaMasin showt olivat vaikuttavia. Iltapäivä päättyi rennosti Terhin tarjoamaan ruokaan ja kirjalliseen (ehkä aavistuksen muuhunkin ;)) keskusteluun ravintolassa. Yöpaikka on jälleen mainio - Guitar Herossa tosin Setädit hävisivät 6-0 eskari-nelosluokkalaisille... Aina pitää olla jotain parannettavaa...

Meille ollaan kilttejä!!

Kauhua

2008-09-25T07:21:00.002-02:00

Tälle viikolle tuli sitten kauhua liikaakin.

Pienempi juttu on se, että olen maannut puolitajuttomana niin korkeassa kuumeessa, etten aikuisiässä ole ennen kokenut. Diagnoosi: virustulehdus. Nyt olen täynnä pientä ihottumaa, joka ei ole edes visvaista, jotta sitä voisi hyödyntää kauhuvinkkauksessa.

Pitää vain levätä ja toivoa, että olen sunnuntaina kiertuekunnossa. Ahistaa.

Enemmän ahistaa toisten ihmisten ampuminen.

Kauhuvinkkarina minulta on useampaan kertaan kysytty (hiukan lievemmin muotoiltuna kylläkin), eikö ole moraalitonta kannustaa lapsia lukemaan väkivallasta, pelosta ja pahuudesta.

Minusta on moraalitonta olla puhumatta niistä. On pahuutta olla käsittelemättä pahaa, teeskennellä se olemattomuuteen. Lukeminen, pohtiminen ja keskustelu ovat henkisiä aseita niitä aitoja vastaan.

Pohdin vinkkauskirjat uudelleen, mietin niistä uusia painopisteitä, mutta kauhuvinkkauksesta ei luovu.

Kirjoissa hyvä voittaa pahan. Ehkä sen oppiminen tekee meille kaikille hyvää.

Pomppuja tiellä

2008-09-20T17:52:00.003-02:00

Kerran asiakas katsoi minua, ja kysyi: "Teetkö tuon lainauksen piippausäänen ihan itse?"

Se oli vitsi. (????)

Sellainen ääni kuitenkin kuuluu päässäni, kun Viimeinen Viikko Ennen Tour 2008:aa alkaa. Olen etsinyt kuvia ja ääniä, lukenut ja kirjoittanut, suunnitellut ja modannut.

Tärkeimmät jutut vielä:

-tarkista vinkkilista, skannaa kannet niistä, joita ei ole vielä hoideltu.

-kokeile, mahdutko makuupussiin. Ja saako vetoketjun sisältäpäin auki.

-lähetä muistutusviesti osallistujille, jotta kaikki muistavat muistuttaa kaikkia, että olemme tulossa.

-tarkista banaanien kilohinta. Reilun kaupan.

-osta farkut. Tarkista, onko yösioilla... öh, yösijaa tarjonneilla kuivuria.

-sähkökynttelikkö!!!!

Jännittää. Ja pelottaa. Kauhukirjoja ei tule lukeman yksin yöllä!!

Brrr.

Etiikkakurkkuja

2008-09-14T17:02:00.003-02:00

Leikellessäni kurkkuja (kurkku vee, kuten kuulin erään lapsen nimittävän Vihanneskurkkua. Ihmisen kurkku on tietty kurkku ii, mutta siitä vampyyritäti ei puhu tällä kertaa.) aivoni lähtivät kulkemaan muistojen polkua.

Mietin aikoja, jolloin en vielä tiennyt, mikä minusta oli tuleman. Tv-kuuluttaja on ollut ihan ekoja haaveitani. Sitten tahdoin lääkäriksi, ja luokkakaverin kanssa päätimme lähteä maailmalle pelastamaan henkiä. Minä mamosin ja siirryin goren kirjalliselle puolelle.

Inhoan ihmisiä, jotka sanovat asioiden vain tapahtuneen heille. Tiedättehän: "En etsinyt mitään, mutta sitten aviopuoliso käveli vastaan ja työpaikasta soitettiin kotiin ja pyydettiin duuniin ja omakotitalo tipahti perintönä ja naapurin koira muutti meille. Nyt sitä vaan ollaan tässä." Minusta on ahdistavaa, ettei ota vastuuta ja kunniaa omista asioistaan.

Kun nyt lisään etikkaa kurkkupurkkiin, muistan miettineeni ahdistuneena, että kirj.tiet.opiskelijana minulla ei ole juurikaan työllistymismahdollisuuksia. Ja jos on, joudun ottamaan, mitä tarjotaan. Suurin pelkoni oli joutua tiedottajaksi tai mainospuolelle (joo, olin aika naiivi tuohon(kin) aikaan) johonkin Super Trademark Companyyn, jossa joudun myymään Moraalini.

Olen blogannut aiheesta aiemminkin, mutta jotenkin päädyn elämässäni aina miettimään samaa asiaa. Minun on hyvä olla. Minä olen onnenantitäti.

Minä saan työssäni liputtaa omien arvojeni puolesta, minä saan olla hyviksien puolella.

Ekologisesti katsottuna kirjasto on mahtis. Kirjaston kirjaa parempaa kierrätystuotetta saa hakea: se kiertää paitsi raaka-aineellisesti, myös konkreettisesti. Humaanisuus täyttyy, kun annan kaikille puheenvuoron ja mahdollisuuden kuunnella. Niin teksteille kuin ihmisillekin. Markkinointi: puhun hyvän kirjallisuuden ja lukemisen puolesta. Täydestä sydämestä. Voin suosia kotimaista, lähituotantoa, tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta.

Minä pelastan maailman lukemalla. Pelastakaa tekin. Ja hankkikaa sekä kurkku iit että kurkku veet luomuna!

Muuli???

2008-09-06T16:17:00.004-02:00

Kirjoitin yhtä juttua, ja näpytellessäni iskusanaa "hybridikirjasto", hätkähdin.

Hybridi. Wikipedian mukaan: "Eläinmaailmassa hybridi on kahden eri lajin risteymä. Esimerkiksi muulin vanhempina on hevonen ja aasi. Yleensä hybridit eivät kykene samaan elinkelpoista jälkeläistä, tosin muuli on joskus saanutkin."

Sinänsä minulla ei ole mitään muuleja vastaan. Päinvastoin. Muulit ovat hyviä kuormajuhtia, jotka tyynesti ja rohkeasti kantavat oman ja muidenkin taakat. Ne tyytyvät vähään ja tulevat toimeen sellaisella ravinnolla, jota päin muut eläimet eivät vilkaisisikaan.

Onko tämä se kuva, jonka tahdomme kirjastostamme antaa julkisuuteen? Vai se todellisuus, jossa nykyisin elämme? Teemme kaikkien hommat, palkaksi saamme jämät eikä kehitystä tapahdu, koska olemme steriilejä?

Tietenkin hybridejä löytyy myös autoista ja muusta teknologiasta, jossa yhdistellään useita eri voimanlähteitä tai käyttötekniikoita.

Minuun vetoaa enemmän ajatus kyborgikirjastosta. Se metafora yhdistää hienosti sekä koneen, tiedon, ihmisen ja kokemuksen. Kyborgi on nimitys subjektille, joka populaarikulttuurissa on yhdistelmä ihmistä ja konetta. Sen voi ymmärtää myös moninaisemmin siksi infrastruktuuriksi, jonka avulla ihmiset toimivat keskenään, ovat yhteydessä toisiinsa ja ottavat paikkansa subjekteina yhteiskunnassa. Feminismi on kiinnostunut kyborgista metaforisena toimijana, joka ei ole pysyvä tai oleva, vaan jatkuvassa muutoksen tilassa ja uusille määrittelyille ja olemisen muodoille valmis.

Eikö kirjaston rooli ole osaltaan haastaa vanhaa ja sen vallan muotoja, tuottaa uutta ja organisoida uudeelleen? Sekoittaa rajaa asiakkaan ja asiantuntijan välillä, antaa tilaa sähköisen ja fyysisen tekstin yhteydelle? Luoda yhteyksiä ihmisen ja dokumentin välille, tuottaa tietoa, joka on enemmän kuin sen tuottajien summa. Kyborgikirjasto käsittää sekä työntekijät, asiakkaat, kirjat, tietokannat kuin niiden toiminnatkin. Se ei ala eikä lopu, sen kehitys ei pysähdy eikä sen moninaisuutta voi kahlita vallanpitäjien toimesta.

Ei hylätä säilyttävää, sivistävää ja opastavaakaan kirjastoa, mutta annetaan kyborgille edes pikkusormi!

Elämäni rakkaus

2008-09-01T17:15:00.003-02:00

(kuva CC-oikeuksin täältä, Pieter Morlionin taiteilemana)

Pirkkalan kirja-arvostelut siirretään blogimuotoon, ja sitä varten olen kolunnut kirjoittamiani nuortenkirjojen arvioita läpi. Ne pitää asiasanoittaa. Listasta löytyy jännitystä, kauhua, toimintaa, historiaa, ahdistusta, alkoholia, raskauksia ja fantasiaa.

Missä on rakkaus?

Enkö ole lukenut nuorten rakkausromaaneja? Miksen? Nyt kaipailen vinkkejä, onko niitä edes olemassa? Perussarja-tauhka ei kiinnosta, vaan tahdon jotain erilaista. Kaunista tai härskiä, pilvilinnoja tai arkea. Vinkatkaa mulle romantiikkaa!

Lisäksi olen kirjoittanut yhden jutun, jossa päähenkilö on kirjastonhoitaja. Jäin miettimään, millaista olisi olla naimisissa toisen kirjastonhoitajan kanssa. Ensimmäkseksi tuli mieleen arkistoidut lapset, luetteloidut sukkahyllyt ja aakkostetut mausteet. Olen stereotypian uhri. Pussailua hyllyjen välissä? Pitkiä katseita tietopalvelussa?

Tiedän opiskeluajoiltani ainakin yhden kirjastonhoitajapariskunnan olemassaolosta (vilkutus, jos tunnistatte!).

Kauhupainotteinen elämäni tarvitsee kunnon lemmekkään buustauksen, jotten ala kasvattaa kulmahampaita. Ai niin, onneksi on Houkutus! ;)

Mitalisade!

2008-08-28T17:04:00.002-02:00

Koska historiallinen postaukseni saattoi antaa väärän kuvan siitä, kuinka suomalainen kirjastolaitos porhaltaa kuumimpien hottiuutuuksien kärjessä, tehdään pieni todellisuustarkistus:

Olen mitalisti!!! (Ja näin unta, että Tommi Evilä oli meillä ja sanoin sille: "Haluutko lisää makaronilaatikkoa, Tomppa?", mutta se ei nyt ole suurin juhlimisen arvoinen saavutukseni.)

Olen suorittanut 23 asiaa -kurssin 28 muun suomalaisen huippukirjastolaisen kanssa!

Kurssin alku innosti hurjan määrän taiteilemaan opintoblogeja, ja monet niistä elävät edelleen. Osa muuttuu kirjastoblogeiksi laajemminkin, mikä ilahduttaa minua järisyttävästi. Olen utelias lurkki, joka tahtoo aina tietää, mitä muualla tehdään ja mitä muille kuuluu ja mitä muualla ajatellaan! Laiskana ja käytöstapaisena ihmisenä luen mieluummin blogeja kuin soittelen uppo-oudoille tyypeille ja kyselen, mitä heidän kirjastonsa lainausautomaatti sanoo tai kenen uutuushankinnat ovat pisimmällä.

Nyt mace ja Matti saavat lopettaa lukemisen.

Paitsi että saavat kurkata, kuinka hienosti linkkaan kurssilaisten omaan Wikiin, mutta sitten ei enempää!

Meidän kirjastostamme mukana oli kaksi ihmistä, ja tiuhasti toistuva tokaisu oli: "Jos olisin tiennyt, millainen kurssi tää on, olis jäänyt osallistumatta!" Etukäteen ilmoitettiin, että kurssiin kannattaa varata 5 tuntia työtä viikossa. *reps*. Oikeasti ainakin minulla meni helposti viisi potenssiin viisi tuntia. Katsokaa nyt näitä sivuja ja lukekaa muutama esittely, niin saatte vähän käsitystä asiasta. Noiden alkujuontojen jälkeen on viehättävä palsta linkkejä, jotka tulee lukea. Ja tehtäviä, jotka pitää tehdä.

Tehtävät eivät alkaneet sanoilla "kuvaile" tai "analysoi". Ne alkoivat vääjäämättä: "Hanki tunnukset, kirjaudu sisään ja TEE..." Ja kun oli ne vääntänyt, piti tulos ja kommentit kirjata vielä tätä varten perustettuun blogiin.

No niin Matti ja mace, saa katsoa!

Kurssi oli mahtava! Vain sen tekemisen ja virheiden kiroamisen kautta oikeasti oppii käyttämään webkakkosta ja polkupyöräilemään. Kaikkein mukavinta kuitenkin oli se yhteisöllisyys, joka kurssilla syntyi. Blogeja kommentoitiin ahkerasti, neuvoja kysyttiin ja annettiin sekä chatissa/mesessä juteltiin asioista ja asioiden vieristä.

Nyt minulla on aika monta uutta kirjastotuttua, joiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia tai käydä kahvilla koulutustilaisuuksissa. Nyt minä ymmärrän enemmän ja osaan useampia asioita.

Monet valittavat, kuinka web 2.0 on vaikeasti hahmotettava asia. Niin se onkin. Jos kuitenkin joku vielä uskaltautuu heittäytyä tämänkaltaisen kurssin vetäjäksi, suosittelen osallistumista silläkin uhalla, että joutuu tekemään töitä.

En ehkä ymmärrä koko kaksnollasta verkkoa, mutta ainakin tiedän siitä 23 asiaa.