perjantaina, huhtikuuta 18, 2008

Merkityksellinen mukini


Henna kyselee blogissaan merkityksellisten esineiden perään. Tässä kertakäyttökulttuurissa ajatus on mielestäni - paitsi koskettava - myös ideologinen.



Kaikeksi onneksi merkityksellinen esineeni on ideologinen muutenkin! Se on nautintoihin liittyvä, kirjallinen ja feministinen.

Hedonismi, bibliofilia ja antipatriarkaalisuus yhdellä kertaa - aika hyvin yhdeltä mukilta...




Tämä muki on ostettu Silver Moon -kirjakaupasta, jota ei enää sellaisenaan ole. Itse asiassa tämä on muki nro2. Ensimmäinen hankittiin Lontoonreissulla 1994, jossa umpirakastuneena kävelin pitkin katuja, tapasin opiskeluvaihdossa olleen kaverin ja näin torakan kylpyhuoneessa. Silver Moon taitaa olla tunnetuin lesbokirjallisuuden tarjonnastaan, mutta muutankin naiskirjallisuutta sieltä löytyi.
Joskus vuonna 2000 silloinen kissa hyppäsi pöydälle ja pudotti mukin. Se oli kova paikka.

Sureksin mukiani pitkään, mutta syntymäpäivänä paketista paljastui tismalleen samanlainen muki! Tärkeä ihminen oli nähnyt uskomattomasti vaivaa, käynyt sähköpostikirjeenvaihtoa kaupan kanssa, kuullut mukien olevan loppuunmyytyjä, lannistunut. Saanut viestin, että takahuoneen kaapista löytyi vielä muutama myymätön muki. Ostanut mukin, taistellut pankin kanssa shekin lähettämisestä, tilannut paketin työpaikalleen etten saisi tietää lahjasta liian aikaisin ja lopulta paketoinut sen. Mukin hankinta kesti kuukauden.

Nyt minulla on kaunis muki, enkä koskaan juo kahvia mistään muusta. Möröltä on mukin luokse pääsy kielletty.


Kirjastoasia puuttuu tällä kertaa kokonaan, sillä taistelen 23 asiaa -kurssin pauloissa. Mielenkiintoista, mutta aikaaviepää. Hyvä kun töissä ehtii käymään.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa Reetta, että päätit osallistua meemiin. Olen tänään hiukan huolissani miettinyt, tuliko sittenkin keksittyä liian läheisesti ihmisten yksityisyyteen kajoava aihe.

Mukillasi on hieno, monipolvinen ja kaunis tarina, jota oli mielenkiintoista lukea. Toivottavasti kuppi pysyy ehjänä! :)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, ihana tarina muki nro kakkosen hankinnasta! Kiitos, kun kerroit tämän meille! :)